"Onko rakkaus kuolemaakin vahvempi?
On syksyinen aamu Helsingissä, kun Johannes Heinosen kelloliikkeen lattialle tuupertuu luonnottoman kalvakka nuorukainen. Käy ilmi, että mies on lähtenyt Romaniasta, paennut salaperäisestä laitoksesta, jonka toiminnasta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Johannes saa kuulla kauan sitten kadonneen rakastettunsa olevan samassa laitoksessa, ja hän päättää matkustaa Romaniaan etsiäkseen naisen käsiinsä.
Veri joka suonissasi virtaa on kauhuromanttinen psykologinen trilleri, joka pitää lukijan tiukasti otteessaan."(Like)
Oma arvio:
Sain tämän kirjan yllätyksenä kustantajalta, ja olen hyvin tyytyväinen, sillä en välttämättä olisi muuten älynnyt lukea tätä esimerkillisen hyvää kauhuromaania. En lukenut kirjan takakansitekstiä etukäteen, ja jostain syystä oletin lukemisen alkumetreillä päähenkilön, kirjan minäkertojan olevan nainen. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että hän onkin mies - hups. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin. Ajattelinko jotenkin stereotyyppisesti, että naiskirjailijan kirjoittaman kirjan päähenkilön on oltava automaattisesti nainen? Hupsu minä.
Astun sateeseen, pisarat tippuvat hartioilleni valtavina, kylminä kyyneleinä. Olen edelleen täynnä surua. Maailma ei anna minulle muuta vaihtoehtoa, ei päästä hyökyaaltoa lähtemään sisältäni. (s. 37)
Kirjan tarina alkaa siitä, kun Johannes tuntee, kuinka joku kalvakkakasvoinen tyyppi seuraisi häntä. Pian hänen kelloliikkeensä lattialle tuupertuu Constantin, kelloliikkeen perustajan Teodorin pojanpoika. Teodor saa ongittua Constantinelta tiedon, miksi hän on niin heikossa kunnossa - jäljet johtavat salaperäiseen instituuttiin nimeltä 4eon, joka sijaitsee Romaniassa. Johannes alkaa epäillä, että myös hänen kadonnut ex-rakkaansa Aalo on siellä.
"Ihmiset, jotka toimivat jonkin ideologian varassa, ovat paljon vaarallisempia kuin ihmiset, jotka toimivat vain omaksi hyväkseen", Teodor sanoi hiljaa. (s. 59)
Heti alusta asti kirjassa seuraa kauhun läsnäolo, joka ilmenee monissa eri yhteyksissä. Johanneksen esikoispoika Aaro on kuollut syöpään, mutta Johannes uskoo hänen henkensä olevan yhä läsnä. Myös Johanneksen ja Hannan nuorimmainen Teo tuntuu muuttuneen oudon hiljaiseksi ja araksi, ja Johannes alkaa aavistella, mikä siihen voisi olla syynä. Hanna pitää Johannesta vinksahtaneena, mikä tulehduttaa avioparin välejä entisestään, eikä tilannetta helpota se, että Hanna saa Johanneksen kiinni valheesta ja pakkomielteestä löytää vakavasti sairas ex-tyttöystävänsä Aalo. Kukapa vaimo sellaisesta ilahtuisi. Pian kuitenkin on Hannan vuoro pelätä, sillä jotain outoa on tosiaankin meneillään.
Unessa oli yö, ja ovi avautui hiljaa, ja hämärän keskellä vuoteeni viereen konttasi, ehkä ryömi, lyijynvalkoinen mutta ihmismäinen hahmo. Jonkinlainen aave. Se kiipesi sängyn jalkopäähän päälleni, haisteli minua, hengitti kummallisella rohisevalla tavalla. Pelkäsin niin etten voinut liikkua, ja silti tiesin olevani unessa. Katsoin olennon silmiin, jotka olivat pikimustat, ja niihin katsoessani vaivuin aiempaa syvempään uneen, kuin jonkinlaiseen horrokseen. (s.145)
Kirjan juoni on rakennettu loistavasti niin, että se pitää mielenkiinnon yllä loppuun saakka ja saa tunnelmallaan ja käänteillään ihokarvat nousemaan pystyyn kauhusta. Hyytävintä on Teo-pojan muuttunut käytös ja 4eonin takana oleva uskonnollinen kultti, jonka tarkoituksena on rakentaa ihmisistä uusia käyttämällä hyväksi muiden ihmisten elimiä ja jäseniä.
Lisäksi kirjassa käsitellään muitakin teemoja, kuten lapsen menettämisen surua, Johanneksen aiempien suhteiden kaikuja ja Hannan ja Johanneksen avioliiton kipupisteitä. Raevaaran kirjoitustyyli on kaunista ja mukavaa lukea. Ainoastaan kirjan loppu on hienoinen pettymys, mutta toisaalta se jätti kyllä vielä onnistuneesti aukkoja lukijan paikattavaksi. Minua hiukan hämmensi alussa samankaltaiset nimet: Aaro, Aalo, Teodor ja Teo. Luulin, että Aalo ja Aaro ovat sama henkilö, ennen kuin pääsin juonesta paremmin jyvälle. Tämä kirjahan on oikeastaan trilogian päätösosa, jonka aiemmat osat ovat Yö ei saa tulla (2015) ja Korppinaiset (2016). Kirja toimii kuitenkin mainiosti myös itsenäisenä teoksena, vaikka toki jättää monia kysymyksiä esimerkiksi Aalosta.
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Rakkaudesta kirjoihin
Ullan Luetut kirjat
Reader, why did i marry him
Annelin kirjoissa
Hurja Hassu Lukija
Kirjan vuoksi
"Äiti haluaa olla pimeässä", hän vastaa.
"Miksi?" kysyn ällistyneenä.
"Se ei halua että kukaan näkee." (s. 182)
Lisäksi kirjassa käsitellään muitakin teemoja, kuten lapsen menettämisen surua, Johanneksen aiempien suhteiden kaikuja ja Hannan ja Johanneksen avioliiton kipupisteitä. Raevaaran kirjoitustyyli on kaunista ja mukavaa lukea. Ainoastaan kirjan loppu on hienoinen pettymys, mutta toisaalta se jätti kyllä vielä onnistuneesti aukkoja lukijan paikattavaksi. Minua hiukan hämmensi alussa samankaltaiset nimet: Aaro, Aalo, Teodor ja Teo. Luulin, että Aalo ja Aaro ovat sama henkilö, ennen kuin pääsin juonesta paremmin jyvälle. Tämä kirjahan on oikeastaan trilogian päätösosa, jonka aiemmat osat ovat Yö ei saa tulla (2015) ja Korppinaiset (2016). Kirja toimii kuitenkin mainiosti myös itsenäisenä teoksena, vaikka toki jättää monia kysymyksiä esimerkiksi Aalosta.
 |
| Kuva: Pixabay |
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Rakkaudesta kirjoihin
Ullan Luetut kirjat
Reader, why did i marry him
Annelin kirjoissa
Hurja Hassu Lukija
Kirjan vuoksi
2 kommenttia:
Olen ollut niin hurmiossa tästä sarjasta ja nyt vain innolla odotan, mitä Raevaara meille seuraavaksi tarjoilee:)
Pitäis minunkin lukea nuo trilogian eka osat... mä en vielä tiennyt että tää on trilogian kolmas osa, kun luin :)
Lähetä kommentti