lauantai 25. toukokuuta 2019

Sydänsurujen kääntöpuoli: Becky Albertalli

Sydänsurujen kääntöpuoli: Becky Albertalli. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2019

Englanninkielinen alkuteos (2017): The Upside of Unrequited. Käännöksen kansi: Johanna Junkala

"Lämpimän hauska romaani kasvukivuista ja siitä, miten tulla sinuiksi itsensä kanssa.

17-vuotiaalla Mollylla on ollut kymmeniä ihastuksia, mutta yhdellekään pojalle hän ei ole rohjennut ilmaista kiinnostustaan. Mollyn mielestä hänen kaltaisensa pulskan tytön on syytä varoa joutumasta naurunalaiseksi.

Kaveripiiriin ilmaantuu komea ja sulavakäytöksinen Will – täydellinen poikaystäväehdokas. Mutta miksi Mollyn ajatukset harhautuvat tämän tästä Reidiin, joka on Williin verrattuna tosi laimea tapaus?

Minä, Simon, Homo Sapiens -romaanin tekijän hurmaava uutuus."(Otava)

Oma arvio:

Rakastuin Becky Albertallin aiemmin suomennettuun kirjaan Minä, Simon, homo sapiens, joten tartuin hyvin odottavaisin mielin tähän uuteen suomennettuun kirjaan. Tällaisissa ennakko-odotuksissa on vaaransa, ja niinhän siinä kävikin, että tämä kirja ei kolahtanut niin kovasti.

"Mun suhteen sä saat kuvitella liikoja---saat kuvitella ihan mitä vain." (s. 233)

Kirjan pääosassa on 17-vuotias Molly, joka on hyvin kokematon poikien suhteen, kun taas hänen kaksoissiskonsa Cassie on hyvinkin kokenut. Muutenkin siskokset ovat kuin yö ja päivä; Molly on lihava, kun taas Cassie hoikka ja häikäisevä. Molly pitää pojista, Cassie tytöistä. Molly on arkaileva, Cassie tarttuu toimeen. Kirjan avauskappaleessa Molly törmää vessassa upeaan Minaan, jonka uskoo sopivan hyvin siskolleen, ja päättää saattaa tytöt yhteen. Ja niinhän siinä käy, että Minalla ja Cassiella alkaa synkata heti. Mollylle yritetään suositella taas Will-nimistä tosi coolia tyyppiä, Minan ystävää, jota Molly kutsuu hipsteri-Williksi. Mollya ujostuttaa kuitenkin ja hiukan myös ärsyttää muiden patistelu ja hänen asioiden hoitaminen.

Koska lihavilla tytöillä ei ole kundikaveria, saati seksiä. Ei edes elokuvissa, paitsi ehkä huumorimielessä. Enkä minä tahdo olla mikään kävelevä vitsi. (s. 153)

Molly aloittaa kesätyönsä tavaratalossa, ja tutustuu omistajien poikaan, nörttimäiseen Reidiin. Työparilla synkkaa heti hyvin ja pikku hiljaa he viettävät aikaa välillä työajan ulkopuolellakin. Cassie on ymmällään: mikä on Reidin ja Mollyn suhde, ja miksei Molly anna Willille mahdollisuutta. Samalla Molly tuntee, kuinka sisko alkaa vaikuttaa etäisemmältä eikä kerrokaan hänelle kaikkea, kuten sitä, miten hänen ja Minan juttu etenee. Molly tuntee itsensä syrjäytetyksi. Siskosten välit alkavat rakoilla.

Cassie ei kertonut minulle. Cassie seurustelee Minan kanssa, eikä hän kertonut siitä minulle. Sain lukea siitä Facebookista.
Olen Cassien kaksoissisko, mutta hänen Facebook-kaverinsa saivat tietää hänen ja Minan suhteesta ennen minua. (s. 85)

Kirja on sinänsä tosi hauskaa ja viihdyttävää luettavaa, mutta siinä on paljon häiritseviä tekijöitä, jotta olisin tästä kovin riemuissani. Jotenkin tässä on liikaa yritystä poiketa "normeista", liikaa kaikkea: on pullea päähenkilö, jolla on mielialalääkitys, tytöistä pitävä sisko, hipsteripoika versus nörttipoika ja sateenkaariperhe (Mollyllä ja Cassiella on kaksi äitiä, joista toinen on lisäksi tummaihoinen). Jää sellainen olo, että on keräämällä kerätty vähän kaikkea mukaan erikoisuudentavoittelussaan. Lisäksi Mollyn itsetunto tuntuu olevan vain kiinni siitä, pitääkö pojat hänestä vai eivät. Teini-ikäisestä se tietenkin voi tuntuakin siltä, että suosio poikien keskuudessa korreloi sitä, kuinka hyvä on, mutta tässä tarinassa se erityisesti korostuu. 

Pidän kyllä kaikesta huolimatta Mollyn henkilöhahmosta, kun taas Cassien persoona on ärsyttävä. Minä samaistun Mollyyn, joka on tykännyt aina etäisesti ihastella poikia tekemättä asialle mitään, ja joka hämmentyy, kun muut yrittävät hoitaa asioita hänen puolestaan. Minä olin teininä samanlainen epävarma haikailija ja salaa-ihastuja, mutta olin ihan tyytyväinen, vaikkei asiat koskaan edenneetkään. Ajattelin, että kyllä kohtalo johdattaa asiat oikein. (Ja niin minunkin kohdallani on käynyt.)

Molly on todella taitava askartelija, ja hänen vastuullaan onkin äitien Nadinen ja Pattyn tulevien häiden koristelut, ja tyttö ottaakin tehtävän tosissaan. Mollyllä on myös hulvaton ystävä Abby, joka on tällä hetkellä etäystävä, koska opiskelee muualla. Abby pitää ihanasti ystävänsä puolia.

Kirjassa sivutaan suvaitsemattomuutta, joka ilmenee esimerkiksi vanhakantaisesti ajattelevan, töksäyttelevän mummin kommenteissa hänen nähdessään amerikankorealaisen Minan ensimmäistä kertaa. Toisaalta mummo on hyvin sinut tyttärensä ja tyttärentyttärensä homoseksuaalisuuden kanssa, ja toteaakin vain, että "rakkaus on rakkautta." Kuitenkin mummon kommentit Mollyn kiloista ovat todella tympeitä ja ajattelemattomia. Lisäksi Karen-täti kieltäytyy tulemasta Nadinen ja Pattyn häihin, koska ei hyväksy heidän suhdettaan.

Sydänsurujen kääntöpuoli on hauska ja viihdyttävä kuvaus nuoren tytön epävarmuudesta. Suosittelen tätä yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille lukijoille, jotka ovat kyllästyneet täydellisiin päähenkilöihin ja tykkäävät huumorista ja romantiikasta. Kun Albertallin aiempi kirja aiheuttaa lukijalleen Oreo-keksihimoa, tällä kertaa kannattaa varata minisuklaamunia ja keksitaikinaa käden ulottuville.

Arvosanani 3+

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muissa blogeissa ja vlogeissa:

Kalenterikarju (Mikon ja Miken kirjakerho)
Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli 
Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos: Heidi Silvan
Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

 17. Kirjassa on kaksoset

Ei kommentteja: