perjantai 29. elokuuta 2014

Tähtiin kirjoitettu virhe: John Green

Tähtiin kirjoitettu virhe: John Green. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2013

"Kipu ei jalosta, mutta tekee näkyväksi.

Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Itsepintaisen sinnikäs poika on päättänyt voittaa omakseen sydämen, jonka siihen saakka on täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani.

Samalla kun sairaus tiukentaa otettaan, nuorten elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, rakastuneet löytävät toisistaan sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani periksiantamattomuudesta."

Oma arvio:

Se kertoo tästä kirjasta paljon, että lukaisin tämän yhdessä päivässä (ja aamussa). Tässä oli mukavan kepeää sanailua, sarkasmia ja pohdintaa elämästä ja kuolemasta pilke silmäkulmassa. Hazelin ja Gusin rakkaustarina on sävähdyttävä, vaikkakaan ei mikään järisyttäviä tunnekuohuja aiheuttava (ainakaan minulle). Sivu- ja taustahenkilötkin olivat mieleenpainuvia, kuten Gusin ystävä Isaac ja Hazelin lempikirjan kirjoittaja Peter Van Houten. Mielelläni katson nyt tästä tehdyn elokuva.

Arvosanani tälle 4,5.


Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Ei kommentteja: