Onko Korpirannan koulukoti idylli luonnon keskellä, hyvä laitos jossa on vastuuntuntoisia kasvattajia, laiminlyötyjen ja villiintyneiden nuorten turvapaikka ja uuden elämän alku?"
Oma arvio:
Olin kasiluokalla, kun Raimo O. Niemen ohjaama ja Marja Pyykön ja Kalle Aholan tähdittämä elokuva Kissan kuolema julkaistiin. Jostain syystä en ole koskaan lukenut tätä raadollista koulukotitarinaa kirjana, joten nyt tuli tämäkin virhe paikattua.
Kirjan kerronta on 90-lukulaisen tyylistä, hiukan naiivia, ja perustuu melko vahvasti henkilöiden välisiin dialogeihin. Päähenkilö, Ari, painiskelee omantunnon asioiden kanssa: hänestä koulukodin säännöt ovat liian tiukkoja, ja hän nuorena ja naiivina uskoisi lisävapauden tuottavan parempia tuloksia ongelmanuorten kanssa. Häntä myös vaivaa kaunis ja pureva Nitta ja kielletyt tunteet tätä kohtaan. Suurin osa koulukodin työntekijöistä noudattaa sääntöjä pilkuntarkasti, mutta Arin kämppis, reilu nelikymppinen Liisa käyttää omaa järkeään ja katsoo monia juttuja sormiensa lävitse. Liisa ja Ari ovatkin hyvää pataa keskenään.
Niin, tässä sitä kelpasi olemaan vahdissa, myöntämään ja kieltämään, tekemään raportteja Nitan käytöksestä. Ikäero ei siihen oikeuttanut vaan asema: toinen oli ohjaaja, toinen sosiaalilautakunnan huostaanottama. Ja Nitan puolustuskeinoksi jäi vain silmien äänetön nauru.
Nitta on tyttö, joka ei halua kenenkään näkevän suruaan. Hän lyöttäytyy joka ilta eri pojan seuraan eikä välitä, vaikka hänellä on helpon tytön maine. Hän ei tee mitään rikollista, mutta kieltäytyy niin systemaattisesti noudattamasta koulukodin sääntöjä, niin että koulukodissa harkitaan hänen siirtoaan muualle. Pahamaineinen ahdistelija Sika ei uskalla kajota Nittaan, koska hän ei usko pärjäävänsä tytölle.
Minua hiukan harmittaa, miksi kirjassa paljastetaan melkein ensi kättelyssä Siasta liikaa yksityiskohtia. Toisaalta lukijaa pyritään johtamaan harhaan ja epäilemään eri henkilöä, joka Sika lopulta on. Ari pääsee lähemmäksi nuoria ja saa kuulla tietoja Siasta, sillä pelokkaat nuoret eivät ole halunneet kertoa ahdistelijasta muulle henkilökunnalle.
-Kyllä mä haluisin just sellasen poikakaverin kuin sä, hän sanoi. - Semmosen joka ei kysy olisinko mä kiltti että mä antaisin sen kaverillekin. Mut sä oot kunnon ihminen ja mä oon Korpirannan Nitta vaan.
Arin ja Nitan romanssi on hiukan höpsö. Meinasin pyrskähtää naurusta heidän rakkaudentunnustuksilleen, jotka tulivat minusta hiukan outoon saumaan: hetkeen, jolloin Ari kertoo Nitan Miuku-kissan kohtalosta. Muistelen, ettei elokuvassa ole näitä tunnustuksia ollenkaan, vaikka se muuten noudattaa melko tunnontarkasti kirjan tapahtumia. Koska näiden nuorten tapaamisia ei juurikaan kuvailla kirjan sivuilla, eivätkä he käy juuri minkäänlaisia keskusteluja, äkillinen rakkaudenpuuska tuntuu jotenkin hassulta. Ehkä se on juuri sitä "instalovea" parhaimmillaan.
Kirjan loppu on vapauttava ja toiveikas. Ari tekee mielestäni juuri oikean ratkaisun, sillä hänen ajatusmaailmansa tuskin olisi koskaan sopinut tiukkarajaiseen koulukotiin. Tälle olisi ollut luonteva jatko-osa, jossa Nitan ja Arin koulukodin jälkeistä elämää olisi seurattu.
Arvosanani 3,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Kissan kuolema muissa blogeissa:
Keijumetsästä - harhailua arjessa ja sen ulkopuolella
************************
Osallistun tällä kirjalla Katvealue-blogin Kirjavat kissat -lukuhaasteeseen, sillä Nitan kissa Miuku on hyvin oleellinen sivuhahmo tässä romaanissa, kuten kirjan nimikin kertoo. Haasteen nimissä aion ostaa eläinsuojeluyhdistyksen tuotteita.
Haasteen ohjeet:
1. Lahjoita jokaista lukemaasi kirjaa kohti yksi euro valitsemallesi eläinsuojeluyhdistykselle tai kissatalolle. Pienikin summa on tärkeä!
tai
2. Osta yhdistysten kannatustuotteita, mm. seinäkalentereita, joulukortteja, t-paitoja tai kauppakasseja.
tai
3. Lahjoita paikalliseen kissataloon kissanhiekkaa, kissanruokaa, vanha raapimispuu tai muuta tarpeellista tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti