perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kevään uutuuslastenkirjoja: Päivä eläinten postitoimistossa, Onnentyttö Dunne sekä Miira ja kettu

Mukana arvioimassa lapseni (tyttö 8 ja poika 6 vuotta).

Päivä eläinten postitoimistossa: Sharon Rentta. Suomentanut Terhi Leskinen. Mäkelä 2016. 34 sivua.

Englanninkielinen alkuteos (2016): A Day at the Animal Post Office

 

"Tiedätkö, mitä kirjeelle tapahtuu sen jälkeen, kun se on jätetty postin vietäväksi?

Joonan paras ystävä Kerttu on muuttanut kauas pohjoisnavalle. Joonalla on kova ikävä, ja hän päättää lähettää Kertulle kirjeen. Kirje kulkee tuhansien kilometrien matkan eri kulkuneuvoilla ennen kuin pääsee perille.

Sharon Renttan Eläinten päivä -kuvakirjojen ihastuttava pienieleinen huumori ja sitä tukeva kuvitus vetoavat monen ikäisiin. Kaikissa sarjan kirjoissa on jokin arkielämän työpaikka, johon tutustutaan: tällä kertaa lapselle avautuu postinjakelun maailma monine vaiheineen."


Sarjassa aiemmin ilmestyneet:

Päivä eläintohtorina
Päivä eläinten paloasemalla 
Päivä eläinten rakennustyömaalla
Päivä eläinten autokorjaamolla
Päivä eläinten lentoasemalla 

Oma arvio: 

Olemme lukeneet ennen tätä kirjaa pari muuta Rentan Eläinten päivä -kuvakirjaa ja tykänneet kyllä. Nyt saimme tutustua Joona-karhun ja hänen isänsä kanssa postitoimiston toimintaan - vaikka emmehän me oikeastaan enää saa asioida varsinaisessa postitoimistossa, kun lähes kaikki postikonttorit on lakkautettu ja postiasiat hoidetaan kaupassa ja Ärrällä

Kuitenkin lapsista tuntui olevan mielenkiintoista se, miten Joonan kirje matkaa eteenpäin. Tytön mielestä ihmeellisintä olikin se, että posti voi matkata tuhansien kilometrien päähän ja pojan taas yllätti se, että kirje kuljetetaan lentokoneella. 

Kirjan tarina saa meidän kaikkien mielestä sopivan onnellisen lopun, kun Joonan ikävöimä kerttu saapuu kylään tämän luokse. Tämä oli pojan mielestä paras kohta, kun taas tyttö koki mielenkiintoisimpana kohtana sen, kun Joona ja isä menivät postitoimistoon tutustumaan. Tarina olisi saanut koululaisen mielestä olla pidempi, kun taas poika toivoi päinvastaista. 

Kirjan kuvat on tuttuun tapaan hauskoja, lempeän värisiä ja niitä on yllin kyllin katsella. 

 
 Molemmat lapset ovat kirjasta näin iloisia: 




 


  

Minä annan arvosanaksi 3,5


Onnentyttö Dunne:  Rose Lagercrantz. Kuvittanut Eva Eriksson. Suomentanut Raija Rintamäki. Mäkelä 2016. 136 sivua.

 Ruotsinkielinen alkuteos (2010): Mitt lyckliga liv

 



"Jotkut laskevat lampaita päästäkseen uneen, mutta Dunne laskee kertoja, kun hän on ollut onnellinen.

Ja nyt Dunne on maailman onnellisin tyttö, kun pääsee viimein aloittamaan ekaluokan. Vähän se myös jännittää: mitä jos hän jääkin yksin? Onneksi niin ei käy, vaan hänestä ja Ella Fridasta tulee parhaat kaverit.

Mutta sitten tapahtuu jotain yllättävää. Eivätkä yllätykset siihen lopu... 


Mustavalkoisin piirroksin kuvitettu tarina Dunnesta puhuttelee herkästi tuntevia lapsia" 

Oma arvio:

Tytön sanoin tämä on tarina onnentyttö Dunnesta, jonka kaveri muuttaa. Tuo tapahtuma on tytön mielestä kirjan ikävin kohta, ja myös minulla meinasi lukiessa tulla itku, kun Dunne koki ystävänsä muuton niin voimakkaasti. 

Dunnea jännittää kaikki, ja hän ei meinaa saada unta ennen jännittäviä tapahtumia, kuten koulun alkua. Hänelle ei myöskään ystävystyminen ole niin yksinkertaista, kuin monille muille. Minä itse samaistun Dunneen, sillä olen ollut lapsena samanlainen: jännitin joka vuosi kouluun menoa, joulua, synttäreitä, päättäjäisiä sun muita niin paljon, etten saanut nukutuksi vatsankipristelyiltä. Uskon, että minun ujo esikoistyttöni tuntee myös jotain hengenheimolaisuutta Dunnea kohtaan, niin kovasti hän eli tarinan mukana ja tykästyi päähenkilöön.

Tytön mielestä Dunnen elämässä on hiukan surua myös siitä,  että hänen äitinsä on kuollut, mutta ystävystyminen Ella Fridaan tuo hänelle iloa, ja on kuulemma kirjan paras kohta. Tytön mielestä tarina olisi voinut jatkua pitempäänkin. Vaikka kirjassa on 136 sivua, se on todella nopealukuinen, sillä kuvia on lähes joka sivulla eikä tekstiä ole yleensä kuin muutaman virkkeen verran sivulla. Tämä sopii minusta hyvin jo jonkin verran lukeneille.

Kirja loppuu tytön mielestä  iloisesti, koska Dunne saa toivomansa marsut lemmikikseen ja pääsee vierailemaan Ella Fridan luona Norrköpingissä. Näin tarina opettaa, ettei ystävän muutto eri kaupunkiin ole maailmanloppu, vaan uusia asioita tulee ja ystävääkin pääsee vielä näkemään. Dunne saa myös koulusta kuin huomaamattaan uusia ystäviä, vaikkei kukaan ylläkään Ella Fridan tasolle.

Kirjan on kuvittanut Eva Eriksson, ja nämä mainiot mustavalkokuvitukset saavat meiltä suuren kiitoksen. Tyttö olisi jopa kaivannut kuvia lisää, vaikka minusta niitä on kirjassa todella kiitettävän paljon.

Dunnen tarina on todella herttainen ja liikuttava, mutta myös toiveikas. Se opettaa, ettei koskaan tiedä, mitä voi tapahtua, mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko.
 

Tytön mielipide kirjasta:








Minun arvosanani: 5-

Onnentyttö Dunne muissa blogeissa:

Luetaanko tämä? 



Miira ja kettu: Lars Rudebjer. Suomentanut Raija Rintamäki. Mäkelä 2016. 32 sivua.

 Ruotsinkielinen alkuteos (2015): Mirre och Räven

 

"Miira on metsässä kokeilemassa uusia suksiaan, jotka on saanut vaarilta joululahjaksi. Juuri kun kaikki on ihanan rauhallista, kukkulan takaa kuuluu meteliä. Ja pian tarinaan astelee nälkäinen Kettu... 

Lähde sinäkin mukaan Merkillisyyksien metsään! Ainakaan Miiran mielestä maailmassa ei ole toista yhtä jännittävää paikkaa. Eikä yhtä hyvää tarinankertojaa kuin vaari, joten luistavaa menoa on luvassa"

Sarjassa aiemmin ilmestyneet:

Miira ja Sammakko
Miira ja Karhu 

Oma arvio:


Vähän talvisempikin kirja tuli näin meidän luettavaksi, mutta se ei kuulemma ainakaan tyttöä haittaa - hänen mielestään talvisia kirjoja voi lukea vaikka kesällä. Tyttö on kettufani ja siksi häntä kiinnosti tämä kirja eri toten, tosin häntä harmitti se kohta, jossa kettu hyökkää syömään pupuja. Minäkin hiukan harmittelin sitä, kuinka kettu on saanut tässä(kin) tarinassa ilkimyksen roolin. Miira ja kettu muistuttaa aika paljon perinteistä kansansatua, jossa lopuksi paha (eli kettu) saa palkkansa.

Poika tykkäsi kovasti tarinan pupuista ja huvittui suuresti kohdasta, jossa karhu heräsi talviuniltaan ja pomppasi lumiukon alla seisomaan. Tyttö taas piti mukavimpana kohtana sitä, kun Miira ja puput rakensivat lopuksi yhdessä jättilumiukon kettua karkottamaan. Ketulle kun jäi lumiukoista ikuiset traumat. Kirjassa on tytön mielestä iloinen loppu, kun puput pääsivät turvaan ketulta.

Lasten sanojen mukaan kirjan värikuvitukset ovat komeita ja hienoja, mutta minä en ehkä ihan täysiä pointseja anna, etenkin siitä miten kettu on toteutettu. 
 
Kirjassa on  hauska idea se, että tarinan sisällä on tarina: kaikkien Miira-kirjojen alussa vaari joutuu aina keskeyttämään omat puuhansa kertoakseen Miiralle jonkun tarinan, jossa tämä on itse mukana (ja pikkuveli, joka on piilossa joissain kuvissa). Kirjan lopussa Miira pyytää toistamaan tarinan, ja näin vaari aloittaa tarinan alusta. Joka tarinassa on mukana jokin eläin, jonka Miira on saanut itse valita: sammakko, karhu ja nyt kettu. Jäämme arvailemaan, minkä eläimen Miira valitsee seuraavassa tarinassa.

Lapsia kirja ilahdutti näin paljon:
  







Minun  arvosanani: 3


Nämä kirjat ovat arvostelukappaleita, kiitos kustantajalle! 

Ei kommentteja: