Nousu: Nicholas Binge. Suomentanut Laura Kataja. Bazar 2024
"Nicholas Bingen kauhutrilleri Nousu vie kohtalokkaalle retkelle mystisen, keskeltä valtamerta nousseen vuoren huipulle.
Valtava, lumen peittämä vuori on ilmestynyt tyhjästä keskelle Tyyntä valtamerta. Kukaan ei löydä vuoren olemassaololle selitystä, joten salaperäinen järjestö palkkaa fyysikko Harold Tunmoren selvittämään vuoren mysteerin.
Harold tiimeineen ei pysty kuvittelemaankaan, mitä kaikkea he kohtaavat vuoren huippua kohti kiivetessään. Mitä korkeammalle tiimi kapuaa, sitä vähemmän asiat vaikuttavat luonnollisilta. Aika kulkee epätavallisesti, minuutit muuttuvat tunneiksi ja tunnit päiviksi. Tiimin jäsenet alkavat menettää muistonsa ja vainoharhaisuus leviää heidän joukossaan.
Vaaroista huolimatta ryhmä kokee kummallista paloa saavuttaa vuoren huippu. Sitä kohti edetessään Harold joutuu kuitenkin pohtimaan, odottaako perillä ihmiskunnan mahtavin tieteellinen löytö vai hänen oma tuhonsa? Nicholas Bingen Nousu kaappaa mukaansa kauhistuttavalle matkalle kohti salaperäisen vuoren huippua ja iskee tajuntaan kuin hakku jäiseen kiviseinämään." (Bazar)
Oma arvio:
Viihdekirjapainotteisen kesän jälkeen on ihana tarttua välillä ehtaan scifiin. Tai oikeastaan kauhunsekaiseen ja jännärimäisesti etenevään scifiin. Nicholas Bingen Nousu kiinnitti heti huomioni, sillä tykkään juuri tällaisista genrekummallisuuksista. Kirja oli vuoden 2023 Goodreads Choice Awards -äänestyksessä vuoden parhaan scifikirjan kategoriassa.
Benjamin Dunmoren erikoislaatuinen veli on kadonnut mystisesti 29 vuotta sitten. Harold Dunmore oli hyvin arvostettu tutkija, suoranainen nero, ja hänen erikoinen, nepsy-piirteinen käyttäytymisensä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta hänen lapsuudessaan. Ben ja hänen siskonsa Poppy eivät koskaan tunteneet kunnolla veljeään, joka lähti nuorena opiskelemaan lääkäriksi, mutta lopetti työnsä lääkärinä ja matkusteli ympäri maailmaa tutkimassa milloin mitäkin kiinnostavaa. Hämmästyksekseen Benin teini-ikäinen tytär Harriet, joka oli Haroldille tärkeä, sai kolme hyvin kummallista kirjettä sedältään tämän katoamisen jälkeen. Mikään kirjeissä ei tuntunut käyvän järkeen.
Sitten Ben kuulee eräältä ystävältään, että Harold olisikin elossa. Hän oli nähnyt ihan samannäköisen miehen eräässä psykiatrisessa sairaalassa. Ben ällistyy tosissaan, sillä he olivat jo luopuneet toivosta, että Haroldia koskaan löytyisi. Ja totta tosiaan, St. Brigitin sairaalasta löytyy tuttu henkilö, jonka katse on kuitenkin oudon tyhjä, ja joka höpisee jotain outoa muurahaisista. Ben ehtii käydä veljensä luona muutamia kertoja todistamassa tämän pelottavia psykoottisia kohtauksia, ennen kuin surulliset uutiset kantautuvat Benin korviin: Harold on riistänyt hengen itseltään. Benin nappama nahkasalkku sisältää joukon kirjeitä, jotka on yllättäin kaikki osoitettu Harrietille. Niistä puuttuu nuo kolme kirjettä, jotka on lähetetty Benin tytölle aiemmin.
Sen kutsuminen vain vuoreksi olisi vääryys. Se on vuoren muotoinen ja hahmoinen, nousee vallitsevana meren ylle ja kohoaa pilvetöntä sinistä taivasta kohti. Se näyttää olevan kalliota, samojen geologisten työntö- ja vetovoimien muodostama, jotka luovat kaikki vuoret planeetallamme.Mutta sen koko! Voi Luoja, Hattie, koko! (s. 62)
Haroldin kirjeiden kautta koetaan kaikki se hämmennys ja kauhu, mitä hän on kokenut ennen psykiatriselle osastolle joutumista. Miten hänet kutsutaan yllättäin salaiseen tapaamiseen miehen kanssa, joka osaa jostain syystä ennustaa tulevia tapahtumia. Ja miten tämä lopulta sekoaa ja ampuu itsensä. Järkyttynyt Harold saa kuulla mystisestä vuorenjärkäleestä, joka on ilmestynyt yhtäkkiä, kuin tyhjästä, keskelle valtamerta. Ja miten ensimmäisestä retkikunnasta palasi elävänä vain kaksi ihmistä heidän yritettyään kiivetä ylös tuota vuorta. Haroldia ei kiinnosta lähteä uhraamaan henkeään moisen vuoren vuoksi, mutta kun hän saa kuulla, että toinen hengissä olevista on hänen ex-vaimonsa Naoko, hänen on pakko lähteä.
Perusleirissä Haroldille jo alkaa valjeta, miten isosta projektista on kyse. Mukaan uuteen retkikuntaan lähtee kokenut vuorikiipeilijä, joukko eri alojen huippututkijoita ja aseistettuja sotilaita. Mihin ihmeeseen aseita tarvitaan tyhjällä vuorella? Miksi Naoko alkaa kirkua nähdessään ex-rakkaansa? Miksi tuntuu, ettei seurueelle kerrota läheskään kaikkea?
Kirjeissä Harold raportoi heidän etenemistään ylöspäin, kuvailee tuntemuksiaan ja tapahtumia seurueen jäsenten kesken. Välillä hän palaa menneisyyteen ja muistelee aikaa, kun hän tapasi Naokon, kuinka he rakastuivat ja alkoivat sijaisvanhemmiksi eräälle pikkuiselle pojalle. Jotain kipeää ja arkaa liittyy Naokon ja Haroldin suhteen päättymiseen, eikä hän ole valmis sitä heti kirjeissään paljastamaan.
Tämä vuori - se hylkää kielen. Tekee sen kyvyttömäksi. Kaikki mitä jää jäljelle on täydellinen epäusko, ja lähes uskonnollinen kunnioitus. (s. 94)
Vuorella niin aikakäsitys kuin ihmisten käytös alkaa muuttua, mitä ylemmäksi he pääsevät. Konflikteja tulee ja monia asioita alkaa paljastua. Haroldin kirjeistäkin voi päätellä, että hän ei ala pysyä loppua kohti ajankulusta kärryillä ja päiväykset alkavat heitellä miten sattuu. Mitä ihmettä tuolla vuorella tapahtuu? Olin jatkuvasti hämmennyksen vallassa ja odotin uusia johtolankoja siitä, miksi he ylipäätään olivat tuolla vuorella.
Mutta silti jokin käski minun liikkua. Ja sillä hetkellä tajusin jotakin ihanaa. Koko alun kömpelö paniikki oli mennyt ja jäljellä oli vain sokeuteni ja pelkoni, ymmärrys tuli kuin isku palleaan.Halusin elää. (s. 156)
Nousu piti minua kyllä otteessaan hyvin tehokkaasti - kirjaimellisesti koko nousun ajan. Pidän kovasti aikaulottuvuuksilla leikittelevästä scifistä ja tässä sitä puolta on sopivassa määrin. Ihmisten muuttuva käytös ja pelottava uhkan tuntu toi kirjaan sopivan kauhumaisen tunnelman. Toisaalta jännityksen seassa on myös monenlaista pohdintaa elämästä, uskonnoista ja ylipäänsä siitä, mitä me ihmiset olemme täällä maapallolla. Olemmeko me joillekin kuin muurahaisia, jotka voi tuosta noin vain liiskata kengän alle? Loppua kohti odotin kuumeisesti, pääsisivätkö tyypit huipulle asti ja mitä siellä odottaisi. Olin ehkä hivenen pettynyt loppuratkaisuun, sillä se tuntui ehkä turhan ilmeiseltä ja helpolta vastaukselta. Pidin kuitenkin siitä, miten kaikki kiteytyi noiden kirjeiden kautta lopuksi Benin loppusanoihin, jotka loivat hämmentävän illuusion siitä, että kirja olikin ollut autofiktiota.
Annan tälle arvosanaksi 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
--
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti