Lempipaikka: Emily Henry. Suomentanut Paula Takio. Karisto 2024
"Some-ilmiöksi nousseen suosikkikirjailijan romaanissa rakkaus ja yhteiset muistot marinoidaan viinissä ja jätetään hautumaan lomaviikon lämpöön.
Harriet ja Wyn ovat täydellinen pari. Paitsi että he erosivat jo puoli vuotta sitten eivätkä ole vieläkään kertoneet kenellekään.
Ystäväporukan jo vuosikymmenen onnellisena pakopaikkanaan pitämä mökki on nyt myynnissä, joten Harriet ja Wyn päättävät tarjota ystävilleen mahtavan viimeisen mökkikesän ja teeskennellä, että kaikki on kuten ennenkin.
He jättävät viikoksi uudet elämät taakseen ja nauttivat meri-ilmasta lempi-ihmistensä kanssa. Mutta onnistuvatko he esittämään onnellista paria niille ihmisille, jotka tuntevat heidät parhaiten?" (Karisto)
Oma arvio:
Olen aiemmin lukenut yhden Emily Henryn kirjoista, Lomalla kaikki on toisin, johon hullaannuin täysin. Olen aloitellut myös hänen sittemmin suomennettua Book lovers -nimistä kirjaa, joka on jäänyt minulla kuitenkin junnaamaan alkuvaiheeseen. Lempipaikka voitti ilmestymisvuonnaan 2023 Goodreadsin awardseissa parhaan romanttisen kirjan äänestyksen. Niinpä tartuin odottavaisin mielin tähän pirtsakan fuksianpinkkiin kirjaan.
Harriet on aivokirurgiaan erikoistuva lääketieteen lisensiaatti, joka on matkalla yhteen lempipaikoistansa: Mainen Knotts Harboriin, jossa sijaitsee hänen hyvän ystävänsä Sabrinan suvun hulppea huvila. Heidän kämppäkaveruudesta alkunsa saanut ystäväporukka kokoontuu sinne joka kesä, eikä tänäkään vuonna tehdä poikkeusta. Kaikki muut ovat tulossa, paitsi yksi. Harriet ei ole vielä kertonut ystävilleen, että hän ja Wyn ovat eronneet jo 5 kuukautta sitten. He luulevat, että pariskunta elelee Wyn äidin sairauden takia etäsuhteessa kuten ennenkin. Harriet on aikonut kertoa ystävilleen erosta, mutta jännittää, mitä se tekee heidän väleihinsä. Heitä kun on aina pidetty ihanneparina.
Tämän viikon jälkeen kaikki muuttuu välillämme. Se on väistämätöntä. (s. 134)
Perillä huvilalla Harriet saa kuitenkin järkytyksekseen huomata, että Wyn onkin paikalla. Sabrina ja hänen kihlattunsa Parth ovat halunneet yllättää Harrietin maanittelemalla Wyn mukaan. Heillä on myös oma lehmä ojassa, sillä tämä kerta on oleva hyvin erityinen. Armaksen suku on nimittäin myymässä huvilan, joten tämä olisi heidän viimeinen kesänsä siellä. Sabrina ja Parth ovat päättäneet myös mennä naimisiin viikon päätteeksi ystäviensä läsnäollessa. Siksi kukaan ei saa puuttua.
Hänelle tilanne ei vaikuta lainkaan ongelmalliselta? Ei mitenkään ihmeellistä, että entinen morsian on täällä tai että me majoitumme kuherruskuukautta varten sisustettuun makuuhuoneeseen, jonka joka ikinen taso tuntuu kutsuvan panemaan! (s. 60)
Wyn ja Harriet päättävät teeskennellä koko viikon olevansa yhä yhdessä ja sopivat pelisäännöt siitä, mitä he voivat muiden nähden tehdä ja mitä eivät. Heille on tällä kertaa annettu huvilan hulppein makkari avosuihkuineen, joten yhdessäolo huoneessa on hankalaa. Etenkin, kun suhde ei ilmeisimmin ole päättynyt vetovoiman puutteeseen, pikemminkin moniin selvittämättömiin epäselvyyksiin, joita lukijalle ripotellaan pikku hiljaa kirjan edetessä. Suhteen päättävän puhelun jälkeen pariskunta ei ole puhunut ollenkaan saati kertonut omille vanhemmilleen erosta. Ahdistusta lievittääkseen Harriet muistelee kaikkia lempipaikkojaan, jolloin lukija pääsee kurkkaamaan ystäväjoukon alkulähteille ja Wyn ja Harrietin suhteen alkumetreille.
Ainoa, mikä saa minut sietämään kenenkään rakastamista tässä määrin on varmuus siitä, ettei se koskaan muutu myrkyksi. Tieto siitä, että luovumme toisistamme ennen kuin tuhoamme toisemme. (s. 255)
Emily Henryn vahvuus on selkeästi ihmisten väliset keskustelut. On todella miellyttävää ja viihdyttävää lukea ystäväjoukon lempeää piikittelyä, samoin kuin Harrietin ja Wyn ensin kiusaantuneesta lämpimämmäksi muuttunutta jutustelua, jonka taustalta paistaa syvä rakkaus, jota väärinymmärrykset ovat lianneet. Paljon romanttissävytteisiä viihdekirjoja kesän aikana lukeneena voin sanoa, että Henryn kirjassa on todella monisävyiset henkilöhahmot, draamankaaret on rakennettu huolella eikä pelkkä intohimoisilla kohtauksilla mässäily vie sijaa juonelta, kuten monessa muussa lukemassani. Tästä kirjasta huokuu sellainen selittämätön lämminhenkisyys ja rauha, vaikka se on muuten kepeäsävyinen. Emily Henry voisi olla aikuisten vastine lempikirjailijalleni Holly Bournelle, tai amerikkalaisversio irlantilaiselle Sally Rooneylle (joskin Henryn kirjoissa keskustelut eivät ajaudu ihan niin syvällisiksi kuin Rooneyn.)
Vaikka viihdyin kirjan parissa, en rakastunut tähän niin syvästi kuin aiemmin mainitsemaani Lomalla kaikki on toisin -romaaniin. Ehkä kirjaa olisi voinut hiukan ensinnäkin tiivistää, ja toiseksi minua ärsytti tyyppien pössyttely, vapettelu ja sienien nauttiminen, mihin kirjassa suhtaudutaan normaalina, hiukan hassunakin asiana. Minun kuplassani se ei ole normaalia aikuisen käytöstä, ja sellainen hiukan särähtää silmiin muuten mukavan kirjan seasta. Viinallakin läträiltiin melkoisesti ja jatkuvasti joku ystävyksistä öhisi krapulaansa. Että jos sellaisesta menosta ei tykkää, en suosittele tarttumaan kirjaan.
Lempipaikka tursuaa mielenkiintoisia teemoja. Mitä seuraa siitä, kun ei halua puhua asioistaan kenellekään, vaan uskottelee niin itselle kuin kaikille asioiden olevan hyvin, vaikkeivät ne olekaan? Voiko luopua kaikesta saavuttamastaan sen takia, ettei se tunnukaan oikealta, ja pettää samalla vanhempien odotukset? Pysyykö ystävyys aina yhtä vahvana, vaikka elämä vie eri suuntiin, jos vain edes yksi taistelee ystävyyden puolesta? Saako onnellisen viikon järjestettyä tiukalla aikataululla ja suunnitelmilla? Mitä kaikkea kannattaa uhrata rakkauden vuoksi, vai ovatko ne silloin edes uhrauksia, jos haluat tehdä ne?
Annan arvosanaksi tälle 4
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
--
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti