sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen

 Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen. Kvaliti 2022

Kansi: Michael Kingdom

"Sydämenmuotoinen kesä on monitasoinen tarina 16-vuotiaasta Lumista, joka ostaa hetken mielijohteesta fiftarimekon vintage-kaupan karismaattiselta Eeriltä. Kun Lumi pukee kotona mekon ylleen, hänet valtaa pakonomainen tarve kirjoittaa vuoteen 1979 sijoittuvaa tarinaa. Outo yhtälö, sillä Lumi ei tiedä tuosta ajasta mitään. Hän ei muutenkaan ole mikään sanataiteilija – eikä mekkoihminen!

Lumi palauttaa mekon Eerille, mutta tämä haluaakin selvittää mysteerin yhdessä. Miksi mekko saa Lumin kirjoittamaan? Onko tarinan taustalla tositapahtuma? Arvoitusta ratkoessa kuluu monta kuumaa kesäpäivää ja Lumi huomaa rakastuvansa salaperäiseen Eeriin. Mutta mekko pitää häntä yhä otteessaan..." (Kvaliti)

Oma arvio:

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luen Katariina Romppaiselta. Sydämenmuotoinen kesä on kuitenkin jo kaiken kaikkiaan kymmenes nuortenromaani kirjailijalta, joten onhan se jo korkea aikakin tutustua hänen tuotantoonsa. Useimmiten olen törmännyt suosittuun Sori vaan, se on totuus -romaaniin, joka on kirjastomme kirjallisuusdiplomilistalla ja vaikuttaa olevan etenkin monen seiskaluokkalaisen mieleen.

Kuten jo kansikuvasta ja kirjan takakansitekstistä voi päätellä, kirjan keskeisenä elementtinä on purppuranpunainen fiftarimekko, jonka Lumi-niminen tyttö hetken mielijohteesta ostaa eräästä vintage-liikkeestä. Osasyynä heräteostoon saattaa olla kiehtova myyjä, Eeri, joka saa perhoset lepattamaan Lumin vatsassa. Lumi ei todellakaan ole mekkoihmisiä, ja kotona ihmetellään, miksi tyttö laittoi todennäköisesti satasia upeaa mekkoon. Oikeasti Lumi maksoi mekosta vain 5 euroa, mutta sitä ei kukaan uskoisi. Mekossa on hieno sydämenmuotoinen kaula-aukko ja pesulapusta käy ilmi, että se on tehty käsityönä Lapissa. 

Lumi huomaa mekon oston jälkeen jotain outoa: hän alkaa pakonomaisesti kirjoittamaan läppärillään tarinaa, joka sijoittuu 1979-luvulle. Tarinan kertojana on nuori Hanski-niminen tyttö, joka lähtee Lapissa asuvan kirjekaverinsa Virvan kanssa katsomaan Sulevi and the Rockboys -nimistä orkesteria Niittytansseihin. Virva on ruvennut fiftariksi sitten viime näkemän, ja Hanskilla on tässä sulattelemista. Virva saa kuitenkin houkuteltua Hanskinkin pukeutumaan tyylin mukaisesti, ja niinpä Hanski lähtee tansseihin yllään Virvan purppuranpunainen fiftarimekko. 

Lumista tuntui yhä oudommalta. Hän kirjoitti tarinaa, joka sijoittui ammoisille ajoille, kaukaiseen menneisyyteen. Siinä ei ollut mitään järkeä. (s. 14)

Tyttöjen ilta ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan: heillä tulee eripuraa, sillä Hanski haluaa mennä mieluummin katsomaan toisella lavalla esiintyvää punk-bändiä, Tuberkuloosia. Lisäksi silmälasipäinen Virva jää huomattavasti kauniimman Virvan varjoon. Myöhemmin Virva kääntääkin yhtäkkiä kelkkansa täysin ja tekee ikävät temput Hanskille. Hanski on huolissaan sokeritautia sairastavasta ystävästään, joka ei tunnu huolehtivan insuliiniannoksistaan niin hyvin kuin pitäisi. (huom. diabeteksesta puhuttiin 70-luvulla vielä sokeritautina.)

Mekko oli sotkenut hänen päänsä. Niin kuin siihen olisi ommeltu paha henki. (s. 39)

Kirjan tarina vuorottelee Lumin elämän ja hänen kirjoittamansa tarinan henkilöiden, Hanskin ja Virvan vaiheiden välillä. Lumi tajuaa hyvin pian, että mekolla ja pakonomaisella tarinan kirjoittamisella on yhteys. Välillä hän haluaa viedä koko mekon takaisin, mutta sitten isoveli Pyry vaatii salaa lukemaansa tarinaan jatkoa ja kehuu sitä, ja myös Eeri  haluaa Lumin jatkavan tarinaa, sillä hän haluaa tietää, miten Virvan ja Hanskin käy. Lumi saa hiukan muuta ajateltavaa, sillä hänen isänsä on koko ajan hänen kimpussaan: Lumilla ei ole vielä opiskelupaikkaa ensi syksyksi, eikä hän ole oikein varma, mitä hän haluaisi tehdä. Kaikki hänen ehdotuksensa isä tyrmää, sillä isä haluaisi Lumin menevän lukioon. Isoveli Pyry on paljon itsevarmempi ja fiksumpi kuin Lumi, joka on melko ujo ja arka. 

Virva halusi tehdä minusta täydellisen fiftarin. Hän ehosti kasvoni ja kiharsi hiukseni. --- Tuijotin ihmeissäni peilin nuorta naista. Olinko se minä? (s. 44)

Minusta tämä oli uskomattoman kiehtova tarina, jossa menneisyys ja nykyisyys kietoutui kivasti yhteen. 70-luvun Hanskilla oli hiukan samanlaisia ongelmia itsetunnon ja opiskelusuunnitelmien kanssa kuin tarinaa kirjoittavalla Lumilla, jota kalvaa myös hänen äitinsä ja isänsä muutaman vuoden takainen avioero. Äiti muutti erossa Ouluun, eikä Lumi ole tämän jälkeen vastannut äidin viesteihin saati käynyt tämän tykönä. Niin kipeää käy, kun äiti otti ja lähti.

Lumi tunsi palan kurkussaan. Puhuminen oli vaikeaa, olisi ollut paljon helpompaa kiertää ällöttävä aihe, vaikka se vaivasikin häntä. (s. 143)

Tarinaa kirjoittaessaan Lumi kuitenkin päätyy matkustamaan äidin luokse, sillä eräs keskeinen henkilö asuu kaupungissa yhä. Myöhemmin Eeri matkustaa Lumin perässä ja ystävykset yhdessä alkavat päästä mystisen mekon tarinan lähteille. Käyvätpä he mutkan lapissakin. Kirjassa ei mainita kaupunkien nimiä, mutta helposti voi päätellä, milloin ollaan Oulussa. Vuonna 1979 syntyneenä minä tietenkin riemastuin heti kuullessani, että kirjassa seikkaillaan kyseisessä vuodessa, mutta vielä hauskempi yllätys oli se, että vierailtiin myös minun kotikaupungissani.

Pidän kyllä kovasti Romppaisen tyylistä kirjoittaa. Kirja on mukavan kepeä lukea, vaikka siinä käsitelläänkin monia hankalia teemoja: itsetunto-ongelmia, ujoutta, sosiaalisia paineita, avioeron tuomia muutoksia ja ikävää, perheen sisäisiä paineita, ystävien välistä kateutta jne. Tämä on sellainen perinteinen nuortenkirja nykyajan ilmiöineen. Pyryn ja Lumin sisarussuhde on kuvattu realistisesti, se on vähän sellaista hellää piikittelyä, vaikka välillä Lumi ei jaksaisi Pyryn kommentteja. Lumin isä on vankkumaton tyttärensä jatko-opiskelujen suhteen, mutta onneksi Lumin äiti antaa tyttärensä itse päättää, mitä tämä haluaa tehdä. Eeri ystävänä vielä mukavasti haastaa ja kannustaa Lumia valitsemaan oikein, ja vihjaa, ettei kannata alisuoriutua elämässään. Lumilla kun on tapana vähätellä omaa osaamistaan.

"Kiitos siis mekon, että kohtasimme." (s. 225)

 Paljon tärkeää ajateltavaa, mutta myös viihdykettä ja nostalgiaa, tarjoaa siis tämä kirja, ja suosittelen tätä erityisesti nuorelle, joka juuri pohtii sitä, mitä haluaisi tehdä peruskoulun jälkeen. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride lukuhaaste 2022 (Yöpöydän kirjat)


Ei kommentteja: