Tällä tavalla hävitään aikasota: Amal El-Mohtar ja Max Gladstone. Suomentanut Kaisa Ranta. Hertta 2023
Tällä tavalla alkaa kirjeenvaihto kahden kilpailevan agentin, Punaisen ja Sinisen, välillä keskellä sotaa, joka ulottuu aikojen ja avaruuksien halki. Mutta se, mikä kytee kirjeissä ensin haasteena ja pilkkana, taistelukentälle kuuluvana kerskailuna, kasvaa molempien yllätykseksi joksikin syvemmäksi, heidän erilaisia maailmojaan suuremmaksi.
Paitsi että heidän yhteytensä paljastuminen tietäisi varmaa kuolemaa. Onhan sota edelleen käynnissä. Ja jonkun on voitettava se. Eikö vain?" (Hertta)
Oma arvio:
Odotin paljon tältä Max Gladstonen ja Amal El-Mohtarin yhteisteokselta. Pidän kovasti aikamatkustus-teemaisesta scifistä, ja vieläpä kun kirjassa luvattiin olevan rakkautta ja sen kerrottiin saaneen useita palkintoja, uskoin tämän olevan minun kirjani.
Kirja olikin ihan jotain muuta, mitä ajattelin. Rakkautta siinä kyllä on, ja aikamatkustusta hyvinkin, mutta kirjan maailma ja tyyli ei ole helpoimmasta päästä. Epätoivoisena luin kirjaa eteenpäin ja mielessäni kummitteli lause: "olen ihan liian tyhmä tälle kirjalle. Apua, en ymmärrä mitä tässä tapahtuu..."
PPS. Toivottavasti huomasit eron tämän sumakin ja sen myrkyllisen välillä. Vain toinen niistä on punainen. (s. 118)
Olen tottunut kirjoittamaan jonkinlaista juonikuvausta lukemistani kirjoista. Nyt mietin koko lukemisen ajan, miten ihmeessä osaan kertoa kirjasta mitään järkevää. Yritän kuitenkin. Kirjassa vuorotellaan kahden päähenkilön, Punaisen ja Sinisen näkökulmien välillä. Luvut ovat aika lyhyitä, ja näkökulmavaihdoksen välissä on aina kirje, jonka kulloinkin näkökulmahenkilönä ollut lukee. Punainen ja Sininen ovat kilpailevia agentteja, jotka sukkuloivat eräänlaisten säikeiden avulla ajassa suorittaen erilaisia, hyvinkin verisiä tehtäviä. Toinen on Viraston, toinen Puutarhan alaisuudessa. Puhutaan yläsiimoista ja alasiimoista, punotaan ajan palmikkoja. Välillä käydään menneisyydessä hyvinkin kaukana, dinosaurusten ajassa, seurataan Atlantiksen uppoamista ja Lontoon paloa.
Kaikki siis lähtee Sinisen jättämästä kirjeestä, joka on tarkoitettu Punaiselle. He aloittavat vaarallisen kirjeenvaihdon, jossa jokainen kirje on jätetty mitä mielikuvituksellisemmin. Luottamus vahvistuu, tunteet voimistuvat, enää he eivät ole kilpailijoita vaan liittolaisia. Sana rakkaus mainitaan.
Kysyit nälästä.Kysyit erityisesti, olenko minä tuntenut nälkää.Lyhyt vastaus: en.Pidempi vastaus: en kai?Tyydytämme tarpeet ennen kuin ne iskevät. (s. 72)
Alussa yritin liikaa ymmärtää kaikkea, ja epätoivoni kasvoi. Sitten päätin vain rentoutua, nauttia sanoista ja kauniista lauseista, antaa kirjan kuljettaa. Se helpotti. En osaa selittää, ovatko Punainen ja Sininen ihan täysin ihmisiä, jonkinlaisia kyborgeja kenties? Kirjan kuvauksessa puhutaan sateenkaarirakkaudesta, ja molemmat agentit ovat kuvailujen perusteella naisia, mutta hyvin sukupuoleltaan neutraaleja minun mielestäni. Kirjan lopussa aikamatkustus saa uusia sävyjä, kun lukijalle alkaa selvitä, kuka Punaista seurannut etsijä, varjo on. Tällaisia oivalluksia minä rakastan.
Kyynelissä on ensin vihaa, mutta viha palaa nopeasti loppuun. Kyyneleet jäävät.Punainen sujauttaa sormen läpän alle ja nykäisee. Sinetti murtuu vaivattomasti kuin selkäranka.Hän lukee.Hänen ympärillään maailma palaa. Kasvit kuihtuvat.Aallot huuhtovat raatoja rantaa. (s. 186)
Tällä tavalla hävitään aikasota on hieno scifiteos. Hieno nimenomaan: siinä on kauniita sanoja, kaunista kuvailua, kaunista rakkauden ylistystä. Minulle tämä ei kuitenkaan ollut ihan se nappivalinta, sillä haluan lukea helpommin ymmärrettäviä kirjoja. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän, ja ymmärsin tästä edes vähäsen. Erityismainintani vielä upeasta (ja varmasti vaativasta) suomennoksesta Kaisa Rannalle ja kauniista kannesta Sanna-Reeta Meilahdelle!
Minun on hirveän hankala antaa tälle arvosanaa, koska sen hienouden takia arvosana voisi olla korkeampi, mutta se kokemus, minkä minä sain, ei yllä samaan. Siksi...
..annan arvosanaksi 3
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti