Siilo: Hugh Howey. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2013.
Englanninkielinen alkuteos on ilmestynyt vuosina 2011-2012 viitenä pienoisromaanina; (2013): Wool
"Mikä on velvollisuutesi siilossa?
Pitää yllä järjestystä.
Mitä suojelet ennen kaikkea?
Elämää ja isien perintöä.
Mitä se vaatii?
Uhrauksia.
Ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siiloissa. Maailma on saastunut elinkelvottomaksi ja ulkoilma on myrkyllistä hengittää. Ihmiset elävät siilossa ankarien sääntöjen ja rajoitusten armoilla. Mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja unelmoida.
Yksi heistä on Jules.
Hän on valmis paljastamaan siilon salaisuudet."
Oma arvio:
Pitkään olen pyöritellyt tätä kirjaa käsissäni, vaan ikinä en ole muka löytänyt aikaa Siilon lukemiselle. Onneksi sain viimein itseäni niskasta kiinni, sillä kyllähän tämä pitää jokaisen dystopioista pitävän lukea!
"Me olemme jyviä",mies sanoi. "Tämä on siilo. Meidät laitettiin tänne pahan päivän varalle."---"Mutta se meni mönkään." Mies pudisti päätään, sitten hän istahti lattialle ja tihrusti kookkaan kirjan kuvia. "Jyviä ei voi jättää näin pitkäksi aikaa oman onnensa nojaan", hän sanoi. "Tällä tavalla pimeään. Ei."
Kirjan omintakeinen elämänmeno ja pahaenteinen tunnelma pitää otteessaan: ihmiset asuvat korkeassa siilossa, sillä ulkopuolinen maailma on saastunut. Siilossa ei ole hissiä, vaan sadan kerroksen väliä taitetaan uuvuttavilla portaiden kiipeämis- tai laskeutumisrupeamilla. Siilon asukkaat on jaettu eri ryhmiin osaamisensa ja tehtäviensä mukaan: on koneosasto, IT-osasto, seimiosasto, seriffinvirasto jne. Lisäksi ihmiset on jaoteltu eri asuintasoihin: on ylätasolaiset, keskitasolaiset ja alatasolaiset. Ihmisten lisääntyminen siilossa estetään ehkäisykapseleilla, mutta joka vuosi pidetään arvonta, jolloin yksi onnellinen pariskunta saa yrittää lasta.
Kaikista ylimpänä siilossa on seriffinvirasto, jonka pidätysselliin joutuvat rikkeen tehneet, puhdistustuomion saaneet - siitä koittaa matka ulos myrkylliseen ulkoilmaan siilon "turvasta" erikoisvalmisteinen puku päällä, joka kestää vain sen ajan, että tuomion saanut suorittaa viimeisen tehtävänsä, eli puhdistaa ulkonäkymän mahdollistavat linssit. Kukaan ei ole koskaan jättänyt puhdistamatta linssejä, ja siihen koko siilon suurin salaisuus perustuu. Kun linssit on puhdistettu, puvun eristykset alkavat pettää ja tuomittu kuolee tuskallisesti ilman toksiineihin. Puhdistustuomion saamiseen riittää esimerkiksi se, että epäilee ääneen siilojärjestelmään liittyviä asioita - toisin sanoen yrittää lietsoa epäilyksiä siilolaisissa.
"Kun ilmaisee halunsa lähteä...Kyllä. Se on vakava rikkomus. Etkö ymmärrä miksi? Miksi se on niin kiellettyä? Koska kaikki kapinat puhkesivat halusta lähteä, sen takia."
Siilon tunnelma on kuvattu niin hyvin, että ihan kuin olisin itsekin kavunnut hengästyksissäni ja pohkeet kipeänä noita portaita edes takaisin. Tarinassa on myös monia mielenkiintoisia henkilöitä: Juliette saa yllättävän ylennyksen pormestariksi, mutta ei ehdi toimia kauaa tehtävässään, kun saa puhdistustuomion. Hänen tuomionsa ei menekään ihan suunnitelmien mukaan, sillä hän saa liittolaisen koneosaston veteraanista, Watsonista. Lukas taas "pääsee" IT-osaston pahiksen, Bernardin varjoksi eli seuraajaksi tämän perittyä Julietten pormestarinpaikan. Lukas ehti tutustua Julesiin hyvin lyhyen aikaa, ja järkyttyi tämän saatua puhdistustuomion. Toivoa ei ole kuitenkaan menetetty, sen tarina paljastaa.
Juliette istui pidätyssellin lattialla ja nojasi teräskaltereihin viheliäinen maailma seinänäytöllä edessään.---Julietten mielestä näkymässä ei ollut mitään innoittavaa, ei mitään uteliaisuutta kiihottavaa. Hän näki pelkkää asuinkelvotonta ja hyödytöntä joutomaata.--- Hän näki nyt, että kielletyt unelmat ulkomaailmasta olivat murheellisia ja tyhjiä. Kuolleita unelmia. Ylätason ihmiset, jotka palvoivat tätä näkymää, ajattelivat nurinkurisesti - oikeasti tulevaisuus oli alhaalla.
Kirjan loppupuolella jännitys on käsin kosketeltavaa ja hermoja raastavaa. Loppuratkaisu on toki minulle mieluinen, ja jättää silti monia asioita avoimeksi. Seuraava osa Siirros valottaa enemmän siilon perustamisvaiheita ja aikaa, jolloin maailma saastuu asuinkelvottomaksi. Se kaikki on varmasti ihan yhtä kiehtovaa luettavaa kuin Siilon ajanjakso.
Arvosanani 4,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Siilo muissa blogeissa:
Kirjailijan kellarissa
Pekan porstua
Tarinoiden syvyydet
Yöpöydän kirjat
Notko, se lukeva peikko
Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:
Beth Revis: Across the Universe -trilogia
Siirros: Hugh Howey. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2014.
Englanninkielinen alkuteos (2013): Shift
"Nuori kongressiedustaja Donald Keene saa tehtäväkseen valvoa
jättimäistä maanalaista rakennushanketta, ja vähittäin rakennuksen
todellinen tarkoitus alkaa selvitä hänelle. Keene aikoo paljastaa siilon
salaisuuden, jota Yhdysvaltain hallitus tarkoin varjelee, mutta joutuu
maksamaan aikeistaan kalliin hinnan.
Maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi kohonneen Siilon saagan toinen kirja, Siirros, kertoo Siilon
maailman synnystä. Elämä maanpinnalla on käymässä mahdottomaksi, ja
ihmiskunta pakenee siiloon, jossa uusi elämä on täynnä sääntöjä,
uhrauksia ja mukautumista. Muisto maanpäällisestä elämästä kummittelee
ihmisten mielissä, ja pinnan alla kytee kipinä, joka voi hetkessä
muuttaa siilon palavaksi ruutitynnyriksi."
Oma arvio:
"Sinun tehtäväsi on varmistaa, ettei mikään mene vikaan."
Tämän Siilon saagan toisen osan tunnelma on niin järkyttävän tunkkainen, klaustrofobinen ja pahaenteinen, että sen maailmaan uppoaa helposti lukija itsekin. Tuntuu, kuin tarinan nanot juoksisivat minunkin verisuonissani.
Pidän erityisesti siitä, että tässä osassa esitellään siilojen syntyhistoriaa, sitä, mistä kaikki sai alkunsa. Tässä osassa on mukana ihan uusia henkilöitä, kuten siilojen perustaja Truman, siilot tietämättään suunnitellut Donald sekä nuori Mission, joka on siilon numero 18 kantaja. Hänen tarinansa ei kiinnostanut minua kovinkaan paljon ja nämä hänen osuutensa söivät hetkellisesti minun innostustani kirjaan. Onneksi kirja sai minut kuitenkin uudelleen otteeseensa, kun tarina ja henkilöt alkoivat avata minulle ensimmäisen osan tapahtumia, ja tupsahtivathan sieltä tutut henkilötkin lopulta mukaan tapahtumiin.
Hän tiesi, että hänen pitäisi mennä ulos. Viime aikoina käytäviltä ei ollut kuulunut mitään, eikä kukaan ollut yrittänyt päästä palvelinsaliin. Silti huone, joka oli aikaisemmin ollut kuin vankila, tuntui nyt ainoalta turvalliselta paikalta.
Siirros esittelee nyt myös Siilo-osassa tutuksi tulleen Solon eli Jimmyn tarinan siitä päivästä lähtien, kun hänen siilossaan numero 17 puhkesi kapina, hän menetti vanhempansa ja jäi ansaan viestintäkeskukseen. Vuodet vierivät ja lopulta hän uskaltautuu ulos ulosteelta lemuavasta turvapaikastaan. Jimmy puhelee itsekseen, jotta kuulisi edes joskus oman äänensä. Hän löytää Siilosta kissan, jonka nimeksi hän antaa Varjo. Jimmyn suurin pelko on, että siilossa on vielä muita eloonjääneitä. Kirjan lopussa hän tapaa Julieten, joka on paennut siilosta 18 - ja tarinan jatko onkin tuttu ensimmäisestä osasta. Minusta Jimmyn yksinäisyys, pelot ja kauhu on kuvattu kirjassa hyvin uskottavasti.
"Mitä tekisit, jos saisit tietää, että kaikki päättyy?" Hän kysyi. "Mitä tekisit?"
"JOs mitä? Tarkoitatko meitä? Ai, tarkoitat elämää. Kulta, onko joku kuollut? Kerro, mistä oikein on kysymys?"
"Ei, ei joku. Vaan kaikki. Koko maailma."
Donald on mahtava henkilöhahmo. Hän joutuu ennen tuhoa tahtomattaan suunnittelemaan siilot, tai siis häneltä on evätty koko totuus siitä, mihin tarkoitukseen ne tulevat. Kun maailmaan iskee tuho, hän kadottaa vaimonsa Helenin ja herää vuosien kuluttua syväjäädytyksestä - muistamattomana. Hän saa huomata, ettei tämä ole hänen ensimmäinen vuoronsa Siilossa 1, josta johdetaan kaikkia muita viittäkymmentä siiloa. Ihmiset tekevät tietyn vuoron siilossa, saavat juomavedessä lääkettä, joka estää muistamasta ja sitten heidät taas syväjäädytetään odottamaan seuraavaa vuoroa. Truman on siilossa 1 johtajana, paimen, joka voi yhdellä napin painalluksella päättää siilojen kohtaloista.
Donaldille alkaa valjeta koko totuus Trumanin aikeista ja siitä, miten hänen vaimolleen kävi. Hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa muuttaa siilojen kohtaloa.
Enhän minä nyt millään malta olla lukematta kolmatta osaa Kohtalo heti tähän perään. Vaikka tämä toinen osa ei ollut minusta ihan niin mahtava kuin ensimmäinen, sai sen minun aatokseni kuohuksiin.
Arvosanani tälle 4+
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Siirros muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus
Yöpöydän kirjat
Notko, se lukeva peikko
Kirjakko ruispellossa
Kirjaneidon tornihuone
Kohtalo: Hugh Howey. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2015.
Englanninkielinen alkuteos (2013): Dust
"Kohtalo jatkaa siitä, mihin Siilon saagan ensimmäinen osa päättyi. Ilma on niin saastunutta, että ihmiset ovat jo usean sukupolven ajan eläneet maan povessa. Takaisin maan päälle ajetaan vain sääntöjen rikkojat ja rikolliset. Hierarkkisessa ja tarkasti säännellyssä maanalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin nousemassa kapinahenki."
Oma arvio:
"Olen syypää tähän", hän sanoi. Hän irrottautui isästään ja kääntyi katsomaan hyvin tuntemiaan kaivajia. hän kääntyi ja puhui pimeään onkaloon, josta oli juuri tullut. "Minä olen syypää!" Hän huusi keuhkojensa pohjasta, puski sanansa kiroamiensa ja tuomitsemiensa ihmisten korviin.
Tätä viimeistä Siilon Saagan osaa luin kaikista kauimmin, vaikka en voi moittia, etteikö tämä(kin) olisi ollut kiinnostava ja vangitseva. Jotekin sellaista tästä kuitenkin puuttui, joka piti minut nenä kiinni kirjassa, kuten kahta ensimmäistä osaa lukiessani.
Oli toki mielenkiintoista päästä lukemaan jatkoa Julietten tarinalle. Hän huomaa hakkaavansa päätä seinään yrittäessään vakuuttaa siilon 18 asukkaille, että ulkona voi kävellä tuhoutumatta, jos vain puhdistuspuku on ehjä ja kunnollinen. Hänellä on tavoitteena pelastaa siiloon 17 jääneet ystävänsä maanalaisen kaivurin avulla, mutta kaikki siilon 18 asukkaat eivät pidä ajatuksesta. Juliette on päässyt rakkaan Lukasinsa luokse, mutta heidän välillä kaihertaa pieni etäisyys. Julieten ja hänen lääkäri-isänsä lähentyminen on miellyttävä käänne tarinassa.
Juliette
kääntyi katsomaan tyhjää seinänäyttöä. Hän pohti, oliko tämä kaikki
unta. Näin kävi kuolevalle sielulle. Se tarrasi johonkin, yritti
pysytellä askelmilla, olla putoamatta.
Donaldin tarinassa tapahtuu mielenkiintoinen käänne, sillä hän huomaa herättyään taas kerran syväjäädytyksestä olevansa ihan eri henkilö kuin oma itsensä. Hän päättää sulattaa syväjäädytyskapseleista itselleen apuvoimaa, siskonsa Charlotten. Yhdessä he piilottelevat asevarastossa ja korjaavat kauko-ohjattavia lennokkeja toimintakuntoon. Kun he pääsevät testailemaan lennokkeja käytännössä, heille paljastuu eräs hyvin yllättävä seikka ympäröivästä maailmasta.
Kirjan loppua kohti jännitys alkaa tiivistyä sen verran, että lukuintoni kirjaa kohtaan taas kasvaa hetkellisen lukulaiskuuteni jälkeen. Tunnen ihan selkäpiissäni, kuinka ratkaisevat hetket ovat käsillä. Kuka kuolee, kuka jää henkiin? Mitä siilojen ulkopuolella on? Tuhotaanko siilo numero 1 vai ei?
Tarinan loppu on ihan jotain muuta mitä odotin. Se jää hyvin avoimeksi, mutta siilojen kohtalo ei jää lukijalle epäselväksi. Muutamalle keskeiselle henkilölle saa jättää haikeat jäähyväiset, mutta onneksi ei kaikille.
Arvosanani tälle 3,5
Sain tämän kirjan lainaa sukulaiselta.
Kohtalo muissa blogeissa:
Yöpöydän kirjat
Kirjavinkit ( Mikko Saari)
Eksynyt kirjojen maailmaan
Kirjakaapin kummitus
Järjellä ja tunteella
Morren maailma
