Syksyn lastenkirjauutuuksia - yhteistyöpostaus lasten kanssa, osa 2.

Hyvää lasten- ja nuortenkirjaviikkoa! 

Viime viikolla bloggasin yhteistyössä lasteni kanssa syksyn lastenkirjauutuuksista, ja tällä viikolla esittelen loput kirja-arviomme. Edellisen postauksen voit lukea tästä linkistä.

Olen mukana Kirjalitta lastenkirja- ja sanataidefestivaalissa, johon kuuluu  lukuisia tapahtumia Tampereella ja virtuaalitodellisuudessa. Jos kiinnostuit, lisätietoa monipuolisesta ohjelmasta saat tästä linkistä.

Tässä postauksessa on enemmän lasten pidempiä kertomuksia kuin ensimmäisessä osassa. Kaksi paksuinta kirjaa luin yhdessä koululaisen kanssa, sillä pikkuveli ei jaksanut kuunnella niin pitkiä ja kuvattomia kirjoja.

Arvostelussamme oli käytössä seuraava asteikko: tosi huono (1), huono (2), ok (3), hyvä (4) ja tosi hyvä (5). Kaikki kirjat ovat itse valitsemiamme arvostelukappaleita.

Radio Korvatunturi: Anneli Kanto. Kuvittanut Janne Harju. Karisto 9/2015. 113 sivua. Lastenkertomus.

"Pate-poro on jatkuvasti napit vastakkain työparinsa, tonttu Ärtsyn kanssa. Jouluaaton lähestyessä riitaisa parivaljakko päätetään erottaa toisistaan – ja Pate joutuu jäämään Korvatunturille vuoden tärkeimpänä päivänä. Flunssainen joulumuori tarvitsee Paten huolenpitoa, mutta ponteva poro kaipaa sähäkämpääkin tekemistä. Se eksyy Radio Korvatunturin studioon, ja teknikkona työskentelevä Joulukärpänen pestaa Paten juontajaksi jouluaaton lähetykseen…"

Poika 5 v: Tosi hyvä! (kuvien vähyys ja tarinan pituus pitkästytti välillä. Luettiin useammassa osassa)

Tyttö 7 v: Tosi hyvä, koska ne kuunteli räminämusiikkia ja nimeksi tuli Zagge Zorggarauta.

Äiti 36 v: Hyvä. Hauska tarina.

Arvosanamme: 4,5 ***Suosikkimme!***

 Messi ja Mysteeri - Kattiralli: Ninka Reittu.Otava 9/2015. 38 sivua. Kuvakirja.

"Kesäloma on alkanut. Messi perheineen pakkautuu autoon ja suuntaa kesälomareissulle. Pian seurueeseen liittyy kaikkien riemuksi myös liftari: Messin salaperäinen ystävä Mysteeri. Matkan varrella kissat törmäävät jos jonkinmoisiin kulkijoihin: kettuperheen amerikanrauta on suistunut suohon, maanviljelijän peräkärry tehnyt kuperkeikan, kuorma-autolla liikkuvat rakennusmiehet ovat ihan eksyksissä ja kuumailmapalloilija kaipaa seikkailuseuraa. Kaikkia Messi, Mysteeri ja muut kissat yrittävät auttaa parhaansa mukaan. Ja kun kissat itse autoineen joutuvat pulaan, on uusien ystävien apu tarpeen."

Poika 5 v: Ok, koska en tykännyt kuin puoleksi.

Tyttö 7 v: Tosi hyvä, varsinkin kun Riitta-mummu nappasi auton kuormurin kyytiin.

Äiti 36 v: Ok. Ihan rempseä tarina, mutta ehkä hiukan sekava.

Arvosanamme: 3,5

Tinka ja Taika - Kielletty metsä: Sanna Isto. Kuvittanut Julia Vuori. WSOY 9/2015. 175 sivua. Lastenkertomus.

"Noitasiskokset Tinka ja Taika ovat kadottaneet mummonsa taika-arkkuun - kaikki on nyt kiinni arkunperijättärien taidoista!
Mummon taika-arkku on portti vihreään metsään, jossa Tinkan ja Taikan noitakoulutuksen piti jatkua talven ajan - taikoja kun voi tehdä vain kasvien avulla. Mutta jotain kummaa on meneillään metsässä, eikä mummo otakaan sisaruksia mukaan salaperäisille retkilleen. Kun mummo sitten katoaa, tyttöjen on uskaltauduttava yksin arkkuun apunaan vain maailman vahvin - ja kenties höpsöin - puhuva pehmolelu Lilli."


Tyttö 7 v: Tosi hyvä. Kiva tarina, jossa kaksi tyttöä ja mummon taika-arkku (ja söpö Lilli-heppa).

Äiti: Hyvä. Fantasiaelementit piristävät tarinaa, ja arkunmaailma ja tyttöjen ja mummon taikavoimat ovat kiehtovia. Montonen on tarinan pahis, joka ei ole kuitenkaan liian pelottava.

Arvosanamme: 4,5 ***Suosikkimme***

Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa: Paola ja Pirjo Suhonen. Tammi 9/2015. 32 sivua. Kuvakirja.

"Kaksoset Arttu ja Kerttu ovat yöjunassa matkalla Lappiin. Mukana ovat boheemi Pirkko-täti sekä tietenkin Affe - lupsakka ja huolehtivainen erikoiskoira, joka osaa puhua. Tosin vain Arttu ja Kerttu kuulevat, mitä Affella on asiaa...

Leppoisa hiihtoretki muuttuu hurjaksi seikkailuksi, kun Affe säntää porojen perässä kauas tunturiin. Näkevätkö he rakasta koiraansa enää koskaan?"

Poika 5 v: Oikein hyvä kaikilla tavoilla...ja se porohyökkäys!


Tyttö 7 v: Oikein hyvä, koska siinä oli söpö Affe-koira!


Äiti: Ok. Tuotesijoittelua ei voinut olla huomaamatta. Kuvitus oli toki kaunis, mutta tarina melko mielikuvitukseton.

Arvosanamme: 4

 Leikkisä luuranko - Seikkailu saaristossa: Tiina Hautala. Kuvittanut Suvi Kari. Haamu 10/2015. 38 sivua. Kuvakirja.

"Saaga ja Veikko lähtevät merirosvoseikkailulle Majakkasaareen, jonka läpi kulkee luontopolku pitkospuineen ja kivikkoineen. Jonon perää pitävä Veikko ei pääse irti tunteesta, ettei olekaan ryhmän viimeinen. Vähän väliä korvaan supatetaan ja aivan kuin joku koputtelisi koukkusormin olkapäähän huomiota saadakseen. Saaga ja Veikko erkanevat ryhmästä päätyen punaiselle majakalle ja löytävät sieltä virnuilevan pääkallon. Onko se osa retken rekvisiittaa? Mutta missä muu ryhmä on? Ja mikä on se outo rapistelija, joka seuraa heidän kulkuaan? Punaisen majakan varjossa Veikko alkaa olla vakuuttunut, että koukkusormella on heille tehtävä. Alkaa jännittävä luontoretki, jossa Merenkurkun saaristo paljastaa salaisuutensa. Mukana hauskoja tehtäviä!"  

Poika 5 v: Ok. Luuranko oli hyvä, mutta muovipääkallo oli huono juttu, koska en pidä muovista.

Tyttö 7 v: Tosi huono, koska siinä ei ollut kivoja kuvia ja tarina oli tylsä.

Äiti: Huono, koska tarina ei oikein innostanut. Kuvitukset eivät hivelleet silmiäni, vaikka tosi taitavia ovatkin - eivät oikein lastenkirjaan sopivia.

Arvosanamme: 2 ***huonoimmat pisteet***

Hurjalinna: Katja Krekelä. Kuvittanut Riikka Jäntti. Tammi 09/2015. 184 sivua. Lastenkertomus.

"Kaipaatko kunnon seikkailua?
Astu sisään Hotkon sokerinhuuruiseen herkkupuotiin, Korkin sisarusten kirjakauppaan ja Hurjalinnaan, jossa ei koskaan tiedä mikä nurkan takana odottaa...
Venkura tietää, että hänessä on jotakin erilaista kuin muissa ja että se saa hänet jatkuvasti vaikeuksiin. Mutta mikä se jokin on, sitä hän ei ymmärrä. Pahamaineinen linna kalmiston takana saa tytön uteliaisuuden heräämään. Keitä Hurjalinnan salaperäiset asukkaat ovat? Ja miksi he yrittävät estää muita pääsemästä lähelleen? Venkura vie mukanaan seikkailuun uudet ystävänsä Herkko Hotkon ja Mekri Korkin. Ja kun Hurjalinnan salaisuus viimein paljastuu, se on jo keikauttanut Venkuran elämän päälaelleen."

Tyttö 7 v: Ok. Ehkä vähän pikkuisen tylsä. Puoleksi kiva, koska siinä on Venkura-niminen tyttö.

Äiti: Tosi hyvä, sillä tarinassa on hauskasti sekoitettu goottitunnelmaa kalmistoineen ja synkeine Hurjalinnoineen, Venkura-tytön säpäkkyyttä, eläinfantasiaa ja karkkikaupan makeutta. Ihana tarina!

Arvosanamme: 4

---------------------------------------


Kirja-esittelyistämme jäi nyt puuttumaan vielä pari kirjaa, sillä en ehtinyt saada niitä määräajassa. Tämä on ollut todella mukavaa tekemistä lasten kanssa ja aiomme ottaa tämän joskus uusiksi! 

Kiitoksia kustantajille arvostelukappaleista.

Meidän syksyn uutuuskirjojen Top 5  on:

* Riemukas metsäretki: Tittamari Marttinen ja Marjo Nygård. Mäkelä.

* Tatun ja Patun ihmeellinen joulu: Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Otava.

* Pullopostia tietenkin!: Hannu Hirvonen ja Virpi Penna. Karisto

* Tinka ja Taika - Kielletty metsä: Sanna Isto ja Julia Vuori. WSOY.

* Radio Korvatunturi: Anneli Kanto ja Janne Harju. Karisto.




Muistakaa lukea lapsillenne paljon!

Darlah: 172 tuntia Kuussa: Johan Harstad

Darlah: 172 tuntia Kuussa: Johan Harstad. Suomentanut Elina Uotila. Karisto 2012.

Norjankielinen alkuteos (2008): Darlah: 172 timer på månen

"NASA aikoo palata Kuuhun yli 40 vuoden jälkeen ja järjestää ennennäkemättömän, maailmanlaajuisen arvonnan, jonka voittajat pääsevät mukaan matkaan. Onni suosii kolmea nuorta: norjalaista Miaa, japanilaista Midoria ja ranskalaista Antoinea. Lähtölaskennan koittaessa koko maailma jännittää heidän mukanaan – paitsi eräs dementoitunut entinen astronautti. Hän seuraa kauhulla vanhainkodin tv:stä matkan uutisointia – Kuuhun ei pidä palata! Mutta nuoret ovat jo perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla.

Pian yhteys Maahan katkeaa. Tukikohdan generaattori sammuu. Happivarastot hupenevat. Antoine ja kapteeni Nadolski katoavat. Ja Kuun pimeä puoli näyttää pelottavat, visusti vaietut kasvonsa."

Oma arvio:
Minua on aina kiehtonut avaruus ja sen kuvaukset kirjallisuudessa ja elokuvissa, joten tämä kirja pomppasi eduksensa esiin Oulun kaupunginkirjaston nettisivujen nuortenkirjavinkkauksista. Tykkäsin  Beth Revisin Across the Universe -trilogiasta, ja olen sen jälkeen kaivannut luettavakseni lisää avaruusmatkailuun liittyvää nuorten scifiä, joka ei kuitenkaan tyyliltään muistuttaisi pätkääkään Star Warseja tai vastaavia avaruusoopperoita.

Tämä kirja olisi kaivannut alkuun tiivistämistä, sillä tarinan alussa keskitytään  mielestäni liikaa  päähenkilöiden esittelyyn ja kuumatkalle valmistautumiseen. Avaruuteen nämä kolme nuorta - Mia, Midori ja Antoine - pääsevät matkustamaan vasta nelisataasivuisen kirjan puolivälissä. Sitä ennen kirjassa ei oikeastaan tapahdu kuin muutama outous, joille löytyy selitys vasta tarinan lopussa. 

Mian ja Antoinen romanssi Darlah-kuuasemalla tuntuu jotenkin pakolliselta lisältä, joka on mielestäni aika tarpeeton. En oikein muutenkaan saa irti mitään nuorten ja miehistön ahdingosta, kun asemalla alkaa viimein tapahtua kummia tapahtumia. Jokin jää puuttumaan, että osaisin samaistua ja olla kauhuissani tapahtumista.

Kirjan sivuilla vilistävät avaruusaseman karttakuvat ja valokuvat ovat erikoinen lisä ja tuovat kirjaan todentuntuisuutta. Herra Himmelfarbin hatarat muistikuvat palvelukodissa antavat vihiä siitä, että jotain pahaa kuumatkailussa tulisi tapahtumaan.

Avaruusmatkailuun ja Darlah-kuuasemiin liittyvät seikat on kuvattu näin maallikon näkökulmasta uskottavasti, ja ne onkin kirjan parasta antia. Loppu on melko lohduton ja kauhistuttava.

Arvosanani kirjalle 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Päivitys Susiraja-sarjaan

Luin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan neljännen ja viimeisen osan Vainuttu. Lue tästä linkistä, mitä ajatuksia kirja minussa herätti.

Syksyn lastenkirjauutuuksia - yhteistyöpostaus lasten kanssa.

Ensi viikolla on Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjaviikko, ja sain idean tehdä sen kunniaksi kaksi lastenkirjapostausta syksyn uutuuksista. Luonnollisesti otin mukaan kirjoja arvioimaan lapseni, 5-vuotiaan pojan ja 7-vuotiaan tytön, jotka rakastavat kirjoja ihan yhtä paljon kuin minäkin. 

Arvioin blogissani enimmäkseen nuortenkirjallisuutta, joten nämä lastenkirja-arviot ovat minulle mukavaa ja harvinaista vaihtelua. Lapset pitivät tästä projektistamme  kovasti ja kyselivät aina, milloin taas tehdään uusi kirja-arvio.

Nyt valotan hieman sitä, mistä sain idean tähän postaukseen: Ensi viikolla 42 (16. - 18.10.2015) järjestetään ensimmäistä kertaa KIRJALITTA – Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Tampereella ja virtuaalitodellisuudessa. Tapahtuma on lastenkirjan ja sanataiteen pop-up -festivaali, joka valtaa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle sekä sanataideharrastukselle uusia areenoita. Tilaa etsitään niin katukuvasta kuin sosiaalisen median verkostoistakin. 

 

Festivaali tarjoaa lapsiperheille ja nuorille oivaltavia mahdollisuuksia kirjojen parissa ja kutsuu jokaisen tarttumaan tarinaan. Myös lasten omat tekstit pääsevät esille. Monipuoliseen festivaaliohjelmaan voit tutustua klikkaamalla tästä.

-------------

Koska rohmusimme arvosteluun kirjoja melkoisen määrän, eivät arviomme ole kovin pitkiä. Tässä ensimmäisessä postauksessa arvioimme noin puolet ja ensi viikolla esittelemme loput kirjat. Toivottavasti näistä saa kivoja lukuvinkkejä lapsiperheisiin, miksei päiväkoteihin, kerhoihin ja kouluihinkin.

Valikoin arvioitavaksi juuri meitä kiinnostavia kirjoja, joista osa on juuri lukemaan oppineille suunnattuja, osa jo pidempiä lasten kertomuksia ja osa kuvakirjoja. Myös yksi runokirja on joukossa. Arvostelussamme oli käytössä seuraava asteikko: tosi huono (1), huono (2), ok (3), hyvä (4) ja tosi hyvä (5).

Toivo ja valas: Benjo Davies. Suomentanut Sanna Vartiainen. Karisto 08/2015. 32 sivua. Kuvakirja.

"Toivo asuu meren rannalla isänsä ja kuuden kissan kanssa. Isä on kalastamassa aamuvarhaisesta iltamyöhään ja Toivo on paljon yksin, mutta eräänä päivänä hän löytää rannalta itselleen kaverin, pienen valaan. Hän salakuljettaa sen kylpyhuoneeseen – jospa isä ei huomaisi mitään." 

Poika 5 v: Tosi hyvä, koska se (poika) pelasti valaan ja tykkään valaista. 

tyttö 7 v: ok

Äiti: Hyvä, koska tässä oli ihana opetus ja herkkä kuvitus. Toisaalta hiukan liian lyhyt iltasaduksi.

Arvosanamme: 4

Tervetuloa Rauhalaan: Jenni Kirves ja Annika Hiltunen. Mäkelä 08/2015. 32 sivua. Kuvakirja.
 

" Toivon isä ja äiti ovat riidelleet jo niin monta päivää, että Toivo on seonnut laskuissa. Hän pakenee riitelyä vintille kuten monta kertaa aiemminkin. Tällä kertaa vain tapahtuu jotakin eriskummallista...

Portaat jatkuvat edelleen kohti taivasta. Ja miten kiehtovaan paikkaan ne Toivon johdattavatkaan! Rauhalassa kukat ovat kirkkaampia kuin missään, ja veden sini säteilevämpää. Kaikilla on hyvä olla. Toivokin haluaisi jäädä sinne ikiajoiksi, mutta hänen on astuttava suuren vesiputouksen läpi..."

Poika 5 v: Ok, koska poika löysi taikamaan, mutta huonoa, kun ei saanut muuttaa sinne.

Tyttö 7 v: Tosi hyvä, koska hienoja kuvia!

Äiti: Ok. Kauniit kuvat, mutta ehkä hieman pitkästyttävä ja (liian) omituinen tarina.

Arvosanamme:  3,5 

Reuhurinne - Ensiluokkaiset kioskikauppiaat: Tuula Kallioniemi. Kuvitus Jii Roikonen. Otava 9/2015. 40 sivua. Helppolukuinen lastenkertomus.

"Pikkis ja Tötterö haluavat kerätä rahaa leirikouluun ja perustavat kioskin, jossa myydään ensiluokkaisia tavaroita ja palveluita. He tekevät hienon mainoskyltin, TERVETULOA KAKKI KIOSKILLE. Aivan kommelluksitta ei kioskin pitäminen suju, mutta hauskaa on sekä kauppiailla että asiakkailla!"

Poika 5 v: Tosi hyvä, koska ne tekee kioskin.

Tyttö 7 v: Huono, koska siinä ei ole värejä. Tylsä tarina.

Äiti: Tosi hyvä, koska tarina on hauska ja tarinan lomassa on myös kiva laskutehtävä.

Arvosanamme: 4

Riemukas metsäretki: Tittamari Marttinen. Kuvitus Marjo Nygård. Mäkelä 8/2015. 40 sivua. Runokuvakirja.

"Karpalotalossa on lippu salossa -
ja onnellinen on etana, kun koti kulkee mukana...
Tapaa tanssivat tatit, hurjat hirvikärpäset ja monet muut! Tittamari Marttisen hykerryttävästi riimittelemässä ja Marjo Nygårdin kuvittamassa lorukirjassa syksyinen luonto on täynnä ihmeellisyyksiä.
Tai ehkäpä ne ovatkin vanhoja tuttuja, sileitä tai karvanuttuja - kun taas katsantokantti... se onkin uusi ja vähän vikurantti. Vai kuka on ennen kuullut petkuttavasta narrausvahverosta?"

Poika 5 v: Tosi hyvä!

Tyttö 7 v: Tosi hyvä, koska siinä on hassuja kuvia ja kivat lorut.

Äiti: Tosi hyvä, koska kirjassa on mukava, syksyinen aihe  ja hauskat runot ja kuvitus.

Arvosanamme: 5 ***suosikkimme!***


Hevostarinoita: Amelie Benn. Suomentanut Seija Kukkonen. Kuvittanut Julia Ginsbach. Mäkelä 8/2015. 46 sivua. Helppolukuinen, suuraakkosin tavutettu lastenkertomus.

"Sini on suruissaan, sillä hän pelkää joutuvansa eroon lemmikkitammastaan. Saara kohtaa rannalla erityisen hienon hevosen, ja Nelli joutuu ratsastusleirillä haasteen eteen. Entäpä onnistuuko Laura näytöksessä Tähtitaalerinsa kanssa?
Neljä pientä ta-vu-tet-tu-a ja SUURAAKKOSILLA kirjoitettua hevostarinaa Kirjatiikeri-sarjassa."

Poika 5 v: Tosi huono, koska en tykännyt (vaikka tykkään hepoista)

Tyttö 7 v: Hyvä, koska siinä on paljon hevosia ja monta tarinaa.

Äiti: Ok. Hevosaihe on mukava.

Arvosanamme: 2,5 ***huonoimmat pisteet***

Pullopostia tietenkin!: Hannu Hirvonen. Kuvittanut Virpi Penna. Karisto 9/2015. 32 sivua. Kuvakirja.

 

"Kukkaishevonen Reima ja mäyräkoira Eerik Eerikinpoika ryhtyvät ratkomaan Eerikin saaman pullopostiviestin arvoitusta, kumpikaan kun ei osaa lukea. He lähtevät kiertämään viisaita kavereita, ja jokaisella on viestistä omannäköinen tulkintansa. Nyrkkeilevä Päkä-pässi arvelee, että kyse on kutsusta Tammer-turnaukseen, kun taas Alli Huuppanen on varma, että kirjeen koukerot ovat oikeastaan lokkeja. Lopulta saadaan ratkaiseva vihje."

Poika 5 v: Tosi hyvä!

Tyttö 7 v: Tosi hyvä, koska siinä on koira ja hyviä kuvia.

Äiti: Hyvä, koska kuvissa kauniit värit ja muutenkin hauska, simppeli tarina.

Arvosanamme: 4,5

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu: Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Otava 9/2015. 32 sivua. Kuvakirja.

"Kun Tatu ja Patu ryhtyvät joulun viettoon, paistetaan hyasintit ja laitetaan kanelia kainaloon.
Tatu ja Patu on kutsuttu viettämään joulua Veeran luo. He ovat innoissaan: vihdoinkin he pääsevät mukaan joulun juhlintaan. Mutta voi ei: pojat menevät vahingossa väärään taloon, Lahtisille, jotka ovat matkustaneet Teneriffalle jouluksi. Koska jouluvalmisteluja ei ole talossa aloitettu selvästi ollenkaan, Tatu ja Patu päättävät laittaa töpinäksi ja yllättää Veeran iloisesti. Ensin pojat lähtevät hankkimaan joulupukkia, sillä mikään ei luo joulun tunnelmaa niin kuin kauniisti koristeltu pukki, näin pojat muistelevat Veeran kertoneen…"

Poika 5 v: Tosi hyvä, koska ne (Tatu ja Patu) veivät joulupukin!

Tyttö 7 v: Tosi hyvä, koska se oli hassu, varsinkin kun Tatu haisteli joulupukin kainaloa.

Äiti: Tosi hyvä. Oikein hauska kirja ja mukavaa se, kun lukija otetaan tarinaan mukaan puhuttelemalla.

Arvosanamme: 5 ***suosikkimme!***

Jatkoa seuraa ensi viikolla...

Selkokirjahaaste

Tervehdys
ja hyvää Valion päivää!

Lähdin uteliaisuudestani mukaan 
Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin 
selkokirjahaasteeseen.
Halusin selvittää, 
saanko minä selkokirjoista mitään irti, 
kun olen tottunut lukemaan 
tavallisia romaaneja. 

Kun aloitin työni kirjastossa,
tutustuin selkokirjoihin
ensimmäistä kertaa.
Ajattelin, etten voisi niitä itse lukea,
sillä ne ovat niin yksinkertaisesti kirjoitettuja.

Jos nyt mietit,
millainen on selkokirja, 
huomaat jo tekstini asettelusta,
että selkokirjassa on lyhyitä rivejä
ja kappaleet on erotettu
toisistaan väleillä. 

Selkokirjat on tarkoitettu sellaisille, 
joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää
yleiskieltä: esimerkiksi vammaisille ja ikäihmisille.
Myös suomen kieltä opiskelevalle
ne ovat mainioita.

Myös tavallisia romaaneja 
voidaan mukauttaa selkokieliseksi.
Selkokielisiä kirjoja löytyy niin lapsille, nuorille
kuin aikuisillekin - kaunokirjallisuutta kuin myös
tietokirjojakin.

Minä luin kaksi nuorten selkokirjaa:  

Jaana Levolan tekemän selkomukautuksen
romaanista Tahdon,
joka on alun perin Kari Levolan
kirjoittama (1999).
Kirjan on kustantanut Pieni Karhu
vuonna 2011.

Tahdon on kertomus Jusasta, 
joka ei ole koskaan seurustellut.
Häntä pidetään omituisena.
Jusa tapaa siilitukkaisen Marin
ja rakastuu tähän.

Tahdon on minusta ihana rakkaustarina,
ja pidin Jusasta ja Marista kovasti.
Heidän välillään on kepeää sanailua
ja huumoria sekä aitoa välittämistä.
Annan kirjalle arvosanaksi 4- 

Toinen kirja on Marja-Leena Tiaisen 
Poika joka katosi, 
jonka on kustantanut Avain 
vuonna 2015.
Kirja perustuu samana vuonna julkaistuun 
Poistui kotoaan -romaaniin.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Hannasta, 
jonka pikkuveli Mikko katoaa
yllättäin.
Tarina on täynnä surua, epätoivoa,
mutta myös toivon pilkahduksia.
Lopussa minä tirautin kyyneleen.
Arvosanaksi annan tälle 4,5

--------------------------------------------------------------

Olen hyvin yllättynyt, 
miten hyvin pystyin eläytymään
selkokirjan tapahtumiin ja henkilöihin, 
vaikka teksti oli napakkaa ja riisuttua.
Töiden jälkeen väsyneenä bussissa 
oli mukava lukea lyhyitä lauseita
sisältävää kirjaa.

Suosittelen kokeilemaan selkokirjaa!

Parantola: Satu Mattila-Laine

Parantola: Satu Mattila-Laine. Karisto 2015.

"Satu Mattila-Laineen esikoisromaanissa Parantola 15-vuotias vintageharrastaja, epilepsiaa sairastava Elisa päätyy aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan, jossa hoitoina ovat suolaton kasvisruoka, bromkali ja eristys.

Parantolan arki mankelointeineen ja lypsämisineen on rankempaa kuin mihin Elisa on tottunut, mutta onneksi Elisa saa ystävän toisesta parantolan asukista, Annasta. Molemmat tytöt rakastavat 30-luvun filmitähtiä! Elisaa ja Annaa uhkaa kuitenkin vaara: parantolan tohtori Groman aikoo aloittaa kaatumatautisten steriloinnit…

Parantola kuvaa vähäeleisen taidokkaasti Suomen historian vaiettua lukua. Kirja loihtii elävästi esiin 30-luvun arjen toiveineen ja pelkoineen."

Oma arvio:
Parantola on oikein mukava lukukokemus. En kuitenkaan hullaantunut kirjaan, mutten myöskään löytänyt hirveänä napinan aihettakaan. Tämä on siis kaikin puolin kiva tarina nuoresta Elisa-tytöstä, joka tempautuu epilepsiakohtauksen kautta menneeseen aikaan ja tutustuu "kaatuvatautiseen" Annaan, joka työskentelee parantolassa. Elisa ottaa tehtäväkseen pelastaa Annan karmealta kohtalolta ja oikaista vääriä uskomuksia epilepsiasta.

Tarinassa parasta on juuri kurkistus vanhoihin, vääriin menettelyihin epilepsian hoidossa. Romantiikkaa ei tässä kirjassa painoteta, vaan pääpaino on Annan ja Elisan ystävyydellä ja Parantolan arjen kuvauksella.

Suosittelen kirjaa sellaiselle, joka haluaa lukea napakan (154-sivuisen) ja mukavan mielen tarinan.

Arvosanani kirjalle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Päivitys Maze Runner -trilogiaan

Luin James Dashnerin Maze Runner -trilogian toisen osan Poltettu maa. Voit lukea arvioni tästä linkistä.

Nadia, onnetar: Andrei Pajanne

Nadia, onnetar: Andrei Pajanne. Imogen 2015.

"Nadia on poikkeuksellisilla lahjoilla siunattu nuori nainen, joka etsii rakkaimpansa, nuorena kuolleen lasinpuhaltajan, sielua. Nadia luo lasipallon, uuden maailmaan, jossa hän tietää olevansa taivaan ja maan luoja. Rakkaus saa uuden mahdollisuuden, mutta Nadia menettää kaiken. Pakkomielteiden ja luovan voiman otteessa hän heittäytyy sielunsa syvyyteen ja uusiin tietoisuuden kerroksiin, toisiin maailmankaikkeuksiin. Sieltä hän löytää valon, joka koskettaa jokaista elävää olentoa.

Nadia, onnetar on mielikuvituksen rajoja venyttävä romaani, jossa mystiikka ja henkinen kasvu, arkitodellisuus ja fantasia kohtaavat. Romaanissa kaivaudutaan onnen ja epäonnen, takertumisen ja luopumisen sekä ihmisyyden ja jumaluuden välisiin ristiriitoihin."


Oma arvio:

Poikkeuksellisesti liitin tähän kirja-arviooni myös kansipaperien alla olevan kannen kauniin, metallinhohtoisen lilan jin ja jang -kuvion, joka on tässä kirjassa erityisasemanssa ja  hyvin vallitseva symboli. 

Andrei Pajanteen kolmas romaani, Nadia, onnetar, alkaa varsin lupaavasti. Minusta on antoisaa seurata nuoren Nadian elämää ja sitä, miten onni ja epäonni vuorottelevat ja miten tietyt asiat alkavat linkittyä toisiinsa. Näin askel askeleelta tarina alkaa avautua lukijalleen. Läpi tarinan esiintyy jatkuvasti aiemmin mainitsemani jin ja jang -symboli, joka esiintyy milloin lasipallon muodossa, milloin Nadian näyissä. Meri ja joki ovat myös tarinassa keskeisessä asemassa: meri nielaisee jättiaallon sisään pahaa aavistamattomia, ja Nadian synnyinseudun joki ja sen nimi, Serpentiini, ovat tälle jonkinlainen pakkomielle. 

Jossain vaiheessa, kun Nadia lähtee vaeltemaan toiseen todellisuuteen etsimään rakastettuaan Eliasta, tarina ulottuu sellaisiin sfääreihin, että minä putoan kärryiltä. Kaikki se jumaluus ja jumalallisuus, jutut maailmanpyörästä, multiversumista, naya-dayasta ja sen sellaisista ylittävät ymmärryskykyni. Huomaan tylsistyväni ja harppaavani lauseet läpi ilman, että edes yrittäisin tajuta mistään mitään. Tunnen itseni tyhmäksi. Ehkä filosofointi lukuromaanissa ei vain ole minua varten. Kirjan lopussa pääsen taas tarinaan jollakin tasolla mukaan ja tarina saa mukiinmenevän päätöksensä. 

Nadia, onnetar -romaanissa parasta on mielestäni onnen ja epäonnen vuorottelu ja mietiskely siitä, miten epäonni voi olla myös onnea - ja toisinpäin. Lopussa on ihan mielenkiintoinen käänne, kun Nadian kohtalosta syntyy kokonaan uusi naya-daya-uskonto (vrt. Jin ja Jang), jossa jumaluus ja jumalallisuus on jokaisessa ihmisessä ja ihmiskunta on yhdistynyt aidoksi yhteisöksi tuntien yhteyden myös luontoon. Jonkinlainen utopia sisältyy siis tähän kirjaan.

Tarinassa keskeisessä osassa esiintynyt, Eliaksen Nadialle suosittelema kirja, jossa arvuutellaan, josko varis olisi maailman luoja, onkin nyt kouluissa varteenotettavana oppikirjana. Kaikki tapahtumat ovat kiertäneet kehänsä ympäri ja Nadia kokee lopullisen valaistumisensa. Mitä se sitten tarkoittaakin.

Suosittelen lukemaan tätä sellaiseen aikaan, jolloin aivot toimivat täydellä tehollaan, eli ei illalla väsyneenä.

Arvosanani kirjalle on 3.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

The Body Jumper -trilogia: Elena Mady

Vaihdokas: Elena Mady. WSOY 2015 (The Body Jumper #1)

"Rakkaustrilleri kuoleman ja elämän rajamailta

Onko elämä elämisen arvoista, jos kukaan ei näe sinua, et edes sinä itse?

The Body Jumper -sarjan avaus Vaihdokas on tarina ulkokuoren alle haudatusta salaisuudesta. Päähenkilö on nuoren naisen mieli, aave elämästä joka päättyi liian varhain. Hän on vihainen ja pysyy mieluummin kuolleena kuin elää jonkun toisen elämää.

Mutta päädyttyään hohdokkaan Alex Winterin nahkoihin, vaihdokas saa kosketuksen ystävyyteen ja rakkauteen. Voisiko hän jäädä ja silti pitää kiinni itsestään? Pian kaiken sekoittaa murha, ja kuolemaa pakopaikkanaan pitänyt Alex joutuu taistelemaan elämänsä ja rakkaidensa puolesta."

Oma arvio:

Olin innokas nähdessäni tämän uuden trilogian avausosan esittelyn kustantajan sivuilla. Mahtavaa, samanhenkinen tarina toisen tytön ruumiiseen asettuneesta vaihdokkaasta kuin yhdessä suurimmassa lempikirjassani, Stephenie Meyerin Vieraassa. Romantiikkaa ja jännitystäkin kirjassa luvattiin olevan. Pidin heti ensinäkemältä myös kansikuvasta (iStockphoto), joka on selkeä, konstailematon ja tyylikäs. 

Tarina alkaa lupaavasti vaihdokkaan, nuoren tytön haamun hämmästellessä elämäänsä Saran ruumiissa. Heti alkuun Alex (siksi hän haluaa itseään kutsuttavan) tapaa komean Jessen, ja jokainen varmasti arvaa, mihin suuntaan hänen tunteensa lähtevät vaeltelemaan. Juttu ei ole tietenkään niin yksinkertainen, että Alex saisi heti haluamansa, vaan tämä joutuu tuskailemaan ja kärvistelemään tunteidensa kanssa. Lisää tuskaa tuottaa se, että Sara on menettänyt vanhempansa autokolarissa, ja Alex joutuu nyt esittämään surevan tyttären osaa, vaikkei tunnekaan mitään.

Kun murhaepäilykset pääsevät valloilleen, huomaan tylsistyväni. En millään olisi jaksanut lukea Alexin spekulointeja siitä, kuka murhasi hänen vanhempansa ja miksi. Tämän kirjan parasta antia onkin mielestäni Alexin sopeutuminen vieraan tytön elämään ja painiminen tunteidensa kanssa. Lisää soppaa hämmentää myös Jessen kaveri Lukas, joka on rakastunut Alexiin, kun taas Alexin uusi ystävä Kristiina on rakastunut Lukasiin. Huhhuh, mikä soppa. Tarinan romanttinen puoli tekee tästä kirjasta melko kevyttä viihdettä, melkeinpä chick litiä. Eikä se ole mikään paha juttu, sillä viihdyin hyvin kirjan parissa!

Hiukan minulle jää epäselväksi tämä vaihdokas-juttu, sillä kirjassa ei oikein avata kunnolla sitä, miksi tämä tytön aave vaeltelee ruumiista toiseen. Onko hänellä jokin tehtävä? Tähän puoleen olisi ollut mukavampi syventyä enemmän.

Loppu on aika ennalta-arvattava niin murhatutkimuksen kuin romanttisen puolenkin osalta. Olin osannut jo arvata, kuka todellinen murhaaja oli, joten sen puoleen loppu oli, noh,  tylsä. Kaikki päättyi vähän liiankin hyvin, ja mietin, miten tarina pysyy jatkossa mielenkiintoisena, ettei se menisi pelkäksi kevyeksi romanttiseksi viihteeksi. Epilogin viimeiset sanat onneksi täräyttävät ilmoille jotain sellaista, että ehkä vielä jännittäviä ja mielenkiintoisia kuvioita on luvassa.

Laulujen sanat niin lukujen alussa kuin väleissäkin on mukava piriste, vaikka ne vaikuttaa hiukkasen korneilta mahtipontisuudessaan. Elena Madyn kirjoitustyyli on yleisesti ottaen aika kepeää ja puhekielimäistä, mikä välillä häiritsi lukunautintoani.

Arvosanani kirjalle 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Vaihdokas muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat 
Kirjaston kummitus
Ullan luetut kirjat
Katinkan kirjasto

Varjo: Elena Mady. WSOY 2016.(The Body Jumper #2)

"Jos elämä on kuin dekkarin sivuilta, ongelmat eivät pääty yhteen täydelliseen suudelmaan.

Onko sinulla mitään käsitystä siitä, millaista on elää jonkun toisen elämää, joka ikinen päivä?

Jos selviää sarjamurhaajan kynsistä naapurin hakkerikomistuksen syliin, elämän pitäisi olla mallillaan. Vaihdokas Alex saa kuitenkin kokea keinonahoissaan, että mikään ei ole niin kuin toivoisi. Hänen henkeään uhataan, ja jokainen askel kohti omaa identiteettiä tuntuu painajaisen tavoin johtavankin kauemmaksi siitä. Kukaan ei myöskään tunnu haluavan ottaa käyttöön Alexin perimän yhtiön teknologiaa, joka olisi askel eroon fossiilisista polttoaineista.

Kintereillä lymyävä pahuus uhkaa jokaista, jota Alex rakastaa. Onko jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin jättää kaikki taakseen?"

Oma arvio:

Alex jatkaa tässä trilogian toisessa osassa elämäänsä Saran ruumiissa, tekee rakastamaansa musiikkia Lukasin kanssa ja seurustelee ihanaakin ihanamman Jessen kanssa. Jesse lähtee opiskelemaan ja Alex joutuu opettelemaan  etäsuhteen kiemuroita. Alexia ei yhtään rauhoita se, että myös rasittava Jenna on lähdössä samaan paikkaan opiskelemaan kuin Jesse. Alex on perinyt kylmäfuusioon keskittyvän yrityksen, jonka saloihin hän yrittää vihkiytyä hänen palkkaamansa Markuksen avulla.

Elämässäni oli arkipäivinä Jessen mentävä aukko, jota ei paikattu esiintymisten, lenkkien, musiikin, Skypen eikä puheluiden avulla. Kun hän tuli viikonlopuksi kotiin, mutta lähti taas sunnuntai-iltana pois, oli kuin sydämeni olisi aina revitty rinnastani uudestaan ja uudestaan - mutta kyyneleet pysyivät poissa. Ja kun painajaiset tulivat, kohtasin ne yksin. (s.95)

Varjo on juoneltaan hyvin dekkarimainen, kun Alex alkaa selvittää muistijälkiensä perusteella omaa alkuperäänsä. Hän huomaa kauhukseen, että hänen kohtalonsa on saattanut olla traagistakin traagisempi, ja hänen isänsä saattaisi olla väkivaltainen nuorten ääri-isänmaallisjärjestön johtaja. Alex tekeytyy viisitoistavuotiaan Pihlan kiipeilykurssin oppilaaksi, jotta tutustuisi mahdolliseen sisareensa. Harmikseen Alex ei tunnu  muistavan siskokandidaattiaan saati isäänsä, mutta Mannermaan talossa hänelle alkaa välähdellä kummallisia muistoja.

Pidän kovasti kirjan juonesta, joka on onnistuneesti rakennettua jännitystä. Alexin tuskaiset muistamisyritykset ja oman identiteetin selvittelyt ovat mielenkiintoisinta luettavaa, mutta jokin kirjan kerronnassa ja tyylissä paikka paikoin tökkii. Henkilöiden dialogit tuntuvat välillä hupsuilta ja epäuskottavilta sekä metaforat ovat välillä töksöjä:("---Mutta kysymykset juuttuivat kurkkuun kuin kala katiskaan, pelkuri kun olin." s.121). Etenkin kirjan alkuvaiheilla, kun Alex opettelee kylmäfuusion perusteita, teksti on hiukan kankeaa eikä mielenkiintoni meinaa pysyä vireillä.

 

Ensimmäinen osa Vaihdokas ei täysin valottanut minulle, mikä hyppääjien merkitys on, eikä ikävä kyllä tämä jatko-osakaan selventänyt asiaa minulle sen paremmin. Jäin miettimään, miksi ihmeessä Alex oli hypännyt juuri Saran ruumiseen? Toivoisin viimein ymmärtäväni, mitä nämä hyppääjät ovat ja kuinka monta heitä on. Kirjan lopussa ainakin yksi Alexin lähipiiristä epäili olevansa myös hyppääjä.

Sillä kodiksi minä sen tunsin - Jessen mumin talon. Koin kodikseni myös Saran. Nämä luut, tämä keho ja nämä kasvot, ne olivat nyt minun. Elämä, jota olin joskus elänyt, sen olin unohtanut. Olin hukannut itseni ja äitini, siskoni ja perheeni oudon matkani aikana.  Silmäni sumenivat ja tunsin jotain kuumaa ja märkää valuvan poskilleni. (s.121)

Markuksen kohtalo jää avoimeksi, ja toivon hänen ilmestyvän kolmannessa osassa Varjelus takaisin, vaikka en erityisemmin kiintynyt häneen. Oikeastaan en saanut kenestäkään henkilöhahmosta kunnollista otetta, ja Alexin ja Jessen suhde jää harmillisen pintapuoliseksi.

Kirjan lopussa paljastuu totuus Alexin perheestä ja hän päättää jättää kaiken taakseen, sillä seuraavassa osassa Alex etsii äitiään Lontoossa. Kirjan  mielenkiintoisen juonirakenteen ansiosta aion jatkaa sarjan lukemisen loppuun ja toivon saavani vastauksia kysymyksiini.

Arvosanani 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Varjo muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi
Ikuinen lukutoukka
Yöpöydän kirjat

Varjelija: Elena Mady. WSOY 2018 ( The Body Jumper #3)

Kansi: Laura Lyytinen & Riikka Turkulainen (iStockphoto)

"Alex Winter on ottanut kiinni menneisyytensä varjon - nyt hänen on valittava tulevaisuutensa.

Lontoossa koivut ja palmut kasvavat sulassa sovussa, ja vaihdokas, tyttö vieraassa elämässä sulautuu joukkoon siinä missä muutkin kapinalliset.

Tilaisuus aloittaa alusta houkuttelee Alexia. Mutta osaksi saatu rakkaus ja ymmärrys vahvistavat ja velvoittavat. Alex janoaa saada murhaajan vastuuseen teoistaan ja oikeutta Wintereille.

Eikä mikään korvaa Jesseä...
Mystisen rakkaustrillerin kolmas osa vie Alex Winterin jälleen elämän ja kuoleman rajamaille - ja panokset ovat kovemmat kuin koskaan. Ottaako Alex roolinsa varjelijana?" (WSOY)

Oma arvio:

Kotimaisen The Body Jumper -sarjan päätososassa  Saran ruumiissa asuva Alex Winter (joka on siis oikeasti saanut tietää olevansa Lili) on matkalla Lukas-ystävänsä kanssa Lontooseen etsimään oikeaa äitiään - ja samalla pakenemaan hirviöksi paljastunutta Laura tätiä. Alex uskoo voivansa suojella rakastaan Jesseä pakenemalla eri mantereelle, joten asetelma tässä kirjassa on hyvin samantyyppinen kuin Elina Rouhiaisen Väki-sarjan toisessa osassa Aistienvartija. Molemmissa kirjoissa käy myös hyvin selväksi se, ettei ongelmista pääse pakenemalla, eikä rakkaimmista kannata olla erossa heitä suojellakseen.

Olen vaarassa, me kaikki olemme!  Katsoin äitiä ja Ruusua ja haukoin ilmaa keuhkoihini kuin kultakala, mutta tuntui kuin olisin tukehtunut. (s. 95)

Varjelija on hyvin jännityskirjamainen - minusta erittäin hyvä asia. Tarina ei olisi ehkä kantanut näin pitkälle kiinnostavana, jos se olisi keskittynyt pelkästään Alexin (tai Lilin) ruumisvaellukseen, joka on minulle ollut sarjan alusta saakka jotenkin hankala hahmottaa. Tämäkään osa ei täysin avaa sitä, miksi juuri Alexin kohtalona on hyppääminen isäntäruumiista toiseen, ja miksi se on väistämätöntä, jos hän kertoo kohtalostaan jollekin. Viime osan lopussa Alex kuitenkin vältti hyppäämisen tietoisesti, vaikka poikkis Jesse sai tietää, ettei Sara olekaan Sara vaan Alex Saran ruumiissa. Kirjassa pohdiskellaan hiukan sitäkin, että onko hyppääjiä loppujen lopuksi enemmänkin kuin Alex ja Lukas osaavat aavistaa.  - Niin, viime osassa myös Lukas paljastui hyppääjäksi.

Samassa tunsin vanhan tutun, hyppäämistä edeltävän tunteen, jossa minua kiskottiin irti itsestäni, kuin valtava imuri olisi imenyt sisintäni ulos ihosta.Tarrasin kaikella tahdonvoimallani kiinni luihini ja vastustin parhaani mukaan. Oloni oli kuitenkin heikko ja otteeni kummallisen hauras... (s. 98-99)

Tämän kirjan vahvana teemana on omien juurien löytyminen ja oman perheen merkitys, sillä Alex on päättänyt tosissaan löytää oman äitinsä. Näin käykin, ja Alex hankkiutuu perheeseen au pairiksi hoitamaan pikkuista Ruusu-vauvaa. Tietenkään Alex ei voi paljastaa olevansa kuolleeksi luultu Lili-tytär, mutta hän tekee kaikkensa, jotta äiti arvaisi tämän. Hän laulaa tuttuja lauluja, antaa kaiken rakkautensa Ruusulle ja heittelee pieniä vihjeitä. Alexin sydän on välillä pakahtua kaikesta siitä äidin kaipuusta, sillä äiti on niin lähellä, mutta niin kaukana. Tämä kirja onkin hyvin tunteikas, ja Alexin tunteet välittyvät minusta hienosti lukijalle asti.

Entä kuka minä olin sisimmässäni? Olimme kaikki jotain syvemmin ja enemmän kuin mitään muuta.

"Varjelija", kuiskasin, ja se tuntui todelta ja oikealta. (s. 273)

Alex myös yrittää edetä laulajan urallaan yhdessä Lukasin kanssa, mutta huomaa pian viihdemaailman raadollisuuden, eikä tunne ehkä niin suurta paloa menestykseen kuin Lukas.  Alexin kaikki voima menee siihen, että saisi äitinsä takaisin ja siihen, ettei miettisi koko ajan Jesseä. Kaiken huipuksi Laura on yhä vapaalla jalalla, ja Alexin on oltava varppeillaan. Hän ei tiedäkään, että häntä koko ajan tarkkailee psykopaattinen tyyppi, joka saa välillä kirjasta sivun tai pari sairaille höpinöilleen.

Kaikin puolin minusta Varjelija on trilogian onnistunein osa, joka viihdyttää niin jännärimäisillä kuin viihteellisimmillä aineksillaan. Laulujensanat tarinan lomassa syventävät kirjan sanomaa ja Alexin tarina saa ansaitsemansa, tunteikkaan päätöksen.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Stephenie Meyer: Vieras
David Levithan: Every day