maanantai 18. syyskuuta 2017

Äänikirjojen lumoissa

Olen aina suhtautunut hieman skeptisesti äänikirjoihin, siis ihan oikeisiin aikuisten äänikirjoihin. Röllit ja Pupu Tupunat on kyllä tullut lapsena kuunneltua, ja se eräs puhkikulunut satukasetti, se jossa oli Tittelintuure. Aikuisena en ole kuitenkaan halunnut kuunnella niitä, sillä olen iskostanut päähäni sen ajatuksen, että kirja pitää itse lukea ja prosessoida silmien kautta aivoihin. Äänikirjathan ovat mainioita esimerkiksi näkövammaisille, mutta jos on näkevät silmät, kirja pitää lukea itse. Kuunteleminen on laiskottelua. Piste. 

Tai enpä laitakaan pistettä, vaan kysymysmerkin. Eikö äänikirjan kuuntelussa aivot samanlailla prosessoi kirjan juonta, henkilöitä, tarinaa? Eikö äänikirjan kuuntelija samanlailla kuvittele mielessään kirjan tapahtumapaikat ja henkilöt kuin kirjaa itse lukiessa? Eikö äänikirjan kuuntelija voi samaistua henkilöihin ja kokea tunnekuohuja?

Kuva: Pixabay
Minun täytyi keksiä itselleni jokin houkutin, jolla saisin itseni ylös sohvalta ja lenkille. Minä olen aina inhonnut lenkkeilyä, joten yritin miettiä, miten saisin siitä houkuttelevampaa. Silloin keksin yhdistää siihen intohimoni, kirjat. Aloin selailla netistä erilaisia äänikirjavaihtoehtoja, ja otin ensimmäiseksi kokeiluun Bookbeat-sovelluksen, josta saa sekä e-kirjoja että äänikirjoja. Päätin, että kuuntelen sellaisian kirjoja, joita en välttämättä tulisi lukeneeksi - ja joista en halua välttämättä blogata ollenkaan. 

Ehdin  kuunnella Bookbeat-kokeilujaksoni aikana Minna Rytisalon esikoisromaanin Lempi (lukija Krista Putkonen-Örn) sekä Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin (lukija Eero Saarinen). Hämmästyin siitä, miten lähelle ja iholle kirja tulee. Muistan yhä monet lenkkipolun mutkat, missä kuulin jonkin merkittävän kohdan jostain kirjasta. Kuuntelin kirjaa myös autossa, kun matkasimme perheeni kanssa tyttäreni jalkapalloturnaukseen. Vaikka en aio blogata kovin laajasti näistä kuunteluistani, minun on pakko kirjoittaa muutama sananen niin kirjoista, lukijoista kuin kuunteluprosessistani.

Minna Rytisalon Lempi (Gummerus 2016, kesto 5 h 44 min) alkaa viattomasti rakkaustarinalla, kun nuori mies muistelee lähes palvoen omaa rakastaan, Lempiä. Pikkuhiljaa tarina saa sellaisia sävyjä, että ihan hätkähdän ja yllätyn - eihän tämä olekaan mikään kliseinen sota-ajan romanssi, vaan jotain ihan muuta. Usean eri ihmisen näkökulmat tuovat mielenkiintoisuutta lisää tarinaan ja kirja onnistuu olemaan yhtäaikaa kaunis, traaginen ja kauhistuttava. Rytisalon kieli on kaunista ja Krista Putkonen-Örn lukijana miellyttää korvaani. Koin tarinan tulevan todella iholleni, luihin ja ytimiin.

Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin (Tammi 2015, kesto 9h 32 min) yllättää, sillä se ei ole ihan sellaista Kingiä, mihin olen tottunut. Nuoren pojan sydänsurut ja kasvun kesä Joyland-nimisessä huvipuistossa imaisee mukaansa. Toki taustalla on hyisevä mysteeri, joka on tapahtunut Joylandin Kauhujen talossa. Eero Saarinen on erittäin miellyttävä-ääninen lukija, häntä haluiaisin kernaasti kuunnella lisää. Tämän äänikirjan myötä löysin myös uuden tavan hyödyntää äänikirjan kuuntelua: siivotessa. Huomasin, ettei minulla ollut mitään tarvetta hutiloida siivouksessa, kun sain kuunnella samalla mukavaa tarinaa. Lisäksi huomasin, että voin kuunnella myös bussissa istuessani äänikirjaa, sillä lukeminen varsinkin aurinkoisella ilmalla bussissa on aiheuttanut minulle useasti migreenikohtauksen.

Seuraavaksi otin kokeiluun Storytel-palvelun, josta aloin kuunnella S.K. Tremaynen psykologista jännäriä nimeltä Tulilapsi (Otava 2017, kesto 13 h 55 min, lukija Leena Rapola.) Se oli sen verran pitkä, etten ehtinyt kahdessa viikossa muuta kuunnella. Tarinassa nuori nainen, Rachel, muuttaa tuoreen aviomiehensä, kaivossukuun kuuluvan Davidin hulppeaan kartanoon, jossa näkyy yhä miehen edesmenneen vaimonsa kädenjälki. Samalla Rachel yrittää tutustua Davidin äitiään surevaan Danny-poikaan, joka alkaa käyttäytyä omituisesti - kuin näkisi yhä äitinsä, joka kuoli kaksi vuotta sitten tapaturmaisessa onnettomuudessa. Kirjan tapahtumat tiivistyvät ja punoutuvat kauhistuttavaksi salaisuuksien purkautuvaksi vyyhdiksi, jolloin ei enää tiedä, kuka on menettänyt järkensä. Tätä kirjaa kuunnellessa huomasin hyödyntää myös ajan, jolloin teen käsitöitä. Jopas sujui virkkaaminen ja neulominen, kun samalla kuunteli kirjaa. Leena Rapola lukijana menettelee. Kuuntele tästä äänikirjan näyte.

Nyt minulla on kokeilussa Elisa kirja -palvelu, joka ei toimi kuukausimaksulla, vaan sieltä ostetaan jokainen luettava tai kuunneltava kirja erikseen. Sieltä sai kuitenkin ladata ilmaisen äänikirjan kokeeksi, ja valitsin dekkarin, Camilla Läckbergin Majakanvartijan (Gummerus 2013, kesto 14 h 568 min, lukija Outi Vuoriranta.)






Kun olen kuunnellut Majakanvartijan loppuun, ilmaiskierrokseni jatkuu, nimittäin aion myös hyödyntää Ylen äänikirja- ja kuunnelmatarjontaa. Lisäksi Elisa kirja tarjoaa joitakin äänikirjoja hintaan 0 €, mutta ei tietenkään kovin uusia romaaneja. Ikävä kyllä ekirjaston äänikirjoja ei ole saatavilla oman kirjastoni kortille. Jossain vaiheessa harkitsen, otanko jonkin kokeilemistani kolmesta maksullisista palveluista, Bookbeatin (16,90 € / kk), Storytelin (16, 99 € / kk) vai Elisa kirjan (0 - 44,50 € / äänikirja, uutuudet yleensä noin 14,90 - 17,90 €) käyttööni. Kaikki näistä ovat olleet helppoja käyttää mobiililaitteella, eikä muuta häiriötä ole ollut kuin yksi muutaman minuutin pomppaus taaksepäin Storytelin äänikirjaa kuunnellessa.

Haluaisin kuulla muiden äänikirjakokemuksista. Kuunteletko äänikirjoja? Jos kuuntelet, missä, milloin, miksi? Kuunteletko äänikirjoja cd-soittimesta, tietokoneelta, mobiililaitteelta, autossa? Mitä äänikirjasovellusta  noista kolmesta suosittelisit minulle? Tiedätkö mitään muuta sivustoa, jossa voisi kuunnella äänikirjoja ilmaiseksi?

2 kommenttia:

Anu Korpinen kirjoitti...

Minä olen lapsesta saakka kuunnellut paljon äänikirjoja. Siihen aikaan äänikirjat olivat vielä c-kaseteilla. Äitini oli kirjastonhoitaja ja hän paitsi luki minulle paljon ääneen, raahasi kirjastosta äänikirjoja kuunneltavakseni. Satukasettien lisäksi kuuntelin muun muassa Robinson Crusoen (tähän en olisi ala-asteikäisenä muuten edes tarttunut), Aarresaaren, Punaisen Neilikan seikkailuja ynnä muuta jännittävää.
Minulle äänikirjat ovat aina olleet kirjoa siinä missä tavallisetkin, enkä ymmärrä ihmisiä jotka väheksyvät kirjan kuuntelua. Luemme mieheni kanssa paljon ääneen, nyt viimeksi olemme lukeneet toisillemme kaikki Harry Potterit. Tosin äänikirjoissa on se vaara että lukija ei miellytä, pari kirjaa on tämän takia jäänyt kesken kuuntelun.

Heidi P kirjoitti...

Tuo on hieno juttu (ja minulle hyvin vieras), että luette miehenne kanssa ääneen. Minullekin on luettu paljon kirjoja, kun olin lapsi, mutta muistelen että se loppui siihenn, kun opin 6-vuotiaana lukemaan. Siksi kai kirjojen kuuntelu oudoksutti aluksi. Minä luen yhä 9-vuotiaalle tyttärelleni ääneen, vaikka hän kyllä on lukenut itsekin useamman vuoden. Tosi on, että äänikirjan lukijan on oltava miellyttävä. Skippasin nimittäin yhden kirjan alun jälkeen, kun lukijalla oli häiritsevä nuotti...