Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Aikuisten kauhua ja scifiä kesäksi ja syksyksi 2016

Tässä tulee lupaamani, minua kiinnostavien aikuisten (oikeesti) kirjojen listaus tälle kesälle ja syksylle. Seassa saattaa olla myös jokunen sellainen teos, josta en aio välttämättä tehdä bloggausta ollenkaan, sillä ne eivät oikein mitenkään päin sijoitu blogini kirjojen genrekehykseen. 

Päivitän listaa sitä mukaa, jos saan tietooni lisää kiinnostavia kirjoja.


Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta. WSOY. Kesäkuu.

Käännöskauhukirjallisuutta edustaa tämä teos, joka on palkittu viime vuonna Britanniassa parhaana esikoisromaanina. Olen pikku hiljaa opetellut lukemaan kauhukirjallisuutta, sillä olen mukana Hämärän jälkeen -lukuhaasteessa, jossa on tavoitteena tutustua tämän genren kirjallisuuteen. Lupaavalta vaikuttaa tämä kirja.


Lauren Beukes: Zoo city - Eläinten valtakunta. Aula&Co. Kesäkuu

Tämä eteläafrikkalaiskirjailijan teos on palkittu Arthur C. Clarke -palkinnolla parhaana scifi- ja fantasiakirjana. Se on sekoitus urbaania fantasiaa, trilleriä ja Etelä-Afrikan nykytodellisuutta.  Odotan innolla tätä käsiini.

 Katri Alatalo: Älä riko pintaa. Vaskikirjat. Kesäkuu.

Kauhusävytteinen fantasianovellikokoelma erittäin  kauniilla kannella herätti mielenkiintoni, kun selailin Vaskikirjat-kustantamon sivua. Tämä täytyy kyllä lukea!




Hugh Howey: Hiekka. Like. Heinäkuu.

Olen juuri lukemassa Hugh Howeyn Siilon saaga -trilogiaa, ja pidän hänen tavastaan kirjoittaa, joten odotan innolla hänen uutta dystopista romaaniaan Hiekka.

 S.K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava. Heinäkuu.

Tämä psykologinen trilleri vaikuttaa oikein kiintoisalta kirjalta luettavaksi kesän keskellä. Tarinassa toinen identtisistä kaksosista kuolee, ja eloon jäänyt väittääkin vanhemmilleen olevansa kuollut sisarensa. Hui! Tarina sijoittuu syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin, joten jännittävä tunnelma on miljöön puolesta ainakin taattu.

 Marko Hautala: Kuiskaava tyttö. Tammi. Elokuu.

Kotimaista kauhua tarjoaa tämä Marko Hautalan teos. Olen lukenut aiemmin tämän kirjailijan toimittaman kauhukokoelmateoksen Valkoiset varpaat, jossa pidin eniten hänen kirjoittamastaan novellista Varpaat. Siispä odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.


Mats Strandberg: Risteily. Like. Elokuu.

Risteily tarjoaa nimensä mukaisesti kauhua laivalla keskellä Itämerta. Tämä ruotsalaiskirjailijan teos tuo varmasti selkäpiitä hyytäviä tunnelmia elokuun pimeneviin iltoihin.



George Saunders: Sotapuiston perikato. Siltala. Syyskuu.


Luin viime keväänä kirjailijan novellikokoelman Joulukuun kymmenes, josta pidin kovasti. Nyt ilahduin, kun sain tietää Siltalan julkaisevan toisen dystopisen novellikokoelman ensi syksynä. Pidän kovasti tämän herran tyylistä!


Muriel Barbery: Haltiaelämää. Gummerus. Syyskuu.

Haltiaelämää-romaania luonnehditaan myyttisiin mittoihin  kasvavaksi kertomukseksi, joka hehkuu runoutta, musiikkia, taidetta ja taikaa. Mukavalta vaikuttaa tämä ranskalaiskirjailijan kirja, joka on lajityypiltään käsittääkseni maagista realismia. 

 Antti Arvaja & Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin. Johnny Kniga. Syyskuu.

En yleensä ikinä lue elämäkertoja, mutta tämän minä haluan lukea. Olen pitänyt lapsesta saakka Topi Sorsakosken surumielisistä biiseistä ja hänen omintakeisesta laulutyylistään, ja koko ihminen persoonana kiinnostaa minua kovasti. En välttämättä tee tästä kirjasta bloggausta.



Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma. Otava. Syyskuu.

Olen lukenut kirjailijan teokset Raja ja Totta, ja nyt haluaisin tutustua tähän syksyllä julkaistavaan uuteen romaaniin, sillä ainakin kustantajan sivuilla oleva kuvaus sai minut uteliaaksi. En välttämättä bloggaa tästäkään teoksesta.


Mark Frost: Twin Peaks - Salattu historia. Otava. Lokakuu.

Olen suuri Twin Peaks -sarjan fani, ja olen ihan innoissani, kun kuulin, että sarja on palaamassa uusilla jaksoilla telkkariin vuonna 2017. Tämä Otavan julkaisema teos on minulle vielä arvoitus: onko tämä  nyt yhteisnide jo aiemmin julkaistuista kirjoista, Scott Frostin Dale Cooperin omaelämäkerrasta ja Jennifer Lynchin Laura Palmerin salaisesta päiväkirjasta, joista viimeisen luin viime syksynä, vai onko tämä ihan uusi teos. Nähtäväksi jää. 


Steinar Bragi: Sumu. Like. Lokakuu.

Tämä Islantiin sijoittuva kirja on varmasti psykologista jännitystä parhaimmillaan. Ainakin alkuperäisteoksen kansi on hyvin kuvaava.




Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle. Kirjapaja. Lokakuu.

Tämä kirja ei ole kaunokirjallisuutta, vaan kertoo yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Tämä aihe kiehtoo minua, sillä olen aina välillä elämäni aikana tuntenut itseni oudoksi, koska olen viihtynyt yksin monesti paremmin kuin seurassa. Tästä teoksesta en todennäköisesti tee blogipostausta.


******************

Siinäpä oli ne aikuisten kirjat, joita odotan saapuvaksi. Näiden top 3 on seuraavanlainen: 


1. Hugh Howey: Hiekka
2. Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin.
3. Lauren Beukes: Zoo city - Eläinten valtakunta

Ei kommentteja: