tiistai 1. syyskuuta 2015

Rising Moon -sarja: Sarianna Suorsa

Rising Moon. Evanescent - Katoavainen: Sarianna Suorsa. Bookcover 2015.


"Rising Moon -kirjasarjan ensimmäinen osa avaa vauhdilla lukijalleen näkymän uuteen maailmaan, joka tarraa lukijan mukaansa. Fantasia/scifi –aiheinen kirja kertoo neljään valtioon jakautuneesta maailmasta, jossa elämää varjostaa alituinen sodan uhka.
Lunar-eclipse on valtio, jossa kehittyneen geenimanipulaation avulla on onnistuttu istuttamaan syntymättömiin lapsiin erikoiskykyjä, joita halutaan hyödyntää maata uhkaavassa sodassa. Jokainen nuori on velvoitettu palvelemaan maataan ankarassa taistelukoulussa, joka armotta karsii heikoimmat joukosta.


Maan köyhimmässä kolkassa varttuneet Tegan, Alaric ja Alisha lähtevät vuorollaan taistelukouluun suorittamaan velvollisuuttaan. Jo alkupäivät osoittavat, että kaverusten on toimittava yhdessä kannatellen toinen toistaan sekä löydettävä tarvittavat liittolaiset, jotta selviytyminen onnistuisi.

Heikoimmassa asemassa näyttää olevan Alisha, jolla ei erikoiskykyjä ole lainkaan. Alisha osoittaa kuitenkin olevansa taistelija, joka ei helpolla luovuta. Tegan, kolmikosta vahvin, huomaa varsin nopeasti vihollisia olevan yllättävillä paikoilla. Vaikean taustan omaava Tegan joutuukin suurimman paineen alle joutuessaan erikoisvalvonnan alaiseksi liian vahvojen erikoiskykyjensä takia. Alaric onnistuu pehmentämään taitavilla sosiaalisilla kyvyillään kolmikon kohtaamia vastuksia, mutta aivan kaikkeen hänenkään taidot eivät riitä.

Teganin elämään astuu koulutuksessa vahva ja innostava nuorukainen. Pystyykö Tegan löytämään itsestään kyvyn rakastaa toista ihmistä varauksetta…"


Oma arvio:

Tämä  Sarianna Suorsan esikoisromaani jakaa mielipiteeni kahtia. Mukaansatempaava tämä on - kyllä. Kirja pitää sisällään mielenkiintoisia henkilöhahmoja - kyllä. Kirjan tarina on hyvin kehitelty ja yksityiskohdat mietitty suurimmalti osin tarkkaan - kyllä. Mutta joitakin seikkoja tässä kirjassa kuitenkin on, jotka minua häiritsee sen verran, etten listaa tätä parhaimpien lukukokemusteni listalle.

Päähenkilö Tegan on alusta saakka hyvin vahva, määrätietoinen ja aggressiivinen henkilö. Hänen väkivaltaisuutensa on siinä määrin rajua, että se saa minut hätkähtelemään: hän mojauttaa tuosta noin vaan ystäväänsä, hölmön tyttömäiseksi kuvailtua Alishaa turpaan (kirjaimellisesti), jos tämä edes leikillään härnää ystäväänsä. Hän paiskaa ystävänsä päin pöytää, kun lupaa opettaa tätä taistelemaan. Hän on siis suoraan sanottuna kamala ihminen, jolle en alkuun soisi yhtään ystävää. Onneksi Tegan hiukan rauhoittuu tarinan edetessä ja lopettaa ystäviensä mukiloimisen, sillä en olisi jaksanut lukea kirjaa enää yhtään pidemmälle. 

Teganin väkivaltaisuus saa syyn, kun heti kirjan alusta valotetaan hänen lapsuuttaan. Hänen väkivaltainen isänsä kun on kouluttanut tyttöään soturiksi lähinnä alistamalla, kiduttamalla ja lähes päästämällä useasti tytön päiviltään. Mietinkin, että noinkohan kukaan olisi selvinnyt lähellekään täysijärkisenä tuollaisen isäsuhteen jälkeen. Tegan kuitenkin onneksi pehmenee kirjan loppua myöten ja kykenee jopa laskemaan leikkiä itsestään ja rakastumaan. 

Teganin suhde kuolleeseen isäänsä on välillä ristiriitainen: vaikka hän muistelee isänsä kyseenalaisia kasvatuskeinojaan katkerana, välillä hän tuntuu ihannoivan isänsä muistoa ja perustelevan sillä aggressiivisuuttaan.

Parasta tässä kirjassa on taistelukoulun oppilaiden monipuoliset erikoiskyvyt, joihin Suorsa on selvästi panostanut. Kirja on selvästi saanut vaikutteita useista dystopia-kirjasarjoista: Teganin immuunius muiden kyvyille ja oman kyvyn laajantaminen muiden suojaksi, kuin myös koulun johtajan Cedrigin kyky lukea ajatuksia koskettamalla, tuo hyvin vahvasti mieleen Stephenie Meyerin Twilight-sarjan. Oppilaiden harjoitustehtävä suljetulla maastoareenalla muistuttaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan peliareenaa. Koulun kammottava johtaja Cedrig karmaisevine tekoineen tuo mieleen erehdyttävästi Nälkäpelin presidentti Snow:n. Veronica Rothin Outolintu-trilogiasta taas muistuttaa muun muassa koulun taisteluharjoitukset. Teganin äkkipikaisuus taas tuo mieleeni Sally Greenin Puoliksi Paha -trilogian päähenkilön Nathanin, joka heiluttelee nyrkkejään tuon tuostakin ja haistattelee joka toiselle vastaantulevalle.

Tarinan romanssipuoli on minusta sydäntäsykähdyttävän ihanaa ja Dante niin täydellisen söpö kovanaama.  Käsittämättömän hyvin Evanescent - Katoavainen koukutti minut, ja odotan ehdottomasti tarinalle jatkoa. Haluaisin ehdottomasti tietää enemmän myös Lunar-Eclipse valtion rakenteista geenimanipulaatioineen. 

Arvosanani on 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Rising Moon. Omnipotent - Kaikkivaltias: Sarianna Suorsa. Bookcover 2016.

  "Tegan Roy menetti kaiken. Perheensä, ystävänsä, rakastettunsa ja paikan taistelukoulussa. Onko mitään syytä jatkaa? Ainut voima, joka ajaa Tegania eteenpäin on kosto. Kosto, joka muuttaa koko maailmaa. Kosto, joka vie Cedriciltä, maan johtajalta, kaiken sen minkä Tegankin menetti - ja vielä enemmän.

Alkaa ajojahti, jossa punnitaan kumpi on vahvempi. Vaikka Tegan olettaa olevansa yksin, tekee hänen ystävät työtä Teganin tavoitteiden eteen.

Dante kokee olevansa vastuussa Teganin perheen kuolemasta. Ovatko asiat kuitenkaan niin yksinkertaisia maailmassa, jossa ihmisten yliluonnolliset kyvyt ovat arkipäivää?

Lunar-eclipse on valtio, jossa kehittyneen geenimanipulaation avulla on onnistuttu istuttamaan syntymättömiin lapsiin erikoiskykyjä, joita halutaan hyödyntää maata uhkaavassa sodassa. Jokainen nuori on velvoitettu palvelemaan maataan ankarassa taistelukoulussa, joka armotta karsii heikoimmat joukosta (Bookcover)


Oma arvio:


Pidin tästä Rising Moon -sarjan toisesta osasta enemmän kuin avausosasta. Kirjan juoni on mielestäni hyvin rakennettu, pysyin tapahtumien matkassa paljon paremmin kuin ensimmäistä osaa lukiessani ja mielenkiintoni säilyi hyvin yllä. Suorsan välillä itseään toistava kirjoitustyyli tuntui tosin välillä raskaalta lukea. Hän kirjoittaa kuitenkin mukavan kuvailevasti tapahtumista.

Maailma on jakautunut neljään valtioon, jotka poikkeavat johdoltaan toisistaan. Lunar Eclipsessa koulutetaan  18 vuotta täyttäneet sotilaiksi, joihin on lapsena istutettu erilaisia erikoiskyvyn antavia geenejä. Red Moonbeamissa aivopestään  kauko-ohjattavia, tahdottomia sotilaita, kun taas Silver Crescentissä tehdään geenimanipulaatiolla ihmisten ja eläinten risteytyksiä. Rising Moon on tuntematon, rauhaa rakastava valtio, kunnes selviää, että siellä on kehitelty seerumi, joka eliminoi kaikkien kyvyt. Nämä valtioiden erilaiset rakenteet tuovat mieleeni vahvasti Outolinnun viisi eri kaupunkiluokkaa. Toisaalta Rising Moon, valtio, josta kukaan ei oikein tiedä mitään, muistuttaa Nälkäpelin Vyöhykettä 13, jonne myös väki lopulta pakeni.

Kirjan juoni muistuttaa kovasti  lkäpelin juonta  Lunar-Eclipse -valtion johtaja Cedrig saalistaa koulutuskeskuksesta karannutta Tegania ja pommittaa kostoksi hänen kotikaupunkiaan, ihan kuten presidentti Snow jahtaa Katnissiä. Välillä menee epäuskottavuuden puolelle jo se, miten maan johtava mies jahtaa yhtä tyttöä niin paljon, ettei omalla perheellä saati muilla ihmisillä tunnu olevan enää mitään väliä

"Hän on aina askeleen edellä", kuiskasin. "Aina kun luulen voittaneeni...kun luulen murtaneeni hänet...kun luulen, että olen ajatellut kaiken läpi eikä ole mitään keinoa, miten hän voisi kostaa, hän voisi löytää jonkin muun keinon...hän tappoi kaikki...kaikki..." (s. 152)
 
Tegan on  alkuun hyvin haavoittuvaisen oloinen ja surun murtama äitinsä ja pikkusiskonsa Abigailin kuolemasta,  mutta pian hänen kyltymätön kostonhimonsa ja raakuutensa vievät huomion hänen herkemmästä puolestaan. Harmi, sillä olisin halunnut nähdä hänestä enemmän hiukan lempeämpääkin puolta. Kun Tegan lyöttäytyy yhteen Dmitrin kanssa, hänestä löytyy tuon nuorukaisen seurassa hiukan leikillisempi puoli, mutta vain hetkellisesti. Teganin valinnat ovat välillä puistattavan tunteettomia. Toisaalta tarinan maailma on niin dystopisen synkkä ja raadollinen, että ymmärrettävästi hän on sellainen kun on. 

Avasin silmäni ja samoin uurnan. Nousin seisomaan, ja nostin uurnan kädelläni ilmaan. Kun kallistin sitä, tuuli otti äitini ja siskoni lämpimään syleilyyn. Tuhka lähti kiemurtelemaan tuulen mukana, ja osa laskeutui puroon, osa jatkoi matkaansa ilmassa. Seurasin katseellani tuhkaa ja tunsin äidin ja siskon olevan kanssani. He pitivät minua kädestä. Ja taas minä itkin. (s.16) 

Kirjassa on kaksi minäkertojaa, enimmäkseen Tegan sekä välillä koulutuskeskukseen jäänyt Dante. Minua hiukan hämäsi välillä, kun heidän kerrontavuorojaan ei ollut merkitty lukujen alkuun mitenkään. Lisäksi sivujuonteena seurataan vasta toisiinsa ihastuneiden Alishan ja Alaricin vaiheita heidän tuskaillessaan ystävänsä Teganin kohtaloa. He ovat jääneet koulutuskeskukseen julman Cedrigin oppilaiksi. Heidän orastavaa romanssia oli mukava seurata, vaikken mitään suuria kipinöitä aistinutkaan.

Kun Tegan löytää kotoaan äitinsä kirjoittaman kirjan, joka kertoo Felina ja Flyer -nimisistä sisaruksista, hän pääsee tarinaa lukemalla  lähemmäksi äitiään. Pidän siitä, että miten tämä tarina tarinan sisällä kietoutuu lopulta kirjan todellisuuteen. Selvennyksen vuoksi olisi vain ollut hyvä, jos tarinanlukujaksot olisi erotettu muusta tekstistä kursivoinnilla.

Kirjan loppu jättää minun hyvin uteliaaksi jatko-osan suhteen. 

Arvosana 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
 

Samantyylistä luettavaa:


Merkitsin Helmet-lukuhaasteeseen kohdan:  

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Kirjassa käsitellään myös ystävyyttä keskeisenä teemana, joten merkitsen kirjan myös BFF-lukuhaasteeseen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on tämä samainen teos juuri luettavana, ja tuntemukseni ovat hieman ristiriitaiset... Alussa tarina vaikutti hyvinkin kiintoisalta (ja on toki sitä edelleen), mutta edetessäni pidemmälle tarinassa en ole voinut olla huomaamatta samankaltaisuuksia juuri sinunkin mainitsemiisi sarjoihin. Ongelma se ei sinällään ole, sillä monet sarjat muistuttavat toisiaan. Tässä ongelma on kuitenkin se että samankaltaisuuksia on vähän liian paljon, lukiessa tulee epämukava tunne siitä että "tämä on nähty ja luettu ennenkin." Eniten tökkii samankaltaisuus Twilightiin, lähinnä erikoiskykyjen muodossa. Päähenkilön immuunius muiden kyvyille (Twilight-Bella?), ja pahan johtajan kyky lukea ajatuksia ja eletty elämä pelkästään toista koskettamalla (Twilight-Aro?). Samoin myös muiden satuttaminen ajatuksen voimalla, elementtien hallinta... Päähenkilön ongelmat kyvyn kanssa, kun yritetään saada se ulottumaan suojaamaan myös muita... Vähän turhan samanlaista, toivottavasti tarina kehittyy enemmän uniikkiin suuntaan. Itsekin mm. Nälkäpelistä kiinnostuneena ymmärrän kirjoittajan inspiroituvan näistä hienoista sarjoista, mutta toivoisin ettei se silti johda alitajuntaiseen, ehkä huomaamatta tapahtuvaan kopiointiin näistä kirjoista :)

Tarina itsessään vaikuttaa mukaansatempaavalta, tällä hetkellä minulla on yksi neljännes kirjasta lukematta joten en vielä tiedä loppuratkaisua.

Toinen asia mikä itseäni häiritsi hieman oli kirjoitustyyli. En tiedä onko kirjaa lainkaan oikoluettu ennen painoon vientiä, mutta kieli ja ilmaisu oli mielestäni paikoitellen hyvinkin kankeaa. Lisäksi tekstissä oli ilmeisesti murreperäisiä (?) sanoja jotka eivät mielestäni kuulu yleiskieleen. Esimerkiksi kiipeämisestä puhuttaessa kirjoitettiin "kiikkumisesta", ja tekstissä oli joitakin sanoja joiden merkitys ei edes lukemalla selvinnyt sataprosenttisesti, kuten "sinkuisi", en ole koskaan kuullut kyseistä sanaa käytettävän täällä länsirannikolla missä itse asun.

Uskon kuitenkin että tästä voi tulla hieno suomalainen fantasiasarja, kunhan kirjoittaja keskittyy enemmän uniikin ja omanlaisen tarinan luomiseen ja huomioi myös kirjoitustyylinsä :)

Heidi P kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Huomasin itsekin tuon kielen kankeuden ja muutamat harmilliset kielivirheet, mutta päätin nyt pidättäytyä kielipoliisin virastani enkä maininnut niistä kirjapostauksessani. Kiikkumiset ja sinkumiset taas menivät minuun täydestä, eli taitavat olla Oulun alueen murresanoja :) Tosi on, että liika yhtäläisyys muihin kirjoihin alkaa maistua puulta, kun niitä alkaa olla siellä sun täällä.

VJ kirjoitti...

Tämän ensimmäinen osa meni huonoimpien lukemieni kirjojen joukkoon, mutta toisaalta kiinnostaa kyllä lukea toinen osa ja katsoa, onko tullut yhtään edistystä ensimmäiseen osaan verrattuna. Itseänikin kun ensimmäisessä osassa häiritsivät samankaltaisuudet muiden kirjojen kanssa sekä kirjan tönkkö kieli. Pitää varmaan katsoa, jos jossain vaiheessa tulee kirjastossa vastaan. :D