torstai 11. maaliskuuta 2021

Paahde: Louis Sachar

 Paahde: Louis Sachar. Suomentanut Jaana Kapari. Otava 2001

Englanninkielinen alkuteos (1998): Holes. Kansi: Heli Hieta.

"Stanley Yelnats on poika, jonka kohtalona on olla väärässä paikassa väärään aikaan. Kun lenkkitossu putoaa taivaasta hänen päähänsä, Stanley joutuu syyttömänä poikien rangaistusleirille paahtavan kuumaan autiomaahan. Mutta kohtalolla on takataskussaan paljon muutakin. Sattumien palapeli, joka alkoi muotoutua sata vuotta sitten autiomaan ollessa vielä järvi, on lukijan ratkaistava itse."

Oma arvio:

Aina välillä yritän tarttua muihinkin nuortenkirjoihin kuin uutuuksiin, etenkin sellaisiin, joista on ollut pöhinää jossain vaiheessa. Louis Sacharin Paahde on sellainen, joka on kummitellut mielessäni usein. Olen saattanut lukea jostain tuskastuneesta somepäivityksestä, miten "yläkoulun opet luetuttaa oppilailla aina sitä iänikuista Paahdetta." Osa puolustelee Paahdetta hyvänä kirjana, mutta olen myös vähättelyjä nähnyt. No,  nyt otin itse selvää. Onko Paahde niin hyvä, että sitä voi yhä huoletta suositella yläkoululaisille, myös nihkeästi lukeville tapauksille? Mikään ikivanha teoshan tämä ei kuitenkaan ole, vaan alkuteos Holes on julkaistu 90-luvun lopulla.

Kirjan alussa päähenkilöä kuskataan bussilla kohti tuntematonta, nimittäin teksasilaiselle nuorten rangaistusleirille kuivuneen Greenjärven rannalle. Olosuhteet leirillä ovat armottomat: jatkuva kuumuus ja kuivuus piinaa leirille kuskattuja poikia ja lisäksi heidän täytyy väistellä kalkkarokäärmeitä, skorpioneja ja mikä pahinta, tappavia keltatäpläliskoja (juuri tällainen komeilee kannen kuvassakin.)

Leirillä Stanley Yelnats, jonka sukunimi on hassusti etunimi väärinpäin, tutustuu varsin erikoiseen poikajoukkoon, joista kutakin syytetään eri rikkeistä. Menneisyys ei kuitenkaan tunnu olevan olennaista leirillä, jossa taistellaan joka päivä janoa vastaan ja illalla lepuutellaan väsyneitä lihaksia. Poikien tehtävänä on nimittäin kaivaa joka päivä kuivuneen järven pohjaan (joka on kovaa ja tiivistä) lapion korkuinen ja levyinen kuoppa. Ohjaaja nimeltä Pendanski tuo kaivajille vettä ja lounasta muutaman kerran päivässä, mutta veden riittävyys on melko niukalla. Kuopan kaivamiselle ei anneta suurempia syitä ja tarkoituksia, mutta poikien on ilmoitettava välittömästi, jos he löytävät maasta jotain kiintoisaa.

"Janottaako?" Arvoisa kysyi.

"Janottaa, Arvoisa", Stanley vastasi kiitollisena.

"No, siihen kannattaa totutella. Sinua janottaa seuraavat puolitoista vuotta." (s. 21)

Lukijaa tietysti kiinnostaa se, miksi Stanley on leirille joutunut. Tapahtumien lomassa hänen menneisyyttä kirotun suvun lapsena aletaan valottaa ja myöhemmin selviää myös ne surullisenkuuluisat sattumukset, jotka tekevät Stanleystä varkaan hänen tahtomattaan. Lisäksi kerrotaan ajasta, jolloin Greenjärvessä oli vielä vettä ja siellä tapahtui traagisia tapahtumia, joista yhä kerrotaan seuraaville sukupolville. Lukijan kannattaisi lukea nämä takaumat ja taustoitukset tarkkaan, sillä niiden avulla kirjan sokkelo ja takakansitekstissä mainostettu palapeli alkaa muodostua. Minä en tehnyt niin, sillä pitkästyn usein tämmöisissä kohdissa, joissa kehyskertomuksesta hypätään pois. Niinpä en ihan kaikkia palapelin palasia saanut lopussa yhdistettyä, mutta toki tajusin pointin. Kaikki liittyy kaikkeen tässä kirjassa.

 Stanleysta tuntui kuin hän kaivaisi omaa hautaansa. (s.44)

Kirjan tunnelma on toisaalta hyvin paikallaan pysyvä, mutta toisaalta lievästi uhkaava. Lukija odottaa koko ajan jotain kamalaa tai yllättävää tapahtuvaksi, mutta käänteet eivät ole niin hätkähdyttäviä kuin odottaisi. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että kirjassa voisi tapahtua jotain yliluonnollista, mutta näin ei ole. Siksi jopa petyin kirjan loppuratkaisuun, sillä vaikka tiesin, ettei kirjassa ole mitään spefi-elementtejä, niitä kaipasin. Kirja antoi ymmärtää enemmän mitä lopussa tarjosi.

Jos joskus olet ollut niin lähellä, että olet nähnyt keltaiset täplät, olet luultavasti vainaa. (s. 48)

Kiehtovin juttu kirjassa on minusta kannessakin komeilevat, uhkaavat ja myrkylliset keltatäpläliskot, jotka ovatkin juonen kannalta hyvin merkittävässä roolissa. Kuten myös sipuli, lukutaito ja lenkkitossut. Ja lempinimet. Jokaisella pojalla on oma lempinimensä, ja Stanleytä aletaan nimittää heti hänen saavuttuaan Luolamieheksi.

Ymmärrän silti sen, miksi tämä kirja on sopiva yläkoululaisten lukemistoon monien opettajien mielestä: kirjan juoni pitää otteessaan, se etenee hyvin helppolukuisesti (joskin nuo kehystarinasta poikkeavat selonteot hieman sotkevat selkeyttä) ja poikien välinen kanssakäyminen Greenjärven leirillä on hyvä teema käsiteltäväksi äidinkielen tunneille. Paahde on yhdistelmä mysteeriä, poikaromaania, seikkailua ja aavistuksen jännitystä. Minulle tulee väistämättä mieleen James Dashnerin Maze Runner -sarjan avausosa Labyrintti, jossa joukko poikia yrittää selviytyä aukiolla labyrintin keskellä ja keksii omat pelisääntönsä. Esikuvaksi voisin myös mainita tietysti William Gouldingin Kärpästen herran, jossa valvomattomana poikien meno äityy todella brutaaliksi verrattuna tämän kirjan tarinaan, jossa Valvoja Pendanski ja leirin johtaja Arvoisa pitävät kuitenkin jonkin verran lankoja käsissään. Heistäkin kuitenkin paljastuu ikäviä, ei niin reiluja piirteitä.

Mikä on siis lopullinen mielipiteeni? Paahde on minusta hyvä, mukaansatempaava ja aikaa kestävä nuortenromaani, ja aion vielä itsekin tätä vinkata ehdottomasti yläkoululaisille. En kuitenkaan rakastunut tähän niin paljoa, että lukisin itsenäisen jatko-osan Riskitekijä. Kirjasta tehdyn elokuvan aion kuitenkin vielä katsoa.

 Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat 

Oksan hyllyltä 

Saran kirjat 

Kasoittain kauniita sanoja

Työnaisen vaimo

 

Samantyylistä luettavaa: 

James Hashner: Maze Runner - trilogia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

5. Kirja liittyy TV-sarjaan tai elokuvaan 

 

Booklist Queen haasteessa kirja sopii kohtaan:

A book everyone is talking about

 

Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:

A bestseller from the 1990's

 

 



1 kommentti:

Anki kirjoitti...

Minun on pitänyt aikoinaan lukea tämä äikän tunneilla. Muistan, että teos tuntui tosi kuivalta, vaikka olin jo silloin kouliintunut lukija. Pidin siitä menneisyyden tarinasta enemmän kuin Stanleyn asioista. En itse suosittelisi tätä oikein kellekään, mutta mielipiteitä on niin monta kuin on lukijoitakin. :)