keskiviikko 16. elokuuta 2017

Usvasyntyinen-trilogia: Brandon Sanderson

Viimeinen valtakunta - Usvasyntyinen 1: Brandon Sanderson. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2017. (Usvasyntyinen #1)

Englanninkielinen alkuteos (2006): The Final Empire (Mistborn 1). Kansi: Sam Green

"Maailma, jossa pahuus on vienyt voiton.
Veijarikonnien kopla, joka suunnittelee mahdotonta.
Nuori tyttö, jolla saattaa olla usvasyntyisen voimat.

Tuhat vuotta sitten Viimeisessä valtakunnassa käytiin tuhoisa sota. Nyt jäljellä on vain pölyn ja tuhkan peittämää joutomaata, jonka asukkaita kuolematon tyranni Lordihallitsija ohjaa raudanlujalla otteellaan.

Vaikka jokainen vastarinnan kipinä on tukahdutettu, toivo lepattaa pienenä liekkinä. Salaperäisen, usvasyntyisen Kelsierin johtama varasjoukkio on kehittelemässä tuhoon tuomittua suunnitelmaa pahuuden kukistamiseksi, ja puolivahingossa hankkeeseen tempautuu mukaan nuori katujen kasvatti Vin.

Onko toisenlainen tulevaisuus vielä mahdollinen vuosituhannen sorron jälkeen?(Jalava)"

Lukunäyte:  https://kauppa.tietosanoma.fi/WebRoot/Kaupat/Shops/Tietosanoma/MediaGallery/Liitteet/Usvasyntyinen_lukunayte.pdf


Oma arvio:

"Vin, usva on ystävämme. Se kätkee ja suojelee...ja suo voimaa.---" (s. 132)


Minä olen matkannut savun ja tuhkan täyttämässä Luthadelissa koko kesän ajan. Olen seurannut nuoren Vinin kasvutarinaa rosvokoplan kaltoinkohdellusta tytöstä seurapiirikelpoiseksi neidoksi ja täysinoppineeksi usvasyntyiseksi allomantikoksi. Olen hiipinyt uhmakkaan määrätietoisen Kelsierin ja hänen suojattinsa Vinin kanssa usvan seassa, oppinut kaiken metalleista ja niiden polttamisesta kehossa. Olen pelännyt Lordihallitsijaa ja odottanut sydän sykkyrällä, mitä Vinin ja Elend Venturen välillä tapahtuu. Välillä olen tylsistynyt, tai muuten vain jättänyt Luthadelin synkän maailman taakseni ja lukenut valoisempia kirjoja, mutta taas palannut tämän 600-sivuisen fantasiakirjan pariin, joka on jaettu viiteen osaan sekä esi- ja loppunäytökseen. Alussa en meinannut päästä tarinan sisään, mutta kun sinne solahdin, ei ulospääsystä ollut tietoakaan.



Kirjan kartat: Isaac Steward
Erityisen kiitoksen haluan heti alkuun antaa Mika Kivimäelle huolellisesta ja paneutuneesta suomennoksesta. Ainoa asia, mikä minua häiritsi, oli Kelsierin toistuva 'hihitys'. Olisikohan miehelle voinut käyttää jotain muuta sanaa käyttämään naurua, sillä minulle tulee hihittävästä miehestä hiukan michaeljacksonmaiset vibat?

Pidän siitä, miten kirjan päähenkilö, 16-vuotias skaa Vin kasvaa ja kehittyy tarinan aikana. Kun Kelsier puhuu nuoren naisen omaan koplaansa, tällä on alkuun hyvin huono itsetunto, sillä hänen veljensä Reed on pettänyt hänet ja rosvokoplan johtaja kaltoinkohdellut tätä. Kelsier alkaa rakentaa luottamustaan Viniin ja osoittaa tälle, mihin kaikkeen nuori nainen pystyykään. Vin on aina hiukan häpeillyt allomanttisia kykyjään, eli metallin käyttämistä kehossaan, mutta Kelsierin avulla hän huomaa, että hän on kyvykkäämpi kuin uskoikaan - hän on aito usvasyntyinen, joka hallitsee kaikki metallit. Kelsier esittelee Vinille kaikki kahdeksan perusmetallia, sekä kaksi arvometallia, ja miten niitä käyttämällä Vin saa erilaisia kykyjä. Esimerkiksi tinaa polttamalla aistit laajentuvat, teräksellä voi työntää metalleja ja kuparilla voi kätkeä allomantiset kykynsä. Kelsier on löytänyt myös mystisen yhdennentoista metallin, jonka huhutaan olevan Lordihallitsijan tuhoksi, ja jonka vaikutukset ovat vielä tuntemattomat.

Se oli siinä kuin mahtava kulta-aarre. Niin uskomaton voimanlähde, että se venytti hänen ymmärryksensä rajoja. Aina tätä ennen hänen oli pitänyt pihtailla Onneaan, säilyttää sitä varastossa, käyttää sitä säästeliäästi pikku annoksina. (s. 61)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen, sodan runtelemaan postapokalyptiseen maailmaan, jossa aurinko on peittynyt  savun, tuhkan ja pilvien taakse ja kaupunki on hiiltynyt mustaksi. Öisin nouseva usva peittää kaupungin ja pitää pelokkaat asukkaat sisällä, mutta rosvokoplien jäsenet ja usvalaiset lähtevät silloin liikkeelle. He eivät pelkää edes usvahirviötä, jonka kerrotaan vaanivan öisin usvassa ja syövän kuolleiden ihmisten ruumiita.

Päiväsaikaan Luthadel oli mustunut kaupunki, tuhkan ja punaisen auringonvalon värjäämä. Se oli ankara, ehdoton ja painostava.
Öisin usva nousi kuitenkin pehmentämään ja hämärtämään kaikkea. Ylhäisaateliston linnoitukset muuttuivat aavemaiseksi, sumun seassa häämöttäviksi varjokuviksi.Usva näytti muuttavan kadut kapeammiksi, ja jokaisesta läpikulkutiestä tuli autio, vaarallinen pikkukuja. (s.89)

Luthadelin kaupungissa pelätään ja palvotaan myös Lordihallitsijaa, jonka tiedetään olevan kuolematon ja pitävän hallussaan suurimpia atium-varantoja. Atium on yhdeksäs metalli, joka antaa taistelutilanteissa mahtavimman kyvyn: kyvyn nähdä vastustajan seuraavat liikkeet.


Tarinassa seurataan Vinin soluttautumista Luthadelin seurapiireihin kuvitteellisena Valette-neitinä. Terrisläinen palvelija Sazed, joka tunnetaan muistojen ja tietojen säilyttäjänä, opastaa Viniä ryysyläisestä neidoksi. Vin huomaa alkavansa nauttia kauniista vaatteista, juhlista ja erityisesti erään nuoren aatelissukuisen Elend Venturen seurasta. Kelsier ja Saze kuitenkin yrittävät hillitä Viniä, sillä hänen tehtävänään on vain soluttautua juhlien juorupiireihin ja välittää Kelsierin koplalle tietoja ministeriön aikeista. Kelsierillä kumppaneineen kun on suuret suunnitelmat pelastaa viimeinen valtakunta syöksemällä Lordihallitsija vallasta.

Pidän itseäni periaatteen miehenä. Mutta kukapa ei pitäisi? Olen huomannut, että kurkunleikkaajakin pitää tekojaan tavallaan moraalisina. (s. 23)

Kirjan vahvana teemana on  erilaisuus ja eriarvoisuus. Skaa-väestö on Viimeisessä valtakunnassa orjien asemassa, eikä ylhäisö pidä heitä tarpeeksi älykkäinä ihmisinä kunnioittaakseen heitä. Ylhäisömiehet saavat esimerkiksi valita sopivan skaa-naisen, raiskata tämän ja sen jälkeen nainen tapetaan. Terrisin valtapiirissä asuvat terrisiläiset taas osaavat varastoida voimaa metalliin, esimerkiksi käsirenkaisiin tai korvakoruun. Heitä pidetään usein ylhäisön palvelijoina. Kun Vin tutustuu Elendiin, hän joutuu käymään tämän kanssa keskusteluja skaa-väestöstä paljastamatta omaa alkuperäänsä. Elendin ihmettelyistä käy ilmi tyypillinen tietämättömyys skaa-väestön kyvyistä ja siitä, että he ovat loppujen lopuksi yhtä älykkäitä ihmisiä kuin muutkin. Toinen vahva teema on uskonnot ja miten ne vaikuttavat kansojen valtasuhteisiin, periaatteisiin, ihan kaikkeen. Sazed on säilyttäjänä perillä kaikista menneistä uskonnoista, ja kertoo toisinaan niistä Vinille ja Kelsierille.

Kukaan heistä ei kyennyt näkemään Viniä, he näkivät vain kasvot, jotka hän oli pukenut ylleen - kasvot, jotka hän halusi heidän näkevän. He näkivät lady Valetten. Aivan kuin Vin ei edes olisi paikalla.
Aivan kuin...hän olisi piilossa suoraan heidän silmiensä edessä. (s. 209)

Kirjan juoni etenee kohti eeppistä lopputaistelua, jossa Vin saa osoittaa kykynsä ja älykkyytensä. Ikäviltä menetyksiltä ei voi välttyä, mutta tässä kirjassa epäonnistumiset kääntyvät voitoksi. Olen vielä pitkään tämän kirjan maailman lumoissa, joka on rakennettu erittäin elävästi - voin aistia kaupungin pimeyden, usvan ja tuhkasateet. Vin on hyvin samaistuttava, vaikeuksien kautta voittoon selviävä nuori sankaritar, joka on yhtä aikaa rohkea ja epävarma. Hän etsii omaa paikkaansa, ja löytää sen lopuksi. Kelsier ja muut rosvokoplan jäsenet opettavat Vinille todellista luottamusta ja ystävyyttä. Vinin ja Elendille välille olisin toivonut hiukan enemmän kipinää, sillä heidän kohtaamiset jäävät melko vaisuiksi.


Kirjan teemat sopivat fantasiakehyksistään huolimatta myös tähän päivään ja maailmaan. Tämä on nautittava fantasiateos nuorille ja aikuisille!

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Juha) 
Tip Top NippaNappa
Taikakirjaimet
Kirjaneidon tornihuone
Pauline von Dahl
Nörttitytöt (Pauliina P.)
Hyllytontun höpinöitä

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen.

Ylenemisen kaivo - Usvasyntyinen 2: Brandon Sanderson. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2018. (Usvasyntyinen #2)

Englanninkielinen alkuteos (2007): Mistborn: The Well of Ascension. Kansi: Sam Green

"Kelsierin kopla teki sen minkä piti olla mahdotonta: päihitti jumalan kaltaisen tyrannin, Lordihallitsijan, jonka valta oli kestänyt tuhat vuotta. Nyt Viimeisen valtakunnan tuhkista täytyy rakentaa uusi, terve yhteiskunta. Tehtävä on uskottu Vinille ja Elend Venturelle – katulapselle, josta on tullut valtakunnan voimakkain usvasyntyinen, ja idealistiselle aatelisnuorukaiselle, jonka pitäisi nyt hallita kuninkaana.

He eivät ole päässeet edes vauhtiin, kun kolme eri armeijaa hyökkää. Kun piiritys kiristyy ja tilanne käy tukalaksi, hitusen toivoa tarjoaa muinainen legenda. Mutta vaikka Ylenemisen kaivo osoittautuisi todeksi, kukaan ei tiedä missä se on tai millaisia voimia siinä piilee.

Alkaa näyttää siltä, että Lordihallitsijan kukistaminen olikin helppo osuus. Todellinen haaste on selvitä sen seurauksista." (Jalava)

Oma arvio:

Minulla oli hieman samankaltaisia käynnistymisvaikeuksia tämän Usvasyntyinen-trilogian kakkososan Ylenemisen kaivo kanssa kuin ensimmäistä osaa (Viimeinen valtakunta) lukiessani. Siinä missä nautin avausosan tiimellyksessä tapahtuneesta Vinin muuttumaleikistä katuvarkaasta ylhäisönaiseksi ja hänen ja Elendin rakkauden liekkeihin leimahtamisesta, nyt alku tuntui laahaavan. Elendin ja Vinin romanssi tuntui elähtäneeltä ja Vinin seikkailut ja metallien leimauttamiset usvan seassa eivät tuntuneet nappaavan minua ollenkaan. Hetki meni myös muistellessa, mitä ihmettä viime osassa tapahtui, sillä Usvasyntyinen-trilogian maailma on hyvin mahtipontinen ja moniselitteinen, sekä sen erikoiskykyjä omaavat henkilöhahmot hyvin erikoislaatuisia. Mutta sitten, kun reilut sata sivua oli mennyt minun haukotellessani, kirja imaisi minut taas hämmästyttävään maailmaansa eikä juuri hellittänyt enää.

Mikään ei pelottanut häntä enemmän kuin hänen oma voimattomuutensa. Lapsuudessaan hän oli pitänyt itsestään selvänä, että hän ei kyennyt muuttamaan mitään, mutta Kelsier oli palauttanut hänen itsetuntonsa ja ylpeytensä.
Mihin hän kelpasi, jos ei edes kyennyt suojelemaan Elendiä? (s. 240)

Tarinaan tulee mukaan taas uusia henkilöitä ja erikoisia olentoja. Yksi merkittävimmistä henkilöistä on Terrisiläinen säilyttäjä Twindlyn, joka ottaa hoitaakseen Elendin ryhdittömyyden ja petraa tästä suorasukaisella tavallaan kunnon kuninkaan - asusteita myöten. Vin on selvästi mielissään, kun hänen ponneton miehensä alkaa viimeinkin omaksua kunnon hallitsijan eleitä. Riittääkö se kuitenkaan, sillä kovin moni on valmis syöksemään kuninkaan valtaistuimeltaan. Elendin häijy isä Straff on leiriytynyt joukkojensa kanssa Luthadelin kaupungin liepeille, ja myös pahamaineinen lordi Cett vaanii lähistöllä. Sazed törmää tiedusteluretkellään kaupungin ulkopuolelle kauhukseen erikoisiin, roikkuvanahkaisiin ja jättiläismäisiin kolosseihin, joilla on vain kaksi tunnetta: kyllästyneisyys ja raivo. Nuo tappavat järkäleet ovat osa Straff Venturen suunnitelmaa tuhota Luthadelin kaupunki.

Nämä hahmot olivat syvänsinisiä. Niiden koko vaihteli suuresti: jotkut olivat vain puolentoista metrin mittaisia, toiset kolme metriä tai sitäkin pidempiä massiivisia järkäleitä. (s. 209)

Vin tutustuu sillä aikaa toiseen usvasyntyiseen, Straffin poikaan Zaneen, joka kiinnostuu naisesta ja yrittää vakuuttaa tälle, että olisi parempaa seuraa kuin hänen veljensä, joka ei osaa edes hyödyntää metalleja. Vin alkaa epäillä salaa hänen ja Elendin suhdetta, ja Elendkin aistii tämän, mutta hänellä menee kaikki aika kaupunkinsa pelastussuunnitelmiin. Toisaalla Sazed yrittää tutkia yhdessä Tindwylin kanssa ylenemisen kaivon ja ajan sankarin taruja, mutta kaksikko ei tunnu pääsevän puusta pidemmälle. Heidän välinsä kuitenkin lähentyvät tutkimuksen tiimellyksessä.

Usva näyttää kaiken huipuksi käyttäytyvän epätavallisesti, eli sitä ilmaantuu jo päivisinkin, ja kaiken lisäksi se tuntuu tappavan ihmisiä. Vin aistii usvan seassa olevan jotain, mitä muut eivät näe. Kaiken lisäksi Vinin päässä tuntuu jatkuva, yhä voimistuva allomanttinen syke, ja hän epäilee sen tulevan Ylenemisen kaivolta. Onko hän itse Ajan sankari? Missä tuo mystinen kaivo on, ja uskaltaako Vin kohdata sen? Miten hän pystyy välttämään sen, ettei hänestä tule yhtä kauhea kuin Lordihallitsijasta. Kaiken lisäksi Vinin pitäisi selvittää, kuka kuninkaanlinnassa on mystinen soluttautuja, Kandra, joka pystyy ottamaan ihmisen tai eläimen hahmon.

Usvahenki tarkkaili häntä, kuten aina. Se oli liian kaukana näkyäkseen, mutta hän tunsi sen. Ja hän tunsi jotakin muuta, joka oli usvahenkeäkin voimakkaampi. Se kumea jyskytys, joka kävi voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi. Ennen se oli tuntunut etäiseltä, mutta ei enää.
Ylenemisen kaivo. (s. 558)

Ylenemisen kaivo on hyvin kiehtova, korkealentoinen, moniulotteinen ja mukaansatempaava fantasiateos, kun sille vain antaa aikansa. Henkilöhahmot kehittyvät tai taantuvat omaan tahtiinsa, huikeat käänteet seuraavat toisiaan, mutta silti yhä moni asia jää arvoitukseksi. Vin on aivan huikea nuori nainen, joka osaa myös analysoida omia kykyjään ja sitä, mikä on oikein ja väärin. Hän ei ole mikään hissukka, muttei liian kovapäinenkään.  Elendkin kehittyy tarinan edetessä siitä vässykästä kuninkaankuvatuksesta, mikä hän alussa on, pystypäin kulkevaksi hallitsijaksi. Mielenkiinnolla odotan, miten tarina päättyy, kun trilogian päätösosa Ajan sankari julkaistaan joulukuussa 2018.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:



Samantyylistä luettavaa:

Siri Pettersen: Korpinkehät-trilogia
Erika Vik: Kaksosauringot-trilogia
Throne of Glass -sarja: Sarah J. Maas

Ei kommentteja: