Kymnaasi - Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille: Ilkka Auer

Kymnaasi - Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille: Ilkka Auer. Haamu 2019.

Kansi: Ilkka Auer

"Sofia on orpo, onneton ja yksin. Oudot sattumukset johdattavat hänet metsän keskellä sijaitsevaan salaperäiseen sisäoppilaitokseen. Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille on paikka, jossa todellisuuden rajat hämärtyvät.

Sofia tutustuu Kymnaasin kiehtovaan historiaan ja sen erikoislaatuisiin asukkaisiin, Muusaan, Sointuun, Avelineen ja kiehtovaan Lydiaan. Sofia löytää Kymnaasista kodin ja paikkansa maailmassa, joka on paljon mystisempi kuin voisi kuvitellakaan.

Kun pimeät voimat uhkaavat Kymnaasia, Sofia tajuaa, että hän voi menettää kaiken. Ja siihen hän ei enää suostu. Mutta onko Sofia valmis kohtaamaan pahuuden silmästä silmään?" (Haamu)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=JXksgjecEsI

Oma arvio:


Ilkka Auer on vakuuttanut minut kirja kirjan jälkeen loistavana nuorten kauhukirjailijana. Olen lukenut hänen aiemmat Haamu-kustantamon julkaisemat kauhukirjat Anastasian ja Domowikin, ja nyt tartuin siis erittäin innokkaana tähän uutukaiseen, jonka pitkä, joskin kaunis nimi ei houkuttele toistelemaan jatkuvasti. Olkoon se siis tässä bloggauksessa pelkästään Kymnaasi. Kirjan kansikuva, joka on Auerin itsensä taiteilema, on houkuttelevan maaginen, joskaan ei niin kauhumainen. Kauhua, mutta myös fantasiaa, on kuitenkin luvassa koko 303:n sivun verran, sen voin luvata!

Kymnaasi antoi minulle uuden mahdollisuuden, niin kuin meille kaikille. (s. 100)

Kirjan alussa Sofia kärsii elostaan kamalassa sijaisperheessä, jossa hän joutuu elämään jatkuvassa pelossa ja arvottomuuden tunteessa. Niinpä hän on päättänyt tehdä kamalan teon ja päättää päivänsä oman käden kautta. Hyisestä vedestä hänet kuitenkin tempaistaan rannalle ja pelastetaan autoon, joka vie hänet hyvin ihmeelliseen paikkaan, Kymnaasiin. Ystävällinen johtajatar Aveline ottaa Sofian vastaan ja mukava Muusa-tyttö opastaa hienotunteisesti Kymnaasin tavoille. Läheskään kaikkea Sofia ei saa alussa tietää, sillä tuohon ihmeelliseen orpokodin, tyttökoulun ja turvakodin sekoitelmaan liittyy hyvin paljon kummallisuuksia, joita on vaikea ihmislapsen sulattaa kerralla.

 Sofian edessä seisoo noin kolmen- tai neljäntoista ikäinen tyttö, joka oli pukeutunut märkää ihoa vasten liimautuneeseen, nilkkoihin saakka ulottuvaan likaisenvalkoiseen, pitsisomisteiseen mekkoon. Paikka paikoin pitsisomisteet ja mekko olivat repeilleet, ja siellä täällä näkyi tahroja. Tytön iho oli liidunvalkoinen, ja vaikka hänen harmaanvalkeat, miltei lattiaan ulottuvat litimärät hiuksensa kehystivät kasvoja aavemaisina ja karkeina kuin hevosen häntä hänen kasvojaan, hän oli omalla tavallaan sievä. (s. 143)

Kolmikerroksinen (+ kellari) Kymnaasi on jo itse rakennuksena hyvin hämmästyttävä. Luen suu auki hämmästyksestä kaikkia rakennukseen liittyviä kuvailuja. (Kuvailujen lisäksi rakennuksen hahmottamista auttaa kirjan sisäkannella olevat tarkat kartat.) Kiehtovin on pelätty kellarikerros, jonka Sofia saa pian vastuualueekseen: hänen on esimerkiksi käytävä käynnistämässä tarvittessa sammunut dynamo. Kellaritiloissa asuu kammoksuttu Sokea, mustatukkainen tyttö, joka osoittautuu kuitenkin ihan kivaksi. Pelottavaan länsisiipeen ei ole suotavaa mennä, koska siellä sijaitsee palaneen kirjaston hiillokset. Siellä kuitenkin työskentelee kaikkien muiden tuskan itselleen ottava Sijaiskärsijä, joka yrittää kirjansitomossa pelastaa palaneita kirjoja.

Kymnaasi sijaitsee elämän ja kuoleman välimaastossa, Rajalla, ja tavallisten ihmisten sanotaan siellä olevan Pinnalla. Kymnaasiin ei voi löytää, jos ei tiedä, missä sinne johtava portti on. Muusa tutustuttaa Sofian Kymnaasin ympärillä oleviin muihinkin portteihin, jotka on nimetty tunteiden mukaan: Rakkaus, Ihme, Hurmio, Pelko. Kustakin portista astuminen vie kulkijan kyseisen tunteen valtaan, ja kustakin portista voi myös päästä sisälle Kymnaasin alueelle omanlaisiaan otuksia. Kymnaasilaisten tärkeimpiä tehtäviä onkin vahtia portteja, ettei niistä pääse sisälle ei-toivottuja olentoja. 

 Pienokaisissa oli jotain perin kummallista, mutta Sofian oli mahdotonta sanoa mitä. He olivat kauniita ja ihania ja aivan erilaisia kuin ketkään muut Sofian koskaan tapaamat tuon ikäiset. Lydian kosketus, ääni ja katse humisivat vielä Sofian mielessä viimeisen tytön esittäytyessä. (s. 86)

Sofia tulee erityisen tutuksi Lydia-nimisen Pienokaisen kanssa, joka on myös Räyhähenki. Tätä on vaikea uskoa katsoessa kuvankaunista tyttöä. Todellisuudessa Lydia, kuten muut Pienokaisiksi kutsutut kauniit lapset, ovat tavalla tai toisella kuolleita. Lydia rakastuu Sofiaan heti alussa, ja kulkee tämän kyljessä kuin takiainen. Tytöt tuntevat voimakkaasti toistensa läheisyydessä, nukkuvat usein vierekkäin ja ovat toistensa apuna. Muuten tyttöjen rakkaus jää minulle hieman hämmentäväksi, sillä kirjassa ei kuvata juurikaan siihen kuuluvan muuta fyysistä kuin kädestä pitäminen tai vierekkäin nukkuminen. Ehkei sen ole tarkoitus olla niinkään romanttista rakkautta, vaan sisarellista yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kuitenkin pakahduttaa huumallaan ja voimallaan.


Kymnaasissa on oltu viime ajat erityisen peloissaan, sillä kammottava Punainen mies yrittää päästä alueelle ja tuhota kaiken. Hän on erityisesti Sofian jäljillä, ja tarinan edetessä selviää, miksi. Kauhistuttava hirmumyrsky on lähestymässä Kymnaasia, ja asukkaiden on oltava erityisen valppaina.

Te olette kestäneet asioita, joita suurin osa ihmisistä ei olisi kestänyt, ja te olette henkisesti paljon tavallista vahvempia  ja tunteellisempia. Siksi ja vain siksi teistä voi kasvattaa sellaisia, jotka auttavat muita ja vaikuttavat salassa maailman menoon. (s. 156)

Kymnaasin maailma on uskomattoman kiehtova ja kammottava. Se on yhtäaikaa taianomainen satumaailma peuroineen, lampineen, unikivineen ja tunneportteineen, mutta samalla myös kauhunsekainen polttavine Kytijöineen, järkyttävine Matosormineen ja uhkaavine Lasaretteineen. Tunteet ovat kirjassa hyvin vallitsevia, ja myös loppuratkaisuun liittyy yksi tärkeimmistä tunteista. Pidän tästä kirjasta oikein kovasti, muun muassa koska pystyin tarkkojen kuvailujen ansiosta sukeltamaan hyvin helposti kirjan maailmaan ja viihdyin siellä.

Suosittelen tätä huikeaa, tiivistunnelmaista kirjaa noin 13-15-vuotiaille kauhun ja fantasian ystäville, etenkin Potter- ja Morrigan-faneille. Kirjassa on sen verran kammottavaa kauhua ja lopussa kuolemaakin, etten alle yläkouluikäisille tätä vinkkaisi kuitenkaan.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 


Kirjahullun päiväkirja 
Pirja&Kirja

Samantyylistä luettavaa: 

Nevermoor-sarja: Jessica Townsend
Harry Potter -sarja: J.K. Rowling
Anastasia: Ilkka Auer 
Domowik: Ilkka Auer

Osallistun tällä kirjalla Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.