"Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti – jopa noidaksi.
Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi.
Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annalisea, vaikka hän on yksi heistä.
Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka.
Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercury, musta noita joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta.
Helppo nakki."
Oma arvio:
Tämä on hyvin erikoinen tarina, joka alun epäilyksistäni huolimatta vei minut mukanaan. Kirjan maailma on hyvin noitamaisen utuinen. Tunnelma ikään kuin vakuuttaa lukijan siitä, että noidat ja noituus on ihan normaalia, kun taas tavalliset ihmiset, eli nurjat, niitä poikkeuksia. Raakaa luettavaa tämä on välillä ja osittain synkkääkin synkempi tarina.
Päähenkilö Nathan on sympaattinen ja teinimäisesti hullaantunut Annaliseen. Nathanissa on myös tarvittaessa potkua, mikä on ehdottoman tärkeä piirre. Kirjan rakkaustarina ei tuonut minulle mitään suurempia väristyksiä, mutta muuten kirjan tapahtumat ovat mielenkiintoista luettavaa. Pidin, mutten rakastunut. Arvosanani kirjalle 4+
Tämän kirjan sain kustantajalta, suurkiitokset!
Puoliksi villi: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2015.
" Valkoiset noidat jahtaavat häntä.
Mustat noidat vihaavat häntä.
Lahja jonka hän sai murhanhimoiselta isältään
on uusi villi kyky, jota hän ei hallitse.
Hänen on pelastettava rakastamansa tyttö,
vaikka tämä on ehkä pettänyt hänet.
Mustien ja valkoisten noitien välisessä sodassa
Nathan taistelee rinnallaan niin ystäviä kuin vihollisia.
Mutta hänen kohtaamistaan vaaroista suurin
saattaa olla hänen sisällään lymyävä peto...
Nathan on kohdannut viimein pahamaineisen isänsä Marcuksen ja saanut häneltä kolme lahjaa, jotka tekevät hänestä täysivaltaisen aikuisen noidan. Pakomatka kuitenkin jatkuu yhä. Nathanin täytyy pelastaa Annalise ja valita puolensa noitien kapinassa, jossa hän taistelee niin vanhojen ystävien kuin vihollistenkin rinnalla. Ennen kaikkea hänen on opittava hallitsemaan uutta kykyään - kummaa, villiä voimaa, joka uhkaa ottaa hänet kokonaan valtaansa."
Oma arvio:
Tämä Half bad -sarja on kyllä omaa luokkaansa, niin hyvässä kuin pahassakin. Minun on ollut lukuprosessini aikana kauhean vaikea päättää, vihaanko vai rakastanko tätä kakkososaa Puoliksi villi. Nathanin tarina on omaa laatuaan, niin kuin koko noitien maailma tässä sarjassa: on valkoisia ja mustia noitia, sekaverisiä, puoliverisiä ja nurjia. Noitien maailma on saatu kuvattua ihmeellisen luontevasti kaikessa raadollisuudessaan. Mitään lasten kirjoja nämä eivät ole, sen verran väkivaltaa ja raakuutta kirjojen sivuilla vilahtelee.
Tauko ensimmäisen osan jälkeen oli venynyt niin pitkäksi, etten alussa meinannut tajuta mistään mitään. Minulta oli jotenkin jäänyt unholaan Puoliksi pahan lopputapahtumat, mutta pikku hiljaa aloin päästä kärryille. Nathanin kamppailu uuden kykynsä kanssa on mielenkiintoista luettavaa, vaikka aiheuttikin minussa välillä inhon väristyksiä. Ainoastaan Nathanin pakkomielteenomainen rakkaus Annaliseen on ärsyttävää, kuten moni muukin lukija on maininnut jo Puoliksi paha -kirjan luettuaan. Nyt minullakin alkoi tämä asia tökkimään. Gabrielin hahmoon ihastuin kovasti, sillä hän tukee Nathania oikean ystävän tavoin ja ehkä hiukan enemmänkin.
Pidin siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat eri maihin, vaikka paikkoja ja maisemia olisi Green saanut kuvailla mielestäni vielä yksityiskohtaisemmin.
Olin enemmän kuin mielissäni Nathanin isän Marcusin ilmestymisestä tarinaan mukaan. Hänestä tulee nyt esiin aivan uusi puoli, eikä hän ole niin paha kuin sarjan alussa annetaan ymmärtää. Myös lopputaistelut kaikessa verisyydessään ovat koukuttavaa luettavaa, vaikken yleensä niin sellaisista pidä. Loppu on yllättävä, surullinen, mutta aivan tajuttoman, ärsyttävän koukuttava. Voi pliis, saanhan lukea kolmososan jo viimeistään syksyllä?
Jos vielä pari ärsytyksen aihetta listaisin tähän, joita tämä Puoliksi villi minussa aiheutti:
1. Nathanin "haistattelu". Hän haistattelee Celialle, hän haistattelee Gabrielille, hän haistattelee Nesbittille. Joka kerta käytetään siis tuota sanaa. En tiedä, miksi se otti minua pattiin...
2. Annalise. Hänet kuvataan kirjassa ihanana, söpönä, onnettomana valkoisena noitana, jonka Nathan haluaa pelastaa Mercury-noidan kynsistä. Minusta hänellä ei ole mitään virkaa koko tarinassa. Kun Annalise herää syvästä unestaan, hän hehkuttaa Nathanin olevan hänen 'prinssinsä ja sankarinsa'! Ääh! Melkein toivoin, ettei hän olisi ikinä herännytkään. Kun lopussa Annalise alkaa tajuta Nathanin todellisen luonteen ja vieroksua häntä, olin mielissäni. Siksipä olin hyvin onnellinen lopussa tapahtuneesta käänteestä, joka muuttaa Nathanin suhtautumista muka-niin-söpöön-ja-ihanaan Annaliseen. Kamala minä!
Näin paljon tunteitani suuntaan jos toiseen heitellyt kirja saa arvosanakseen 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Puoliksi poissa: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2016.
"Nathan Byrn pakenee taas. Vapaiden noitien allianssi on kaikkea muuta kuin kukistettu. Vain uusi, rohkea strategia voi pelastaa hajaantuneet ja lannistuneet kapinalliset lopulliselta häviöltä. He tarvitsevat Gabrielin amuletin puuttuvaa puolikasta – muinaista artefaktia, joka tekee kantajastaan taisteluissa voittamattoman.
Mutta amuletin toisen puolikkaan haltijalla, pelottavan väkevällä erakkonoita Ledgerillä, on omat suunnitelmansa. Voittaakseen Ledgerin luottamuksen Nathanin täytyy matkustaa Amerikkaan ja taivutella hänet luopumaan amuletista. Yhdessä Nathanin oman, maagisen lahjan kanssa amuletti saattaisi riittää kääntämään tapahtumien kulun ja päättämään viimein kertaiskulla verisen sodan mustien ja valkoisten noitien välillä."
Oma arvio:
Pitkä väli on taas kulunut siitä, kun luin sarjan toisen osan Puoliksi villi. Muistan parhaiten edellisen kirjan traagisen lopun, joka muuttaa Nathanin suhtautumisen Annaliseen ja saa hänet yhä enemmän vihaisemmaksi. Hän haluaa tuhota Soulin hinnalla millä hyvänsä - ja kostaa Annaliselle isänsä kuoleman.
Tällä kertaa ajattelen juostessani Annaliseä. Kuvittelen ajavani häntä takaa aivan hänen kannoillaan.
Kun aiemmissa osissa Nathanilla on romanttinen pakkomielle Annalisestä, nyt hänen pakkomielteensä on muuttunut - tappamisvimmaksi. Minua välillä puistatti pysyä Nathanin matkassa, niin väkivaltainen, kostonhimoinen ja törkeä hän on. Uskoin kuitenkin, että pinnan alta löytyy vielä se Nathan, johon ensimmäisessä osassa tykästyin.
"Olenko paha, koska tapan ihmisiä? Koska haluan tappaa?"
"Olet ylivertainen kamppailija. muut eivät pysty samaan kuin sinä. Et sinä ole paha, Nathan. Mutta älä tee mitään sellaista, mitä et pysty perustelemaan itsellesi. Muuten omatuntosi alkaa kolkuttaa. Vain sinä tiedät, mitä on kontollasi, ja vain sinä joudut elämään tekojesi kanssa."
Onneksi Gabriel on mukana tasoittamassa Nathanin hurjaa luontoa. Hän on tässäkin osassa lempihahmoni ja minun sydäntäni lämmittää, miten paljon hän välittää Nathanista. Onneksi Nathan alkaa pehmetä tarinan edetessä ja tajuaa, millainen kultakimpale hänellä on käsissään. Hän joutuu myös lupaamaan Celialle, ettei suin päin surmaa Annaliseä, vaan tämä saa ansaitsemansa oikeudenkäynnin. Lupaus tuottaa Nathanille tuskaa, mutta hän pitää sen.
Puoliksi poissa ottaa aikaa syttyäkseen, mutta vie mukavasti mukanaan. Vaikka minua ei hirveästi kiinnostanut taustalla vellova valkoisten ja mustien noitien sota, tarina imaisi minun mukaansa. Sen aiheutti Nathanin ja Gabrielin tarina, josta halusin imeä kaiken irti. Kirjan loppu on hyvin yllättävä, surullinen mutta lohdullinen. Nathanin tarina on paketissa.
Erityiskiitos Justin Metzille ja Tim Greenille tämän sarjan kansikuvista, joista tämä viimeisen osan liekehtivä puu on erityisen kaunis!
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Puoliksi poissa muissa blogeissa:
Kirjakko ruispellossa
2 kommenttia:
Luin itse juuri viimeisen osan, enkä vain voi lopettaa itkemistä, eikä se johdu itse kirjasarjan päättymisestä. Loppu oli liian täydellinen kaikista tunteiden räjähtyksistä huolimatta, mutta huomaan keksiväni monta eri tapaa päättää kirja muulla lailla kauniisti, mikään ei kuitenkaan vedä vertojaan todelliseen verrattuna. Joskun huomaan ajattelevani, että kunpa en olisi lukenut koko kirjaa, olisin säästynyt niin paljolta...
Kirjan jälkeen monien laulujen sanat saavat merkityksen. All of me ja Let her go soivat nykyään jatkuvasti huoneessani hetkinä, jolloin en saa pidettyä tunteita kasassa. Juonipaljastus: loppu on kaikkea.
Tiedän paljastuksen olevan ympäripyöreä, mutta kirjan lopun luettua sekin saa selvennöksen ja olen varma että kaikki ovat kanssani samaa mieltä.
Nyt minun on vain selvittävä kadonneessa maailmassani ilman Puoliksi Pahaa niin kuin meidän kaikkien pian
<3 Voimia. Voin antaa sitä teille vaikkei sitä itselläni olisi.
Kuulostaapa melkoisen vaikuttavalta tuo trilogian päätösosa! En olekaan vielä saanut kirjaa käsiini, mutta toivottavasti pääsen pian sen lukemaan. Melkoisen tunnekuohun on sinulle aiheuttanut, voimia!
Lähetä kommentti