Synkät vedet -sarja: Camilla & Viveca Sten

Syvyyksissä - Synkät vedet I: Camilla & Viveca Sten. Suomentanut Tuula Kojo. Otava 2017. (Synkät vedet #1)

Ruotsinkielinen alkuteos (2016): Djupgraven. Alkuperäinen kansi: Eric Thunfors

"Suunnistustunti sumuisella saarella saa karmivan käänteen, kun poika Tuvan luokalta katoaa.
Tukholman saaristo, pimeä syksy, synkkä meri paksun sumun peitossa.

12-vuotias Tuva tuntee kotipaikkansa saaret, luodot ja vedet läpikotaisin. Mutta tänä syksynä jokin on vialla. Tuva näkee outoja hahmoja metsässä, ja tummat pelottavat varjot aaltoilevat meressä.
"Katsahdan epätoivoisesti olkani yli ja näen jonkin seuraavan venettä. Kelmeä kuiskaus vedessä, kylmä virtaus pinnan alla, paljon nopeampi kuin vene. Se ei anna minun päästä karkuun." (Otava)

Oma arvio:

Ruotsalaiset äiti ja tytär, Camilla ja Viveca Sten, ovat kirjoittaneet yhdessä avausosan nuorten jännityssarjaan nimeltä Synkät vedet, jossa on myös  mukana Pohjoismaiden mytologiaa, fantasia-aineksia ja taustalla luonnonsuojelullinen teema. Koska tämä ensimmäinen osa sijoittuu Tukholman saaristoon, tulee tarinan myötä mainituksi myös Itämeren saastuminen. Kirjan lopussa on tarkemmin tietoa Itämerestä ja vinkkejä siihen, miten kukainenkin voi suojella Itämerta.

On kylmää ja harmaata, polttava savu tukkii kurkun. Keuhkoihin sattuu kuin ne olisivat tulessa. Pinta on kaukana ylhäällä, loputtoman kaukana.

Olen viime viikkoina nähnyt joka yö unta, että hukun.

En pääse veneestä pois tarpeeksi nopeasti. (s. 14) 

Tuva on hiukan epävarma itsestään, sillä hän on aina kokenut olevansa kummajainen. Saaristokoulun muut oppilaat hyljeksivät tuota oudon kalpeaa tyttöä, jolla on omituiset arvet korvien takana. Ihan vauvana Tuva on joutunut vanhempiensa kanssa veneonnettomuuteen, mutta hän on kuin ihmeen kaupalla pelastunut merestä ja löytynyt täysin kunnossa rannalta. Jotain hämärää Tuvan onnettomuuteen kuitenkin liittyy, eivätkä Tuvan vanhemmat ole halukkaita puhumaan tuosta ajasta.

"Kun olit nuorempi"---"Silloin ajattelin, ettei tuosta mokomasta vissiin ole oikein mihinkään..."(s. 61)

Kun koulun suunnistuspäivänä sattuu ikävä tapaus ja suosittu poika Axel katoaa, Tuva saa Rasmus-nimisestä pojasta liittolaisen ja ystävän. Kerta kerralta Tuva uskaltaa avautua enemmän pojalle, joka koki tuona onnettumuuspäivänä myös jotain kummallista, ja jota tyttö pääsi todistamaan. Yhteinen salaisuus yhdistää näitä kahta, mutta myös jonkinlainen yhteys heidän välillään.

"Tiesin, että sinussa on jotain, Tuva."(s. 219)

En halua paljastaa kirjan juonesta liikoja, sillä ainakin minulle oli lukukokemuksena mukavaa, etten tiennyt paljoa etukäteen. Tuva on henkilöhahmona ihastuttavan herkkä ja rohkea, ja hänen ja Rasmuksen välien lämpeneminen suloista. Saaristolaismiljöö sumuineen on osuva miljöö tälle jännittävälle tarinalle, jonka lukea lotaisin melko nopeaa. Mytologiset, fantasiamaiset ainekset kirjassa ovat tervetullut lisä tarinaan. Jatkuva, heti kirjan alusta saakka seuraava vaaran ja uhan tuntu tuo tarinaan tehokkaasti jännitystä.

Kuva: Pixabay

Me emme ole turvassa täällä ulkona. (s. 63)

Odotan innoissani sarjaan lisää jatkoa. Vielä jää arvoitukseksi, mikä on Axelin kohtalo ja kehittyykö Tuvan ja Rasmuksen ystävyys romanssiksi, josta pieniä viitteitä jo tässä osassa saatiin. Tätä kirjaa voin suositella erityisesti varhaisnuorille (noin 10-13-vuotiaille.) Kirjassa on vain 268 sivua ja luvut ovat mukavan lyhyitä, joten vähän lukeneille tämä voisi olla mainio kirja luettavaksi. Jännitystä, fantasiaa ja romantiikkaa on sopivassa suhteessa.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Eniten minua kiinnostaa tie
Lastenkirjahylly

Sumussa - Synkät vedet 2: Camilla & Viveca Sten. Suomentanut Tuula Kojo. Otava 2018. (Synkät vedet #2)

Ruotsinkielinen alkuteos (2017): Sjörök

" 'Sinun on aika valita puolesi, meren tytär', joku sähisee takanamme.

Hirvittävän, ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan tunnen kuinka joku repii terävästi takkiani, ja tiedän, että ne ovat kynnet jotka minuun tarraavat. Tähän me kuolemme, minä ajattelen, rauhallisesti ja kirkkaasti. Tähän me kuolemme.

Tuva on saanut selville salaisuuden: hän on vaihdokas, meren tytär. Hän on karkottanut muinaisen pahuuden meren syvyyksiin, mutta nyt kotisaariston peittää ennen näkemättömän paksu sumu. Ja sumuun kätkeytyy kammottavia olentoja." (Otava)

Oma arvio:

Ruotsalaisen äiti-tytär-kirjoittajaduon nuorille suunnatun jännärisarjan toinen osa Sumussa jatkaa Tuvan tarinaa suoraan siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jää. Tuva tietää nyt itsestään ja alkuperästään enemmän, mutta ei ole sen varmempi kuin ennenkään. Kaiken lisäksi isän juominen ja äidin häpeilevä suhtautuminen tyttärensä, merenvaihdokkaan kiduksiin ei helpota tytön epätoivoa. Koulukiusatun Tuvan ainoa ystävä Rasmuskaan ei ole lupauksistaan huolimatta viettänyt kesällä aikaa tämän kanssa, ja hän tuntee näin ollen itsensä yhä yksinäiseksi.

Tukholman saaristossa asuvia piinaa kummallinen sakea sumu, joka ei ota laantuakseen. Koska kouluvenettä kuljettava Österman on joutunut onnettomuuteen, Tuva joutuu menemään kouluun Mattiaksen äidin kyydillä. Matkalla sattuu kuitenkin kamaluuksia, kun GPS ja kännykät lakkaavat toimimasta, vene ajautuu avomerelle päin ja sumu meinaa kaapata kolmikon. Tuva pelastaa Ellinorin ja Mattiaksen, mutta tämän jälkeen kaikki on toisin. Tuva tietää, ettei sumu ole vain sattumaa, ja että hänen täytyy selvittää, mistä on kyse. Mitä Östermanille on sattunut? Miksi Rasmus on outo? Mitä apua koulun ilkein tyttö Hanna voi haluta Tuvalta? 

"Sopimus on rikottu", hän tyytyy sanomaan. Ääni voimistuu hivenen. "Sopimus on rikottu.Niin se nainen sanoi."

Yksinäinen kyynel vierähtää silmäkulmasta uurteiselle poskelle.

"Nyt hän on raivoissaan." (s. 156)

Minusta kirjan jännityselementit on taas taidokkaasti luotuja ja tarinan sekaan on sijoitettu sopivasti myös fantasiamaisuutta. En ole ihan innoissani kuitenkaan siitä, miten "pelastetaan Itämeri"-teema puskee hyvin näkyvästi esiin tarinan taustalta, vaikka se on muka ikään kuin piilotettu tarinaan. Tärkeä teema toki, mutta kirja toimisi ehkä ilman valistustakin. Jo edellistä osaa lukiessani ilahduin kirjan saaristolaismiljööstä, varsinkin kun olen laivareissulla aina ihaillut Tukholman edustan saaristoa ja miettinyt, millaista olisi siellä elää.

Tämä sarja on mainio jännityksestä pitäville nuorille (ikähaarukassa 10-14), varsinkin kun kirjat ovat melko helppolukuisia niin rakenteensa kuin tekstityylinsäkin puolesta. 

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En vielä löytänyt muita bloggauksia

Lisään tämän Kirjankansibingon kohtaan:

Veden olomuoto

Lisään tämän myös Kirjoja ulapalta - Merelliseen lukuhaasteeseen

Loimut - Synkät vedet 3: Camilla & Viveca Sten. Suomentanut Tuula Kojo. Otava 2019. (Synkät vedet #3)

 Ruotsinkielinen alkuteos (2018): Mareld

"Hyytävän jännittävän kauhusarjan päätösosa.

Kamppailtuaan merenhaltian kauhistuttavia voimia vastaan Tuva opettelee merenkansan maagisia kykyjä. Hän tuntee olevansa yksin, kun paras ystävä Rasmus on muuttanut pois saaristosta. Sitten tapahtuu jotain hirvittävää: yhteyslautta vajoaa jäihin kaikki matkustajat mukanaan. Sitä sanotaan onnettomuudeksi, mutta Tuva epäilee muuta. Meri loimuaa merieliöiden valoa, vesisäihkyä. Se on paha enne, sanovat vanhat saaristolaiset. Vaaralliset ajat odottavat.

Ennen talvipäivänseisausta, kun magia on voimakkaimmillaan, pitää Tuvan pysäyttää muinainen pahuus. (Otava)"

Oma arvio:

Synkät vedet -sarja saa päätöksensä osalla Ontot, joka sisältää näistä kolmesta kirjasta eniten kauhumaisia piirteitä. Kansikuvakin jo antaa siitä vihiä. Trilogian päätösosa on muutenkin sen verran synkkätunnelmainen ja jännittävä, etten enää tätä suosittelisi ihan alakouluikäisille.

Tuva yrittää nyt sopeutua elämään ilman mantereelle muuttanutta Markusta, joka kuitenkin viestittelee tytölle säännöllisesti ja käy myös vierailemassa saaristossa. Tytön perheasiatkin alkavat olla parempaan päin, kun alkoholiin turvautunut isä on alkanut raitistua ja olla enemmän läsnä tyttärensä asioissa. Tuvan liikkuminen veden alla alkaa olla yhä luontevampaa ja hän alkaa olla sinut oman itsensä kanssa.  Kaiken pilaa kuitenkin uudet, kamalat uutiset: ihmisiä täynnä ollut Waxholmin lautta on jumiutunut yllättäen jäätyneeseen mereen ja kaikki ihmiset ovat menehtyneet. Tuva tietää, ettei se ollut onnettomuus, vaan osa merenhaltian pahaa suunnitelmaa. Yhtäkkiä meri on alkanut loimuta omituisesti.

Minun on pakko tehdä jotain. Heti. Muita ei ole, ja sisimmässäni tiedän, että nyt on kiire. (s. 50)

Tuva on tietysti taas jatkuvasti varppeillaan eikä syyttä. Kaikenlaisia merkkejä merenhaltian pahuudesta alkaa ilmaantua, kuten koulun lucia-juhlan aikana. Onneksi Tuvalla on tukena kouluterveydenhoitaja Maria, joka on paljastunut aiemmissa osissa maagiksi. Markus perheineen tulee Tuvan perheen luokse joulua viettämään, mutta hekin joutuvat keskelle kauheuksia, kun heti ensi kättelyssä vene jäätyy kiinni yllättäen ilmestyvään jääpeitteeseen. Zombimaisten rantakalmojen pelossa Tuva kehottaa kaikkia juoksemaan karkuun lähimmälle saarelle jäätä pitkin ja sukeltaa itse veteen. Markus huomaa, ettei voi juuri auttaa tyttöä, vaan aiheuttaa vain lisäongelmia sukeltamalla perään.

En ole enää pelokas pieni ihmistyttö, joka on vähällä hukkua Kanholmsfjärdeniin. Olen Merenkansa, ja minussa elää kaikki se taikuus, joka on syntymäoikeuteni. (s. 301)

Kauhumaisten ainesten lisäksi tässä viimeisessä osassa myös kirjan fantasiapiirteet nousevat esiin. Kirjan päätös jää yllättäen osin avoimeksi. Viime osien Itämeri-valistuksellisuus huokuu yhä kirjan tapahtumien taustana, mikä häiritsee jälleen minun lukunautintoa. Nyt mukana on jopa hiukan syyllistämistä Itämeren tilasta merenhaltian välityksellä. Käytännössä voisi tulkita niin, että kaikki kirjan saariston kammottavuudet ovat ihmisten omaa syytä, josta he nyt merenhaltian toimesta saavat karvaasti maksaa, ellei merenhaltia saa jälleen uutta uhria. Julmaa.

Joku aikoo riistää sydämen Pohjanmeren rinnasta.

Tällä hetkellä oivallan, että meren taikuus on minulla. Mutta ei ole. Merenhaltiaa ei ole. Ei liioin Merenkansaa. Minä olen ainoa. Olen meren magian viimeinen perillinen. (s.324)

Tässä viimeisessä osassa on mukana uusia henkilöhahmoja, kuten Markuksen vanhemmat Linda ja Anders sekä sisarukset Moa ja Petter. Lisäksi Tuva lähentyy viimeinkin koulutoverinsa Charlotten kanssa, joka on aiemmissa osissa ollut hänen pahin kiusaajansa. Ihmissuhteet jäävät kuitenkin kirjan tiivistunnelmaisten jännitysmomenttien varjoon. Kirjassa sekoittuu perinteisen kauhun, jännityksen ja fantasian ainekset ja lopputulos on hiukan hätäinen. Olisin kaivannut lisää Tuvan ja Markuksen tunteiden syventymistä, jota kyllä osin tarina sivuaakin, mutta jää melko pintaraapaisuksi. Kirjan loppu on hyvin dramaattinen ja arvoituksellinen.

Arvosanani on 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

20. A book by two female authors

Samantyylistä luettavaa:

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen
(saaristolaisuus, jännitys)

Ihme: R.J. Palacio 
(koulukiusaaminen, erilaisuus, varhaisnuorille)

Veden vallassa - Väkiveriset 3: Sini Helminen
(koulukiusaaminen, erilaisuus, vedenalaiselämä, vesistönsuojelu)

Rendel: Jussi Haaja & Helena Waris

Rendel: Jussi Haaja & Helena Waris. Like 2017.

"Suomen ensimmäisen supersankarin kostoretki

Raastava tragedia tekee tavallisesta mikkeliläisestä perheenisästä naamioidun supersankarin. Hänestä tulee Rendel, naamioitunut supersankari, joka lähtee kostoretkelle monikansallista lääkeyhtiö VALAa vastaan.  

Rendel pohjautuu samannimiseen kotimaiseen elokuvaan, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2017. Jesse Haajan unelma on parin vuoden aikana paisunut pienestä indieleffasta 1,3 miljoonan euron tuotannoksi, joka lähtee kansainväliseen levitykseen." (Like)

Oma arvio:

Olen aina pitänyt supersankareista, joiden elämän kehyskertomus on aina ollut jokseenkin sama: hieman onnettomasta, ehkä jopa hyljeksitystä tyypistä on kehkeytynyt hyvyyden puolella taisteleva sankari, joka on sankaristatuksensa ansiosta saanut vihdoinkin ihailua, itseluottamusta ja hyväksyntää. Batman, Superman, Spiderman...ja nyt joukkoon liittyy Rendel, Suomen oma nahka-asuinen, mustamaskinen sankari, joka haluaa saada lääkeyhtiö Valan vastuuseen niin perheensä, kuin kehitysmaiden koekaniinina käytettyjen lasten hengestä.

Sinä et voi pelastaa maailmaa. Ne joilla on rahaa, päättävät. (s. 31)

Periaatteessa kaikki hyvän sankaritarinan ainekset ovat kunnossa: Talousjohtajan pestistä potkut saanut Rämö katkeroituu lääkeyhtiö Valalle, joka on potkujen takana, ja rupeaa supersankariksi vaarantaen samalla perheensä. Hän toimii kylmäpäisesti saadakseen yhtiön toiminnan pysäytettyä, mutta kunnollista otetta supersankariin saati Rämöön en saa. Kirja tuntuu nopealta elokuvan juonitiivistelmältä. Olisin kaivannut enemmän Rämön tuntemuksia, ennen kuin hän päättää pukeutua sankariasuun ja lähteä nistimään yhtiön vaikutuspiirin henkilöitä. Nyt hän vain putkahtaa jostakin esiin vaimonsa ostama nahkatakki yllään ja kasvoillaan musta, erikoisaineesta tehty maski.

Kuva: Pixabay

Johtaja Erola on viimoisen päälle inhottava, niljainen lääkeyhtiö VALAn johtaja, joka psykopaattimaisesti kasvattaa poikaansa Rotikkaa alistamalla, väheksymällä ja lyömällä. Rotikka onkin sitten sen mukainen tyyppi, jolle ei ihmishenki juuri paljoa paina. Hänen vihansa isäänsä kohtaan paisuu ja paisuu, ja Erola saa vain syyttää lopusta itseään - sellainen poika, millainen isä.

Ruumis ei herättänyt hänessä mitään tunteita. Isän oppi kovasta maailmasta oli vihdoin käynyt toteen. (s. 196)

Yhtenä kirjan henkilöistä on myös Niina Mikkonen, rohkea toimittaja, joka uskaltautuu kaivautumaan syvemmälle VALAn asioihin ja kyselemään Erolalta piinaavan tungettelevia kysymyksiä. Pian hänkin huomaan Rämön tavoin olevansa työtön. Hänen seuratessaan Erolan miehiä hän tulee todistaneeksi naamioituneen kaverin, Rendelin, verilöylyä, ja tuo supersankari jää askarruttamaan naista. Niina Mikkonen jää harmittavan pieneen sivurooliin kirjassa, mutta ymmärtäähän sen, kun itse teoskin on melko tiukkaan puserrettu - sivuja on vain 200.

Sinä olet lihaa ja verta, hän sanoi mielessään kuvaruudulla näkyvälle hahmolle.

Kuka sinä oikein olet?

Ja mitä sinä teet seuraavaksi? (s. 106)

Kotikaupunkini kirjakauppa kauppasi tätä kirjaa nuortenkirjana, mikä nyt minua hyvin suuresti hämmästyttää. Olivatkohan he edes lukeneet koko kirjaa? Tuskin. Vaikka kirja vaikuttaa tosi vetävältä, nuoria miehenalkuja kiinnostavalta supersankarikirjalta, on siinä sellaisia teemoja, etten tätä ainakaan yläasteikäisille nuorille kaupittelisi. Esimerkkinä mainittakoon ilotytön joukkoraiskauksen yritelmä ja muutenkin raakaa väkivaltaa, josta osa kohdistuu lapseen. (Ehkä nippa nappa 16-18-vuotiaista ylöspäin tätä suosittelisin, onhan elokuvankin ikärajakin kuitenkin K16.)

Tämä kirja toimii elokuvan tiivistyksenä ja sitä syventävänä kirjana (en tosin ole katsonut itse elokuvaa), mutta hiukan pettynyt olen tähän muuten. Mikkeliläinen supersankari ei nyt avautunut minulle pintaa syvemmältä. Suosittelen tätä sellaisille, jotka haluavat lukea suoraviivaista toimintaa.

Jesse Haajan ohjaama elokuva Rendel sai ensi-iltansa tämän vuoden syyskuussa. Trailerin perusteella kiinnostuin leffasta, joten ehkä vielä katson sen, kunhan se tulee DVD:lle.

Arvosanani 2+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa: 

Nousu (Harri Linnera)

Päivitys Väkiveriset-sarjaan

Luin Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan toisen osan Kiven sisässä. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni sarjan molemmista osista.

Päivitys Firebird-trilogiaan

Luin Claudia Grayn Firebird-trilogian päätösosan A Million Worlds With You. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan mietteeni koko trilogiasta.

Harry Potter -sarja: J. K. Rowling

Harry Potter ja viisasten kivi: J.K.Rowling. Suomentanut Jaana Kapari. Kuvittanut Jim Kay. Tammi 2015 (kuvitettu painos.)

Englanninkielinen alkuteos (1997, 2015 kuvitettu painos): Harry Potter and the Philosophers's Stone

"Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Tosin hän asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun.

Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! 

Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...
----------

Kate Greenway -mitalilla palkitun Jim Kayn häikäisevä nelivärikuvitus on hieno tulkinta Tylypahkan maagisesta maailmasta. Kayn kuvissa on herkkyyttä, huumoria ja voimaa. Maalauksellisuus ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat tekevät oikeutta Rowlingin ajattomalle klassikolle. Nyt myös nuoremmat lukijat voivat tarttua Rowlingin teossarjaan ja vanhemmille faneille tarjolla on nyt jotain aivan uutta! Näyttävä ja suurikokoinen lahjakirja."

Oma arvio:

Minun kirjallisessa sivistyksessäni on aina ollut Harry Potterien kokoinen aukko, ja se on hiukan hävettänyt minua. Kerran nuorempana yritin lukea tätä ensimmäistä osaa, mutta jotenkin se tuntui liian vaikealta. En ollut juurikaan silloin lukenut fantasiakirjallisuutta, ja olin kovin tottumaton kaikkeen sellaiseen kirjallisuudessa. Nyt minua arvelutti, tuntuisiko Harry Potterit liian lapselliselta minun makuuni, kun päähenkilö on vasta 11-vuotias poika. Olen nuortenkirjoja valitessani pitänyt itselleni sellaista rajaa, että päähenkilön on oltava vähintään 15-vuotias.

"Ongelma oli se, että Harryn lähettyvillä tapahtui usein kummia, eikä auttanut vaikka hän kuinka , ettei hän niitä kummia pannut tapahtumaan."

Tarina imaisi minut alkukankeuden jälkeen melko nopeaa mukaansa. Minä en oikein jaksanut innostua vielä Harryn alkuvaiheista Dursleyn perheessä, mutta kun Hagrid tulee hakemaan Harryä mukaansa, vie hänet erilaisiin velhotarvikekauppoihin ja Harry viimein lähtee matkaan kohti velhokoulua, nautin lukemastani suuresti. Minulle jäi kirjasta sellainen mukava suutuntuma, niin mukavasti luettavaa tekstiä J.K.Rowling kirjoittaa. Jim Kayn hienot kuvitukset ovat aivan hengästyttävän hienoja, joita voisin jäädä tuijottelemaan tunneiksi. Jaana Kapari on myös tehnyt hienoa, perusteellista käännöstyötä.

" 'Hermione, montako kertaa elämässä kukaan saa nähdä kun lohikäärme kuoriutuu?' "

Harry on lempeä, fiksu henkilöhahmo, josta ei voi olla pitämättä. Hän joutuu sijaiskodissaan kiusatuksi, mutta osaa antaa kamalalle Dudley-serkulleen takaisin hyvin älykkäällä tavalla. Pahansuopa hän ei ole siis lainkaan, mutta pitää puolensa.

 Harryn ensiaskelia noitakoulussa on mukava seurata, etenkin kun siihen kuuluu niin paljon kaikkea erikoista: huispauspelit, tupajärjestykset, kirjeitä lähettävät pöllöt, erikoiset oppitunnit.  Harry ystävystyy jo junassa Ron Weasleyn kanssa. Myöhemmin hän tutustuu myös Nevilleen ja Hermioneen - viimeksi mainittu saa pojat alussa raivon partaalle. Niin myös minutkin. En voi alkuun sietää koko viisastelevaa tyttöä, mutta onneksi hänestä tulee tarinann edetessä sisedettävämpi. Tottakai noitakoulussa on ärsyttäviä kiusanhenkiä, kuten Malfoy ystävineen, jotka ottavat Harryn  silmätikukseen. Onneksi oveluus voittaa aina ilkeyden, ja typerykset saavat nenilleen.

"Ron haukkoi henkeä.

'Mitä?' Harry sanoi. 

'Sinä sanoit tiedät-kai-kenen nimen!' Ron parahti kuulostaen sekä järkyttyneeltä ja ihailevalta. 'Olisin kuvitellut, että sinä kaikista ihmisistä-' "  

Tarinan taustalla piilee uhka kamalasta Voldemortista, joka on Harry Potterin ja Viisasten kiven perässä. Myös omituisesti kyräilevä professori Kalkaros saa Harryn ystävineen epäilemään, että hänellä olisi pahat aikeet mielessään.

Lopussa kuitenkin tulee järisyttävä juonenkäänne, joka saa lapset muuttamaan epäilystensä suuntaa.   

Lempeä ja hiukan hölmö Hagrid on kirjan lempihahmoni. Hän on aina Harryn ja hänen ystäviensä puolella. 

Olen ylpeä itsestäni, että luin viimeinkin ensimmäisen Harry Potterini. Kyllä tämä on ehdottomasti kaiken ikäisille sopiva kirja. Poikani sai tämän saman kuvitetun painoksen kuusivuotislahjaksi kummisedältään, ja olemme aloittaneet kirjan luvun myös hänen kanssan yhdessä. Aion myös jatkaa sarjan lukemista eteenpäin vielä jossain vaiheessa, ehkäpä kesällä.

 
Arvosanani tälle kirjalle 4,5  

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Harry Potter ja Viisasten kivi muissa blogeissa: 
  
Kirjojen keskellä
Luettua elämää
Kirjoista
Yöpöydän kirjat
Sininen keskitie
Kirjasähkökäyrä
Kirjakaapissa

Harry Potter ja salaisuuksien kammio: J. K. Rowling. Suomentanut Jaana Kapari. Kuvittanut Jim Kay. Tammi 2016 (Kuvitettu painos) 

Englanninkielinen alkuteos (1998, kuv. painos 2015): Harry Potter and the Chamber of Secrets 

"Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule?(Tammi)"

Oma arvio: 

Minulla kesti harmillisen pitkään, ennen kuin jatkoin Harry Potter -sarjan lukemista. Osittain se johtui siitä, että halusin odottaa seuraavan kuvitetun painoksen saapumista. Kun olen jo niin rakastunut Jim Kayn huikeisiin kuvituksiin, en voi enää lukea kirjoja ilman niitä.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio alkaa taas siitä, mistä ensimmäinen osakin: Harry on taas ikävien sukulaistensa luona, joutuu sietämään rasittavaa Dudley-serkkuaan ja saa osakseen vähättelyä ja pilkkaa. Harryn täti ja setä eivät halua kuulla puhuttavankaan taikuudesta, joten he vahtivat Harryä alituiseen, ettei hän käyttäisi taikavoimia heidän talossaan. Harry on kuitenkin luonteeltaan hiukan uhmakas ja haluaa hiukan kiusoitella sijaisperhettään.

Kun Harryn huoneeseen tupsahtaa varsin omituinen kotitonttu Dobby, joka vannottaa Harryä palaamasta Tylypahkaan, poika ei ota tontun höpinöitä kuuleviin korviinsakaan. Vielä kun Vernon-setä päättää ilkeyttään vielä lukita pojan huoneeseensa, ettei tämä pääse takaisin kouluun aloittamaan uutta lukuvuotta, Harry on epätoivon partaalla. Onneksi nokkelat Weasleyn veljekset tulevat pelastamaan Harryn heidän isänsä lentävällä autolla. Vaikka pojilla on melkoisia mutkia matkassa, pääsevät he viimein takaisin Tylypahkaan, ihmeelliseen opinahjoonsa.

"Sinä opetat suojautumista pimeyden voimilta!" Harry sanoi. "Sinä et voi lähteä nyt! Et kun pimeyden voimat ovat valloillaan!" (s. 224)

Toisena lukuvuotenaan Harry saa uuden ihailijan, tai oikeastaan kaksi. Koulun uusi, omahyväinen opettaja, Gilderoy Lockhart, vaikuttaa olevan suuri Harry Potter -fani, vaikka hänen ylitsevuotava omakehunsa ja itserakkautensa meinaakin hieman jättää sen varjoonsa. Gilderoy puhuu paljon, mutta tekee hyvin vähän. Aivan mainion pöhkö hahmo minun mielestäni. Lisäksi Weasleyn perheen tytär Ginny aloittaa nyt Tylypahkan velhokoulun, ja hän on silminnähden ihastunut Harryyn. Tämä sekä nolottaa että ärsyttää Harryä, etenkin kun häntä aina pilkkaava Draco Malfoy saa siitä lisää pontta ivailuun.

Jim Kayn näkemys Gilderoy Lockhartista

Tässä osassa pääsee tutustumaan myös professori Verson johdatuksella Alruunoihin, maassa juuresten tapaan kasvaviin pikkuotuksiin, tyttöjen vessassa asuvaan haamuun, murjottavaa Myrttiin sekä hirmuiseen basiliskiin. Harry käy Tylypahkan kummajaisten juhlissa, joissa on mitä ällöttävimmät tarjoilut. Rowlingin mielikuvitus on päässyt tosissaan lentoon kirjaa kirjoittaessa.

Professori Verso ja Alruunat

Harry ystävineen yrittävät selvittää Tylypahkan mysteeriä, kun opinahjossa alkaa sattua kamalia onnettomuuksia. He ottavat ohjat omiin käsiinsä ja laittavat taikajuomanvalmistustaitonsa koetukselle. Näsäviisas Hermione pääsee tietenkin johtamaan liemen valmistusta. Harry myös huomaa itsessään kyvyn, joka saa hänet miettimään, valitsiko Lajitteluhattu hänelle sittenkään oikeaa tupaa. Mitä jos hän onkin Luihuinen? Kirjan lopussa paljastuu hyytäviä asioita, mutta Harry ja ystävät selviävät taas kaikesta kuten pitääkin. Arvoitus jää silti ilmaan roikkumaan: saako Voldemort vielä Harryn satimeen?

SALAISUUKSIEN KAMMIO 

ON AVATTU. 

VAROKAA, PERILLISEN VIHOLLISET. (s. 107)

Tämä oli taas vertaansa vailla oleva lukunautinto. Annoin vain tarinan ja tunnelman viedä, ihastelin kauniita kuvia ja nautiskelin lukemastani. Seuraava osa, kuvitettuna painoksena tietenkin, odottaakin jo minua kirjaston varaushyllyssä.

"Mutta miksi hänen täytyi mennä kirjastoon?"

"Koska niin Hermione tekee" Ron sanoi ja kohautti olkiaan. "Jos olet epätietoinen, mene kirjastoon." (s. 194)

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta (kuten Hermionekin tekisi.)

Harry Potter ja salaisuuksien kammio muissa blogeissa:

Kirjaneidon tornihuone

Keijumetsästä

Lukuhoukka

Luettua elämää

Unelmien aika

Mielikuvituksen melodiat

Yöpöydän kirjat

Harry Potter ja Azkabanin vanki: J.K. Rowling. Suomentanut Jaana Kapari. Kuvittanut Jim Kay. Tammi 2017 (kuvitettu painos)

Englanninkielinen alkuteos (1999): Harry Potter and the Prisoner of Azkaban

"Harry Potterin kolmas lukuvuosi Tylypahkassa alkaa jännittävästi: vaarallinen velho Sirius Musta on paennut Azkabanin vankilasta, mistä yksikään vanki ei ole koskaan ennen onnistunut pakenemaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän haluaa etsiä käsiinsä Harry Potterin. Taikaministeriö on valppaana, ja Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa kiristetään turvatoimia. Koulun porteille värvätään vartioimaan Azkabanin vanginvartijat, kauhistuttavat ankeuttajat. Harry Potter luottaa Tylypahkan muurien suojaan ja rehtori Dumbledoreen, mutta onko hän turvassa edes Tylypahkassa? "(Tammi)

Oma arvio:

Sain viimein joululomallani viimeisteltyä Harry Potter -sarjan kolmannen osan. Tämä kuvitettujen painosten lukeminen on ollut minulle niin antoisaa, että aion sinnillä odotella aina seuraavaa osaa enkä aio tarttua aiempiin painoksiin. Jim Kayn kuvat tuovat niin paljon lisää tarinaan, ja myös kirjan koko on täydellinen - sitä on mahtava lukea aamu- ja iltapalalla pöydässä, kun taas normaali kirja meinaa läpsähtää aina kiinni heti, kun irrottaa siitä otteensa.

Kirjan alussa Harry viettää taas tuttuun tapaansa ankeaa kesälomaansa kamalien Dursleyn perheessä. Ronin lomamatkalta lähettämät kortit ja Hermionen lähettämä syntymäpäivälahja piristävät hiukan, mutta kun kammottava Marge-täti tulee vieraisille, Harryn mitta on täynnä. Hänen on pakko ihan vähäsen käyttää taikavoimia, mutta sitten tuleekin kiire pakoon vihaista Vernon-setää. Onneksi poimittaislinja ottaa kadulla harhailevan Harryn kyytiin, eikä hänen enää tarvitse palata tätinsä ja setänsä luo. Pian uusi lukuvuosi alkaa.

"Tänä iltana ei tehdä kuin yksi murha---" (s. 255)

Tarina saa yhä synkempiä sävyjä, kun vankikarkuri Sirius Musta hiippailee Tylypahkan lähistöllä. Lisäksi Harrylle näyttäytyvä kammottava kalmankoira, koulun vartioivat ankeuttajat ja professori Punurmion oudot ennustukset Harryn kohtalosta varjostavat kolmasluokkalaisen pojan koulunkäyntiä. Kaiken huipuksi Malfoyn takia Hagridin rakas hevoskotka Hiinokka meinaa joutua teloitettavaksi, ja Harry, Hermione ja Ron ovat tästä hyvin huolissaan. Hermionen käytös on myös omituista. Hän haalii itselleen kohtuuttoman määrän koulutöitä ja lisää lukujärjestykseensä jopa päällekkäisiä kursseja. Hän myös etääntyy kavereistaan ja on tavallista kireämpi. Mikä on Hermionen salaisuus?

Ei Harryn kolmas kouluvuosi Tylypahkassa ole suinkaan pelkästään synkkyyttä ja pelkoa pullollaan. Hän saa postissa uutukaisen Tulisalaman, mahtavimman huispausluudan, joka tekee kaikki muut kateelliseksi - etenkin Malfoyn kätyreineen. Uudet mielenkiintoiset oppiaineet piristävät, etenkin kun Hagrid pääsee opettamaan lapsille  taikaolentojen hoitoa. Myös uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, professori Lupin vaikuttaa mukavalta ja erittäin kannustavalta opettajalta. Harryn harmiksi hän on ainut, joka pääsee vierailemaan Tylyahon kaupungissa, mutta ystävykset keksivät keinon, miten Harry saadaan kermakaljalle muiden kanssa.

Pidän kovasti tästä osasta, enkä tiedä, johtuuko se siitä, että alan päästä sisälle Harry Potter -maailmaan, vai siitä, että tarina alkaa synkistyä ja  Harry varttua isommaksi. Minusta tämän kirjan parhaita puolia ovat lopussa tapahtuvat juonenkäänteet, jotka liittyvät Sirius Mustaan ja Hermionen outoon käytökseen.

Annan arvosanaksi 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Muissa blogeissa:

Mielikuvituksen melodiat
Yöpöydän kirjat
Tarinoiden syvyydet
Ikuinen lukutoukka
Unelmien aika

Päivitys Valinta-sarjaan

Luin Kiera Cassin Valinta-sarjan neljännen osan Perijätär. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan arvioni sekä aiemmista osista että uusimmasta lukemastani.

Päivitys Kaksosauringot-trilogiaan

Luin ja vaikutuin Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian toisesta osasta Seleesian näkijä. (Klikkaa kuvaa päästäksesi arviooni)

Runosunnuntai osa 5: Siniset vuodet - Blue Years: Tekla Inari

Siniset vuodet - Blue Years: Tekla Inari. Kääntänyt englanniksi Kasper Salonen. Kosmos 2017.

"Miltä tuntuu olla samaan aikaan sekaisin ja rakastunut? Mistä löytää merkitys valmiissa maailmassa? Jos lähetän sinulle kissakuvan, tarkoittaako se, että haluan sinut? Tarve yhteyteen on kuin nälkä, se tulee aina uudestaan. Sinun kanssasi oleminen tuntuu siltä kuin juoksisi jatkuvasti punaisia päin.

Siniset vuodet kuvaa kahden nuoren aikuisen sydäntäsärkevän rakkaustarinan pirstoutuneessa nykymaailmassa. Enimmäkseen älypuhelimella kuvattu ja kirjoitettu teos on mustan huumorin ja melankolian sävyttämä kuvaus sitoutumattomuudesta. Se nauhoittaa riipaisevasti ja runollisesti nuoruutta 2000-luvulla: vimmaa, sydänsurua, itsekkyyttä; murhetta, säätöä, hauskuutta.

Siniset vuodet / Blue years -teosta on painettu 600 kappaletta, jotka ovat kaikki käsin numeroitu."(Kosmos)

Kirjatraileri: https://vimeo.com/231377463

Oma arvio:

Jokin alkaa saavuttaa minua. Ihastuksen kohde vaihtuu,

mutta menetyksen tunne on sama.

Siniset vuodet on nimensä mukaisesti melko sinisävyinen, alakuloinen kirja: kuvat ovat enimmäkseen tummanpuhuvia, karuja välähdyksiä arjen huomioista ja siloittelemattomia; kiinni olevat sälekaihtimet tai sijaamaton sänky.  Osa kuvista on taas hyvin hauskoja oivalluksia, kuten kuva jeesusteipillä teipatusta auton ikkunasta tai metrossa napattu otos miehestä, jolla on  kissacollegepaita päällään.  Runot, jotka ovat sekä suomeksi että englanniksi, tihkuvat nuoruuden tuskaa ja kysymyksiä kysymysten perään. Ne ovat suorapuheisia ja siivoamattomia.

En ole kovin perehtynyt valokuvataiteeseen, ja aluksi minä hiukan hämmennyin kuvien arkisuudesta ja tietynlaisesta yksioikoisuudesta ja viimeistelemättömyydestä. Monissa kuvissa itse oivallus tuntuu olevan pääasia, ei sommittelu. Kuvat henkivät vuoroin huumoria, tuskaa ja iloa.

Tämä ilmapallokuva on minun ja tyttäreni suosikki!

Pidän runojen pohdiskelevasta sävystä ja siitä, miten niistä huokuu nuoren ihmisen ajattelumaailma kaikessa suoruudessaan. 

Välillä koko maailma tulee lähelle. Väsyneenä, kännissä. Lenkillä, keikalla.

Sinua suudellessani.

Kaiken tämän paskan alla olet poika, joka viheltelee suihkussa. ja kaikki on paskaa, paitsi kusi.

Hekottelen itsekseni runon viimeiselle lauseelle.

Tämä kuva on minusta hieno.

Minä ajattelin lukea tämän vielä uudelleen ajatuksen kanssa, jotta pääsen syvemmälle tarinan nuoren parin väliin. Voisin lukea kirjan toisella kertaa englanninkielellä. Mitään suoraa jatkumoa runot ja oivallukset eivät varsinaisesti tarjoa, vaan ne täytyy itse lukiessa rakentaa. 

Voiko särkyneen ruukun korjata?

Tämä on suuri suru.

Tämä on yhtä iso murhe

kuin ovat maa ja taivas.

Joku voi ripotella päällesi magnolian terälehtiä

ja silti voi tulla ero.

Kun sain kirjan ensimmäistä kirjaa käteeni, hämmästelin karun harmaata kannen ulkoasua, josta kirjan nimi ja tekijä erottuvat vain vaivoin. Harmaa on kuitenkin lempivärini, ja kannen karuus sopii hyvin yhteen sisällön kanssa. Avattuani kirjan huomasin myös selkämyksen liimauksen pettäneen. Hieman nurisinkin tästä miehelleni. Kirjatrailerin katsottuani huomasinkin, että selkämyksen liimaamattomuus onkin tarkoituksellista.  Myös se, että jokainen kirja on numeroitu, on minusta hauska yksityiskohta. Minulla on kirja numero  404.

Siniset vuodet - Blue Years puhuttelee varmasti erityisesti nuoria aikuisia.

Arvosanani 3+

Tämä on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Tekla Inarin nettisivut:

http://www.teklainari.com/