lauantai 25. elokuuta 2018

Tuhatkuolevan kirous: Siiri Enoranta

Tuhatkuolevan kirous: Siiri Enoranta. WSOY 2018

Kansi: Riikka Turkulainen

"Tiedätkö, montako kertaa olen kuollut? Tiedätkö, montako kertaa on vielä jäljellä?

Maaginen seikkailu, jossa päähenkilön kohtalo on hiuskarvan varassa - kirjaimellisesti. Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun Pau saa 14-vuotiaana himoitun kutsun Magia-akatemiaan, hän pääsee osalliseksi ihmeelliseen taikomisen maailmaan, ja salaisuuksien ovet alkavat aueta. Rimppakinttuinen ja kömpelö Pau ei ole koskaan ollut lahjakas missään, mutta käy ilmi, että hänellä on aivan erityisen vahva taika. Liittyykö se jotenkin salaperäiseen Nubya tuhatkuolevaan, joka on antanut Paulle lapsuudessa ainutlaatuisen lahjan - vai onko se sittenkin kirous?" (WSOY)

Oma arvio:

Siiri Enoranta on vaikuttanut minut aiemmin teoksillaan Nokkosvallankumous ja Surunhauras, lasinterävä, joista jälkimmäisestä pidin erityisen paljon. Minulla ei oikeastaan ollut ennakkotietoja siitä, millainen Tuhatkuolevan kirous tulisi olemaan, mutta kirjailijan aiempia teoksia luettuani aavistukseni oli, että tulisin sukeltamaan taas hyvin mielikuvitukselliseen ja huolella rakennettuun fantasiamaailmaan.

Olin aina pitänyt itsestään selvänä sitä, että äiti rakasti minua ja Tristinia eniten maailmassa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni sain jonkinlaisen vainun siitä, mitä äidinrakkaus saattoi ehkä tarkoittaa. (s. 134)

Kirja lähtee hiukan arvoituksellisesti käyntiin. Miksi ihmeessä Paun hiusten leikkaaminen kirvoittaa hänen äitinsä mielen niin kovasti, ja miksi äiti ei ole kovinkaan innostunut, kun Pau saa veljensä jälkeen kutsun taikuutta uhkuvaan Magia-akatemiaan, vähän samantyyppiseen sisäoppilaitokseen kuin Harry Potter -kirjojen Tylypahka? Pau elää lapsuutensa arvoitusten ja tietämättömyyden maailmassa, mutta Magia-akatemiassa hänen silmänsä alkavat avautua ja hän tajuaa, että hänen hiuksiaan tarvitaan nyt kipeästi - taikomiseen. Ihan kuin kaikkia muitakin kehon karvoja ja eritteitä. Hän saa selville, että hänellä on aina ollut taikomisen lahja, jota nyt sitten opetettaisiin ja kontrolloitaisiin kuuluisassa opinahjossa, jos hän vain pääsisi koeajan jälkeen jatkamaan. Nimittäin taikuus on kielletty kaikkialla muualla kuin Magia-akatemiassa, ja sitä vahtivat ympäri valtakuntaa pelottavat, fosorahehkuiset Ötkyjen kärtsäpartiolaiset.


Enorannan luoma fantasiamaailma on kirjassa tuttuun tyyliin upean mielikuvituksellinen ja leikkisä: on fantasiakirjoille ominaisia, erityisiä eläinlajeja, kuten lehmämäiset mohmat, joita Paun kotona kasvatetaan, sekä Paun erikoinen lemmikki, apinamainen ja kettumainen Pip, jolla onkin aivan erityinen tarkoitus kulkea Paun mukana. On ylimääräinen taivaankappale, maata kiertävä Muu, jota juhlitaan erityisesti Pimennysjuhlan aikaan. Sitten on tuo mystinen hehkuva aine, fosora, joka herättää eriäviä mielipiteitä. Magia-akatemiassa sen käyttöä suositaan taikoja parantamaan, mutta Pau saa kuulla äidiltään ja muilta samanmielisiltä todellisen totuuden fosorasta ja sen haitoista. Oikeastaan koko kirjan juoni kietoutuu taisteluun fosoran käyttöä vastaan, jotta mystiset pikilapset pelastuisivat. Pikilapset ovat erikoisia, toisessa todellisuudessa eläviä olentoja, jotka ilmestyvät Paun taikoessa.

"Välillä on niin hankala kuunnella, kuulla niin paljon. Joskus kuulen jokaisen kuoleman ympärilläni, jokaisen hyönteisen ja linnunpoikasen kuoleman, ja niiden syntymän ja sen miten suojattomia ne ovat! Elämä on niin haurasta, Pau! Joskus olen tuntevinani, kuinka maapallo pyörii akselinsa ympäri, ja tajuam että olemme avaruudessa, kylmässä, autiossa avaruudessa..." (s. 271)

Kirjassa on paljon mielenkiintoisia henkilöitä, joista tietenkin epävarmasta tytöstä rohkeaksi nuoreksi naiseksi kasvava Pau saa eniten tilaa tarinassa, mutta myös sivuhenkilöt ovat mainitsemisen arvoisia: Heti ensimmäisinä päivinään Magia-akatemiassa Pau tutustuu surumieliseen, herkkään Daui-poikaan, joka ottaa kaikki maailman murheen harteilleen. Häntä kutsuttaisiin todellisessa maailmassa varmaankin erityisherkäksi persoonaksi, joille on ominaista aistia asiat muita herkemmin ja voimakkaammin. Toinen poika, johon Pau tutustuu, on häikäilemätön ja kuvankaunis Kenone, joka tuntuu alkuun liian itsevarmalta Paun makuun. Silti Pauta kummasti alkaa kiehtoa tuo poika, joka tihkuu seksuaalisuutta ja rohkeutta. Paun isoveli Tristin jää minulle etäisemmäksi, vaikka hänen ja Paun hyvin sympaattisen läheinen sisarussuhde pitääkin hänet tapahtumien keskiössä. Tristin on välittävä, herttainen isoveli, mutta en oikein löydä hänestä muuta ulottuvuutta. Sitten on Nubya, joka paljastuu Paun äidin entiseksi naisystäväksi. Tuo maaginen nainen, joka osaa kaukosiirtyä paikasta toiseen, on mielestäni hiukan pelottavakin persoona, vaikka hän osaa toki olla välittävä. Yleisvaikutelmaksi naisesta jää minulle kuitenkin ynseys. Nubyan isä Kolomar, joka vilahtaa tarinassa, on melkoinen mököttövä jörrikkä, mutta hän näyttää paremman puolensa tarinan lopussa.

Hänellä oli vielä niin monta kuolemaa kuoltavana. (s. 365)

Minun täytyy myöntää, että pidän enemmän kirjan alkuvaiheista, kun taas kirjan lopussa seikkailuntäyteiset juonikuviot menevät välillä hyvinkin vaativiksi pysyä kärryillä. Paun ja Kenonen orastava romanssi saa minulta täydet peukutukset. Harvoinpa olen lukenut näin graafista seksikohtausta nuortenkirjassa, joka saa poskeni punoittamaan. Tällaisia niiden juuri pitäisi olla:  kauniita, herkkiä, pelokkaitakin, sopivan kuvailevia ja tietysti intohimoisia. Paun ja Kenonen tiet eivät kuitenkaan kulje ennalta-arvatun juonikuvion mukaan, ja myös Paun ja Dauin syvä ystävyys saa yllättävän käänteen.

Tuhatkuolevan kirous on kiehtova, taianomainen fantasiaromaani, joka avaa lukijalleen uuden maailman, jossa taikominen ei ole mitenkään erikoista. Juoni yllättää moneen kertaan eikä Enoranta tyydy todellakaan tavanomaisiin ratkaisuihin.  Taidokasta kotimaista nuorten fantasiaa, suositukseni!

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka


Samantyylistä luettavaa: 

Nevermoor - Morriganin koetukset: Jessica Townsend. 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on mohma