Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

perjantai 14. lokakuuta 2016

Blogini logo ja käyntikortti

Eräänä päivänä huomasin blogissani olevan suuren puutteen: sillä ei ole omaa logoa. Jotenkin vain ei ole käynyt mielessäkään. Aloin pyöritellä sopivaa logon symbolia mielessäni. Heti aluksi päätin, että logooni tulee puusymboli, sillä kuvastaa todella paljon Dysphoria-blogin henkeä. Puu symbolina edustaa minulle jatkuvaa kasvua, tiedon haaroittumista, ylöspäin kurkottamista juuret silti syvällä maan alla. Logoni puu ei saanut olla mikään vehreä puska, vaan nimenomaan postapokalyptisen  karu, lehdetön puu, jossa on paljon haaroittuvia oksia, mutta joka silti seisoo paikallaan myllerryksistä huolimatta.

Olin ensin mustavalkoisen logon kannalla, mutta en oikein osannut toteuttaa sitä. Se olisi pitänyt kai itse osata piirtää köpöllä Paint-versiollani, joka koneellani on, eikä minun tärisevällä kädellä tehdä hienoa puusilhuettia. Kokeilin kyllä. Juu ei. Sitten löysin aivan mahtavan, juuri logoon sopivan kuvan ilmaisten kuvien paratiisista Pixabaysta. Jatkojalostin kuvaa mm. Photofiltre 7:lla (ilmainen kuvankäsittelyohjelma), Paintilla ja Powerpointilla. Jotta sain logon taustan läpinäkyväksi, pyysin apua bloggaajakollegaltani Riikalta, joka kirjoittaa Lukijan roolissa -blogia. Kiitos Riikka vielä kerran avusta!

Tässä se nyt sitten on:


Lisäksi tein käyntikortin, jota nyt alkuun käytän lähinnä sähköisesti esimerkiksi sähköpostien perässä, mutta mikäpä etten joskus painattaisi korttejakin.




2 kommenttia:

Riikka | Lukijan roolissa kirjoitti...

Eipä mitään, hyvä kun musta oli apua :)

ada kirjoitti...

Mielestäni logo on tärkeä myös blogeille, että ne voi tunnistaa muiden blogien joukosta helpommin. Pidän logosi puusymbolista ja siitä, että olet valinnut värillisen logon. Ystäväni on perustanut yrityksen ja hän tarvitsee myös logon, etsimmekin juuri ammattimaista suunnittelija, joka tekee logosuunnittelua yrityksille. https://www.mikkovuojarvi.fi/logon-suunnittelu