tiistai 26. helmikuuta 2019

Hurmeen maku - Romanssi: Jukka Laajarinne

Hurmeen maku -  Romanssi: Jukka Laajarinne. Haamu 2019.

Kansi: Jani Karppi

"Tavanomaiset ihmiset lähettävät viestinsä puhelimella.
 
Kevätjuhlan jälkeen Karin löytää takkinsa taskusta kauniilla käsialalla kirjoitetun viestin salaiselta ihailijalta. Pian viestejä tulee lisää. 

Kesän vaihtuessa syksyksi Karinin elämässä alkaa tapahtua outoja. Tumma hahmo seuraa häntä varjoista. Samaan aikaan kaikki ympärillä tuntuu murenevan; ystävyydet, harrastukset, koulu ja vanhemmat.

Lohtua tuo tuntemattoman tytön päiväkirja, jonka Karin löytää hylätystä rakennuksesta kaupungin laidalla. Vaikka sen kirjoittaja elää eri ajassa ja paikassa, hän painii täsmälleen samanlaisten ongelmien kanssa kuin Karin.

Karin alkaa selvittää päiväkirjan mysteeriä aavistamatta, miten lähelle pimeys ja kauhu ovat jo hiipineet.

Hurmeen maku on kauhuromanttinen seikkailu, jossa varjot ovat pitkiä eivätkä aina niin liikkumattomia kuin toivoisi." (Haamu)


Oma arvio: 

Hurmeen maku yllätti minut iloisesti. Korni kansikuva ja kirjan nimi eivät oikein onnistuneet vakuuttamaan minua, enkä oikein tiennyt, mitä tämä kirja tulisi pitämään sisällään. Minulle tuli mielikuva, että tulisin lukemaan jotain eroottissävytteistä kirjaa, jota en välttämättä kehtaisi suositella yläkoululaisille.

Olin kuitenkin väärässä. Karinin ympärillä pyörivät mystiset tapahtumat nappasivat minut äkkiä mukaansa. Minua viehättää kirjan aikatason hämäryys: vaikka älykännyköistä päätellen tapahtumat sijoittuvat tähän aikaan, on kirjan ihmisissä ja heidän käytöksessään jotain todella vanhanaikaista. Eri toten tämä tulee esille puhetyylistä, jossa nuoret miehet välillä teitittelevät tyttöjä. Kirjan tunnelmastakin huokuu jotenkin vanha aika, ja välillä ihan hätkähdän, kun kännykät mainitaan, sillä ajattelen niin syvästi tapahtumat johonkin menneisyyteen, vanhaan Suomi-filmiin. Tekstissä vilisee vanhahtavia sanoja, kuten opettajatar ja haavoittaa.

Miksi haavoitat minua noin? Karin ajatteli. Miksi olet noin kalsea ja epäkohtelias, vaikka alkukesästä me... Me rakastimme! Teinkö sinulle jotakin pahaa? Valehtelinko? Hylkäsinkö? En! Se olit sinä joka valehtelit, sinä joka jätit! (s. 95)

Kirjan keskiössä on siis yläkouluikäinen, 14-vuotias Karin, jonka vanhemmat ovat melko tiukkapipoisia ja vaativat tyttäreltään paljon. Kun Karin saa kevätloman kynnyksellä lapun salaiselta ihailijalta, häneltä katoaa lähes kokonaan kontrolli, niin häkeltynyt hän on. Tarinassa on mystisyyttä ja jännittävää tunnelmaa, kun hän tapaa viimein salaisen ihailijansa. Minä odotan tunnelman perusteella jopa jotain paranormaalia romanssia, mutta joudun hieman pettymään melko tavanomaiseen ratkaisuun. Karinin kesä on kuitenkin rakkautta ja onnea täynnä, kunnes tulee kamala pettymys - ihastus ei pitänyt yhtä tärkeimmistä lupauksistaan. Itseäni hiukan huvittaa syy, miksi Karinin ja pojan välit katkeavat. Hiukan.... teinimäisen ylidramaattista, sanoisinko.

Karin toipuu sydänsuruistaan ja ystävystyy Henri-nimisen koulukaverinsa kanssa. Henri vie tytön seikkailulle vanhaan tehtaaseen, jossa on myös hiukan hyytävä tunnelma. Tehtaalla on tapahtunut paljon pahoja asioita. Karin löytää sieltä salaperäisen tytön päiväkirjat, jotka hän nappaa salaa itselleen. Tämän jälkeen tyttö ei saa laskettua päiväkirjamerkintöjä käsistään, vaan uppotuu täysin tuon tuntemattoman tytön menneisyyteen, joka on melkoisen karmea ja traaginen. Karin ei voi aavistaakaan, että hänellä ja kirjeen tytöllä on melko läheinen yhteys toisiinsa.

Huuto, joka tytön suusta purkautui, tuli suoraan hänen sielunsa syvimmistä onkaloista. Sellaisen huudon päästää vain ihminen, joka tietää kuolevansa. (s. 191)

Hurmeen maku on parhaimmillaan tosi viihdyttävä ja sujuvalukuinen, jännittäväkin,  ja mysteerit toisensa jälkeen vievät helposti lukijan mennessään. Petyn kuitenkin hiukan siihen, että liian moni asia jää kirjan lopussa täydelliseksi kysymysmerkiksi: Karinin vanhemmista paljastuu asioita, jotka eivät sitten kuitenkaan ratkea oikein mihinkään suuntaan. Henrin outo käytös Karinin joutuessa hengenvaaraan jää myös irralliseksi, vaille kunnon selitystä. Karinin ja mysteeripojan välirikko jo itsessään on hiukan töksähdys, kun syy on niin outo, minkä takia myös heidän sovintonsa tuntuu teennäiseltä. Kirjassa vieraillaan myös haudalla ja kanniskellaan mukana pääkalloa, mutta tämäkin jää hiukan irtonaiseksi ja epämääräiseksi kirjan keskeisen juonen kannalta.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjahullun päiväkirja


Samantyylistä luettavaa:

Anastasia: Ilkka Auer

Lisään tämän Helmet-haasteen kohtaan:

 19. Et pidä kirjan nimestä

Popsugar-haaste saa merkityksi kohdan:

35. A book with a two-word title



Ei kommentteja: