Kirjabloggaajien joulukalenteri 2021: Luukku 23

Lukeminen harrastuksena ja elämäntapana – kuinka rakasta lukuharrastusta voi syventää?

Oikein hyvää jouluaatonaattoa sinulle! Olen mukana Kirjabloggaajien joulukalenterissa, ja minun vuoroni on paljastaa blogissani 23. luukku. Edellisen luukun nro 22 löydät  Kirjakko ruispellossa -blogista ja huomenna, jouluaattona avautuu 24. luukku Amman lukuhetki -blogissa. Koko kalenterin näet Kirjamies-blogissa.

Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat

Ajattelin höpötellä teille aiheesta lukeminen harrastuksena ja elämäntapana. Tämä kattaa hyvin paljon asioita allensa, mutta yritän pysyä kohtuudessa, ettei kirjoituksestani tule romaanin mittainen sepustus.

Mikä tekee sinusta lukijan? Voiko lukemista pitää harrastuksena, vai onko se enemmänkin olemisen tapa? Mitä kaikkea lukuharrastuksen ympärille voi kietoutua? Voiko liiasta lukemisesta olla haittaa?

Kirjapöllön huhuiluja -blogini täyttää parin kuukauden päästä jo kahdeksan vuotta, ja monenmoista on tapahtunut Dysphoria-nimellä aloittaneen blogini historiassa. Olen ylpeä siitä, että yhä edelleen blogini olemassaoloni perustuu rakkauteeni kirjoihin, etenkin nuorten aikuisten sellaisiin. Blogini pääpaino onkin edelleen YA-kirjallisuusarvioissa. Olen ollut mukana monissa tempauksissa, lukuhaasteissa, vetänyt sellaisia itsekin, ja käynyt erilaisissa kirjallisuustapahtumissa. Pian onkin taas aika tehdä kooste tämän vuoden lukuhaasteista, joissa olen ollut mukana, ja alkaa listata uusia ensi vuodelle.

Lukuhaasteet houkuttavat kokeilemaan erilaista

Lukuhaasteet ovat mainioita, jos kaipaa lukuharrastukseensa monipuolisuutta. Erilaisia lukuhaasteita voi löytää esimerkiksi kirjastojen nettisivuilta, Instagramin kirjayhteisöstä ja muutenkin netin syövereistä googlaamalla. Tunnetuin kirjaston lukuhaaste on Helsingin kirjastojen 50-kohtainen Helmet-lukuhaaste, jossa olen ollut mukana jo ties kuinka monta vuotta. Uusi, ensi vuoden haaste julkistetaan 29.12, joten jännitys tiivistyy. Jotta pelaisin myös kotiinpäin, OUTI-kirjastoilla on myös omansa, Pohjoinen lukuhaaste, joka on Helmetiä hieman lempeämpi versio, sillä siinä on vain 25 haastekohtaa. (En ole varma, tuleeko tänä vuonna uutta lukuhaastetta.) Meillä on myös uutta luettavaa etsiville Kirjametro (joka uudistuu ensi vuonna), Sarjakuvametro ja Nuorten kirjametro. Kannattaa tutkailla jokaisen, etenkin isompien kirjastojen nettisivuja haasteita etsiessä. 

Olen myös osallistunut ulkomaisiin lukuhaasteisiin, joita pitää erilaiset verkkojulkaisut ja -yhteisöt. Popsugar Reading Challenge on hauska lukuhaaste, jossa on 40 + 10 haastekohtaa. Viime vuonna kokeilin myös Booklist Queen -lukuhaastetta, joka oli hieman haastavampi, 52-kohtainen lukuhaaste. Lisää bloggaajien omia lukuhaasteita voit löytää Haastavaa lukemista -blogista sekä Kirjagramista etsimällä #lukuhaaste -hashtagilla.

Mitä jos 25-50 kirjan lukeminen vuodessa tuntuu kohtuuttomalta, lukemisessasi on ehkä haasteita (lukivaikeutta tms.) tai kaipaisit jotain kevyempää kannustetta lukemiseen kuin nämä, jotka ovat suunnattu yleensä enemmän lukeville? Jokaiseen lukuhaasteeseen voit toki osallistua omalla tavallasi: voit lukea haastekohtiin selkokirjoja, sarjakuvia, novelleja tai vaikka lasten kuvakirjoja, voit merkitä yhden kirjan useampaan haastekohtaan tai voit suorittaa haasteen kuuntelemalla äänikirjoja. Helmet-lukuhaasteperheeseen kuuluvat myös elokuvahaaste niin lapsille kuin aikuisille, pieni Helmet-lukuhaaste (lapsille) ja pelihaaste. Tarvittaisiinko mielestäsi kuitenkin lisää helppoja lukuhaasteita?

Lukupiireistä yhteisöllisyyttä

Lukupiiri on myös mainio lisä lukuharrastuksen ympärille. Lukupiirejä järjestetään kautta maan useimmissa kirjastoissa, joten niistä saat parhaiten tietoa oman kirjastosi kautta. Lukupiiriin voi liittyä, vaikkei olisi lukenut kirjaa ollenkaan. On kiintoisaa kuunnella muiden kokemuksia kirjoista ja sen teemoista, ja kiinnostus lukea kirja voi tulla myös sitä kautta. Lukupiirin voi myös perustaa itse. Paras opas tähän on tänä syksynä 2021 ilmestynyt teos Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää mullistava taika, jonka on kirjoittanut Kirsin Book Clubin perustajajäsen Kirsi Ranin. Myös verkkolukupiiri voi olla hyvä vaihtoehto, varsinkin tällaisena aikana, kun liikoja kontakteja tulisi välttää. Esimerksi Oulun kaupunginkirjaston verkkolukupiiri kokoontuu Teamsissa kerran kuussa. Itse en ole koskaan ollut lukupiirissä saati vetänyt sellaista, sillä en ole kokenut tarvetta kirjakeskusteluun porukalla. Saan kaiken tarvitsemani keskustelun somessa. Lukupiirit sopivat sellaisille, jotka haluavat lukuharrastuksensa mausteeksi lukukokemusten jakamista muiden ihmisten kanssa kasvokkain tai haluavat vain kuunnella muiden kokemuksia kirjasta.

Pitäisitkö omaa kirjablogia, vai olisiko lukupäiväkirja sinua varten?

Minulla kirjabloggaaminen ja -sometus on tullut jäädäkseen lukuharrastukseni syventäjänä ja rikastuttajana. Suosittelen sitä sydämellisesti kaikille, jotka pitävät kirjoittamisesta ja oman lukukokemuksen avaamisesta kirjoitetussa muodossa. Aloitin bloggaamisen vuonna 2014, hieman sen jälkeen, kun olin löytänyt YA-kirjat, ja halusin heti erottua nimenomaan nuortenkirjallisuusblogina. Bloggaamisen myötä olen päässyt mukaan suureen, ystävällishenkiseen someyhteisöön, joka koostuu perinteisistä bloggaajista, kirjagrammaajista, vloggaajista ja näiden yhdistelmistä. Todella monet bloggaajana aloittaneet ovat pikkuhiljaa siirtyneet yhä enemmän Instan ja Youtuben puolelle, mutta meitä muutamia jääräpäisiä sinnikkäitä vielä on, jotka uskovat perinteiseen blogiin. Toki minäkin toimin myös muissa somekanavissa ja ymmärrän niiden suosion ja tehokkuuden, mutta haluan silti ylläpitää tätä niin rakasta blogiani, jonne on kertynyt arkistoa kaikista kahdeksan vuoden aikana lukemistani (ja kuuntelemistani) kirjoista, katsomistani leffoista, lukuhaasteista, joissa olen ollut mukana tai emännöimässä ja kaikesta muusta pöhinästä kirjojen ja lukemisen ympärillä. 

 

Jotkut pitävät myös ihan perinteistä lukupäiväkirjaa, joko vaatimattomampaan vihkotyyliin, tai sitten bullet journal eli bujotyyliin tyyliteltynä ja koristeltuna, lähes taiteen omaisena lukupäiväkirjana. Kirjakaupoissa myydään myön valmiita lukupäiväkirjoja, jos oman sellaisen aloittaminen tuntuu hankalalta. 

Somen lisäksi mainio tapa pitää lukua omasta lukemisestaan ja jakaa kokemuksiaan ja arvioitaan, on lukijoiden oma naamakirja eli Goodreads. Suosittelen liittymään sinne, jos haluat esimerkiksi asettaa itsellesi vuositavoitteen lukemiesi kirjojen määrästä, etsiä uutta luettavaa, merkitä muistiin kirjoja, joita haluat lukea tai lähettää kysymyksiä yhteisön parviälylle jostain kirjasta. Saat myös vuoden lopussa vuosikoosteen lukemistasi kirjoista, sivumääristä ja muista mielenkiintoisista yksityiskohdista. Spekulatiivisen fiktion ystäville suosittelen myös Risingshadow-nettisivustoa, jonne ilmestyvät kaikki vuoden aikana suomennetut spefikirjat ja jonne myös jäsenet saavat kirjoittaa omia arvioita.

Kirjallisuustapahtumia moneen lähtöön

Kun edes kerran elämässään pääsee kirjamessuille, olo on kuin Liisalla Ihmemaassa. Kirjoja, kirjoja, kaikkialla kirjoja. Lempikirjailijani puhuu tuolla, ja tuolla nurkassa on huikea kirja-ale, josta voin raahata kassikaupalla kotiin lisää luettavaa!

Kuva: Heidi Petrov
 

Erilaiset kirjallisuustapahtumat ovat lukuharrastuksen suola ja sokeri. Helsingin, Turun ja Jyväskylän kirjamessut lienee ne tunnetuimmat ja suurimmat, mutta nyt myös tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereen kirjafestarit. Myös pienempiä kirjatapahtumia ja -messuja on ympäri Suomea, esimerkiksi Uusi kirjallisuusfestivaali Oulussa. Kirjastojen tapahtumakalentereita kannattaakin katsoa sillä silmällä, sillä isommissa kirjastoissa tapaa käydä kirjailijavierailijoita pitkin vuotta sekä  voit lisäksi löytää erilaisia tapahtumia. Kirjallisuuspalkintojenjakotilaisuuksissa kannattaa myös käydä, jos haluaa olla siellä missä on kirjapöhinää. Science fictionin ystäville erilaiset conit ovat täydellisiä tapahtumia kohdata samoista asioista kiinnostuneita. Suomen suurin tapahtuma Finncon kerää vuosittain isot joukot scifin ystäviä saman katon alle. Meillä Oulussa on oma vuotuinen Kummacon, jossa on edustettuna kirjallisuus, cosplay, länsimainen ja japanilainen sarjakuva, science fiction sekä pelit. Jännityskirjallisuuden ystäville on omat Dekkarifestivaalinsa. Koronavuosina yhä useammat festarit ja messut ovat tarjonneet mahdollisuuden osallistua virtuaalisti, joten kauempaakin on helppo osallistua.

Lukeminen on kaikkea

Mikä on parasta lukemisessa: Onko se eskapismia vai tiedonjanoa, mielikuvituksen ja tiedonjanon tyydyttämistä, kokemuksien kartuttamista, tunteiden herättämistä vai jotain muuta? Ehkä se on vähän kaikkea, riippuen tilanteesta. Joskus haluan olla mielikuvituksissani jossain ihan muualla, mutta aina lukeminen ei ole todellisuuspakoa, vaan erilaisten elämysten janoa. Lukeminen on niin helppo, halpa ja vaivaton tapa matkustaa eri paikkoihin, tutustua erilaisiin ihmisiin, rikkoa todellisuuden rajoja, pelätä hirviöitä, joita ei oikeasti ole, nähdä monenlaisia todellisuuksia ja maailmoja ja kokea erilaisia tunteita – kotisohvallaan. 

Meidän perheemme ei juurikaan matkustele emmekä muutenkaan vietä sosiaalista elämää vapaa-ajallamme, joten kirjat täyttävät minulle monenlaisia tarpeita. Mikään ei ole ihanampaa kuin se, että tietää pöydällä minua odottelevan kirjan, joka on juuri jäänyt kesken jännittävään, ihanaan tai karmeaan kohtaan. Kun saan avata sen ja jatkaa siitä mihin jäin, minut täyttää hetkeksi suuri onni. Kirja ei karkaa mihinkään! Hyvän kirjan loppuminen saattaa myös aiheuttaa hetkellisen surun ja ahdistuksen tunteen: löydänkö enää koskaan yhtä mahtavaa lukukokemusta. Aina olen kuitenkin löytänyt!

Liika on liikaa, myös lukemisessa

Kysyin aiemmin, voiko liika lukeminen olla haitallista? Kaikissa asioissahan voi mennä liiallisuuksiin, myös lukemisessa. Olen itse soimannut välillä itseäni siitä, että olen lukenut koko päivän sohvalla niin, että olen saanut migreenin ja niskajumin. Toisaalta ei sellaisia päiviä usein ole, lähinnä loma-aikoina tai viikonloppuisin, joten ehkä sellaisetkin sallitaan. Jos lukeminen ei ole liikunnan harrastamisen ja muiden ihmisten huomioimisen tiellä (kröhm, joskus kyllä voi minulla olla), ei siitä ole kenelläkään nokan koputtamista. Kaikkea kohtuudella ja sopivasti. Voihan vaikka välillä laittaa korvanapit korville, äänikirjan soimaan ja lähteä kävelylle. Myös siivoaminen on hyvä hyödyntää äänikirjoja kuuntelemalla. Itse olen ainakin huomannut, että teen paljon siistimpää jälkeä, jos minulla on hyvä äänikirja kuuntelussa. Tai kävelen hitusta pidemmän lenkin. Ja joskus on ihan hyvä vain olla, tuijottaa tyhjyyteen tai laittaa silmät hetkeksi kiinni, antaa silmien ja ajatusten levätä ja olla siinä hetkessä.

Lukutottumukset vaihtelevat elämäntilanteen mukaan

Vaikka rakastan lukemista, en ole (nykyään) sellainen ihminen, että minulla olisi ihan joka paikassa kirja mukana. En lue hammaslääkärin odotushuoneessa, kylässä, bussissa (matkapahoinvoinnin takia) enkä ottanut tässä vasta työmatkalle kirjaa ollenkaan mukaan. Osasyynä voi olla sekin, että en nykyään osaa oikein keskittyä lukemiseen missään yleisissä tiloissa, vaan vaadin rauhallisen tilan lukemiseen. Joskus jopa musiikki taustalla voi häiritä keskittymistäni. 

 

En ole myöskään aina ollut viimeisen päälle lukutoukka. Esimerkiksi nuorena aikuisena luin hyvin vähän, sillä minulla oli kaikkea muuta: kirjoitin itse tarinoita, maalasin, katsoin TV-sarjoja ja leffoja, kirjoitin sydäntä raastavaa päiväkirjaa, olin kavereiden kanssa ja kuuntelin ja lauloin biisejä. Siinä mielessä tavallaan ymmärrän sitä, miksei nuoria (aikuisia) välttämättä kiinnosta lukeminen kaiken muun ohella, koska olen itsekin ollut siinä tilanteessa. Löysin lapsuudessa syntyneen lukuvimmani vasta myöhemmin, opiskelujeni jälkeen, vakiinnuttuani ja saatuani kaksi lasta. Uskonkin, että jos lapsuudessa saa lukukipinän, se voi hyvin syttyä jossain vaiheessa uudelleen.

Täytyy siis hyväksyä myös se, että erilaisissa elämän vaiheissa lukeminen voi muuttaa muotoaan. Lukujumi voi alkaa vaivata, tai joku sairaus voi vaikeuttaa lukemisen intoa. Silloin täytyy olla armollinen itselleen ja olla toiveikas, että lukuinto vielä jostain palailee, kunhan aika on sopiva. Monilukutaidon aikana voi myös muistaa sen, että kirjassa tärkeintä on tarina, ja tarinoitahan on meillä kaikkialla muuallakin, kuin kirjoissa: elokuvissa, peleissä, ihmisten puheissa, taiteessa.

Tämän pohdinnan myötä haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa joulua ja toiveikasta uutta vuotta 2022! Muistakaa kurkata vielä huominen Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku täältä.

Luen mielelläni kommenteissa sinun ajatuksiasi lukemisesta ja lukuharrastuksesta yleensä. Mitä lieveilmiöitä sinulla on syntynyt lukemisen ympärille? Mitä lukeminen sinulle merkitsee? Onko sinulla ollut aikoja, jolloin lukeminen ei maistunut, ja miten pääsit sen yli? Onko lukeminen sinulle vaikeaa? Onko sinulla vinkata minulle ja muille kiintoisaa lukuhaastetta, josta voisin olla kiinnostunut?

 

Oliivipuu: Lucinda Riley

Oliivipuu: Lucinda Riley. Suomentanut Tuukka Pennanen. Bazar 2021

Englanninkielinen alkuteos (2016): The Olive tree. Kansi: Laura Noponen (suunnittelu), Unsplash ja Shutterstock (kuvat)

"Auringonpaahteinen Kypros, oliivipuiden viileät varjot, huima rakastumisen tunne

Huippusuositun Lucinda Rileyn romaanissa Oliivipuu ensirakkaus puhkeaa kukkaan. Sen herkissä terälehdissä tuoksuvat onnenhuuma ja sydämeen sattuvat salaisuudet.

Kaikki paikalliset tuntevat vanhan Pandora-talon. Legendan mukaan siellä ensimmäistä kertaa vierailevat kohtaavat ensirakkautensa. Kolmetoistavuotiaan Alexin mielessä on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin rakkaus, kun hän saapuu Kyprokselle kesällä 2006. Hän kerää rohkeutta esittääkseen Helena-äidilleen suuren kysymyksen.

Helena järjestelee Pandoraa kuntoon tuleville vierailleen. Arkiset askareet keskeytyvät, kun hänen ensirakkautensa vuosien takaa ilmestyy paikalle. Enää Alexin äiti ei voi ohittaa kysymyksiä menneisyydestään. Pian Pandoran lipas olisi avattava, vaikka se tuhoaisi hänen perheensä.

Oliivipuu on kertomus perheestä, ystävistä ja rakastetuista, auringonkultaisista kesäpäivistä ja salaisuuksista vanhan oliivipuun varjoissa. Rakastettu kertoja Lucinda Riley avaa hurmaavalla tavalla näkymän mieheksi kasvavan pojan sydämeen, joka on puhdasta kultaa."(Bazar)

Lukunäyte 

Traileri

Oma arvio:

Voitteko uskoa, että olen selvinnyt tähän asti lukematta yhtäkään Lucinda Rileyn kirjaa? Kun kesällä osallistuin Instagramissa romantiikka-aiheiseen Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -haasteeseen, pyysin tästä Rileyn uusimmasta, postuumisti suomennetusta Oliivipuusta arvostelukappaletta. Nyt on aika selvittää, mistä ne kirjaston asiakaspalvelutyössä kohtaamani, yleensä naispuoliset Riley-fanit oikein kohkaavat!

Sanottakoon vielä, että odotin Oliivipuun tosiaan ilmestyvän kesällä, kuten oli aiemmin luvattu, mutta kirja tupsahtikin ilmoille vasta kesken pimeimmän loppusyksyn.

Kirjan keskeisenä henkilönä on poika nimeltä Alex, jonka sanotaan olevan ajattelutavaltaan kuin vanha mies, vaikka hän on vasta 13-vuotias. Alexilla on ikätasoonsa nähden huippukorkea älykkyysosamäärä, mikä selittää hänen (muka) yliviisaat pohdintonsa päiväkirjaotteissaan. Alex saapuu kirjan alussa  äitinsä Helenan kanssa lomailemaan Pandora-nimiselle huvilalle Kyproksen saarelle. Helena on perinyt tilan yllättäin Angus-sedältään ja palaa näin ollen lapsuutensa ja nuoruutensa kesänviettopaikkaan. Hetimmiten Helenan pasmat sekoittaa lähellä sijaitsevan viinitilan komea mies, Alexis, joka osoittautuu hänen nuoruudenheilakseen. Tarkkasilmäinen Alex kyttää raivostuttavuuteen saakka äitiään, joka on hämillään komean exänsä seurassa. Alexille ei ole koskaan kerrottu, kuka hänen oikea isänsä on, joten hän alkaa kehittää omia teorioitaan: voisiko se olla tämä rasittavan komea yleismies, joka liehittelee nyt äitiä, kun isä-William ei ole vielä päässyt saapumaan saarelle?

Käyn taistoon pelastaakseni äitini kunnian. (s.57)

Pian Pandora on täynnä väkeä, kun Helenan mies William saapuu huvilalle perheen nuorimmaisten, Immyn ja Fredin kanssa, ja myöhemmin mukaan liittyy myös teini-ikäinen Chloë-tytär Williamin aiemmasta liitosta (johon Alex välittömästi rakastuu) sekä Williamin rasittavan Sacha-ystävän Jules-vaimo mukanaan Alexin mielestä maailman ärsyttävin Rupert ja hänen adoptoitu pikkusiskonsa Viola (josta tulee Alexin ystävä, vaikka on vasta kymmenen.) Lisäksi Helenan miehiin menevä sinkkuystävä Sadie tulee viettämään kesää heidän kanssaan, vaikka onkin suurimman osan ajasta jonkin paikallisen adoniksen lumoissa. 

Sitten kirjan tarina onkin yhtä tunteiden sekamelskaa ja myllerrystä: Alex kyttäilee äidin ja Alexiksen kanssakäymistä ja haikailee Chloën perään, William mustasukkailee Helenan ja Alexiksen takia, Sacha ilmestyy avautumaan Helenalle ja Williamille perheen konkurssista, josta tuhlaavainen Jules ei vielä tiedä, ja Rupert-poika on yksi maailman kovimmista kiusaajista, joka on ottanut heiveröisen Alexin uhrikseen. Myös Helenan entinen tanssipartneri Fabio käväisee Pandorassa, ja Alex saa lisää isäehdokkaita. (Asetelma tuo kyllä hyvin vahvasti mieleen Mamma mia! -elokuvat, jossa tytär etsii itselleen epätoivoisesti äitinsä ex-miehistä.) Samalla teini-ikäinen Alex saa kokea ensimmäistä kertaa rakastumisen tunteen ja sen, miten kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin haaveilisi. 

Toistaiseksi rakkaus on minulle arvoitus, mutta kyllä sekin arvoitus varmaan vielä selviää.

Jonain päivänä. (s. 127)

Paikoin tuntuu, kuin lukisin painettua versiota Kauniit ja rohkeat -TV-sarjasta! Alussa täydelliseltä vaikuttavan Helenan menneisyyden verhoa raotetaan ja sieltä paljastuu vähän sitä sun tätä. Tietysti jännittää, kuka lopulta on Alexin isä. Vaikka kirja on Rileyn tyyliin järkälemäisen paksu (590 sivua), sen lukeminen soljuu aika huolettomasti eteenpäin. Dialogia on tosi paljon, eikä kirjailija sorru kovin monimutkaisiin kuvailuihin sen enempää kuin on tarpeen. 

Ihmisten ulkonäköä kuvaillaan kyllä hyvin ylisanoin, ja kaikki tuntuvat olevan niin kauniita ja upeita, kuten Helena ja hänen alabasteri-ihoinen Sadie-ystävänsä. Helenan täydellisyys ottaa välillä jopa pattiin: hän on entisenä balettitanssijana täydellinen kropaltaan (vaikka on tehnyt kolme lasta), kaikki jumaloivat häntä ja sitten hän vielä perii kivasti huvilan Kyprokselta. Jaiks. Kirjassa paljastuvat "synnitkään" eivät lopulta ole minusta niin kamalan maatakaatavia, vaikka aiheuttavatkin ymmärrettävästi paljon draamaa ja kriisin hänen ja Williamin, mutta myös Alex-pojan välille. Vastapainona Helenan ihanuudelle todennäköisesti autismikirjoon kuuluva Alex-poika on kuvailtu laihaksi, kalpeaksi ja kömpelöksi, jota yläluokkaisesti käyttäytyvä, urheilullinen Rupert-poika kiusaa ja Chloë kohtelee yliystävällisesti kuin pikkulasta.

Entä kuinka kävisi sekavan palapelin loppuosalle, jonka olivat muodostaneet hänen omat kömpelöt kätensä yhteistyössä kohtalon kanssa? Kuka tiesi?

Helena eläisi päivän kerrallaan. Ja tänään oli kaunis päivä. (s. 334)

Kirjassa vuorottelevat siis Alexin päiväkirjamerkinnät sekä ulkopuolisen kertojan jaksot Pandoran tapahtumista. Alussa ja lopussa jo yli parikymppinen Alex kietoo kesän 2006 tapahtumat nykyhetkeen, vuoteen 2016, jolloin Alex on palannut jälleen saarelle ja odottaa erityisesti yhtä tosi tärkeää vierasta paikalle.

Minusta ei tullut suurta Riley-fania tämän kirjan luettuani, enkä edelleenkään aio tarttua hänen Seitsemän sisarta -sarjaansa. Oliivipuu on mukavan kevyttä, Kyproksen viinin makuista ja auringon lämmittämää viihdettä ja draamaa, mutta sen suurempia tunteita se ei ainakaan minussa herättänyt.

Arvosanani 3 +

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

 

Muissa blogeissa:

Tuulen havinaa

Hevostilan emäntä

Kirjakko ruispellossa

Jouludeitti x 12: Jenny Bayliss

 Jouludeitti x 12: Jenny Bayliss. Suomentanut Taina Wallin. Otava 2021

Englanninkielinen alkuteos (2020): The Twelve dates of Christmas. Kansi: Barbara van Ruyven.

"Tusina treffejä juuri ennen joulua? Hilpeä romaani pursuaa joulutunnelmaa, yllätyskäänteitä ja romantiikkaa!

Kolmekymppinen tekstiilisuunnittelija Kate ei ehtisi eikä jaksaisi etsiä uutta rakkautta: hän on pettynyt miehiin ja palannut Lontoosta kotikulmille huolehtimaan isästään. Ystävänsä Lauran pyynnöstä hän kuitenkin suostuu luksusdeittailuhaasteeseen, jossa tavataan 12 eri miestä ennen joulua. Treffeiltä ei puutu yllätyksiä eikä kommelluksia, joista Kate tilittää lapsuudentoverilleen Mattille autellessaan tämän kahvilassa. Kuka lopulta onkaan se oikea?"(Otava)

Oma arvio:

Oi että. Tästä se alkaa, nimittäin ihanien joulukirjojen lukeminen. Tänä talvena jouluihmisiä hemmotellaan, sillä joulukirjoja julkaistaan tai on jo julkaistu melkoisen monta hyvää. Nappaa vinkit talteen  jouluteemaisista uutuuskirjoista:

- Jenny Colganin Jouluvaloja ja takkatulen rätinää,

 - Milly Johnsonin Kirsikoita ja joulun taikaa, 

- Sophie Kinsellan Himoshoppaajan joulu,

-  Leena Lehtolaisen Joulupukin suudelma,

- Jill Mansellin Kolme ihanaa asiaa sinusta,

- Sarah Morganin Lumihiutaleiden alla,

- Lucy Diamondin Rantakahvilan joulu ja

-  Joanna Bolourin Paras aika vuodesta. 

 

Lisäksi uusimmista jouluaiheisista lasten- ja nuortenkirjoista mainittakoon:

- J.K. Rowlingin Jouluposso, 

-Eva Fratzin (kuvittanut Elin Sandström) joulukalenterikirja Ruukin salaisuus,

- Matt Haigin upea Poika nimeltä joulu uudelleenjulkaisuna elokuvakannella,

- Katherine Doylen Ebenezerinkadun ihme, uudelleentulkinta Saiturin joulusta ja

- Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen Varjot 1: Helähdys, jännittävän sarjan aloitus.

Yllä luettelemistani kirjoista aion ainakin kuunnella äänikirjana Colganin kirjan sekä kirjastosta varaamani Bolourin kirjan. Lisäksi varasin Parvelan kirjan tyrkytettäväksi pojalleni, mutta aion lukea sen itsekin. Lisäksi luemme poikani kanssa yhdessä Frantzin Ruukin salaisuus -kirjaa. Siinä on joulukirjaa kerrakseen!

Jouludeitti x 12 on suoraan sanottuna ihana joulukirja. Huomasin tämän Otavan Instassa - ja siitä heti kyselemään arvostelukappaletta, sillä jotenkin jo kirjan nimi, joka muistuttaa tosi paljon parin vuoden takaista YA-kirjaa 10 x sokkotreffit (Ashley Elston), herätti kiinnostukseni. Lisäksi rakastuin kirjan naivistiseen piirroskanteen. Tämän kirjan voisikin sanoa olevan tuon Elstonin kirjan aikuisempi sisarkirja. Niissä on oikeasti myös sisällöllisesti paljon samaa.

Kirjassa kolmikymppinen Kate, joka on muuttanut vanhan isänsä takia takaisin hiljaiseen lapsuudenkyläänsä Balxfordiin, suostuu hampaat irvessä ystävänsä Lauran suostuttelemana Säkenöivät salamat -treffipalvelun asiakkaaksi. Siinä asiakas saa valita itselleen kahdettoista eri teeman mukaiset, jouluiset treffit, johon on kuhunkin räätälöity asiakkaalle sopiva kumppani. Katella on sattunut kohdalle viime vuosina huonoja miesvalintoja, joten hänen ystävänsä ovat hänestä huolissaan. Kate omasta mielestään pärjäisi oikein hyvin: hänellä on ihana Mac-isä, josta pitää huolta, paras ystävä Matt, joka pitää kahvilaa Blexfordissa ja jonka kanssa hän on tehnyt monen vuoden vihanpidon jälkeen sovinnon, Laura-ystävä ja höpsöt kyläläiset taustatukenaan. Sitten kun ensimmäinen treffikumppani tekee vielä oharit, Kate miettii tuskissaan, mihin hän nyt on päänsä työntänyt.

Mac oli oikeassa. Kate oli piileskellyt maailmalta. Oli nimittäin helpompaa pysyä piilossa ja olla ikinä tapaamatta ketään kuin ottaa riski ja tutustua johonkuhun vain saadakseen huomata, että suhde epäonnistuu taas kerran. (s. 158)

Ensimmäiset kokkaustreffit päättyvät katastrofiin, kun treffikumppani puhkeaa lohduttomaan itkuun, eikä tokene siitä illan aikana. Kate saakin pian maineen treffikumppanin itkettäjänä, sillä sana kiirii niin treffipalveluun osallistuvien kuin kyläläistenkin kesken. Eniten riemua asiasta repii Matt, joka on melkoinen vääräleuka. Seuraavat luistelutreffit menevät taas oikein hyvin ja roteva palomies pitää Katea pystyssä luistelun ajan. Ei hassumpaa. Mutta sitten paljastuu yksi merkittävä asia, mikä saa Katen päättämään, ettei uusia treffejä tule. Näin sattuu oikeastaan lähes jokaisilla treffeillä tästä eteenpäin: Kate viihtyy kovasti ja saa jopa muutamia kuumia suudelmiakin treffikumppaneiltaan, mutta aina löytyy se yksi ratkaiseva asia, joka saa hänet perääntymään. Sitten ilmaantuu Richard, hän, joka teki eka treffien oharit, ja selittää uskottavan syynsä toiminnalleen. Hän vaikuttaakin oikein potentiaaliselta ja saa Katen sukat pyörimään jaloissa. Niinpä hän antaa miehelle uuden mahdollisuuden korvata ohi menneet treffit.

Hänen äänensä soi  Katen korvissa siloisena kuin kiiltävä tammipuu ja täyteläisenä kuin vastajauhettu kahvi. (s. 260)

Treffailun lomassa lukijalle paljastetaan ripotellen, miksi ennen niin ylimmät ystävykset Matt ja Kate riitaantuivat vuosia sitten, ja miten he sitten tekivät lopulta sovinnon. Matt on eronnut vaimostaan ja seurustelee nyt Sarahin kanssa, joka on Katesta mahdottoman upea ja mukava. Kate ottaakin Sarahin mukaan Jouludeitti & kaveri -iltaan, joka tosin päättyy katastrofiin, sillä Sarah törmää siellä yllättävään ihmiseen. Kate joutuu myös seuraamaan hervottoman äitinsä seikkailuja, sillä hän on viettänyt erottuaan Macista varsin villiä elämää. Isälläkin taitaa olla jotain sutinaa, josta tuntuvat tietävän kaikki muut paitsi Kate.

"Hän saa sinut sädehtimään."

"Ei se mitään sädehtimistä ole", Kate sanoi. "Raivon kipinöintiä vain." (s. 156)

Kuka lopulta vie Katen sydämen, vai viekö kukaan? Onko se joku deittipalvelun valitsemista seuralaisista vai joku villi kortti sen ulkopuolelta? Saako kukaan Katea sädehtimään, niin kuin hänen isänsä toivoo? Sanottakoon, että juoni on sen verran ennalta arvattava, että minä arvasin melko kirjan alkumetreiltä lähtien, miten tarina tulee päättymään. Se näissä romanttisissa ihanuuksissa on kuitenkin niin ihanan turvallista ja nautittavaa: voi olla varma siitä, ettei lukijaa petetä millään ihan karmealla lopulla, vaan onnellinen loppu on taattu, tavalla tai toisella. 

Paluunsa jälkeen Kate oli vältellyt kahvilaa kuin koirankakkavoileipää. (s. 31)

Vaikka kirja vaikuttaa tosi kliseiseltä ja hupsulta piirroskansineen ja asetelmineen, se on minusta oikein viihdyttävä  alusta loppuun. Muutamia tönkköjä kielikuvia (ks. sivun 31 sitaatti yllä ja sivun 260 sitaatti ylempänä) lukuunottamatta kielikin on toimivaa. Pidän myös kovasti kirjoista, joissa leivotaan tai kokataan, ja tässä Kate tekee sivutyönään suussa sulavia leivonnaisiaan myyntiin Mattin kahvilaan. Hänen varsinainen työnsäkin on vallan kiehtova: hän on kuosisuunnittelija, joka ammentaa innoituksensa luonnosta ja sen materiaaleista. Kerta kaikkisen nautittava, viihdyttävä, romanttinen ja hauska kirja joulun odotukseen. Tämä voisi olla se kirja, jonka luen joka joulu uudelleen. Toivottavasti baylissin toinen jouluromaani, A Season for second chances, suomennettaisiin ensi jouluksi. 

Jouludeitti x 12 on mainio lahjaidea nuorelle aikuiselle tai aikuiselle romantiikan ja kevyen lukemisen ystävälle!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

 

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:

10 x sokkotreffit: Ashley Elston

 

Muita viime vuosina ilmestyneitä jouluaiheisia aikuisten romaaneja:

24 pientä ihmettä: Jenny Fagerlund

Ole minun: Josie Silver

Sydämeni lahja: Jenny Gladwell 

Kuolema joulupäivänä: P.D. James 

Ota minut syliin: Natalie Cox 

Enkelipuu: Lucinda Riley 

Viikko on pitkä aika: Franceska Hornak 

 

Ja nuortenromaaneja:

Ruusun salaisuus: Martin Widmark 

Poika nimeltä joulu, Tyttö joka pelasti joulun & Joulupukki ja minä: Matt Haig 

Ponikartanon joulu; Asta Ikonen 

Let it snow - kolme talvista rakkaustarinaa: Lauren Myracle, John Green ja Maureen Johnson

10 x sokkotreffit: Ashley Elston

 

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson. Suomentanut Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2021

Ruotsinkielinen alkuteos: Tim - Biografin om Avicii. Kansi: Miroslav Sokcic (suunnittelu), Hanna Persson (kuva)

" 'Wake me up when it’s all over.'

Maailmankuulun musiikkilegendan traaginen elämä.

Avicii oli 2010-luvun pop-sensaatio, jota ei pysäyttänyt mikään – paitsi hän itse. Lähes kymmenen vuoden ajan ruotsalainen Tim Bergling tehtaili listaykkösiä rikkoen ennätyksiä vasemmalta ja oikealta ja esiintyi jättiläismäisille yleisöille ympäri maailman.

Toimittaja Måns Mosessonin virallinen Avicii-elämäkerta kertoo, millaisena Bergling koki elämänsä tähtitaivaalla, klubeilla ja keikkalavoilla, miten hän onnistui koskettamaan valtavia yleisömassoja elektronisella tanssimusiikillaan hitti toisensa jälkeen – ja miksi se kaikki oli Berglingille lopulta liikaa.(Johnny Kniga)"

Kirjatraileri

Lukunäyte

Oma arvio:  

Huhhuijaa, miten vaikuttava lukukokemus oli tämä Aviciin elämäkerta! Tämä kirja on yhtä lailla johdatus elektronisen tanssimusiikin saloihin, mutta myös syväluotaava sukellus nuoren miehen mieleen, jossa vuorottelevat ahdistus, jonkinlainen erityisherkkyys, itsetunto-ongelmat, ulkonäköpaineet, uskomattomat luovuuspuuskat ja inspiraatiot, julkisuuden paineissa tasapainottelu ja matka kohti päihderiippuvuutta ja siitä ulos henkisen valaistumisen tielle. Ja sitten kohti sitä pahinta eli itsemurhaa, josta suru-uutinen levisi uutisiin kautta maailman vuonna 2018. 

Lukemisen lomassa olen tuttuun tapaan tutustunut Aviciin tuotantoon, joka on ollut minulle lähinnä pintapuolisesti tuttua tätä ennen, ja olen hämmästynyt siitä, miten upeaa EDM-tyylin musiikkia hän on saanut elämänsä aikana luotua. Ja mikä harmi ja vääryys, että hänelle kävi niin kuin kävi.

Tanssimusiikkia ei enää pidetty instrumentaalimusiikkina, jossa oli sampleja kertosäkeenä. Siitä oli tullut jalostunutta poppia, sallittua kaikenikäisille ja sitä soittivat jopa rockradioasemat. (s. 179)

Vaikka kirjassa käsitellään paljon synkkiä aiheita, kuten Tim Berglingin läpi koko elämän seurannutta taipumusta ahdistukseen, saa nuorena pinnalle nousseesta miehestä hyvin valoisan ja lämpimän kuvan. Hänellä oli paljon ystäviä ympärillään ja perheen tuki oli tärkeä, vaikka Tim ei ottanutkaan apua vastaan kovinkaan helposti. Kaiken julkisuuden keskellä hän yhä oli se finninaamainen ruotsalaispoika, nörtti, joka viihtyi parhaiten pelaamassa parin kaverin kanssa WoW:ia ja istuskeli Tukholman Östermalmin nurtsilla lintsaamassa koulusta, jonka vaatimuksiin pojan oli hankala sopeutua. Tuttu tarina. Kuinka monesta kouluun sopeutumattomasta, introverttiyteen taipuvasta on tullut lopulta erittäin lahjakas omalla osaamisalueellaan? 

Tilanne oli tuntunut jo pidempää epätodelliselta. Poika, joka aiemmin oli toisinaan jopa kieltäytynyt poistumasta huoneestaan, seisoi ilta illan jälkeen kymmenientuhansien ihmisten edessä. Jalustalle nostettuna ja palvottuna ja näin ollen yksinäisenä. (s. 124)

Kuten on aiemmin tullut todettua, hyvään elämäkertaan ei riitä mielenkiintoinen päähenkilö, vaan sen kirjoittajan täytyy olla oikeasti hyvä. Dagens Nyheterin tutkiva toimittaja Måns Mosesson on tehnyt minusta erittäin hyvää työtä ja saanut rakennettua lukuisista Tim Berglingin läheisten ja yhteistyökumppaneiden haastatteluista, Tim Berlingin muistiinpanoista ja sähköposteista, sometileistä ja lukuisista muista lähteistä ehjän kokonaisuuden, jossa ei rönsyillä liikaa sivujuonteisiin. Jonkin verran myös muiden henkilöiden elämästä kerrotaan, mutta sillä lailla sopivasti, että se on Timin elämäkerran kannalta tarpeellista. Viestiketjut Timin läheisten kanssa ovat hyvä lisä kerronnan välissä. Toki myös kaksi kuvaliiteosioita elämäkertakirjallisuudelle tyypilliseen tapaan kirjasta löytyy.

11.helmikuuta 2015

Hei ja kuules halvatun poika, kun et vastaa eikä kuulu mitään!!!! Mitä päässäsi tapahtuu, niin että paskat välität pitää yhteyttä, et voi edes kirjoittaa ihan vain paria riviä, meille siis - perheellesi ja erityisesti MINULLE - ÄIDILLESI (s. 227)

Kirjan kantava teema Aviciin musiikillisen uran ohella on nuorten lisääntynyt ahdistuneisuus ja myös opioidi-pitoisten lääkkeiden petollisuus. Tim Bergling on surullinen esimerkki siitä, miten haimatulehduksen aiheuttamien kipujen takia määrätyt opioidit saavat hänet pahaan riippuvuuteen. Amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä sallii sen, että Tim saa pyydettyä aina tarvittaessaan lisää lääkkeitä, joita hän vakuuttelee kaikille tarvitsevansa, mutta joita hän ei koe ongelmalliseksi. Vaikka perheensä ja ystäviensä intervention jälkeen Tim pääsee lopulta eroon riippuvuudestaan, on päihteenhuuruiset vuodet jättäneet jäljen hänen psyykeensä. Hän innostuu meditoimisesta, ehkä jopa hiukan hurahtaa siihen, ja minusta tuntuukin, että juuri se kaikki valaistumisen hakeminen kaiken muun ohella saa hänen mielensä vieläkin ahdistuneemmaksi. Lopulta hän ei löydä muuta pakotietä kuin päättää omat päivänsä. 

"Nykyään pyörryttää joka ikinen päivä", Tim kirjoitti Arash Purnourille. "Eikä se ole vain tämän päivän tai tämän kiertueen juttu, vaan suunnilleen siitä asti kun mä aloitin, oon ollut uupunut...kohtuusäännöllisesti, mutta mä työnnän sen pois enkä mä ole halunnut ottaa sitä puheeksi, koska ei sille voi mitään." (s. 118) 

Kirjassa kunnioitetaan Timin muistoa ja lähimmäisten toivetta sen verran, ettei itsemurhan yksityiskohtiin mennä sen syvemmin. Samalla vältetään mahdollisia triggereitä samantyyppisten ahdistusoireiden kanssa painivien keskuudessa. Myönnän, että kyyneleet tirahtivat silmistäni, kun luin Timin äidin ja isän kokemuksia suru-uutisen jälkeen sekä siitä, kuinka tuhannet ihmiset kokoontuivat Ruotsissa Sergelintorille itkemään ja tanssimaan Tim Berglingin aka Aviciin kuolemaa hänen hittibiisinsä Levelsin tahdissa. R.I.P. Tim Bergling.

"Kyllä sieltä kuopasta pääsee pois", Tim sanoi. "Kun kohottaa kasvonsa, näkee koko sinitaivaan. Linnut ja valon." (s. 285)

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija 

Popsugar-haaste saa ruksin kohtaan:

A Book with a black-and-white cover

Päivitys Nevermoor-sarjaan

 Luin Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan kolmannen osan Onttorokko - Morriganin ajojahti. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmista osista.

Minä vastaan marraskuu: Laura Suomela

 Minä vastaan marraskuu: Laura Suomela. Karisto 2021

 

Kansi: Saara Helkala (suunnittelu), Gabriele Ribeiro (kuva)

"Uusi elämä omassa kämpässä ‒ uhka vai mahdollisuus? Valloittava nuortenromaani Emmin ekasta opiskelijasyksystä.

17-vuotias Emmi ei aio tuhlata enää hetkeäkään sen suremiseen, että poikaystävä jätti ilman varoitusta ja särki hänen sydämensä. Mutta kammottava marraskuu lähestyy, pimeys yltyy. Emmi lojuu illat yksin opiskelijakämpässään ja kaipaa uusia ystäviä. Miten opiskelijoita vilisevä kerrostalo voi olla kuin ruumishuone? Missä yhteiset bileet ja hauska opiskelijaelämä?

Emmi päättää antaa vuoden synkimmälle ajalle mahdollisuuden ja aloittaa ”Minä vastaan marraskuu” -projektin. Nyt kylvetään ympärille iloa ja valoa! Onneksi isosisko Sanni on ideassa mukana, samoin naapurin jätkä, Kuronen." (Karisto)

Oma arvio:

Laura Suomela on kirjoittanut huumorilla höystettyjä, realistisia ja sopivan ohkaisia nuortenkirjoja, jollaisille on kova tarve muun muassa paksujen fantasiakirjojen ohella. Olen lukenut häneltä aiemman romaanin  Ilmatilaloukkaus (2020), ja pidin sen perinteisestä nuortenkirjatyylistä. Vuonna 2018 ilmestynyttä Silmänkääntötemppua en sen sijaan ole vielä ehtinyt lukea. Lisäksi Suomelan kynästä ovat WSOY:n julkaisemat Säpinät-sarjan kolme osaa, jotka ovat alakouluikäisten seikkailuvoittoisia kirjoja sekä häneltä on tulossa helppolukuinen kirja Säbähamsterit ja Talttahammasliiga suosittuun Lukupalat-sarjaan. 

Minä vastaan marraskuu kertoo nimensä mukaisesti taistelusta vuoden pimeimmän ajankohdan ankeutta vastaan. Kirjan päähenkilö Emmi on muuttanut vasta uuteen kaupunkiin, Tampereelle opiskelemaan. Alussa kaikki oli tuntunut olevan mainiosti, sillä olihan Emmillä ihana poikaystävä samassa kaupungissa. Sillä hän oli uskaltanutkin lähteä kotiseudultaan Loimaalta. Isosisko Sanni opiskelee Jyväskylässä, ja siskon kanssa viestittely myös helpotti sopeutumista uuteen kaupunkiin. Mutta sitten oli tapahtunut se pahin: Miro jätti hänet, koska haluasi palata yhteen exänsä kanssa! Nyt lähestyvä marraskuu tuntuu Emmistä entistä synkemmältä ja pimeämmältä, ja yksinäisyys alkaa vaania häntä kaupungissa, jossa hänellä ei juuri ole ollut muuta kuin Miro, lähihoitajaopinnot ja ihana työharjoittelupaikka päiväkodissa.

Emmi päättää, ettei anna marraskuun nujertaa itseään! Kerrostalossa, jossa hän asuu, kaikki pysyvät omissa asunnoissaan eikä yhteisöllisyys kukoista. Mitä jos Emmi saisi  ihmiset yhdessä taistelemaan kaamosta vastaan? Emmi kiinnittää tunnustelevan runon rappukäytävään, mutta saa siihen vain pöljiä kommentteja. Kun sisko tulee vierailulle piristämään erosta toipuvaa Emmiä, päättävät he leipoa naapureille pikkuleipiä. Niistäkin osa löytyy myöhemmin biojäteastiasta. Emmin jatkuvasta säheltämisestä on se hyöty, että he tulevat tutustuneeksi erääseen Kuroseen, joka asuu samassa talossa: pikkuleipiä jakaessaan avaimet jäävät kämppään ja tyttöjen on pakko kysyä naapurilta puhelinta lainaa.

- Kiitos vielä, kun autoit. Mihin mä joutuisinkaan ilman noin hyvää naapuria?

- Perikatoon, Kuronen sanoo ja poistuu. (s. 134)

Emmi tutustuu naapurin Kuroseen sattumuksien kautta paremmin ja tämä innostuu Emmin ideasta järjestää alakerran kellarihuonetta parempaan kuntoon. Siellähän voisi järjestää juhlat! Emmi rupeaa tuumasta toimeen, saa lahjoituksena huoneeseen huonekaluja ja pyytää Kurosta ostamaan kuoharit, koska Emmillä ei vielä riitä siihen ikä. Emmi jakaa kutsut, leipoo, käyttää vähäiset opiskelijarahansa tarjottaviin ja saa valmisteltua kivat tarjoilut juhliin. Sitten koittaa juhlapäivä, mutta Emmi ei osaakaan arvata, miten hän onnistuu taas koheltamaan tämänkin asian.

Käsilaukku unohtuu sovituskoppiin, lähetän törkyviestin mummille (koska ennakoiva tekstinsyöttö), kassalla lompakon väliin eksynyt tamponi vierii liukuhihnaa pitkin kassatyöntekijän syliin, kuljen ympäri kaupunkia farkkujen vetoketju levällään ja ihmettelen, miksi kaikki hymyilevät jotenkin jännästi. Lista on loputon. (s. 37)

Emmin taipumus sählätä tekee hänestä hyvin sympaattisen persoonan. Hänen hyväntahtoisuus on herttaista, mutta jatkuva myötähäpeä kulkee mukana, kun asiat eivät sitten menekään aina ihan niin putkeen. Esikuvakseen Emmi on ottanut satukirjoistaan ihailemansa hahmon Peppi Pitkätossun, joka tykkää myös tehdä asiat omalla tavallaan. Emmi tulee tutustuneeksi marraskuu-projektinsa aikana Kurosen lisäksi yläkerran häkkivarastossa punkanneeseen Maijaan, joka on paennut luteita vilisevästä kämpästään. Ystävällinen Emmi majoittaa Maijan omaan asuntoonsa, kunnes Maija saa uuden vuokra-asunnon. Kirjan lopussa Emmi löytää kohtalotoverinsa: Veetille on käynyt samat kuin Emmille, eli hän on jättänyt avaimensa kämppään ja pyytää Emmin puhelinta lainaa. Emmin marraskuu-projekti onnistuu siis loppujen lopuksi alun tahmeudesta huolimatta hyvin.

Ja oon mä sitäkin miettiny, et ei kandee koko ajan metsästää jotain huippuhetkiä, ku elämä on suureks kuitenki perusarkee. Mun tavote on jatkossa ottaa ilo irti ihan tavallisista päivistä ja ylipäätään huomata ne hyvät jutut, jotka tosi helposti menee vaan ohi. (s. 181)

Emmi ei ole aina sähläri, sillä hän on parhaimmillaan lasten kanssa päiväkodissa, jossa on työharjoittelussa. Kiitokset ja kannustukset harjoittelupaikasta auttavat Emmiä jaksamaan. Kirjassa sivutaan myös lapsuudenkodin merkitystä, sillä Emmi ja Sanni ottavat yllättävän raskaasti sen, että vanhemmat päättävät myydä heidän lapsuudenkotinsa ja muuttaa Turkuun. Vaikka molemmat tytöt ovat onnellisia lennettyään pesästä uusiin kaupunkeihin, lapsuudenkodilla on suuri merkitys. Pitää olla tuttu paikka, minne palata.

-Mää en olis uskonu, että tytöt tekee näin hel-ve-tin ison ongelman tästä muutosta, kun heitä ei ole täällä kiinnostanut olla enää moneen vuoteen --- (s. 122)

Pidän kirjan arkisuusesta ja samaistuttavuudesta, vaikka välillä Emmin sähläys tosiaankin herättää hilpeyden sijaan suurta myötähäpeää. Kirja sivuaa hienosti ihmisten yksinäisyyttä, sillä ei varmasti ole tuulesta temmattua, että kokonainen kerrostalollinen ihmisiä voi elää täysin toisistaan tietämättöminä omissa poteroissaan, kun pienellä yhteisöllisyydellä voisi saada ihmeitä aikaan. Emmi on oikea nykyajan Peppi Pitkätossu, joka panee tuulemaan ja päättää piristää itsensä lisäksi koko talollista ihmisiä. Koheltamisen keskellä on kaunis ajatus siitä, että yhdessä voidaan selättää vuoden inhotuin ja pimein kuukausi. 

Muutamassa kohdassa minä takerruin kirjan kieleen, joka tuntui korvaani falskilta. Käyttävätkö seitsemäntoistavuotiaat itsestään sanaa meikämandoliini? Kirjan kieli on tosiaankin hyvin konstailemattoman arkista, tuntuen välillä jopa tönköltä, mutta se tekee toisaalta kirjasta hyvin helppolukuisen semmoiselle lukijalle, joka ei kaipaa kovin kuvailevaa ja korulauseista tekstiä.

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

Kirjakko ruispellossa

Lastenkirjahylly

Kirjahilla

Samantyylistä luettavaa:

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

Hautausmaan pojat: Aiden Thomas.

Hautausmaan pojat: Aiden Thomas. Suomentanut Inka Parpola. Karisto 2021 

Englanninkielinen alkuteos (2020): Cemetery Boys. Kansi: Mars Lauderbaugh (kuvitus), Liz Dresner (suunnittelu)

"Yltäkylläinen YA-romaani yhdistelee murhamysteeriä, kummitustarinaa ja romantiikkaa.

Transpoika Yadrielin isä ei halua hänen osallistuvan siirtymäriittiin, jossa nuoret brujo-miehet saavat voiman vapauttaa esi-isien henkiä tuonpuoleiseen. Yadriel päättää suorittaa rituaalin luvatta.

Kun murha vavisuttaa tiivistä yhteisöä, Yadriel yrittää todistaa kykynsä vapauttamalla uhrin hengen. Hän kuitenkin kutsuu esiin väärän henkilön: hurmaavan mutta raivostuttavan Julianin. Liittyvätkö kuolemat toisiinsa, ja onko Yadriel valmis luopumaan Julianista?"(Karisto)

Oma arvio: 

Juuri sopivasti lopettelin tämän Hautausmaan pojat -romaanin pyhäinpäivänä. Kirjan suuri loppuhuipennus kun sijoittuu myös amerikkalaisten halloween-juhlinnan aikaan. Olen huikean innoissani tästä kirjasta, joka alkunihkeyden jälkeen nousi arvosteluasteikollani monta pykälää. Pitkästä aikaa saan haukkoa henkeäni ihastuksesta ja hämmästyksestä kirjan huikeasti rakennetun loppuhuipennoksen aikana. Huh, miten hieno lopetus erikoisesti edukseen erottuvalle kirjalle. 

Samalla kun suuri osa kirjan tapahtumista sijoittuu hautausmaalle ja pyörii murhamysteerin ja henkien ympärillä, se esittelee lukijalle meksikolaisten suurta juhlaa, Kuolleiden päivää eli Día de Muertosia, johon liittyy perinteisesti paljon karnevaalimaisia rituaaleja. Uskomusten mukaan kuolleet sukulaiset saapuvat maan päälle tuona päivänä ja sitä varten hautausmaa koristellaan kaunein portein ja ofrendoin eli alttarein, joissa on hienoja kukkakoristeita, ruokaa, kynttilöitä ja sokerista tehtyjä pääkalloja, jotka perheen kesken koristellaan. Tosielämässä me tiedämme kyseessä olevan vain kaunis rituaali ja juhla, mutta kirjassa kuolleet tulevat oikeasti tapaamaan sukulaisiaan, jos vain ovat sattuneet syntymään  brujxien sukuun.

Kun brujx-nuoret täyttivät viisitoista, heidät esiteltiin Rouva Kuolemalle, joka antoi heille siunauksensa ja sitoi heidän magiansa heidän valitsemaansa välittäjään, portajeen. (s. 16)

Kirjan päähenkilö, transpoika Yadriel kuuluu tähän brujxien sukuun, jossa naisista tulee parantajia, joita kutsutaan nimellä bruja, ja miehistä taas henkien saattelijoita nimeltä brujo. Yadriel on odottanut kyllästymiseen saakka omaa quinces-seremoniaansa, jossa heidän pyhimyksensä Rouva Kuolema vihkisi hänet brujoksi, mutta hänen isänsä ja muu yhteisö ei tahdo hyväksyvän häntä miesten joukkoon. Niinpä yhdessä Maritza-serkkunsa kanssa Yadriel on päättänyt suorittaa seremoniansa ilman perhettään, sillä hän uskoo Rouva Kuoleman kyllä tietävän, että Yadriel kelpaa brujoksi siinä missä muutkin.

 Niinhän siinä käy, että seremonia onnistuu ja Yadriel saa voimat saatella välitilaan jääneet henget. Hän ei kuitenkaan ehdi nauttia voimistaan, kun he aistivat serkkunsa kanssa jonkun heidän yhteisöstään kuolleen tosi väkivaltaisella tavalla. Pian he kuulevatkin suru-uutisen: heidän serkkunsa Miguel on kuollut, eikä mistään löydy ruumista saati henkeä. Koko suku lyöttäytyy yhteen, mutta kukaan ei huoli Yadrielia etsintäreissulle, etenkään kun muut eivät tiedä hänen jo olevan brujo.

Hän oli kyllästynyt antamaan anteeksi. Hän oli kyllästynyt taistelemaan sen puolesta, että saisi olla olemassa ja oma itsensä. Hän oli kyllästynyt olemaan kummajainen. (s. 36)

Yadriel pahoittaa mielensä isänsä lipsautuksesta, jonka mukaan hänen kuuluisi jäädä muiden NAISTEN kanssa keittiöön valmistamaan ruokaa. Hän päättää näyttää muille oman paikkansa ja löytää Miguelin hengen itse. Yhdessä Maritzan kanssa he löytävät hautausmaan kappelista riipuksen, jonka Yadriel heti tietää olevan eräänlainen lieka, joka on yhteydessä henkeen. Olisiko se Miguelin lieka? Yadriel onnistuu suorittamaan vapautusrituaalin portajensa eli koristellun tikarinsa avulla, mutta liekan päästä vapautuukin ihan joku muu kuin hänen serkkunsa. Se on tumma, komea poika, jonka Yadriel ja Maritza tunnistaa heidän koulunsa hulttiopojaksi, Julian Diaziksi. Miksi Julian on kuollut ja miksi hänen henkensä on jäänyt välitilaan?

Mikä oli lempein tapa kertoa ihmiselle, että hän oli kuollut? (s.61)

 Julian itse on vielä enemmän hämillään kuin serkukset, ja vaatii heti päästä tarkistamaan, että hänen ystävänsä ovat kunnossa. Yadriel haluaisi lähettää pojan välittömästi tuonpuoleiseen, sillä jos henki on liian kauan elävien keskuudessa, siitä tulee pahantahtoinen maligno. Lisäksi Julian on ihan kamalan rasittava. Lopulta Maritzan ja Yadrielin on tehtävä sopimus Julianin kanssa: he käyvät tsekkaamassa, että hänen kaverinsa ovat kunnossa ja lähettävät sitten Julianin hengen eteenpäin.  

Perheen selän takana hiippailemista, luvatonta henkien kutsumista ja useamman murhan omatoimista selvittämistä typerämpää saattoi olla vain kuolleeseen poikaan ihastuminen. (s. 233)

Kirjassa seuraa hauskoja hetkiä, kun Yadriel yrittää piilotella Juliania huoneessaan ja sietää tämän laidasta laitaan ailahtelevaa luonnettaan. Pikku hiljaa Yadriel alkaa kuitenkin ymmärtää poikaa ja huomaa viihtyvänsä tämän kanssa. Miten hän enää raskii lähettää tätä tuonpuoleiseen, kun poika kiehtoo häntä yllättävän paljon. Voiko haamuun rakastua?

"Julian ei satuttaisi minua."

"Julian ei", Maritza sanoi. "Mutta jos hän muuttuu malignoksi, hän ei ole enää Julian."(s. 230)

Kirjassa käsitellään kiehtovalla tavalla brujxien perinteitä, Yadrielin kipuilua vanhoillisen perheensä kanssa sekä murhamysteeriä, jonka kohteeksi on joutunut Julianin ja Miguelin lisäksi muitakin kadun nuoria. Kirja viihdyttää, ilahduttaa ja tarjoaa ihanaa sydämentykytystä. Kuten alussa jo mainitsin, kirjan loppu on älyttömän onnistunut. Voi vain haukkoa henkeään ja yhtä aikaa pelätä ja toivoa parasta niin Julianin kuin Yadrielinkin puolesta. Upea lukukokemus!

Arvosanani 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

 

Muissa blogeissa:

Kehrääjä 

 

Samantyylistä luettavaa:

Hurme: Sini Helminen 

Kuolleetkin ghostaa: Mintie Das