lauantai 2. maaliskuuta 2019

Viimeinen illuusio -trilogia: Henrik Fexeus

Menetetyt. Viimeinen illuusio 1: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2019. (Viimeinen illuusio #1)

Ruotsinkielinen alkuteos (2017): Den sista illusionen: De förlorade. Kansi: Samppa Ranta.

"Kun 17-vuotias Ky vahingossa tekee reiän huoneensa seinään, hän löytää jotain mikä ei missään nimessä ole tarkoitettu hänelle. Jotain mikä muuttaa hänen loppuelämänsä.

Samaan aikaan toisaalla Tukholmassa 15-vuotias Adam alkaa nähdä asioita, joita kukaan muu ei näe. Pilaileeko joku hänen kustannuksellaan, vai onko hän tulossa hulluksi? Hopeanharmaa auto tuntuu seuraavan hänen jokaista askeltaan. Miehet, joiden kasvot verhoutuvat varjoihin ja salaisuuksiin.
Kyn ja Adamin tiet kohtaavat ja heidät vedetään mukaan ahdistavaan painajaiseen, maanalaisiin tunneleihin, joissa on vaikea hengittää mutta helppo eksyä. Mikä on totta ja mikä ei? Onko heidän tuntemansa maailma vain illuusio?

Menetetyt aloittaa Viimeinen illuusio -trilogian, jossa todellisuus, unet ja alitajunta yhdistyvät kiehtovalla tavalla niin, että kirjan luettuaan ei enää ole varma omastakaan todellisuudestaan." (Jalava)

Oma arvio:

Kirjakevät 2019 on hemmotellut maagisen realismin ystäviä, kun aiemmin Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli kieputti nerokkaalla juonellaan. Ruotsalaisen mentalistin ja psykologisen manipuloijan Henrik Fexeuksen nuorille suunnatun Viimeinen illuusio -trilogian aloitus Menetetyt kieputtaa samaan tyyliin lukijan päätä pyörälle, kun todellisuus ja sen aikatasot eivät olekaan sitä, mitä pitäisi olla.

Ky heräsi maailmanloppuun. Siltä se ainakin kuulosti. Avatessaan silmänsä hän näki vieraan katon.Häneltä vei viisi sekuntia muistaa, mitä oli tapahtunut. Hän oli maan alla. (s. 150)

Kirjan tarina alkaa Ky-nimisestä tytöstä, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin jätettyä heidät viitisen vuotta sitten. Kyn isä on kuitenkin melko ankeaa seuraa, ja on käyttäytynyt viime aikoina entistä sulkeutuneemmin. Käytännöllisesti Ky on siis yksin. Ky ihailee yli kaiken kahlekuningas Houdinia ja harrastaa itsekin lukkotiirikointia. Kun hän hakkaa julistetta kiinnittäessään seinäänsä vahingossa reiän, kuulee väliseinästä outoja ääniä ja lopulta lähtee seikkailemaan seinien välissä oleviin salakäytäviin, hänen elämänsä saa uutta, jännittävää sykettä. Vielä kun hän yllätyksekseen löytää salahuoneessa majailevan pojan, Jaquinin, Ky ei tunne olevansa enää yksin omassa huoneessaan.

Tarinan toinen keskeinen henkilö on 15-vuotias skeittaripoika Adam, jonka elämä alkaa järkkyä, kun hän alkaa nähdä ja kuulla sellaisia asioita, joita muut eivät havaitse. Mitä ihmettä tarkoittaa teksti Carpere20, johon hän törmää yhtenään? Hän ei uskalla puhua kenellekään, sillä hän pelkää olevansa sairastumassa skitsofreniaan, jota hänen suvussaan on esiintynyt. Eräänä aamuna hän löytää perheensä keittiöstä oudon jähmettyneenä ja todellisuus tuntuu vielä vääristyneemmältä. Kun ovella takoo joukko nuoria, jotka kehottavat poikaa tulemaan heti mukaansa, ennen kuin hänet haetaan, joutuu Adam miettimään, keneen hän voi oikein luottaa. Onneksi hän tekee oikean päätöksen, sillä autollinen Harmaita marssii hetken päästä hänen ovelleen.

Tästä lähtien Adam ja Ky yhdessä Jaquinin, Bossin, Gabriellan, Davidin ja Annan kanssa piileskelevät Tukholman alla olevissa viemäriverkostoissa. Tukholmasta ei jostain syystä pääse enää pois, eikä kukaan oikein tiedä Harmaista muuta kuin sen, että he keräävät listan perusteella tiettyjä nuoria mukaansa kokeisiinsa tai vastaavaan. Bossi ja Gabriella johtavat porukkaa, jotka karttojen perusteella yrittävät selvittää viemäriverkostojen sokkeloita. Asetelmasta tulee hiukan mieleen James Dashnerin Maze Runner - Labyrintti, jossa myös etsittiin kartalta sokkeloista oikeita reittejä.

Kaikki on silti hiukan kyseenalaista: Bossi vaikuttaa välillä epävakaalta, Gabriella tuntuu inhoavan Kytä ja Adamia ja Anna muistuttaa ihan liikaa Adamin pikkusiskoa Saraa. Ky ja Adam kyseenalaistavat Bossin suunnitelmat, ja he uhkaavat lähteä takaisin kotiinsa. Kotona käydessään he kuitenkin huomaavat, että todellisuus on vääristynyt ihan oudoille raiteilleen, ja paluu tunneleihin on väistämätön.

Kaikki haettiin sillä aikaa kun kokosimme tätä palapeliä. Ne veivät lopulta Evan ja Monikankin. Olimme liian hitaita. Ne alkavat pian taas rakentaa. Uutta illuusiota. Uudelle sukupolvelle. (s. 245)

Kirjan maailma menee loppua kohti melko monimutkaiseksi ja vaikeaksi hahmottaa, eikä kirjan lopussa ole oikein selvyyttä siitä, mitä oikein tapahtui. Harmaiden toiminnasta paljastetaan kuitenkin jotain ja lopussa selviää, keneen kannatti luottaa ja keneen ei. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa. Menetetyt on sopiva sekoitus mysteeriä, illuusiota, seikkailua, hyytävää dystopianomaista tunnelmaa ja kieroilua.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.



Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Ontot. Viimeinen illuusio 2: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2019. (Viimeinen illuusio #2)

Ruotsinkielinen alkuteos (2018): De Ihåliga (den Sista illusionen 2). Kansi: Samppa Ranta.

"Ky ja Adam yrittävät ymmärtää, mitä on juuri tapahtunut. Mitä harmaat ovat, mitä ne haluavat. Mitä hirveää Tukholmalle on tapahtumassa - ja miten se on estettävissä.

Varmaa on, että taistelu harmaita vastaan ei ole lähimainkaan ohi.

Kartat johdattavat Kyn ja Adamin kumppaneineen yhä syvemmälle tunneleihin. Siellä he kohtaavat yllättäen ihmisiä, jotka ovat olleet maan alla pitkään. Aivan liian pitkään...

Ontot on toinen osa Viimeinen illuusio -trilogiassa, jossa todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat häiritsevän kiehtovalla tavalla."(Jalava)

Oma arvio:

Viimeinen illuusio -sarjan avausosa jätti minut melkoisesti pyörälle päästäni, joten odotin kovasti jatko-osan Ontot selkeyttävän kirjan kuvioita. Sainkin iloisesti yllättyä, sillä tämä toinen osa on kuin onkin huomattavasti selkeämpi ja selittää nyt paljon ensimmäisessä osassa hämärän peittoon jääneestä illuusiosta, harmaista ja luojista, jotka ovat illuusion käynnistäneet.

On olemassa keino saada heidät takaisin.
Kaikki, jotka olet menettänyt.
Anna harmaiden käynnistää uusi illuusio. (s. 292)

Kirjassa seurataan Kyn, Gabriellan, Annan ja Davidin selviytymistä Jaquinin petoksen jälkeen illuusion sekoittamassa maailmassa.  Toinen tarinalinja seuraa porukasta ulos potkitun Adamin ja myöhemmin myös Jaquinin edesottamuksia. Harmaat ovat yhä Adamin perässä, mutta hän saa nyt apua aiemmin koko porukan pettäneeltä Jaquinilta. Adam alkaa ymmärtää, mitkä hänen kykynsä ovat ja miten hän voi vaikuttaa koko illuusioon ja maailman pelastumiseen. Sillä tämä on todellakin viimeinen illuusio, jos sitä ei voida pysäyttää. Voiko Jaquiniin luottaa, siinäpä kysymys.

Hän kantoi kaupungin sielua. Mutta hän oli myös Adam. Hän ei antanut kaupungin viedä sitäkin.
Adam tunsi kuinka kaupunki alkoi herätä yhä enemmän.Sen kärsimättömyys sykki hänen sisällään. Hänen piti tehdä se nyt. Ennen kuin kaupunki kaappaisi. (s. 228)

Ky yrittää toipua Jaquinin (ja Adamin) petoksesta. Hänen kylkeensä ilmestynyt pehmeä kohta huolettaa häntä, muttei hän halua kertoa siitä muille. Yhdessä nelikko löytää maanalaisen turvapaikan, kylän,  jossa Ky kohtaa myös hyvin yllättävän ihmisen - tämä ei vain tunnu tunnistavan tyttöä. Kylässä ihmiset eivät ole kiinnostuneita maailman pelastumisesta, vaan odottavat siellä lopullista tuhoa. Kuilun toisella puolella asuvat zombimaiset ihmisrauniot, Ontot, eivät enää välitä mistään.

Pidän huomattavasti enemmän tästä toisesta osasta, joka avautuu selkeämmin kuin avausosansa. Välillä tapahtumat menevät hiukan etovan puolelle, kuten maanalaisessa luolassa seiniin imeytyvät ihmiset ja yhdessä sykkivässä köntässä elävät luojat Kaksnästornetissa. Hahmotan kuitenkin nyt paljon selkeämmin, mikä kirjan illuusio on, mistä se on lähtöisin ja mitä se aiheuttaa.

Kirjan henkilöhahmoissa ei mielestäni ole juurikaan paljon mieleenpainuvaa: Ky jää tässä osassa selkeästi Adamin varjoon, joka saa hetkeksi myös perheensä takaisin - tai illuusion perheestään, ja näkee oman tulevaisuuden kumppaninsa. Adamin ja Kyn välinen tunnekuohunta jättää toiveita jostain syvemmästä, mutta se jää nähtäväksi viimeisessä osassa.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Lisään kirjan YA-haasteen kohtaan:

Pohjoismainen kirjailija (ei Suomi)

Ensimmäiset. Viimeinen illuusio 3: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2020 (Viimeinen illuusio #3)

Ruotsinkielinen alkuteos (2019): De Första (Den Sista Illusionen 3.) Kansi: Samppa Ranta

"Tukholman Kaknästornet on romahtanut, ja keskellä Gärdetiä on vain jättimäinen kraatteri. Sen toisella puolella ovat Adam ja Jaquin. Ja toisella puolella on Ky.

Kaupunki on sekaisin, mikään illuusio ei enää pidä sitä ja sen asukkaita otteessaan. On alkamassa jotain uutta. Mutta maailma, joka muovautuu, ei ole sitä mitä kukaan toivoi. Adam ja Ky ymmärtävät, että he tarvitsevat toisiaan selviytyäkseen - jos selviytyminen on edes mahdollista.

Ensimmäiset päättää Viimeinen illuusio -trilogian, jossa todellisuus taipuu ja vääristyy häiritsevän kiehtovalla tavalla."(Jalava)

Oma arvio:

Kuten kirjan kansikuvakin vihjailee, tämä Henrik Fexeuksen Viimeinen illuusio -trilogian päätösosa on sävyltään postapokalyptinen ja tummanpuhuva. Kaupunki ei ole enää viimeisen illuusion jälkeen entisensä, ja sen sisällä alkaa muodostua valtataisteluja, joten hyvin pitkälti Ensimmäiset on teemoiltaan hyvin dystopiamainen.

Kirjan näkökulmahenkilöinä vuorottelevat Ky, joka suuren Kaksnästornetin romahduksen jälkeen löytää itsensä paareilta Bossin kätyreiden, Onttojen, kantamana, sekä Adam, joka epätoivoissaan yrittää löytää Kyn savuavien raunioiden ja muuttuneen kaupungin kätköistä. 

Ky päättää pitkän harkinnan jälkeen luottaa psykopaattiseksi osoittautuneeseen Bossiin, koska hänellä ei sillä hetkellä ole muitakaan. Bossi ja hänen Ontoista koostuva armeijansa, joita hän kutsuu Ystäviksi, valtaavat vanhan Åhlensin tavaratalon tukikohdakseen. Myös David on siellä. Heidän tehtävänään on saada joukkoonsa lisää Ystäviä, ja tuhota kaikki muut, eri toten Harmaat. Ky ei saa Adamia mielestään, ja haluaa palavasti löytää tämän. Kytä huolettaa myös oma pehmeä kohtansa, joka isonee päivä päivältä. Sulautuisiko hän lopulta kaupunkiin? Houdini tuntuu yrittävän viestiä hänelle jotain unissa. Pian Ky alkaa vakuuttua siitä, ettei Bossi ole sen tasapainoisempi kuin aiemminkaan. 

Entä jos elämä tosiaan olisi tästä eteenpäin tällaista? Oliko hän sammuttanut maailman lopullisesti? Vai oliko tämä vain luojien ja kaupungin välisen kamppailun jälkijäristyksiä? (s. 53)

Toisaalla Adam katselee räjähdystuhon jättämiä jälkiä ja etsiskelee Kytä, aluksi turhaan. Onnekseen hän kuitenkin löytää Gabriellan ja Jon sekä Annan, joka ei kuitenkaan ole sama Anna. Nämä ovat ystävystyneet Harmaiden kanssa, mikä alkuun on Adamille hyvin hämmentävää. Adamin on luonnollisesti hyvin vaikea luottaa Harmaisiin, joita hän on aiemmin pitänyt pahiksina. Hän kokee myös ristiriitaisia tuntemuksia siitä, että käynnisti viimeisen illuusion ja tuli näin tuhonneeksi monen ihmisen elämän. Etsiessään Kytä Adam tutkii kaupunkia, joka on ihan eri kuin ennen. Osia kaupungista on hävinnyt kokonaan. Aia, jonka Adam tapasi sarjan edellisessä osassa Ontot, opetti tämän kulkemaan eri illuusioissa, ja tätä taitoa Adam hyödyntää jälleen. Tavatessaan Aian uudelleen paljastuu hyvin hämmentäviä asioita niin Aiasta kuin koko illuusiosta, että lukija saa hämmästellä tosissaan. 

Mutta kuinka hän voisi tietää, mikä oli totta ja mikä ei, kun maailma oli yhtä hullu kuin hänkin? (s. 93)

Pidän siitä, miten hyvin moni epäselväksi jäänyt asia alkaa tässä päätösosassa loksahdella paikoilleen. Moniulotteiset, illuusioiden luomat aikatasot tekevät tästä sarjasta kiehtovan, toisaalta hieman hankalan ymmärtää. Fexeuksen luoma maailma on kuitenkin hyvin persoonallinen enkä ole moiseen törmännyt aiemmin lukemissani YA-kirjoissa, vaikka aikatasoilla ja rinnakkaismaailmoilla leikittelyä toki on tavattu aiemminkin. Sarjan päähenkilöhahmoissa, kuten Adamissa ja Kyssä, olisi toki voinut olla enemmän särmää, kun nyt osa sivuhenkilöistä jää vinksahtaneisuudessaan paremmin mieleen, kuten vallanhimoinen Jaquin, harhainen Bossi ja Kyn entinen ystävä Freia, josta tulee melkoinen kulttijohtaja tapahtumien edetessä. 

"Te ihmiset muututte lopulta tällaisiksi. Olette täynnä vihaa. Murhanhimoa. Siksi jouduimme luomaan koko ajan uusia illuusioita. Ne päättyivät aina samalla tavalla. Mikä teitä vaivaa?" (s. 210)

Ensimmäiset on mielestäni hyvin onnistunut sarjan päätösosa. Se selkeyttää illuusioiden kaavan ja tarjoaa vielä lopussakin lukijalle yllätyksiä käänteillään ja paljastuksillaan. Pidän kovasti tässä osassa postapokalyptisen maailman kuvauksesta. Kirjassa on selkeä sanoma, että vaikka maailmassa käynnistettäisiin aina uusia illuusioita, ihmiskunta aina tyrii kaiken ja tuhoaa itse itsensä. Kirjan ilmestyskirjamainen epilogi jättää mielikuvitukselle tilaa ja pienoisen hämmennyksen tunteen.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen 
Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer

Ei kommentteja: