sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Mahdottomia oletuksia: Juuli Niemi

 Mahdottomia oletuksia: Juuli Niemi. WSOY 2022

Kansi: Riikka Turkulainen

"Se on aina vähän satua, kun rakkaus kerran alkaa.

Mahdottomia oletuksia on osuvuudessaan itkettävän hauska ja surullinen romaani siitä, kuinka vaikeaa voi olla löytää toisen ihmisen luo. Teksti on sukua Sally Rooneyn ja Saara Turusen ihmissuhteista ammentavalle proosalle.

On 2000-luvun alku, ja Juho ja Nora törmäävät bileissä tupakkaparvekkeella. Juho on ohjaaja suosiota niittäneessä Välivuosi-ohjelmassa ja Nora on vasta valmistunut juristi ja 25-vuotiaana yhä neitsyt. Nora ei ole se tyttö, josta kaikki tavalla tai toisella lumoutuvat – mutta Juho huomaa hänet. Heidän rakastumistaan seuraa paljon suoraa ja paikoin harhailevaa puhetta, seksin äärellä horjumista. Mutta mitä muuta rakastuminen ja koko nuori elämä on?"(WSOY)

Oma arvio:

Blogiani lukeville lienee käynyt jo selväksi, miten kovasti pidän YA:n ohella ihmissuhdedraamaa painottavista nykyromaaneista, joissa päähenkilöinä on aikuisuuden ensiaskeleita ottavia nuoria aikuisia, toisin sanoen niin sanottuja new adult -romaaneja (joille ei oikein sopivaa suomenkielistä termiä ole.) Mieluisia tällaisia ovat olleet viime aikoina Sally Rooneyn suomennetut romaanit Keskusteluja ystävien kesken, Normaaleja ihmisiä ja Kaunis maailma, missä olet, Jane Unsworthin Aikuiset, Holly Bournen Teeskentelyä ja tänä vuonna ilmestynyt Jenni Toivoniemen Valtakausi. Näitä kaikkia yhdistää päähenkilöiden teeskentelemättömyys, haparointi nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa ja rakkauden tavoittelu. Näissä rakkaus ei kuitenkaan ole ruusunpunaista, vaan aidosti elämänmakuista, usein hämmentävää ja haparoivaa. Seksi ja seksuaalisuuskaan ei ole aina niin selvää ja yksiselitteistä. 

Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia edustaa tällaista new adult -romaanien jatkumoa. Rehellistä, siloittelematonta, etsiskelevää, epätäydellistä rakkautta. Heti kirjan alussa tunnustetaan häpeilemättä, että tämä kirja kertoo rakkaudesta. Ja mitäpä sitä piilottelemaan. 

Kirjan näkökulmahenkilöt, 25-vuotias Nora ja kolmikymppinen Juho tapaavat toisensa tuuletusparvekkeella eräissä illanistujaisissa, joista vastavalmistunut Nora haluaisi jo lähteä pois. Pienikokoisen Noran suorasukainen tyyli tekee tosi-TV-sarjan ohjaajaan, isokokoiseen Juhoon vaikutuksen, vaikka monen muun moinen olisi jo karkottanut. Juhosta tuntuu vahvasti siltä, että hänen on saatava tavata Nora uudelleen, mutta Noran ystävä Lotta varoittelee Juhoa. 

Juho toipui tiistaihin asti puhelustaan Lotan kanssa. Jotenkin Lotan asenne sai hänet tuntemaan, että hän oli oikeastaan jo epäonnistunut yrityksessään ennen koko varsinaista yritystä. Miksi hän ylipäänsä ajatteli Noraa niin paljon? (s. 27)

Nora viihtyy hyvin yksikseen. Hän on parhaillaan työharjoittelussaan lakifirmassa, valmistunut nopeassa ajassa ja haluaa menestyä urallaan. Viimein hän suostuu kuitenkin tapaamaan Juhon, ja säikähtää hieman omia tuntemuksiaan siitä, miten turvalliselta ja mukavalta Juho vaikuttaa. Hänen on kuitenkin tehtävä heti selväksi, etteivät he voi alkaa tapailla. Ensinnäkin Nora on yhä neitsyt, eikä osaa sanoa, haluaako seksiä koskaan lähiaikoina, joten hän ei halua haaskata Juhon aikaa. Toiseksi Nora on tyyliltään töksäyttelevä ja omalaatuinen: hän ei osaa jutella kivasti treffeillä. Hänen ystävänsä Lottakin nimesi hänet leffan mukaan Sademieheksi, sillä Norassa on hieman omasta mielestäänkin autistisia piirteitä. Nora on todella herkkä ja sydämellinen, mutta sosiaaliset tilanteet ovat hänelle hankalia. Siksi hän saattaa vaikuttaa tylyltä.

- Nora sä juoksit mua karkuun ensimmäisten treffien päätteeksi ja kättelit mua toisten treffien päätteeksi. En kai mä nyt oikeesti ajatellut, että sä haluat panna mua kolmansilla treffeillä! (s. 77)

Juho ei välitä pätkääkään siitä, millä sanoin Nora perustelee heidän olevan mahdoton pari. Norassa on jotakin tajuttoman vetovoimaista ja mystistä. Nora kantaakin mukanaan monta salaisuutta, jotka paljastuvat Juholle vasta vähitellen. Mutta niin kantaa Juhokin. Juho tykkää puhua asioista, kun taas Nora ei haluaisi kaivaa koko ajan asioita auki. Miksi kaikesta pitäisi voida puhua? Kuten siitä, että hän laukesi "liian aikaisin", vaatteet päällä heidän suudellessaan. Noraa hävettää tuollainen, ja hän käyttäytyy tönkösti, kun taas Juho pelkää tehneensä jotain väärin. Tästä kirjan nimikin oikeutetusti tulee: heidän koko suhteensa alku on täynnä mahdottomia oletuksia, joita väistämättä syntyy, kun ei haluta jutella asioita auki. Ja näinhän se on joka ikisessä suhteessa.

Noraa ei haitannut olla sellainen kuin oli. Mutta hän oli hyvin varma, että miehiä hänen piirteensä, ennemmin tai myöhemmin, alkaisivat haitata. Ja se oli jotenkin jo valmiiksi ärsyttävää. (s. 64)

Minä huomaan samaistuvani Noraan tosi paljon, ja ehkä juuri siksi rakastan tätä kirjaa. Näen Norassa paljon samaa kuin omassa itsessäni alle 25-vuotiaana. Ensimmäiset seurustelusuhteen tapaiset menivät puihin juuri sen takia, etten oikein osannut puhua enkä olla "niin kuin kuuluisi". Sen kummemmin omaa seksielämääni avaamatta löysin tosi paljon samaistumisen kohteita myös siitä. Olisipa tämä kirja ollut tarjolla minulle silloin, kun olin niin epävarma kaikesta! 

- Ehkä se ei sitten ole niin iso juttu sulle, mutta siinä maailmassa missä mä elän, se on kyllä iso juttu
- Ai olla neitsyt? Juho kysyi.
- Olla 25-vuotias ja neitsyt, Nora sanoi, vaikka hänen oli vaikea sanoa sitä sanaa ääneen. - Mä olen ollut vähintään seitsemän vuotta erilainen kuin mun ystävät tässä asiassa. Ehkä joskus 19-vuotiaana se oli vielä ihan ok ja söpöä tai jotain muuta, mutta ei todellakaan enää! (s. 79)

Tässä kirjassa harrastetaan aika paljon seksiä, mutta ei perinteisimmällä tavalla. Koska Nora ja Juho etenevät hitaasti Noran epävarmuuden takia, he sekstailevat enimmäkseen vaatteet päällä. Eikä se tee seksikohtauksista yhtään vähemmän kuumia, päinvastoin. Seksin käsite on onneksi nykyään laajennut eikä enää puhuta välttämättä esileikistä, vaan esimerkiksi vaatteet päällä voi harrastaa seksiä yhtä lailla. Se ei ole mitenkään vähemmän seksiä kuin se, että ollaan alasti, jos molemmat osapuolet nauttivat. Sama ajatus myös sen kanssa, ettei yhdyntä ole ainoa  heteroparin tapa harrastaa seksiä, eikä seksin kuulu mitenkään "päättyä" yhdyntään.

Juho on kuvailtu mukavan lempeäksi, turvalliseksi, kärsivälliseksi ja auttavaiseksi körmyksi, mutta hänessä on myös heikkoutensa. Onneksi, sillä muuten hän olisi ollut ärsyttävän täydellinen. Juho menettää välillä malttinsa turhautuessaan oletuksiinsa Norasta, joka ei suostu avaamaan ajatuksiaan hänelle. Eräs ikävä tapahtuma Juhon menneisyydessä on saanut hänet hiukan liiankin suojelunhaluiseksi, mikä korostuu Noran kanssa ollessa. Juho on kunnianhimoinen uransa suhteen, ja kokee välillä turhautumista siitä, etteivät Välivuosi-ohjelman muut osapuolet, Harri ja Felix, tunnu ottavan kaikkea yhtä tosissaan. Ohjelma on matkailuelämyspainotteinen, joten Juhon on välillä matkustettava muualle Noran luota. Nora ei koskaan kokenut tarvetta matkusteluun, tai kokee sen epämukavuusalueekseen (taas uusi samaistumisen kohden minulle), joten hän ei mieluusti matkustaisi Juhoa tapaamaan Thaimaahan, missä heidän seuraava kuvauspaikkansa on. 

Juho halusi naisen, joka pystyisi puhumaan, kaikesta. Nora pystyi vain häpeämään, kaikkea. (s. 185)

Kirjassa on keskiössä Juhon ja Noran rakkaus kipuiluineen, mutta samalla sivutaan myös Noran ja Lotan ystävyyttä, joka on myös hieman kärsinyt siitä, ettei Nora ole uskoutunut kaikista asioista Lotalle. Kirja on myös tarina lapsuuden kolhuista ja niiden seuraamisesta aikuisuuteen sekä ristiriitaisesta suhteesta omiin vanhempiinsa aikuistuessa, kun alkaa nähdä asiat eri lailla kuin lapsena. Nämä ovat minulle myös hyvin tärkeitä aiheita ja tulivat todella lähelle. Myös #metoo-teema tulee muutamassa yhteydessä esiin, mutta ne eivät vie paljoa valtaa Juhon ja Noran tarinalta.

Rakastin kovasti Juuli Niemen nuorten aikuisten kirjaa Et kävele yksin, ja yhtä lailla Mahdottomia oletuksia osui ja upposi sydämeeni suoruudellaan ja rehellisellä kauneudellaan.   

Arvosanani on täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää
Popsugar: A Book Published in 2022


Ei kommentteja: