Herra Wolterin karnevaali: Annika Perkiö. Haamu 2025
Kansi: Broci
"Maankuulu kauhukarnevaali saapuu kotikonnuilleen! Millaisen spektaakkelin herra Wolter tällä kertaa järjestää? Vetonauloina ovat huikaisevan upeat hirviöt Jonglööri, Tulennielijä, Veitsenheittäjä ja Tanssija.
Iltalukiota käyvä Paju on pitkään ihaillut hirviöitä piirroslehtiönsä takaa. Pimeästä verkosta löytyvä myynti-ilmoitus vie hänet salaisuuden jäljille. Sen myötä kohtaaminen Jonglöörin kanssa muuttuu hengenvaaralliseksi.
Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön vahva esikoisromaani. Se kertoo sekä kuplivasta ihastuksesta että horjuvasta mielenterveydestä ja traumoista. Pajun ei tarvitse olla hirviö tunteakseen itseään vieraaksi ihmisten keskellä." (Haamu)
Oma arvio:
*** Arvostelukappale saatu kustantajalta ***
Olin juuri tällä viikolla työni puolesta koulutuksessa, jossa puhuttiin lukemisen hyvinvointia parantavasta voimasta. Ohjelmanumerossa on niin musiikki- kuin kirjallisuusterapeutin puheenvuorot, ja suurin osa asioista on ollut minulla aina tiedossa, mutta oli mukavaa saa vahvistusta taas siihen, miten tärkeä osa hyvinvointiani lukeminen on. Ja nimenomaan fiktiivisten kirjojen lukeminen!
Aasinsiltana tähän koin niin uskomattomia onnen ja ilon tunteita lukiessani tätä Annika Perkiön esikoisromaania, että muistin taas, miksi rakastan lukemista. Hykertelin, miten upean kammottavan tunnelman hän on saanut luotua tähän kirjaan, ja miten onnekas olen, että pääsin hetkeksi osaksi tätä maailmaa ja tutustumaan näihin henkilöihin - ja hirviöihin.
"Mä vaan haluaisin huutaa susta koko maailmalle. Sä olet liian siisti asia piilotettavaksi." (s. 250)
18-vuotias iltalukiolainen Paju kokee itsensä hyvin yksinäiseksi. Taustalla ovat ikävät muistot kiusaajista, jotka tarttuivat erityisesti hänen homouteensa ja erikoiseen tyyliinsä. Pajun pikkusiskon ja pikkuveljen, Pihlan ja Otson mielestä Paju on kuitenkin siisteintä, mitä ikinä on ollut. Nipin napin täysi-ikäinen Paju joutuu ottamaan hyvin paljon vastuuta pikkusisaruksistaan, sillä äidillä ei mene oikein hyvin. Masennus on tuttu sairaus heille molemmille, mutta äiti ei halua tehdä asialle mitään vaan sysää vastuuta esikoiselleen.
Tämä on jo neljäs vuosi, kun hän osallistuu Wolterin karnevaaliin. Samalla tämä on hänen neljäs vuotensa ilman kunnollista yhteyttä mihinkään muuhun kuin noihin mystisiin olentoihin, joiden kanssa hän keskustelee vain piirrostensa kautta. Hän muistaa ulkoa, miten olentojen kynnet laahaavat maata pitkin ja miten heidän silmänsä kiiluvat, jos on tarpeeksi onnekas saadakseen suoran katsekontaktin. (s. 21)
Paju saa kuitenkin voimaa paikallisen erikoisuuden, Herra Wolterin Karnevaalin odottelusta. Jokavuotinen, kolmen päivän mittainen, yli 15-vuotiaille suunnattu kauhukarnevaali maksimoi Pajun onnen tunteen. Erityisesti hän rakastaa yhden karnevaalin päätähden, Jonglöörin, piirtämistä. Kiinnostus tuohon "hirviöön" on lähes maanista, mutta Paju ei välitä muiden puheista. Hän rakastaa Jonglööriä, ja kokee näkevänsä tämän oikean persoonansa, toisin kuin karnevaalissa tämän pelotteluja ja temppuja ihailevat fanit. Onneksi iltalukiossa opiskeleva Anni ymmärtää Pajun kiinnostusta eikä piikittele siitä, samoin kuin sisarukset. Toisin oli yläkoulun kiusaajien kanssa.
Kun ihmiset astuvat sisään Wolterin rautaporteista, heistä tulee riistaa. Ja riistan on oltava onnellista, jotta siitä saisi kaiken syömäkelpoisen irti. (s. 35)
Paju lienee ainoa, joka tietää, että karnevaalin hirviöt ovat ihan oikeita hirviöitä. Herra Wolter on ostanut ne Romaniasta ja kaikilla hirviöillä on jokseenkin traumaattinen tausta takanaan, kunnes Wolter on pelastanut heidät. He ovat ikuisesti töissä Wolterille, mutta kunnioittavat tätä. Ilman häntä he eivät saisi syödäkseen. Mitä hirviöt sitten syövät? He elävät ihmisten onnen tunteesta, ja karnevaalipäivät ovatkin heille yhtä juhlaa. Ikävä sivuvaikutus ihmisille toki tästä tulee, sillä onnen lähdettyä ihminen tuntee pitkään pelkkää tyhjää. Karnevaalin päätyttyä hirviöt joutuvat tyytymään pakastettuun onneen.
Sitten Pajua onnistaa, sillä Jonglööri bongaa kaasunaamariin pukeutuneen pojan piirtämässä hänen lähellään, ja kutsuu pojan omaan asuntovaunuunsa. Pajun tuoksu saa kuitenkin nälkäisen hirviön menettämään ruokahalunsa, sillä ilon ja onnen takana on jokin todella inhottava haju. Samalla Paju paljastaa tietävänsä hirviöiden todellisen olemuksen, ja tämä on tietysti heille uhka. Pajun surmaamisen sijaan Herra Wolter päättääkin palkata hirviöitä fanittavan nuorukaisen heille taloudenhoitajaksi Heinähukan kartanolle. Paju ei voi uskoa onneaan todeksi, kun taas Jonglööri ei ole asiasta ollenkaan mielissään.
Jokin tuossa ihmisessä on saanut hänet menettämään sisäisen rauhansa viimeisetkin rippeet. (s. 116)
Paju pääsee tutustumaan hirviöiden arkeen, näkee nämä hiippailemassa aamutakeissaan, tekee heille kynsimanikyyrejä ja siivoa hienon kartanon huoneita. Hän ei tiedä, mitä juonitteluja hirviöillä on hänen päänmenokseen eikä sitä, mitä hirviöt syövät. Herra Wolter on hyvin luotaantyöntävä henkilö, joka pitää tiukkaa kuria taloudessaan. Oliko sittenkin virhe palkata yliutelias Paju heille töihin? Jonglööri nauttii Pajun onnen hajusta, joka lisääntyy hänen ollessaan lähellä, mutta voiko ihmisiin ikinä luottaa?
Rakastin tämän kirjan kauhufantasiahenkistä tunnelmaa. Herra Wolterin karnevaali on ihanalla tavalla kieroutunut, varsinkin kun tietää, että ihmisiä pelottelevat hirviöt, Jonglööri, Tanssija, Veitsenheittäjä ja Tulennielijä ovat ihan oikeasti hirviöitä. Vaikka ihmisten onnella herkuttelu ei tapa uhriaan, jättää se ihmisen pitkäksi aikaa onnettomaksi.
On jotain, mitä et vielä tiedä heistä. Sinuna olisin varuillani. (s. 146)
Pidän myös paljon Pajun hahmosta. Hänen fanaattisuus Jonglööriä ja muita hirviöitä kohtaan on hänen voimavaransa, mutta myös heikkoutensa. Tarinan edetessä esille tulee hänen ikävät koulukiusaamiskokemuksensa, joista hän ei tunnu pääsevän vieläkään eroon, sekä raskas taakka masentuneen äidin vastuunkantajana. Pajun rakkaus Jonglööriä, tuttavallisemmin Jonttua kohtaan, on niin syvää, ettei häntä hetkauta edes hirviön yritykset karkottaa häntä. Tämä on kuin uusi adaptaatio Kaunotar ja hirviö -sadusta pienellä Twilight-twistillä.
Hauskaa, että välillä olin niin tämän kirjan erikoisen maailman lumoissa, että hätkähdin, kun hirviöt ja Wolter ajelivat Teslalla tai yhdellä hirviöistä olikin matkapuhelin. Kirja sijoittuu nykymaailmaan, mutta välillä tuli tunne, kuin olisi oltu jossain ihan eri ajassa ja maailmassa. Minäkin haluan Herra Wolterin kauhukarnevaaliin!
Annan tälle upealle kirjalle arvosanaksi 5-
Kiitos arvostelukappaleesta!
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti