lauantai 31. elokuuta 2019

We were liars: E. Lockhart

We were liars: E. Lockhart. (Narrator of Audiobook: Ariadne Meyers.) Delacorte Press 2014. Ei suomennettu.

 Kansi: Angela Carlino (suunnittelu)


"A beautiful and distinguished family.
A private island.
A brilliant, damaged girl; a passionate, political boy.
A group of four friends—the Liars—whose friendship turns destructive.
A revolution.
An accident.
A secret.
Lies upon lies.
True love.
The truth."

Oma arvio:

Ensimmäistä kertaa teen  blogiarvion äänikirjasta. Aiemmin olen pitänyt periaatteenani, että koska äänikirjojen kuunteluni on jokseenkin puolihuolimatonta lukemiseen verrattuna, en ala tekemään niistä kokopitkiä bloggauksia, vaan olen arvioinut kuuntelemani kirjat lyhyesti samaan koontipostaukseen. Nyt minun täytyy tehdä poikkeus, sillä tämä kirja on niin tajuttoman hyvä ja teki minun lenkkeilyistäni uskomattoman mahtavia elämyksiä. Saadakseni aikaiseksi järkevähkön arvion, lainasin kuitenkin tämän teoksen kirjastosta, jotta saan bloggaukseen mukaan lainauksia ja voin lukea uudelleen parhaat kohdat. 

I don't want to pretend.
I don't want to be friends.
I don't want to forget. I am trying to remember. (s. 114)

We were liars kertoo eräästä suvusta ja heidän kesänvietostaan kuvitteellisella Beechwood Island -nimisellä saarella Massachussetsissa, jonka suvun päät, Harris ja Tipper Sinclair omistavat. Saarella on kesähuvilat kaikille suvun sisaruksille perheineen; Red Gate, Cuddledown ja Windemere, joista jälkimmäisessä kirjan päähenkilö, kahdeksantoistavuotias Cadence viettää kesiään. Cadence kertoo heti alussa kärsivänsä vaikeista migreenikohtauksista ja muistikatkoksista. Näiden syitä ja aiheuttajia hän alkaa kertoa takaumien kautta, lähtien kesästä, jolloin hän oli viisitoistavuotias, ja jolloin perheen isä jätti hänet ja äidin toisen naisen takia. Tuona kesänä Cadencelle tapahtui onnettomuus, jossa hänet löydettiin pökkyräisenä vedestä alusvaatteisillaan hypotermian kourissa.  Eikä Cadence muista tuosta päivästä mitään.

---In fact, when did you get so pretty? It's distracting." 
"I look the same as always." (s. 13)

Kirjan nimi viittaa Beechwoodissa aikaansa viettävään, samanikäisistä serkuksista koostuvaan porukkaan, joita saaren suku ovat alkaneet kutsua nimellä  Valehtelijat eli Liars. Porukkaan kuuluu Red Gatessa oleskeleva Johnny, Cuddledownissa oleskeleva Mirren, Windemeressä oleskeleva Cadence... ja sitten on Gat. Gat, joka on  Johnnyn ja hänen pikkuveljensä ei-biologinen velipuoli, ja on tullut perheeseen Carrie-äidin uuden miehen Edin mukana. Gat on syvällinen pohdiskelija, tummaihoinen ja mustahiuksinen intiaanigeeniensä ansiosta. Ja Gat on se,  jonka Cadence haluaa joka vuosi nähdä, se, jota Cadence rakastaa salaisesti. Mutta heti tuon kesän 2015 alussa Cadence saa kuulla Gatin New Yorkin tytöstä, Raquelista. Cadence itkee pettymystään huoneessaan, mutta ei voi arvata, mitä tuona kesänä tulee tapahtumaan. Että hänen unelmansa toteutuu sittenkin.

We were warm and shivering,
and young and ancient,
and alive.
I was thinking, It's true. We already love each other.
We already do. (s. 24)

Sitten on kesä 2017, jolloin Cadence ja muut Liarsit ovat jo seitsentoistakesäisiä. Välissä on yksi Beechwoodin kesä, jossa Cadence ei ole ollut mukana - hän reissasi isänsä luona Euroopassa. Nyt ystävykset ja serkukset kohtaavat taas, hiukan ujostellen mutta pian taas rennosti toisilleen kuittaillen. Johnny on komistunut, Mirren on kaunistunut ja Gat... voi luoja, kuinka sekaisin Cadencen ajatukset ovat. Hän ei ole nimittäin saanut yhtään viestiä Gatiltä tuon onnettumuuskesän jälkeen, jolloin he rakastuivat ja suutelivat pimeinä öinä. Myöskään Mirren ei vastannut koskaan Cadencen sähköpostiviesteihin. Nyt serkukset alkavat hiljaa rakentaa ystävyyttään uusiksi, ja sitten Cadencen muisti alkaa hiljalleen palautua. Kun hän tajuaa, mitä onnettomuusiltana tapahtui, kaikki menee uusiksi. 

Be normal, now, she said. Right now, she said. 
Because you are. Because you can be.
Don't cause a scene, she told me. Breathe and sit up. (s. 5-6)

We were liars on uskomattoman kauniisti, mystisesti ja ovelasti rakennettu nuorten aikuisten kirja. Se on yhtäaikaa kasvukertomus, sukudraama, rakkautta tihkuva tarina ja psykologinen jännäri. Lockhartin kerronta on uskomattoman kaunista, mutta helppoa luettavaa (ja kuunneltavaa.) Tarinaa täydentää ihanat sadunpätkät, joita kirjoja rakastava Cadence muuntelee omanlaisikseen. Cadencen kertojanääni on vahva ja uskottava. Hän kärsii kovista kivuista, mutta myös muistamattomuudestaan. Hän kärsii siitä, että häneltä on salattu monia asioita. Eniten hän kuitenkin kärsii siitä, että oma rakas Gat ei ole ollut hänen tukenaan. Hän kärsii myös äitinsä tavasta pakottaa tukahduttamaan kaikki surun tunteet takaisin sisälle.

Arvosanani 5

Tämän äänikirjan kuuntelin Overdriven Libby-sovelluksessa (KAIPO) ja kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan YA-haasteen kohtaan:

Free square***

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Rakkaus suurempi kuin meri: Tahereh Mafi

Rakkaus suurempi kuin meri: Tahereh Mafi. Suomentanut Leena Peltomaa. Otava 2019.

 Englanninkielinen alkuteos (2018): A Very large expanse of sea. Kansi: Tiia Javanainen.

"Koskettava, ajankohtainen romaani ensirakkaudesta pelon ja ennakkoluulojen maailmassa.

16-vuotias muslimityttö Shirin elää New Yorkin terrori-iskujen jälkimainingeissa ja saa kokea päivittäin, millaista on olla ihmisten vihan kohteena. Ainoa keino selvitä on piiloutua kovan kuoren taakse. Vain tanssiessaan iltapäivisin breakdancea Shirin voi olla täysin oma itsensä.

Kun Shirin tapaa koulun koripallotähden Oceanin, hänen on vaikea uskoa, että poika oikeasti haluaa tutustua häneen. Voivatko heidän maailmansa kohdata? Ja uskaltaako kovia kokenut Shirin päästää pojan lähelleen?(Otava)"

Oma arvio: 

"All we need is love..." Pitkästä aikaa sain lukea kunnon annoksen rakkautta, kun uppouduin tähän iranilais-amerikkalaisen Tahereh Mafin YA-kirjaan Rakkaus suurempi kuin meri. Niinhän siinä kävi, että suuret tunteet veivät minut mukanaan ja sivut kääntyilivät kuin itsekseen, eikä aikaakaan, kun olin ahminut koko kirjan. Minä niin kaipasinkin jotain tällaista mieletöntä tunteiden kuohuntaa!

Minulle tämä oli taas kerran uusi kaupunki, taas kerran ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Toimin niin kuin minulla oli uudessa koulussa tapana toimia. Kieltäydyin katsomasta kehenkään. (s. 5)

Kirjan päähenkilö, lukiolainen Shirin antaa heti kirjan alussa itsestään yhtä aikaa hyvin voimakkaan, mutta myös epävarman kuvan. Hänen perheensä on muuttanut tiuhaan paikasta toiseen, eikä Shirin ole oikein päässyt kotoutumaan mihinkään. Siksi hän ei halua edes nähdä vaivaa eikä tutustua ihmisiin. Hän ei katso ketään silmiin, vaan laahustaa koulun käytävillä huivi kiedottuna ruskeiden hiustensa ympärille. Huiviaan hän haluaa pitää päässään siitä huolimatta, että se tekee hänen elämästään vaikeaa - etenkin vuosi sitten tapahtuneiden WTC:n terrori-iskujen jälkeen.

"Mutta hei, ole varovainen ton kanssa", sanoin ja nyökkäsin lappua kohti. "Jos sä tekstaat mun kanssa liikaa, sun täytyy mennä mun kanssa naimisiin. Mun uskonto määrää niin."
Hän kalpeni. "Hetkinen. Siis mitä?" (s. 26)

Siksipä Shirin hämmästyy, kun koulun koristähti Ocean alkaa osoittaa kiinnostustaan häntä kohtaan. Ocean esittää hyvin suorasukaisia ja Shirinin mielestä hölmöjä kysymyksiä liittyen Shirinin huiviin ja muslimiuskoon. Tyttö huomaa kuitenkin pitävänsä tuosta pojasta, mutta pitää koko ajan jarruja päällä, sillä hän ei halua pojan joutuvan hankaluuksin hänen takiaan. Ocean on kuitenkin uskomattoman sinnikäs - ja toivottoman rakastunut kauniiseen Shiriniin. Nuoret tutustuvat lähinnä AIM-viestittelyiden kautta, jotka myöhemmin muuttuvat salaisiksi, peiton alla käydyiksi puheluiksi.

"Tämä ei ole normaalia. Sunlaiset jätkät ei juttele munlaisille tytöille." (s. 79)

Minun ilokseni kirjassa vahvana aiheena on myös hiphop-kulttuuri, sillä heti kirjan alussa Shirinin isoveli Navid perustaa kavereineen breakdance-ryhmän, johon hän haluaa myös siskonsa mukaan. Breikkitreenit ovatkin Shirinille parasta ajanvietettä pitkään aikaan, ja Jacobista, Carlosista ja Bijanista tulee tytölle kuin veljiä. Yhdessä he treenaavat vaativia akrobaattisia breikkiliikkeitä ja käyvät myös battleissä. Shirin tuntee viimeinkin kuuluvansa johonkin.

Shirinillä on myös toinen intohimo breikkaamisen lisäksi: hän tuunailee kirppiksiltä ostamiaan vaatteita mieleisekseen. Hänellä onkin aina koulussa hyvin tyylikkäät vaatteet päällään, mikä hämmentää välillä Navidia. Hänen mielestään on hiukan ristiriitaista, että hänen siskonsa käyttää yhtä aikaa hyvin istuvia farkkuja ja huivia. Navid on kuitenkin suloisen ymmärtäväinen ja suojeleva isoveli, vaikka ehkä välillä liiallisuuksiin asti. Myös Shirinin vanhemmat ovat olleet hyvin suojelevia tyttöään kohtaan sen jälkeen, kun tämän kimppuun käytiin kadulla. Shirinille ei käynyt pahasti, mutta toki välikohtaus jätti jäljen häneen.

"Mä tykkään siitä, että ihmisten pitää kysyä multa lupa, ennen kuin ne näkee mun hiukset." (s. 86)

Ulospäin Shirin näyttää pelottavalta ja uhmakkaalta, mutta sisimmässään hän on pelokas ja epävarma tyttö. Kun Shirin huomaa itsessään ihan uudenlaisia tunteita, joita Ocean aiheuttaa, hän joutuu kamppailemaan suojakuorensa murtumista vastaan.

Voi luoja.
En voinut olla näkemättä. En voinut olla näkemättä, voi luoja, voi herrajumala jeesus, tulkaa joku ja pelastakaa minut, en voinut olla näkemättä hänen kasvojaan. Mitä minulle oli tapahtunut? Miksi olin äkkiä aivan lääpälläni häneen? (s. 78)

Pidän kovasti siitä, että Shirin ja Oceanin tarinassa ei ole sorruttu instarakkauteen, vaan heidän tunteensa kypsyvät hiljalleen ystävyydestä rakastumiseen. Jos jotain nurinaa tästä pitäisi keksiä,  olisi Shirinin tunnekuohuja saatu paisutettua vielä mahtipontisemmaksi monipuolisemmalla kerrontatyylillä, sillä nyt kirjan kieli on melko yksinkertaista ja kerronta dialogi-keskeistä. Toisaalta juuri näiden seikkojen vuoksi kirjan sujuvalukuisuus saa minulta kiitoksensa.

Näiden kahden nuoren tarina herättää lukijassa monenlaisia tunteita, eikä kyyneleet olleet minulla kaukana muutamassa kohdassa. Kirjan loppu on tosin minun makuuni hiukan tylsä ja ponneton, olisin kaivannut siihen enemmän tunnekuohuntaa.

Kirja perustuu kirjailijan itsensä omakohtaisiin kokemuksiin, mikä tekee tarinasta vieläkin kiehtovamman. Olisi kiinnostavaa tietää, osaako Tahereh Mafi itse breikata. Kirjailijalta on ilmestynyt myös moniosainen dystopinen YA-sarja Shatter me, johon saatan ehkä joku päivä tarttua.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Jatka lukemista

Samantyylistä luettavaa:

Lumi: Seita Vuorela


Kirjankansibingo saa kirjan kohtaan:

Ei kuvaa

 YA-haaste saa kirjan kohtaan:

Julkaistu vuonna 2019

torstai 15. elokuuta 2019

Sirpale: Sanna Isto

Sirpale: Sanna Isto. WSOY 2019


"Voiko menneisyyttä muuttaa?

Sanna Iston Sirpale on vangitsevasti historiaa ja nykyaikaa sekoittava nuortenromaani Berliinistä.

Kolme kesäviikkoa koiravahtina, kun muu perhe on matkoilla: mikä ihana vapaus! Mutta lukioikäisen Minjan unelmaloma ei ehdi edes kunnolla alkaa, kun kohtalo jo ottaa ohjat käsiinsä. Lattialistan alta löytynyt vanha kahvikupinkorva tempaisee hänet toiseen aikaan ja berliiniläisen kotitalon hurjaan historiaan. Huoneet pysyvät samoina, vaikka kaikki muu on toisin. Helteet, huvitukset ja ihana Luca saavat odottaa, kun Minja uppoutuu asunnossa eläneen perheen tarinaan. Miksi tytär on lukittuna huoneeseensa? Voisiko Minja vielä auttaa häntä, ja jos voisi, mikä kaikki muuttuisi?" (WSOY)

Oma arvio:

Ylläoleva kirjankansikuva ei tee ollenkaan oikeutta todelliselle kannelle: kirjan kansipaperissa on kahvikupinkorvan sisällä aukko, josta pääsee kurkkaamaan kirjan varsinaisessa kannessa piileskelevään vanhaan Berliinin karttaan. Rakastan tällaisia pieniä, mutta herttaisia kikkoja kansikuvissa ja niiden kansipapereissa!


Berliinin kartta liittyykin olennaisesti kirjan tarinaan, sillä Sanna Iston Sirpale sijoittuu kyseiseen kaupunkiin (kirjailija itse asuu muuten Berliinissä.) Kirjan päähenkilö, saksansuomalainen Minja joutuu jäämään koiravahdiksi rakkaalle Fräulein Haarigilleen, kun vanhemmat matkustavat äidin synnyinseudulle Suomeen. Heillä on ollut tapana matkustaa Hirsijärvellä asuvan mummon syntymäpäiville joka kesä, ja nyt Minja jää ensimmäistä kertaa pois.

Yksinäisyys ja itsenäisyys tuntuu kuitenkin uudelta ja kivalta. Eikä Minja jää yksin: hänen ystävänsä Rara, Hanna ja Yeliz pitävät hänelle seuraa, ja paras ystävä Luca kantaa jopa kassinsa Minjan luo jäädäkseen koko ajaksi seuraa pitämään. Minja ei juurikaan vastusta, sillä Luca on paitsi mukavaa seuraa, myös täydellinen kokki ( ja ihan mukavan näköinenkin.)

Otin kahvikupinkorvan käteeni ja katselin sitä hetken kuin suurta aarretta, mikä se olikin. Sitten tartuin siihen oikeaoppisella otteella. Humahdus tuntui vatsanpohjassa saakka. (s 44)

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Minja löytää ikivanhan kahvikupinkorvan jalkalistan alta. Kun hän on siemaisevinaan kuvitellusta kahvikupposesta, tyttö humpsahtaa ihan toiseen aikaan: asunto on sama, mutta hyvin erilainen. Siellä ei asukaan Minjan perhe, vaan jotkut ihan muut. Kalusteet ovat sodanaikaisia, huoneita on enemmän (ne menevät jopa Minjan nykyisen naapurin, äkäisen rouva Yrmyn huoneiston puolelle) ja talossa vallitsee omituinen tunnelma. Pian Minja tajuaa, että voi siirtyä taikaesineellään ajasta toiseen. Hän pääsee keskelle berliiniläistä perhetragediaa juuri ennen toista maailmansotaa, juutalaisvainojen aikaan.

Menneisyydessä nuori Rosa-tyttö on lukittu huoneeseensa, koska hän on rakastunut juutalaiseen pianonsoitonopettajaansa. Minja lupautuu auttamaan tyttöä, jotta tämä pääsee livahtamaan rakkaansa luokse. Minjan elämä alkaa kietoutua menneen ja nykyisen ympärille niin, että Luca alkaa jo turhautua. Minja ei uskalla kertoa tapahtumista muille, koska eiväthän he kuitenkaan uskoisi. Lucalla tuntuu olevan muutenkin jotain salattavaa, mutta Minjalla ei ole aikaa selvitellä pojan salaisuuksia, kun Rosan kohtalo mietityttää tätä. Lopulta Minja uskoutuu ystävilleen Rosasta alkuun tarinan muodossa, mutta lopulta hän lipsauttaa kaiken olevan totta, eikä tarinaa. Ja kun Minja humpsahtaa menneisyyteen tyttöjen nähden, heidän on pakko uskoa. Vai huijaako Minja kaikkia? Lopulta Lucakin saa tietää, mutta hän ei tiedä mitä uskoa, kun tyttö katoaa useaksi päivää kotoaan.

Sirpale on kiehtova sekoitus nykyaikaa, historiaa ja maagista realismia. Tarinan myötä monet mysteerit ratkeavat ja avautuvat hauskalla tavalla. Pidän siitä, ettei kirjassa aleta kuitenkaan kuivistelemaan synkällä historialla, vaan se on vain yksi olennainen osa tarinaa, johon lukija pääsee Minjan kanssa yhdessä sukeltamaan. Nykyajan tarinassa käydään läpi ystävyyttä ja sitä, miten aina ei välttämättä tiedä, mitä kaikkein läheisimmillä ystävillä on meneillään. Kirjassa myös eräs ystävyys muuttuu hienosti ja vähäeleisesti romanttiseksi rakkaudeksi. Pidän siitä, koska onhan se hiukan uskottavampaa, että pitkään ystävinä olleet eivät suin päin suuntaa muhinoimaan, kun tajuavat tunteidensa laadun. 

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

en löytänyt muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa: 

Parantola: Satu Mattila-Laine

Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Historiallinen romaani

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

44. Kirja kertoo Berliinistä
 

tiistai 6. elokuuta 2019

Pilvilinna: Kerstin Gier

Pilvilinna: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2019.

 Saksankielinen alkuteos (2017): Wolkenschloss. Kansi: Eva Schöfmann-Davidov

"Sveitsin vuoristossa sijaitsee hotelli Pilvilinna, jonka loiston päivät ovat kaukana takanapäin. Paikka herää eloon ainoastaan kerran vuodessa, kun kuuluihin uudenvuodenjuhliin saapuu vieraita ympäri maailman. 17-vuotias Fanny on palkattu hotelliin apulaiseksi. Hän pitää huolen, että hotellivieraiden elämä on lokoisaa ja ylellistä.

Työn tuoksinassa Fanny huomaa, että kaikki vieraat eivät taida olla sitä, mitä sanovat olevansa. Mitä salaisia juonia muhkeiden samettiverhojen takana oikein punotaan? Erityisen kiinnostunut Fanny on itseään vuoden vanhemmasta Tristanista, joka kiipeilee ikkunalaudoilla sen sijaan että kulkisi portaita.

Pian Fanny löytää itsensä seikkailun silmästä. Sen myötä Fanny saattaa menettää työnsä – ja sydämensäkin.

Pilvilinna on hurmaavan hyväntuulinen kertomus, jossa on aimo annos vanhan ajan tyttöromaanin viehätystä ja satumaista lumoa." (Gummerus)

Oma arvio:
 
Jos  järjestäisi Vuoden kaunein ja kiehtovin kansikuva -kilpailun, tämän kirjan kansi olisi vahvoja voittoehdokkaita! Kirjan lilasävyinen kansi on täynnä ihania, pieniä yksityiskohtia: mies lukemassa lehteä, pikkupoika juoksemassa karkuun, nuoripari suutelemassa katulampun alla, joku kiipeämässä katolla savupiipun juurta, äiti pienokainen sylissään jne. Voisin tuijottaa Pilvilinna-romaanin kantta ikuisuuden, mutta kiehtovan kuuloinen tarina houkuttelee kuitenkin avaamaan kannen ja uppoamaan kirjan pilvilinnoihin. Kirjaimellisesti.
 
Kirjan pääosassa on 17-vuotias Fanny, joka on saanut unelmiensa työpaikan sveitsiläisen Pilvilinna-hotellin apulaisena. Hotellissa moni asia muistuttaa meinneisyydestä, mutta juuri sen vanhanaikaisuuden vuoksi asiakkaat rakastavat tätä hotellia. Fannyn tehtäviin kuuluu aika usein lapsenkaitsimista, mikä ei ole helppoa, kun villiviikarit tuppaavat karkaamaan häneltä. Fannyn sietokykyä koettelee pikkuvanha, yhdeksänvuotias Don, joka yrittää järkätä Fannyä usein hankaluuksiin. Tytön piristykseksi hotelliin saapuu pelätyn omistajan, Roman Montfordin, poika Ben, joka ei ole Fannysta hassumman näköinen. Hotelliin saapuu myös isoisänsä kanssa komeaakin komeampi Tristan, joka hurmaa etenkin hotellin muut nuoret asiakkaat. Fannynkin sydän on ihan sikkarallaan molempien poikien edessä, vaikka Benin kanssa asiat tahtovat usein mennä mokailuksi, riitelyksi ja mökötykseksi.

Olin käyttänyt ensimmäisen vapaan iltani naismuistiin kerrassaan upeasti. Sen sijaan, että olisin viimein suudellut Beniä, olin sylkenyt hänen päälleen ja paennut paikalta.Nyt hän piti minua paitsi kajahtaneena, myös iljettävänä. (s. 262)

Pilvilinnassa alkaa kuitenkin tapahtua kaikenlaista kummaa: erään vanhan rouvan sormus katoaa ja löytyy myöhemmin rikkaan oligarkkirouvan huoneesta, pari lasta katoaa lastenhoitajalta mystisesti ja löytyy myöhemmin eräästä huoneesta nukkumasta. Hotellissa majaileva trillerikirjailija kertoo Benille ja Fannylle hotelleja kiertävästä Luksushotelli-sieppaajasta, joka on vienyt rikkaiden lapsia ja vaatinut sitten tuntuvia lunnaita. Ben ei usko sanaakaan, mutta Fanny on kauhuissaan. Ja sitten Fanny saa vielä vahingossa kuulla, että Pilvilinna-hotelli aiotaan myydä häikäilemättömälle herra Burkhardtille, joka muuttaa paikan lasketteluparatiisiksi. Tämä murtaisi monen työntekijän sydämen, sillä osa on ollut talossa jo iäisyyden. 

Pilvilinna on sekoitus hersyvää huumoria, herttaista ja kilttiä romantiikkaa ja jännittävää seikkailua lumisessa Sveitsissä. Kirjasta huokuu luksushotellin viehko vanhanajan glamouri ja maagisuus. Odotin, että kirjassa olisi ollut enemmänkin maagisuutta, mutta oikeastaan kirjassa ei ole muuta fantasiamaista elementtiä kuin tunnelma ja mystinen hotellin Kielletty kissa, joka tuntuu olleen hotellilla jo omituisen kauan sitten. Olisin odottanut kirjan päähenkilöltä ja romansseilta hiukan enemmän, nyt ne jäävät hiukan hihitteleviksi hapuiluiksi. Kirjan miljöö on kuitenkin taianomaisen satumainen ja mieleenpainuva.

Jokin raapi ovea. Se oli Kielletty kissa, ja kun päästin sen sisään, se hyppäsi heti sängylle ja käpertyi kehräten kokoon. Olin varma, että se oli tullut lohduttamaan minua. (s. 270)
 
Päähenkilön iästä huolimatta kirjaa voisin suositella jo kuudesluokkalaisillekin, sillä kirjan tarina on seikkailuineen päivineen melkoisen lapsekas ja hupsu. (Olen tainnut luonnehtia Gierin aiempia kirjojakin, jotka kuuluvat Unien kirjat- ja Rakkaus ei katso aikaa -trilogiaan, hupsuiksi, sillä sellainen tyyli hänellä näyttää olevan.) Kirjan lopussa on mittava henkilöluettelo hotellin henkilökunnasta ja asiakkaista, sekä erikoisia sanoja selvittelevä sanasto. Opin itse muun muassa, mikä on oligarkki.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:
 
En löytänyt muita bloggauksia.
 
Samantyylistä luettavaa: 
 


Lisään Kirjankansibingoon ruksin kohtaan:

Unenomainen

YA-haaste saa ruksin kohtaan:

Alkuperäiskieli ei suomi tai englanti

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja


perjantai 2. elokuuta 2019

Artemis: Andy Weir

Artemis: Andy Weir. Suomentanut Annukka Kolehmainen. Into 2019.

Englanninkielinen alkuteos (2017): Artemis. Kansi: www.headdesign.co.uk (suunnittelu ja kuvitus), Head Design, Shutterstock (kuvat)

"Jasmine Bashara ei oikeastaan halua olla sankari, hän haluaa vain rikastua. Ei niin pöyhkeän rikkaaksi kuin monet hänen kotikaupunkiinsa Artemikseen saapuvat turistit vaan mukavasti toimeentulevaksi. Artemis on ihmiskunnan ensimmäinen ja ainoa asuinpaikka Kuussa. 

Kun tuhannen taalan tilaisuus osuu kohdalle, Jazz ei kieltäydy. Aloittelevasta salakuljettajasta kuoriutuu huippu­rikollinen, eikä hänen käänteistään puutu taitavaa juonittelua, teknistä osaamista tai vauhtia – asennekin on kohdallaan. Jazz ei ole koskaan ollut kiipelissä, josta hän ei älynsä avulla selviäisi.

Jazzin on suunniteltava täydellinen rikos, mutta ei siinä kaikki. Hän huomaa sotkeutuneensa vaaralliseen vyyhteen, jossa on kyse koko kaupungin hallinnasta." (Into)

Oma arvio: 

Pitkään on saatu odottaa, että Yksin Marsissa menestysteoksen jälkeen saamme uutta luettavaa Andy Weiriltä. Kuten hänen esikoisteoksessaan, myös Artemiksen tapahtumamiljöönä on avaruus. Tällä kertaa ei vaan olla Marsissa, vaan Kuun pinnalla sijaitsevassa tulevaisuuden siirtokunnassa, Artemiksessa. Kirjan juoni on myös jännityspainotteisempi kuin Weirin aiemmassa.

Kuljeskelin puiston reunamilla ja katselin ulos Kuun pinnalle. En ikinä ole käsittänyt, mikä kuumaisemassa viehättää. Se ei vain ole...yhtään minkäänlainen. Kai ihmiset sitten pitävät semmoisesta? Jonkin sortin zenimäisestä paskasta? Minä en pidä. Minusta kauneinta tuolla ulkona on muu Artemis. (s. 107)

Artemiksen päähenkilö ja minäkertoja on lähes koko elämänsä Artemiksella asunut nuori nainen "Jazz" Bashara, jonka saudiarabialainen hitsaajaisänsä on tuonut ihan pienenä lapsena Kuuhun. Erinäisten erimielisyyksien vuoksi Jazzin ja hänen isänsä välit eivät ole enää kovin hyvät, kuten esimerkiksi sen, että nuorena tyttösenä hän vahingossa poltti isänsä hitsaamon pössyttelynsä takia. Jazzin elämäntavat eivät myöskään ole oikein muslimi-isän mieleen.

Jazzin pääsääntöinen tulonlähde on erinäisten kiellettyjen tai vaikeasti saatavien tuotteiden salakuljetus maasta Kuuhun. Tämä mahdollistuu Jazzin elinikäisen kirjeystävänsä Kelvinin ansiosta, joka työskentelee Kenian lastausasemalla KSC.ssä. Kirjeenvaihto Kelvinin kanssa valottaa lukijalle Jazzin vaiheita lapsuudesta nuoruuteen, ja paljastaa muun muassa ikävän tapahtuman, jossa Jazzin poikaystävä Tyler on lähtenyt Dale-nimisen miehen matkaan.  Nyt Jazz vaikuttaa hyvin yksinäiseltä: hänen ainoita huvejaan on kaljoittelu kantakuppilassa ja uusien salakuljetustoimeksiantojen odottelu. Kaiken lisäksi Artemiksen ainoa lainvartija Rudy on koko ajan Jazzin kannoilla. Kun sitten norjalaistaustainen rahamies Trond Landvik tarjoaa Jazzille erittäin rahakasta - ja vaarallista - sabotaasikeikkaa, Jazzin elämä saa säpinää. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelluksi, ja lopulta Jazz huomaa olevansa suuren rikollisjärjestön maalitauluna - ja on surmata koko Artemiksen ihmisväestön pienen virheen takia.

Tässä sitä oltiin. Kaikki palaset olivat kohdallaan. Minulla oli hitsausvarusteet, mittatilaustyönä tehty elektroninen laite ja RTB, joka odotti asemissa. Aloin hengästyä, ja sydän takoi kuin aikoisi murtautua ulos rinnasta. Pikku rötökseni oli siirtymässä teoriasta käytäntöön. Olin tosiaankin tekemässä sen. (s. 110)

Kirjan mielenkiintoisinta antia on itse tapahtumapaikan ja elämän siellä kuvailu. Weir ei ole tuttuun tapaansa säästellyt yksityiskohtia selostaessaan elämää Kuun pinnalla. Kirjan alussa on myös kartat havainnollistamaan kirjan tapahtumapaikkoja, kuten Artemiksen kaikkia viittä kuplamaista moduulia, Rauhallisuuden merellä sijaitsevaa Apollo 11 -vierailukeskusta sekä Artemiksen hapensaannista turvaavaa Sanchezin Alumiinin sulattokuplaa. Kirjan tekniset yksityiskohdat on selitetty insinöörimäisen tarkasti, mikä lisää tarinan ja tapahtumien uskottavuutta, vaikka lukija ei niistä ymmärtäisi hölkäsen pöläystä (puhun nyt itsestäni). Artemiksessa asuvat vain kaikkein rikkaimmat, ja se hankkii elinkeinonsa turismilla, mutta Jazzin ohella myös työväenluokkaa tarvitaan pitämään asiat kunnossa.

Mutta sitten kirjan miinuspuoliin: vaikka uppouduin täysin Kuuelämään Jazzin mukana, en saanut pienenpienoistakaan otetta kenestäkään kirjan henkilöhahmosta. Jazz jätti minut kylmäksi kuin kivi, eikä hänessä tuntunut olevan mitään mielenkiintoista saati sympatioita herättävää. Hän vain meni, toimi, oli, eli...kuin robotti. Ei edes hänen isäsuhteensa korjaantuminen ja romanssinpoikanen ystävänsä Svobodan kanssa saanut sydäntäni sykkyrään. On tainnut käydä niin, että henkilöhahmojen kehitys on jäänyt juonen ja tarkan teknisen selostuksen varjoon. Ymmärrän kyllä, että Jazz on kyynistynyt, kun elämä on koetellut häntä Kuun pinnalla, eikä hän edes läpäissyt kuukävelykoettaan, joka olisi taannut hänelle säännölliset tulot. Olisin silti kaivannut häneen jotain syvyyttä.


Tunsin vesipisaran putoavan käsivarrelleni. Katsoin kattoa. Ala-Bean 27:n  kylmä ilma tiivistyi usein. Kuun painovoimassa veden pintajännitys on sitä luokkaa, että vettä piti tiivistyä aika lailla, ennen kuin se alkoi tippua. Mutta yläpuolellani ei näkynyt mitään.
Sitten kosketin kasvojani. "Voi saatana."
Vesi tulikin minusta. Minä itkin. (s. 218)

Artemista suosittelen jännäreiden ystäville, joita kiehtoo tekniset yksityiskohdat ja erikoiset tapahtumapaikat. Kirjan kieli on suorasukaista ja nokkelaa, joten lukeminen on vaivatonta. Kauniin kielen makustelijoille tämä kirja ei ole.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Normandiani

Samantyylistä luettavaa:

Yksin Marsissa: Andy Weir 
Tähtiviima: Shimo Suntila
Darlah - 172 tuntia Kuussa: Johan Harstad 
 


Lisään kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Scifihaasteeseen

Helmet-haaste saa kirjan kohtaan:

28. Kirjan kannessa on kuu


Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

19. A book set in space