Katsokaa miten onnellinen olen: Holly Bourne

Katsokaa miten onnellinen olen: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2019

 Englanninkielinen alkuteos (2018): How do you like me now? Kansi: Sanna Mander

"Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija, joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Nyt hän kiertää pitämässä motivointiluentoja ja jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen. Kaiken lisäksi hänellä on täydellinen, kadehdittava parisuhde.

Mutta Tori on elänyt suuressa valheessa.

Hän ei ole harrastanut pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa seksiä puoleen vuoteen. Tämä ei halua edes keskustella avioliitosta, kun taas kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän kihloihin ja saavan vauvoja. Kun Torin paras ystävä Dee – hänen luottoihmisensä, ainoa joka ymmärtää tätä hulluutta – sitten rakastuu, Tori pelkää jäävänsä yksin jälkeen.

Kun maailma tunkee ennaltamäärättyyn muottiin ja 30-vuotisuuden rajapyykki saa kellon tikittämään kovaa, vaatii kanttia kulkea omaa polkua. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan omia oppejaan?" (Gummerus)

Oma arvio:

Olen lukenut aiemmin Holly Bournen YA-kirjoja ja rakastunut hänen humoristiseen, suorasukaiseen ja feministissävyiseen tyyliinsä. Nyt sain käsiini tämän aikuisten oikeasti romaanin, jota hyvin uteliain mielin aloin lukea. Toimiiko Bournen tyyli aikuisille suunnatussa kirjassakin?

"Minusta on vain outoa, ettei kukaan tunnu tajuavan miten laumasieluista tämä koko touhu on." (s.42)

Kirjan nimi kiteyttää hyvin sen, mitä päähenkilön, 31-vuotiaan Torin elämässä on meneillään. Sosiaalinen media määrittää hänen elämäänsä tarkasti. Instagramiin hän ottaa siloiteltuja kuvia elämästään: tässä olen kuntosalilla (okei, hän on lisännyt hiukan meikkiä ja pöyhinyt hiuksiaan), tässä ihanan poikaystäväni kanssa (okei, he ovat juuri kinastelleet eivätkä ole harrastaneet toviin seksiä), tässä parempi puoleni kasvoistani.

Hänet tunnetaan rehellisestä parikymppisten elämäntapaoppaastaan KukaV*ttuMinäOlen, jonka suosio yhä vain jatkuu, ja etenkin somessa Torin suosio on kirjan siivittämänä vankkumaton. Mutta pystyykö hän olemaan faneilleen kuitenkaan täysin rehellinen, kuten ystävälleen Deelle hän voi olla. Tori on tottunut siihen, että Dee on sinkku eivätkä hänen suhdeyrityksensä tuppaa onnistumaan. Niinpä Tori ajattelee olevansa kuitenkin heistä kahdesta se onnellisempi, onhan hänellä ollut ihana Tom jo reilut kuusi vuotta.

Miten ystävyys on jatkuvaa sopeutumista yhtenään muttuviin elämäntilanteisiin. Deellä ja minulla oli kaikki hyvin, kun olimme kumpikin kyynisiä ja onnettomia. Mutta nyt Nigel on ilmaantunut ja vie hänet Shardiin, ja hän on tilapäisesti onnellinen ja minä pysyvästi en ole, ja meidän täytyy taas sopeutua. (s. 73)

Asetelma kuitenkin muuttuu, kun Tori tapaa heidän ystäviensä häissä Nigel-nimisen miehen ja rakastuu. Torin yllätykseksi Deen ja Nigelin suhde jatkuu ohi deittailuvaiheen, ja nyt hän joutuu kuuntelemaan, kuinka he harrastavat alituiseen ihanaa seksiä, ja kuinka ihana ja huomaavainen Nigel on. Dee ei olekaan aina valmis lähtemään tyttöjen rillutteluihin, vaan käpertyy Nigelinsä kainaloon. Tori joutuu miettimään tosissaan omaa suhdettaan Tomiin, joka ei tunnu enää haluavan häntä. Mutta toisaalta, hän osaa välillä taas olla tosi ihana ja sanoa rakastavansa Toria niin kovasti.

Olen mustasukkainen kissalleni.

Poikaystäväni rakastaa kissaani enemmän kuin minua.

Ainakin hän koskettelee sitä enemmän... (s. 21)

Ehkä Tori on kuitenkin vain kuvitellut ongelmansa omassa päässään? Eihän Tomillakaan tunnu olevan mitään ongelmaa, ja hän sanookin aina, että Tori on liian tarvitseva, eikä lainkaan samanlainen kuin heidän tavatessaan. Niinpä Tori menee lopulta terapiaan, vaikka tyhmempikin lukija tajuaa, että Tom taitaa olla se suurempi ongelma. Tai Tom ja Tori yhdessä. Mutta eihän Tori voi erota Vuorimiehestä (sillä nimellä hän kirjoittaa Tomista kirjassaan, jossa kuvataan heidän ensikohtaaminen vuorikiipeilyn lomassa), sehän veisi kaiken pohjan ja pettäisin fanitkin.

Tori joutuu myös pohtimaan uraansa, sillä kustantajat alkavat jo odotella kovasti Torin uutta kirjaa. Deekin jo vihjailee, että edellisen kirjan ilmestymisestä on melko kauan. Muutakin mietittävää on. Kaikki tuntuvat tekevän vauvoja, ja sitten Deekin ilmoittaa olevansa raskaana. Torihan ei missään nimessä halua lapsia, vai haluaako? Tomin kanssa asiasta ei voi puhua. Ystävyys Deen kanssa joutuu koetukselle, kun Dee vielä lopulta sanoo juuri ne kamalat asiat, kuten että mikään ura ei tarjoa samaa asiaa kuin oma lapsi, mikään ei tunnu samalta, mitään ei voi verrata siihen, eikä sitä voi tajuta, ennen kuin sinulla on oma lapsi. Tuo on se, mitä kukaan lapseton ei halua kuulla, koska lause on itsessään kumoamaton.

Tori joutuu isojen mietintöjen, valintojen ja kompromissien ääreen. Kyyneliltäkään ei voi välttyä.

"Joo, olen niin onnellinen! Katsokaa miten onnellinen olen! Katsokaa tätä tärkeää virstanpylvästä, jonka olen saavuttanut. En aio myöntää teille, miten kauhuissani ja ansassa tunnen olevani." (s. 185)

Katsokaa miten onnellinen olen on suorasukainen kuvaus kolmekymppisen ristiriidoista tänäpäivänä. Sosiaalinen media määrittää meistä monen elämäämme, ja joskus se voi ahdistaakin. Kirjassa tulee hauskasti esille juuri se, miten somen kautta ihmisestä voi välittyä ihan eri kuva kuin millainen ihminen oikeasti on. Kuvat ovat aina siloiteltuja, niihin on valittu parempi puoli. Myös perheen perustaminen taitaa olla nykyisin vilkkaimmillaan siinä kolmenkympin kieppeillä, ja jos ympäristössä useat saavat vauvoja, se voi alkaa luoda monenlaisia paineita lapsettomalle ikätoverille (joka ei ole vapaaehtoisesti, vaan olosuhteiden vuoksi lapseton.) Sitten pitäisi luoda uraa, olla yhtä onnellisessa parisuhteessa kuin muutkin vaikuttavat olevan, ainakin somepäivitysten perusteella, ja sitten pitäisi myös kestää iän tuomat muutokset. Torin kuvaukset ensimmäisestä mahamakkarasta ja otsarypyistä ovat surkuhupaisia.

Torin ja Tomin suhteen mahdottomuus avautuu lukijalle melko pian, ja välillä minua ärsyttää Torin naiivius niin paljon, että tekisi mieli huutaa ääneen. Eräs hyvin rankka kohtaus on Tomin ja Torin suuseksikohtaus, jonka jälkeen Tori joutuu miettimään, olikohan se ihan oikein ja hyväksyttävää. Minä välillä jopa inhoan Toria, mutta sitten taas tunnen suurta sympatiaa häntä kohtaan ja haluan hänen selvittävän ongelmansa. Iso plussa myös sille, ettei ratkaisuksi ole tupattu maailmaa järisyttävää romanssia, vaan Torin asiat lähtevät ratkeamaan muiden ihmissuhteiden ja omien oivallusten kautta. Oikein mukava ihmissuhderomaani chick lit -vivahteilla, feministisellä mausteella ja Bournen taatulla sarkastissävytteisellä huumorilla varustettuna.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Muissa blogeissa:

Jatka lukemista

Nojatuolimatkalla

Muita Holly Bournen teoksia:

Are we all lemmings & snowflakes 

It only happens in the movies 

Normaali-trilogia:  
Oonko ihan normaali?, 
Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja
Mitä tytön täytyy tehdä? 
ja extra: ...Ja onnellista uutta vuotta.

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

Pohjoinen lukuhaaste täyttyy kohdasta:

7. Kirja unelma-ammatistani

Popsugar-haasteessa laitan kirjan kohtaan:

 33. A book that includes a wedding