Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kolme kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen

Sain Ullalta (Ullan luetut kirjat -blogi) haasteen, jossa minun tulisi nimetä kolme blogiaikani kirjaa, jotka haluaisin vielä lukea uudelleen. Jopas hän minulle haasteen heitti! Olen pitänyt blogiani vajaat puolitoista vuotta, ja kirjoja on tullut luettua paljonkin. Osan kirjoista olen lukenut ennen blogini aloittamista, mutta koska olen niistä tehnyt postaukset, lasken ne tietenkin mukaan. 

 Koska mielenkiintoisia kirjoja löytyy lukulistalle koko ajan lisää, en yleensä lue mitään kirjaa toiseen kertaan. En, vaikka kuinka kiintyisin tarinan henkilöihin ja itse tarinaan ja alkaisin haikailla kirjan perään myöhemmin. Vain kaksi bloggaamaani kirjaa olen lukenut kahteen kertaan: Stephenie Meyerin Vieras ja Veronica Rothin Outolintu. Siihen aikaan en kai ollut vielä haalinut niin innokkaasti kirjoja lukulistani jatkoksi.

Mutta nyt, jos päättäisin lukea joitakin kirjoja uudestaan, ne olisivat varmaankin nämä:


Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa (Otava)  - Koska se oli vain niin hykerryttävän, pökerryttävän romanttinen ja yllättävä. Jos jatko-osa Autumn Rose joskus suomennetaan (tai jos aion sen englanniksi lukea) tarvinnen myös muistutuksen, mitä ensimmäisessä osassa tarkalleen ottaen tapahtui.


Cassandra Clare: Luukaupunki (Otava) - Koska ikävöin Clarya ja Jacea ja Simonia, kuin he olisivat minun parhaita ystäviäni. 




Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa (WSOY) - Koska muun muassa tästä kirjasta sain innostuksen ja rakkauden kipinän nuorten aikuisten dystopioihin.

Nyt on minun vuoroni heittää haaste kolmelle bloggaajalle:

Annika K (Rakkaudesta kirjoihin -blogi),
Niina T (Yöpöydän kirjat -blogi) sekä
Rosales (Kirjamaailma-blogi), 

kertoisitteko te, mitkä kolme kirjaa haluaisitte tai aiotte lukea uudelleen?



6 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Vieras ja Outolintu on minunkin mielessä, että lukisin. Että sinun sivuilla on inspiraatioita lukemiseen.

Niina T. kirjoitti...

Mielenkiintoiset valinnat! Olen jopa lukenut kaikki kolme. Sattumalta Meyerin Vieras tarttui nyt kesäloman kirpparikierroksella matkaani, uusintalukua varten. Samoin Albert Sánchez Piñolin Kylmä iho.

Olipas hauskaa etsiä kolmea uudelleen luettavaksi kelvollista teosta ja päädyin lopulta hieman ennalta arvattaviin teoksiin. Tai no, yksi niistä on hieman vanhempaa tuotantoa ja saattaa monelta olla lukematta. Huomenna blogissa lisää. :) Kiitos vielä kerran haastamisesta! ♥

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Näistä minulla on itselläni luettuna vain Delirium (sekä Outolintu ja Vieras). Luukaupungin olen monesti aikonut lukea ja Illallinen vampyyrin kanssa voisi myös olla kiinnostava. Kiitos siis vinkistä ja muistutuksesta! Blogiaikana on kyllä tullut huomattua, että uudelleenlukuun ei "ole aikaa", kun uusia kirjoja tulvii syliin.

Serentis kirjoitti...

Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi. Ihan uusia mielenkiintoisia kirjatuttavuuksia. Voi kun pienellä ihmisellä olisi enemmän aikaa lukea/kuunnella kirjoja, kaikkia mielenkiintoisia kun ei millään ehdi.

Ulla kirjoitti...

Tulin lisäämään, että tämä pitää saada lukuun.
Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa.

Heidi P kirjoitti...

Hienoa, Ulla! Kirja on lukemisen arvoinen :)