Minun kirjakevääni 2017

Ensimmäistä kertaa olen tilastoinut perusteellisemmin lukemisiani, vaikka olen kyllä aina rakastanut kaikkea tilastointia. Nyt on siis aika kurkata minun kirjakevääseeni lukuina.

*********************

Kevään lukemiset 

Luettuja sivuja minulle kertyi kevään aikana 15 029, ja keskimääräinen lukutahtini oli 53 sivua päivässä. Keskimääräinen kirjan pituus keväällä oli 259 sivua.

Ahkerimmin niin sivumäärän kuin kirjamääränkin perusteella luin maaliskuussa: yhteensä 4539 sivua, 18 kirjaa ja keskimäärin 47 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 252 sivua.

Kuva: Pixabay

Muiden kuukausien sivumäärät ja keskiarvoja:

Tammikuu: 3339 sivua, 11 kirjaa ja keskimäärin 68 sivua päivässä. Tässä kuussa päiväkohtainen sivumääräni oli siis suurin. Kirjojen keskimääräinen pituus 304 sivua.
Huhtikuu: 2820 sivua, 13 kirjaa ja keskimäärin 40 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 217 sivua.
Helmikuu: 2297 sivua, 6 kirjaa ja keskimäärin 67 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 383 sivua. Tässä kuussa luin siis keskimäärin paksumpia kirjoja.
Toukokuu: 2034 sivua, 10 kirjaa ja keskimäärin 55 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 203 sivua.

Toukokuun laihahko lukutulos selittynee sillä, että olen tuijottanut Netflixiltä sekä HBO Nordicilta sarjoja, kuten 13 syytä, Shadowhunters, Riverdale, Twin Peaks Return ja nyt Handmaid's Tale -dystopiasarjaa. Keskiarvot päiväkohtaisten sivumäärien suhteen eivät kerro koko totuutta, sillä esimerkiksi jotain lasten kirjaa voimme lukea todella kauan, kun taas yksin lukutahtini on kiivaampi. Lisäksi luen toki useita teoksia yhtäaikaisesti.Myös kirjojen keskimääräiseen pituuteen vaikuttaa alle 50-sivuiset lastenkirjat hyvin voimakkaasti.

Luin kevään aikana yhteensä 58 kirjaa, joista:

Nuorten aikuisten ja nuorten romaaneja 24
Lasten kertomuksia, helppolukuisia ja kuvakirjoja 13
Aikuisten romaaneja 12
Aikuisten tietokirjallisuutta 3
Lasten ja nuorten runoja 2
Lasten ja nuorten tietokirjoja 2
Aikuisten runo 1
Nuorten novelli 1

Suurin osa lukemistani kirjoista oli siis lanu-kirjallisuutta, eli jopa 42 kirjaa 58 kirjasta.

Kielikylpyä ja käännöksiä

Luin 3 nuortenkirjaa englanniksi.

Lukemistani kirjoista 27 oli suomennoksia vieraasta kielestä, eli loput 31 lukemaani kirjaa oli suomenkielisiä alkuteoksia.

Aikuisten kirjoista käännöksiä oli 9/16
Lasten kirjoista käännöksiä oli 7/16
Nuortenkirjoista käännöksiä oli 11/23

Ajattelin, että nuortenkirjoista minulla tulisi luettua enemmän käännöksiä, mutta on ilahduttavaa huomata, että noin puolet lukemistani nuortenkirjoista ovat olleet kuitenkin suomenkielisiä alkuteoksia.

Eniten luin kirjoja näiltä kustantajilta:

1. Otava, 11 kirjaa
2. Tammi ja WSOY, 7 kirjaa
3. Karisto, 6 kirjaa
4. Gummerus, 4 kirjaa
5. Like ja Haamu, 3 kirjaa

Lukemistani kirjoista 47 oli kovakantisia, 9 pehmeäkantisia, 1 varsinaisia pokkareita enkä lukenut yhtään e-kirjaa.

Uutuuskirjat suosiossa

Pääasiassa luin vuoden 2017 uutuuksia, niitä oli lukemistani kirjoista yhteensä 42.
Toiseksi eniten luin kirjoja viime vuodelta 2016, yhteensä 6 kirjaa
Kolmanneksi eniten vuosilta 2010-2015, yhteensä 5 kirjaa.

Voisi siis sanoa, etten ole ollut tänä keväänä  vanhojen kirjojen ystävä.


Naiskirjailijan kirjoittamia kirjoja luin 39 eli tuplasti enemmän kuin miesten kirjoittamia (20):

9 /16 aikuisten kirjoista oli naiskirjailijan kirjoittamia,
9/16 lasten kirjoista ja
21/26 nuorten kirjoista oli kirjoittanut nainen.

Nuortenkirjallisuudessa suosin ihan selvästi naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja.



Kirjailijoiden TOP3 kansallisuutta:

1. Suomalainen: 27
2. Yhdysvaltalainen: 14
3. Isobritannialainen: 8

Ylpeänä siis voin sanoa, että luen paljon kotimaista kirjallisuutta.


Kirjoista...

31 oli yksittäisiä teoksia, eli eivät olleet osana mitään sarjaa.
5 kuului kaksiosaiseen sarjaa
9 kuului trilogiaan ja
12 kuului neliosaiseen tai sitä laajempaan sarjaan


Luin seuraavanlaisiin genreihin kuuluvia nuortenkirjoja:

Fantasia:8 kirjaa
Scifi tai dystopia: 4 kirjaa
Jännitys: 4 kirjaa
Romantiikka:2 kirjaa
Paranormaali romantiikka:1 kirja
Huumori:1 kirja

Genreen luokittelemattomia: 4 kirjaa

Genreluokitus ei ole aina niin yksiselkoista, eli esimerkiksi joidenkin kirjojen kohdalla olisi voinut luokitella sekä fantasiaan että paranormaaliin romantiiikkaan. Fantasiakirjallisuutta olen nyt lukenut enemmän kuin lempilajiani dystopiaa ja scifiä ja myös nuorten jännityskirjallisuutta olen lukenut viime aikoina enemmän.

Aikuistenkirjallisuuden genret:

scifi: 5 kirjaa
Fantasia:2 kirjaa
Jännitys:2 kirjaa
Romantiikka:1 kirja
Genreen kuulumaton: 1 kirja

Aikuistenkirjallisuudesta suosin edelleen spefiä, ja lukemani kaksi jännityskirjaa ovat psykologisen jännityskirjallisuuden piiriin kuuluvia teoksia. Kauhukirjallisuutta ei kevääseeni nyt kuulunut lainkaan.

Arvosanat 

Kuva: Pixabay

Yleisin antamani arvosana oli 4 (31 kirjalle)
Arvosanan 5 sai 12 kirjaa.
Arvosanan 3 sai 15 kirjaa
Arvosanan 2 sai 1 kirja
Arvosanaa 1 ei saanut yksikään kirja

Kuva: Pixabay

Nuortenkirjallisuuden helmiä olivat tänä keväänä: 

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017. (Arvosana 5+)













Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017. (Arvosana 5+)

 Mitä sain tietää meduusoista: Ali Benjamin. Suomentanut Marianna Kurtto. Otava 2017 (Arvosana 5) 

Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013. Ei suomennettu. (Arvosana 5)

Kaikki kaikessa: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2017. (Arvosana 5-)

 Oonko ihan normaali?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2017. (Arvosana 5-)

Lastenkirjoista mieleenpainuvimmat: 

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen. Lukupalat-sarja. 64 sivua. Helppolukuinen. WSOY 2017. (Arvosana 5-)

Tassu-trio - Kuriton koiranpentu: Helena Meripaasi. Lastenkertomus. 157 sivua. Otava 2017. (Arvosana 4,5)

 










 Suomen lasten luontokirja: Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola. Lasten tietokirja. 232 sivua. Otava 2010. (Arvosana 4,5)

Mistä tavarat tulevat: Oldřich Ružička. Kuvittanut Alexandra Hetmerová. Suomentanut (engl.kielisestä laitoksesta) Iiris Kalliola. Lasten tietokirja. 36 sivua. Otava 2017. (Arvosana 4,5)

Aikuisten kirjallisuudesta korkeimmalle sijoitin: 

 Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik. Gummerus 2017. (Arvosana 5-)

 Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus 2017. (Arvosana 5-)

Verso: Tuomo Jäntti. Gummerus 2017. (Arvosana 4,5)

Pimeää ainetta: Blake Crouch. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi 2017. (Arvosana 4,5)

Vähiten minua miellytti nuortenkirjoista: 

The Cruelty - Nyt olet yksin: Scott Bergstrom. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2017. (Arvosana 2)

Lastenkirjoista huonoimmat pisteet sai: 

 Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi. Kuvittanut Jami Nurminen. Lasten Keskus 2017. (Arvosana 3)

Aikuisten kirjallisuudesta en niin kovin syttynyt:

Maailman merkillisimmät kummitustarinat: Mervi Koski. Minerva 2017. (Arvosana 3+)

Kevään kauneimmat kansikuvat:

Kiera Cass: Ainoa. Suomentanut Laura Haavisto. Pen&Paper 2017. Kansi: Erin Fitzsimmons

Elina Pitkäkangas: Kajo. Myllylahti 2017. Kansi: Karin Niemi

 Kevään pettymykset:

Veronica Roth: Viillot. Suomentanut Outi Järvinen. Otava 2017.

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2017.

Kevään yllättäjät:

 
Verso: Tuomo Jäntti. Gummerus 2017.

Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017.


**************************************

Muuta blogissani tapahtunutta

Blogini sai tänä vuonna oman suunnittelemani logon:

Tammikuussa annoin taas ääneni Blogiastanian kirjallisuuspalkintoehdokkailleni.

Suoritin kevään aikana seuraavat lukuhaasteet:

Klassikkohaaste osa 4

Apinan vuosi –lukuhaaste

Kirjavat kissat -lukuhaaste

BFF-lukuhaaste

Lumoava Luonto -luontokirjahaaste

Novellihaaste

Vuoden alussa asetin itselleni Goodreads-sivun lukuhaasteeksi 120 luettua kirjaa vuoden aikana, joten mielestäni lukutavoitteeni on kohtuullinen, koska olen jo nyt puolivälissä.

Olin myös mukana YLEN Kirjojen suomi - 101 kirjaa kampanjassa, johon luin romaanin vuodelta 2002: Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie.

Lähdin myös ensimmäistä kertaa mukaan Helmet-lukuhaasteeseen, johon olen saanut suoritettua 39 viidestäkymmenestä haastekohdasta. Vaikeimmat kohdat jäänee loppuvuodelle.

Lanseerasin blogiini myös Runosunnuntain, johon sain tehtyä keväällä kolme postausta.

Blogini täytti 6. helmikuuta kolme vuotta, jota juhlistin järjestämällä kirja-arvonnan.

Keväällä 2017 sattui myös ikäviä menetyksiä:

Helmikuussa kävin loppuvuodesta menehtyneen tätini hautajaisissa.

Keväällä myös Lukutoukan kulttuuriblogin Krista Airola menehtyi, ja hiukan myöhemmin myös Ullan Luetut Kirjat blogin Ulla.

Levätkää  rauhassa.









******************

Yksityiselämän onnenpipanoita

Keväällä 2017 sain suoritettua informaatiotutkimuksen opintoni päätökseen, täytin 38 vuotta, vietimme poikani 7-vuotis ja tyttäreni 9-vuotissyntymäpäiviä. Sain todistaa tyttäreni taiturimaista jalkapalloilua useissa turnauksissa, kävin yhdessä bloggaajatapaamisessa ja vietin perheeni kanssa rentouttavan hiihtoloman Ukkohallassa mökkeillen. Tästä on mukava jatkaa antoisaa lukuharrastustani -  ja toivon mukaan työpaikkakin vihdoin viimein löytyisi.

Mukavaa lukukesää kaikille!

Kirjanoita-sarja: Anne Leinonen

Kirjanoita: Anne Leinonen. WSOY 2017. (Kirjanoita #1)

Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

"Tarinat voivat pelastaa henkesi.

Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiaromaanin kahdesta symbioosissa elävästä kaupungista.

17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. Hän asuu Helbyssä, joka vain muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä.

Kokemukset ovat tehneet Aurasta uteliaan, mutta totuuden jäljille hän pääsee vasta aloitettuaan työt Menetettyjen unelmien talossa. Siellä Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa ja noitiin, joiden tehtävä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä - sekä kiehtovaan Pyryyn, jolla on salaisuus.

Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua?

Anne Leinosen fantasiakudelmassa kaikki on mahdollista." (#kirja)

Oma arvio:

Aura astui keskemmälle huonetta ja näki lähimpien vitriinien sisälle. Hän ymmärsi ympärillään olevan aarteen arvon, vaikka ei ollut koskaan aiemmin todella nähnyt tai pitänyt kädessään hyllyjen sisältämiä esineitä.

Vitriineissä oli kirjoja. Ohuita ja paksuja, tummakantisia ja kirkkaita. Leveitä, korkeita, matalia, järkäleitä, pienenpieniä. Aitoja ja oikeita paperisia kirjoja. (s. 28)

Millaista olisi elää maailmassa, jossa sähkölaitteet olisivat tuhonneet kaikki kirjat ja paperi olisi tullut tiensä päähän? Anne Leinonen on luonut kirjaansa Helsingin rinnakkaistodellisuuden, Helbyn, jossa tarinoita voi lukea enää elektronisilta läpysköiltä ja paperin korvikkeeksi on valmistettu eräänlaista älymuovia - ja jossa kirjat ovat historiaa. Kirjan päähenkilö Aura saa kuitenkin tietää salaisuuden niin itsestään kuin kirjoista: sen lisäksi, että hän on alkanut nähdä välähdyksiä toisesta todellisuudesta,  hän saa tietää olevansa yksi kirjasieluisista noidista, joka osaa taikoa kirjojen sanojen avulla. Lisäksi hän pääsee uuden työpaikkansa myötä tutustumaan salaperäiseen kirjavarastoon, jossa on vielä tallessa lukematon määrä varjeltavia kirjoja. Hänen uusi työnantajansa Raisa sekä kahvilassa asuva Pyry opastavat Auraa käyttämään sanoja taikomiseen - apuna esimerkiksi Edgar Allan Poen Korppi tai J.R.R. Tolkienin Hobitti - Sinne ja takaisin.

- Painettu teksti on kaiken alku ja juuri. Vain painetut lauseet merkitsevät, Raisa luennoi samalla. - Ja kuinka tärkeää on tietää, mitä sanoja käyttää missäkin tilanteessa. Sanat voivat pelastaa hengen. (s.99)

Auran äiti on kadonnut jäljettömiin hänen ollessa yksivuotias, kuten moni muukin ihminen, kun maailma oli mennyt tuolloin kertaheitolla sekaisin. Tämän jälkeen kehä kolmosen ulkopuolelle ei ollut enää asiaa ja sitä kutsutaan Joutomaaksi. Siellä sanotaan olevan pelottavia otuksia, kuten terävähampaisia matoja. Auran ja hänen isänsä elämään on ujuttautunut viime aikoina Inga-täti, joka tuntuu pitävän otteessaan isää. Hän yrittää myös kovasti määräillä Auraa, joka kuitenkin pistää hanakasti vastaan. 

- Olet ihana, Aura sanoi ja halasi Pyryä. - Onneksi me tutustuttiin. 

- Samoin. Sä olet tehnyt mun elämästä mielenkiintoisemman.

- En välitä siitä, kuka tai mikä sä olet. Aura kuiskasi ja painautui tiukemmin Pyryä vasten. (s 156)

Aura tutustuu paremmin Pyryyn, joka toimii tytölle mainiona oppaana taikomisessa. Pyry tuntuu kuitenkin salaavan jotain, ja häviää yhtäkkiä jäljettömiin. Aura yrittää löytää Pyryn ja matkustaa tämän takia myös vaaralliselle matkalle Joutomaalle, johon hän ottaa mukaan ystävänsä Silken. Silke ei ole kirjasieluinen, mutta ottaa yllättävän hyvin vastaan tiedon ystävänsä erikoiskyvyistä.

Kuva: Pixabay

Kirjanoita on erittäin helppolukuinen ja mukava niin juoneltaan kuin aiheeltaan. Pidän siitä, miten tarinoista ja sanoista on valjastettu taikavoimia ja kirjoja suorastaan palvotaan. Tekstissä vilisee jatkuvasti intertekstuaalisia viitteitä monista eri teoksista, niin taikomisen yhteydessä kuin muulloinkin.  Kirjasieluisuus on ihana määritelmä ihmisestä, joka tajuaa sanojen arvon - taidankin alkaa nimittää itseäni kirjasieluiseksi. Kirjassa on sopiva ripaus romantiikkaa ja jännitystä sekä yllättävä käänne lopussa, jonka kyllä hieman uumoilinkin tapahtuvaksi. Tarina on huolella loppuun mietitty ja lukijalle avattu, ja se takaa aina miellyttävän lukunautinnon.

Aura kallisteli kirjaa ja siveli sivuja sormenpäillään. Hän oli tunnistavinaan puuttuvan sanan sieltä, toisen täältä, sitten kokonaisia lauseita. Hän sulki silmänsä ja näki taian mukaansa imaisemat sanat. Ne soljuivat tasaisena virtana hänen tietoisuuteensa. (s. 210)

Helsinki ja Helby rinnakkaisina ulottuvuuksina on kutkuttava asetelma, ja seuraavassa osassa jännitetäänkin sitten, yhdistävätkö noidat nämä kaksi todellisuutta vai antavatko he yhteyksien katketa kokonaan näiden kahden todellisuuden välillä? Miten käy Helbyn? Minua jää myös askarruttamaan, löytääkö Aura äitinsä. Jään uteliaana odottelemaan sarjan toista osaa Noitakirja, jonka nimi tulee kaikkein arvokkaimmasta kirjasta, jota Helbyn noidat etsivät.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kirjanoita muissa blogeissa:

Luetaanko tämä? 
Mustetta paperilla
Unelmien aika
Yöpöydän kirjat

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

Noitakirja: Anne Leinonen. WSOY 2018. (Kirjanoita #2)

Kansi: Laura Lyytinen / IStockphoto

"Jokainen kirja kantaa sisällään taikuuden kipinän.

Kirjanoidan tarinan päättävässä Noitakirjassa Aura löytää itsestään väkevän noidan.

Selma on siepannut Pyryn mukaansa Helbystä Helsinkiin. Auran on seurattava heitä, mutta kaikki helpot tiet on katkaistu. On kuljettava Nuuksion epävakaan erämaan halki. Käy ilmi, että matkalla Helsinkiin oma mielikuvitus on pahin vihollinen.

Helsinki osoittautuu vaaralliseksi, sillä siellä noitia metsästetään. Liittolaisia löytyy yllättävistä suunnista, mutta mahtavimman loitsukirjan, Noitakirjan, löytäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, sillä kaupunki on täynnä kirjoja. Auran on Pyryn lisäksi kyettävä auttamaan myös Helbytä, joka on vaarassa tuhoutua.

Loitsu kerrallaan Auran voima kasvaa, mutta voiko taika koskaan peitota kaikkia eri puolilta nousevia uhkia?" (WSOY)

Oma arvio:

Pidin Kirjanoita-teosta kiehtovana niin maailmansa kuin tapahtumiensa vuoksi, mutta sitten tämä toinen osa, Noitakirja, ei meinannut lähteä minulla millään käyntiin. En tiedä, onko vika siinä, että ensimmäisen osan lopussa tuli niin paljon käänteitä ja paljastuksia, että tunnelma Noitakirjassa tuntuu jollakin tapaa kuluneelta, lätsähtäneeltä. Toimintaa ja käänteitä tässäkin osassa kyllä piisaa, mutta jotenkin nyt en vain niin kovasti viihtynyt kirjan parissa.

Tässä sarjan toisessa osassa Aura lähtee ystävänsä Silken, joka on vielä lumouksen vallassa, sekä inhoamansa Miron, antikvaristin, kanssa kohti Nuuksion Joutomaa-aluetta, jossa pitäisi vielä olla toimiva portaali Helbyn rinnakkaismaailmaan Helsinkiin. Nuuksiossa todellisuus on hyvin vääristynyttä ja omituista. Aura kuitenkin pääsee ystävineen Helsinkiin, mutta kohtaa siellä monenlaisia uusia vaaroja. Helsingissä on myös moni asia toisin kuin taianomaisessa Helbyssä.

 Aura oli edelleen tyrmistynyt ja ihastunut näkemästään. Kauppaan olisi voinut jäädä asumaan - kaikki se paperi ja sanat niihin painettuna, kenen tahansa saavutettavissa... Eikä yksikään noista teoksista räjähtänyt tai syttynyt palamaan joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Helsinkiläiset olivat onnekkaita, kun heillä oli tavallisia kirjoja! (s. 67-68)

Auran ihastus Pyry ilmaantuu tarinan edetessä takaisin tytön elämään, tosin aaveena, sillä hän ei voi olla rinnakkaismaailmassa omassa ihmishahmossaan. Aura ei tunnu pääsevän millään Noitakirjan jäljille, saati että hän pääsisi selvyyteen, kuka on lopulta pahiksien pahis: onko se Selma, joka kaappasi edellisessä osassa Pyryn mukaansa Helsinkiin vai Raisa, jonka kerrotaan myös olleen osallisena rinnakkaismaailmojen syntyyn. Kaikelle löytyy lopulta melko erikoinen selitys, joka kyllä yllättää lukijan puun takaa. Siitä iso kiitos, vaikka en itse kovin ilahtunut kirjan loppuratkaisuista. Tapahtumat menevät loppua kohti melko monimutkaisiksi. Ei sillä, että kaiken pitäisi aina olla niin helppoa, mutta olisin jotenkin toivonut tälle kirjasarjalle kevyempää ja yksiselitteisempää loppua.

Kuva: Pixabay

Auran ja Pyryn romanssi muistuttaa rakkauselokuvien helmeä Ghost - näkymätön rakkaus. Aura tuntee välillä Pyryn lämmön lähellään ja näkee tästä vain hailakan heijastuksen. He viettävät unenomaisia helliä hetkiä, Pyry aaveena ja Aura omana lihallisena itsenään. Pariskunnan loppu on melko surullinen, mutta toivoa on kuitenkin ripauksen verran.

Tuuli toi mukanaan laulua.Se oli se sama sävel, joka oli kutsunut Auraa puoleensa Kirjatalossa. Sanat olivat tyystin uudet: Mene pois, korppiseni, paha tunteeni. Ja korppi vastaa: En koskaan! (s. 46)

Minusta Noitakirja olisi toiminut paremmin vähän vähemmällä fantasiaelementtien määrällä. Pelkkä rinnakkaismaailmojen olemassaolo ja taikuus olisi tehnyt sarjasta sopivan,  mutta esimerkiksi ihmissudet ovat mielestäni liikaa, etenkään kun niillä ei ole juonen kannalta kuitenkaan merkittävää osaa. Ihmettelen myös, miksi ihmeessä klovnit on mainittu muutaman kerran lähinnä Auran pelkojen kohteena. Ne eivät jotenkin sovi kirjan maailmaan. Kiehtovinta on Auran kirjakatkelmien käyttäminen taikomiseen, mutta olisin ehkä kaivannut vielä enemmän kehitystä hänen kyvyissään. Myös Aurassa tapahtuva eräs muutos on minusta tarpeeton juonen kannalta, ja se jää tarinassa jotenkin keskenkäsitellyksi.

Pidän kovasti kirjan lopussa olevasta kirjalistasta, jossa on siis lueteltu Auran mukana kantamat taikakirjat ja muita tarinassa sivuttuja teoksia. Kiva, että Leinonen on käyttänyt kirjassa vaihtelevasti niin vanhempaa (esim. Kallaksen Sudenmorsian) että uudempaa ja vähemmän tunnettua kirjallisuutta (esim. Saloranta: Stepanin koodeksi.)

Arvosanani 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Noitakirja muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko) 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

Samantyylistä luettavaa:

Loihtijakronikka-sarja: Kami Garcia ja Margaret Stohl 

Louhi-sarja: Mervi Heikkilä

Päivitys Kuura-trilogiaan

Luin Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogian toisen osan Kajo. Klikkaa tästä lukeaksesi arvioni.

Kaikki kaikessa: Nicola Yoon

Kaikki kaikessa: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2015): Everything, everything

"Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa.

Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle ja elää oman kotinsa suojissa, kuin kuplassa. Olly on poika, joka muuttaa naapuriin ja Maddyn sydämeen.

"Sairauteni on yhtä harvinainen kuin kuuluisakin. Periaatteessa olen allerginen maailmalle. En lähde kotoa mihinkään, en ole poistunut sieltä seitsemääntoista vuoteen. Ainoat ihmiset, jotka tapaan, ovat äitini ja sairaanhoitajani Carla.

Mutta eräänä päivänä naapuriin ajaa muuttoauto. Katson ulos ikkunasta ja näen hänet. Hän on pitkä, hoikka ja pukeutunut mustaan - mustaan t-paitaan, mustiin farkkuihin, mustiin tennareihin ja mustaan pipoon, joka peittää hänen hiuksensa kokonaan. Hän huomaa minun katsovan ja tuijottaa minua. Tuijotan takaisin. Pojan nimi on Olly.

Ehkä tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta aina jotain voimme arvata. Esimerkiksi sen, että minä tulen rakastumaan Ollyyn. Siitä seuraa epäilemättä katastrofi." (#kirja)

Oma arvio:

"Olet tosiaan kuin sadusta. Prinsessa Madeline ja lasilinna."(s. 81)

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa spoilaamatta toisten lukukokemusta. Yritän nyt varovaisesti avata ajatuksiani menemättä liian pitkälle juonenkulkuun. Pienenä vinkkinä muille kirjaan tarttuville voisin sanoa, että jos et halua tietää olennaisia käänteitä, älä katso kirjan takaosasta liitekuvia elokuvasta, sillä niistä voi tehdä melko nopeasti johtopäätökset kirjan lopun tapahtumista. Minä tein se virheen, joten puhun kokemuksen syvällä (möreällä) rintaäänellä. Onneksi  tästä huolimatta kirja osasi hämmästyttää minut lopussa kuitenkin.

Immuunipuutosta (SCID) sairastavan Maddyn elämä tuntuu alkuun hyvin auvoisalta ja vakaalta suojatussa kodissaan. Maddyn hoitaja Carla on ihana, äiti hauska ja Maddyn elämä kuluu lähinnä hänen lempikirjojensa, kouluprojektiensa ja äiti-tytär-peli-iltojen parissa. Kun Olly muuttaa Maddyn naapuriin, hänen elämänsä keikahtaa nurin, ja hän alkaa kaivata muutakin - ja tuntea jotain ihanaa. Maddyn ja Ollyn hauskat pantomiimit ja lappuviestittelyt ikkunan kautta tuovat hänelle ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja heidän sähköpostittelunsa ovat nokkelia ja piristäviä. Maddyä huolettaa Ollyn isän väkivaltaisuus, sillä hän saa usein seurata aitiopaikalta heidän perheriitojaan. Olly on melko vähäsanainen isästään, mutta Maddy ei jätä aihetta rauhaan. Keskustelu keskustelulta Maddyn ja Ollyn yhteys syvenee.

"En minä ole rakastunut. En voi olla."

"Miksi et?"

" Mitä järkeä siinä olisi?" Kysyn ja nostan kädet pystyyn. "Jos minä rakastuisin, se olisi suunnilleen sama kuin vailla makunystyröitä oleva ihminen ryhtyisi ruokakriitikoksi. Se olisi sama kuin värisokea taiteilija. Se olisi sama kuin -"

"Menisi yksin naku-uinnille." (s.86)

Carla näkee, kuinka Maddy alkaa muuttua eikä halua seistä rakastuneen nuorenparin tiellä. Hän järjestää salaa Carlan äidiltä nuorille mahdollisuuden tavata, toki Ollyn on käytävä tarkat puhdistukset läpi joka kerta. Maddyn ja Ollyn kohtaamisissa kipinöi, sillä niissä on juuri sellaista ihanaa kielletyn hedelmän makua. Kosketus tai suudelma voi olla Maddylle kuolemaksi. Kaikki ei pysy kuitenkaan ikuisuuksiin salassa, ja Maddy elämä muuttuu entistä suojatummaksi. Hänen on tehtävä tärkeitä päätöksiä, jotka eivät välttämättä miellytä kaikkia.

"Onko se aina tällaista?" Kysyn hengästyneenä.

"Ei", Olly sanoo. "Se ei ole koskaan tällaista." Kuulen hänen äänessään ihmetystä. ( s. 137)

Kaikki kaikessa on hyvin mukava lukea paitsi sydäntä sykähdyttävän tarinansa takia, myös tekstityylien vaihtelevaisuuden vuoksi: kirjassa vuorottelee Maddyn näkökulman minäkerronta, hauskat piirrokset, joista vastaa kirjailijan mies David Yoon, Ollyn ja Maddyn sähköpostiviestit, Maddyn hauskat, lyhyet spoilerikirja-arviot, joita hän tekee Tumbrliin, naapurientarkkailuraportit, erilaiset hassut kaaviot esimerkiksi suudelman pohjustamiseksi jne.

Voisi siis sanoa, että kirja on yhtä aikaa tosi viihdyttävä, mutta myös tunteita herättävä. Tarinan lopussa on merkittävä käänne, joka tuli minulle ainakin kuin puskista. Eniten minua kuitenkin sykähdyttää Maddyn lukemisinnostus, sillä lukutoukat päähenkilöt ovat yleensä aina minulle samaistuttavia. Kirjan kepeä huumori puree myös minuun ja Maddyn ja Ollyn sanailu tuo mieleen John Greenin kirjojen dialogit. Maddyn ja Ollyn välinen kemia huokuu kirjan sivuilta, ja huomaan sydämeni pamppailevan monessa kohtaa normaalia nopeampaa.

Kaikesta huolimatta minulla on syyllinen olo. Äiti on omistanut koko elämänsä minulle. Mikä minä olen viittaamaan sille kintaalla heti, kun rakkaus antaa itsestään ensimmäisen merkin? (s. 122)

Maddy joutuu pohtimaan suhdetta lääkäriäitiinsä, joka tekee kaikkensa Maddyn eteen - ja joskus ehkä vähän liikaakin. Maddyn isä ja veli ovat menehtyneet Maddyn ollessa pieni, joten äidillä on pakonomainen tarve suojella ainoaansa. Kun Maddyn ajatukset alkavat olla lähes aina Ollyssä, hänen äitinsä kokee olonsa loukatuksi ja alkaa epäillä, mikä tytärtä vaivaa. Maddy tuntee syyllisyyttä siitä, etteivät peli- ja leffaillat äidin kanssa ole enää hänen ykkösvaihtoehtojaan, vaan hän odottaa iltaa, jolloin saa taas viestitellä Ollyn kanssa. Empaattinen Carla toimii välillä siltana tyttären ja äidin välillä ja tarjoaa oman näkökulmansa, onhan hänellä itselläänkin 16-vuotias tytär.

"Sanoit, ettei rakkaus voi viedä minulta henkeä."

"Ei niin, mutta se voi viedä hengen äidiltäsi." (s. 121)

Annan kirjalle arvosanaksi 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

Kaikki kaikessa muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Pieni kirjasto

Tarinoiden syvyydet

50 shades of books

Notko, se lukeva peikko

Samantyylistä luettavaa:

Tähtiin kirjoitettu virhe: John Green

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne.

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli

Lisään tämän helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
 
****************

 Kaikki kaikessa -kirjan pohjalta tehty elokuva on elokuvateattereissa 24.5.2017. Tästä voit kurkata trailerin (mutta en suosittele ennen kirjan lukemista.)

https://www.youtube.com/watch?v=0_GMWAuvj2M

Tästä pääset kuuntelemaan leffan soundtrackia:

 https://open.spotify.com/album/6ATeW3mJHPbS7sZco9WVFP

Roosa ja vaaleanpunainen kummitus: Rosario Garcia Gil.

Roosa ja vaaleanpunainen kummitus: Rosario Garcia Gil. Käännöksessä avustanut Juha Niemi. Lasten kuvakirja. 69 sivua. Haamu 2017.

"Roosan perhe on muuttanut vanhaan, asumattomana olleeseen taloon. Rojujen tutkiminen on Roosan mielestä loputon seikkailu. Parasta on ikioma huone, joka on kokonaan vaaleanpunainen. Vanha kaappikello on rikki. Mutta joka yö Roosa herää, kun kello kumisee kaksitoista kertaa. Ensin se pelottaa, mutta aavekellon ansiosta Roosa löytää uuden ystävän. Ja sekin on vaaleanpunainen! (Haamu)

Kirjatraileri: https://youtu.be/DXyD-x4GLsw

Oma arvio: 

Luimme ja arvioimme tämän kirjan yhdessä seitsemänvuotiaan poikani kanssa.

Tämä ihastuttava tarina uuteen kotiin muuttavasta, hiukan yksinäisestä Roosasta vie mennessään. Rosario Garcia Gilin kauniit kuvitukset saavat vallata joka aukeamalla yhden sivun, joten paljon kuvia tarinan tueksi kaipaavalle lapselle tämä on täydellinen. Tarina tytön ja kummituksen ystävyydestä teekutsuineen on herttainen, mutta ehkä enemmän tytöille suunnattu vaaleanpunaisine sävyineen. Tosin poikani sanoi kirjan lempihahmokseen vaaleanpunaisen kummituksen juuri hänen värinsä vuoksi. Teekutsut ei kuitenkaan saanut pojaltani kovin kannatusta.

Kirjassa on ystävyys-teeman lisäksi myös vahvasti esillä erilaisuus-teema: kummitus tuskailee vaaleanpunaisen värinsä kanssa,  sillä muut, valkoiset haamut kiusaavat häntä. Hän saa kuitenkin tukea ja rohkaisua Roosalta. Kun Roosan mummo kirjailee vintiltä löytämänsä lakanat täyteen kukkasia, joutuvat muut haamut suunniltaan. Lopulta heidän on kuitenkin hyväksyttävä uudet kukikkaat lakanansa ja he tajuavat, kuinka typeriä he olivatkaan haukkuessaan vaaleanpunaista kummitusta lakananvärinsä takia.

Kaikin puolin poikani sanoo kirjaa kiinnostavaksi, lukuunottamatta sitä, kun Roosan mummo kirjailee muihin haamuihin kukkakirjailuja. Vaaleanpunainen kummitus on tosiaan hänen mielestään hauska hahmo. Kirjan kuvien hän luonnehtii olevan värikkäitä mutta hiukan tylsiä. Tarina olisi myös saanut olla pidempi, mutta kirjan loppu on pojastani kuitenkin "ihan jees!" Hän suosittelee kirjaa pelkästään tytöille, koska kirja on hänestä "ehkä hiukan tyttömäinen ja päähenkilökin on tyttö". Hän voisi kuitenkin vielä lukea kirjan uudelleen.

Uskon, että tämä kirja uppoaa paremmin noin 5-7-vuotiaisiin tyttöihin, mutta toki myös poikiin, jotka eivät kavahda leikkiteekutsuja.

Poikani arvosana 2,5
Minun arvosanani 4
Yhteisarvosanaksi kirja saa 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Aika-arkku: Andri Snær Magnason

Aika-arkku: Andri Snær Magnason . Suomentanut Tapio Koivukari. Aula 2017.

Islanninkielinen alkuteos (2013): Tímakistan. Kansi: Laura Noponen.

"Nykyisen kaltaisessa maailmassa on vaikea tilanne – ekonomistit ja poliitikot ennustavat huonoja aikoja. Onneksi on mustia laatikoita, joihin ihmiset voivat sulkeutua odottamaan parempia aikoja vanhenematta itse ollenkaan.

Myös Sigrúnin perhe päättää kiivetä laatikkoon. Sigrúnin laatikko kuitenkin aukeaa ennen aikojaan, ja ulkona häntä odottavat umpeen kasvaneet pihat ja autiot kadut. Yhtään aikuista ei ole missään. Kaikkialla on mustia laatikoita, joiden sisällä ihmiset odottavat maailman pelastumista.

Aikansa vaellettuaan Sigrún tapaa vanhan naisen joka kertoo tarinan ahneesta kuninkaasta, joka halusi hallita myös aikaa. Kuningas tahtoi säästää kauniin tyttärensä synkiltä ajoilta ja teetti läpinäkyvän taika-arkun, joka oli niin tiheään kudottua hämähäkinsilkkiä, ettei edes aika pystynyt läpäisemään sitä. Prinsessa suljettiin arkkuun. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin prinsessa kömpii ulos arkusta, mutta valtakunnassa asiat ovat edelleen huonosti. Vanhan naisen tarinan ja nykymaailman välillä on yhteys, joka Sigrúnin ystävineen on löydettävä, jotta maailma voi pelastua.

Aika-arkku on palkittu Islannin kirjallisuuspalkinnolla ja Islannin kirjakauppiaat valitsivat sen vuoden 2013 parhaaksi nuortenkirjaksi."(Aula&Co)

Oma arvio: 

Tässä kirjassa tartutaan aiheeseen, joka on kismittänyt ihmisiä kautta aikojen: miten aikaa pystyttäisiin hallitsemaan niin, ettei tarvitsisi kuluttaa elämäänsä huonoissa olosuhteissa, vanheta lamavuosina, ryppyyntyä köyhinä aikoina ja tuhlata elämäänsä maanantaipäiviin. Moni on varmasti joskus huokaissut: "Voi kun tämän päivän/viikon/kuukauden/vuoden voisi vain hypätä yli!" Moni tutkiskelee peilin edessä väistämättä vanhenevaa vartaloaan ja miettii, miten saisi menneet vuodet takaisin ja rypyt siliämään. Teknologia on kehittynyt niin, että ryppyjä voidaan siloitella ja ihmisen fyysistä vanhenemista illuusionomaisesti häivyttää, mutta koskaan ei ole keksitty sitä, miten aikaa pystyttäisiin säätelemään. Huonot ajat pitää kokea ja elää, lamavuodet kituuttaa, surut surra ja maanantait kärsiä leuka pystyssä. Mutta mitä jos jossakin olisi aika-arkku, jossa voisit viettää hankalat ajat, käyttäisitkö sellaista?

Kuva: Pixabay

 Ympäri valtakuntaa kiiri nyt uutinen, että mitä kaunein tyttölapsi oli syntynyt - valkea kuin lumi, huulet punaiset kuin veri ja tukka musta kuin korpin siipi.Hänen isänsä sulki silmänsä ja sanoi:  - Minä lupaan kaikille voimille, että aion tehdä kaikkeni tämän lapsen hyväksi. Kiipeän vuorille ja voitan sodat. Kaiken teen hänen onnekseen. (s. 24)

Kirjassa on kehyskertomus, jonka sisään soluttautuva sadunomainen tarina Pangean valtakunnan ahneesta kuningas Dimonista ja hänen tyttärestään Korpikista on kuitenkin kirjan päätarina. Kun kehyskertomuksen päähenkilö, Sígrun herää ennen aikojaan mustasta laatikostaan, hän tapaa muitakin metsittyneessä kaupungissa vaeltavia lapsia. Hänet johdatetaan vanhan Svala-nimisen naisen luo, joka alkaa kertoa lapsille ja nuorille tarinaa kuningas Dimonista ja hänen kaunistakin kauniimmasta tyttärestään, jonka äiti ikävä kyllä menehtyy synnytykseen. Dimon ei halua, että hänen kaunis tyttärensä vanhenee koskaan, joten hän kuuluttaa kaikkialle, että maksaa puolet valtakunnasta sille, joka antaa Korpikille ikuisen elämän. Viimein ratkaisu löytyy kääpiöiden tuomasta mustasta arkusta, joka on kudottu tiheimmästä hämähäkinseitistä. Dimon säilöö tyttärensä arkkuun aina, kun lähtee sotaretkilleen tai on huono sää tai vuodenaika, jotta tyttären kallisarvoinen aika ei tuhlaantuisi.

- Tuo tähti on nimetty äitisi mukaan, sen nimi on Suvikimmel. Se valvoo untasi ja seuraa sinua. (s. 47)

Dimon menee liiallisuuksiin tyttärensä suojelemisessa: hän ei anna herättää tytärtään kuin kauniina päivinä. Talvisin Korpikki on arkussa, ja ihmettelee, miksi aina hänen herätessään on taas kevät. Kun valtakunnassa tapahtuu ikävä onnettomuus ja Pangaian kaupunki eristyy muusta maailmasta kääpiön synnyttämän valtavan halkeaman takia, sekin salataan Korpikilta. (Minä käsitän tuon valtamerillä täyttyvän halkeaman kuvaavan Islannin saaren irtautumista mantereista joskus kauan kauan sitten.) Korpikki ei saa loukata itseään, häntä kasvatetaan pumpulissa. Korpikki itse alkaa kuitenkin pikku hiljaa kyseenalaistaa suojattua elämäänsä ja tulee hyvin tiedonjanoiseksi, etenkin kun hän tutustuu nuoreen Kariin, joka tutustuttaa nuoren tytön ympäröivään maailmaan. Onko Korpikki tuomittu ikuisesti 14-vuotiaaksi?

Kuva: Pixabay

Kirjassa eläimillä on hyvin  vanha rooli, sillä Dimonin apulaiset kesyttävät armeijan avuksi eläimiä: mehiläisiä ja haarniskoihin puettuja virtahepoja. Korpikilla on lemmikkinään punainen panda sekä ikioma eläintarha linnan puutarhassa. Hänen suosikkinsa ovat kauriit Kuu ja Huippu. Korpikki saa kuitenkin huomata, että hänen arkussa viettämänään aikana aika kyllä kuluu tavallisesti sen ulkopuolella: puutarha villiintyy, Kuu ja Huippu kuolevat ja panda ei enää tunnista omistajaansa. Korpikin rakas kasvattiäiti Thórdís on kerta kerralta vanhempi, Dimon menee uusiin naimisiin kylmän Gunnhildurin kanssa ja saa hänen kanssaan tyttäret nimeltään Hopeapaju ja Kultapaju, joista Korpikki saa tietää vasta myöhemmin. Arkussa makaavaa prinsessaa palvotaan ja kuningas saa hovipappi Näkki Korallilta idean kerätä hänen avullaan lahjoja, jotta voi vielä rikastua lisää.

Kuningas meni vuoteeseensa ja makasi valveilla. Kun hän sulki silmänsä, hänen päässään kaikuivat jäätikön naisen sanat: Maailmaa ei hallitse kukaan, joka ei pysty voittamaan aikaa! Kaikki nämä vuodet, kaikki nämä voitot olivat tosiasiassa turhia niin kauan, kun aika sai mellastaa rauhassa. (s. 50)

Mikä on Dimonin ahneuden hinta? Miten kirjan kehyskertomus kytkeytyy Svalan kertomaan tarinaan ja nykyhetkeen? Vapautuuko Korpikki koskaan kirouksestaan? Suosittelen lukemaan tämän taianomaisen tarinan, joka herättelee ajattelemaan, onko kaikki aika arvokasta. Tästä taianomaisesta fantasiasta saa paljon irti niin nuoret kuin aikuisetkin lukijat.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Aika-arkku muissa blogeissa:

en vielä löytänyt muita arvioita

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 39. Ikääntymisestä kertova kirja

Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi

Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi. Kuvittanut Jami Nurminen.  Lasten Keskus 2017.

"Elämä kuudesluokkalaisena on täynnä noloja tilanteita. Joskus pienikin julkinen moka tuntuu maailmanlopulta. Varmin paikka ajautua noloihin tilanteisiin on tietenkin alakoulumokailujen klassikko, leirikoulu!

Kierrokset kiihtyvät, kun Korpikylän koulun nuoret valmistautuvat leirikouluun. Ainekset vuosisadan mokalle ovat valmiina jo siinä vaiheessa, kun luokka saa myytäväkseen laatikkotolkulla pikkuleipiä. Mutta entä hössöttävät vanhemmat?

Onks noloo jos ei löydä paikkaansa bussissa? Tai jos laulaa leirinuotiolla antaumuksella kun kaikki muut ovat jo lopettaneet? Erityisesti noloutta pohtii Petja, jonka paras ystävä Toni viihtyy nykyään paremmin reippaan Malikin seurassa.(Lasten Keskus)

Aiemmin ilmestynyt:
Onks noloo? 2016

Oma arvio:

Luin ja arvioin kirjan yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Kirjan alussa Korpikylän kutosluokka valmistelee leirikouluun lähtöä, ja heidän täytyy myydä pikkuleipiä. Onks pikkuleipien myyminen noloo? No ainakin kirjan päähenkilöille Petjalle ja Tonille, jotka arastelevat ja kinastelevat ovien takana, kumpi hoitaa puhepuolen. Kaikista jännittävintä on yrittää myydä keksejä kerrostalon kyylämummolle, josta tuleekin kuitenkin heidän tyytyväisin asiakkaansa. Tyttäreni mielestä tämä oli kirjan hauskin kohta, sillä kun mummo kysyi heiltä: "Paljonkos maksaa?" vastasivat pojat: "Ai me?"

Onks hössöttävä isä nolo? Petjan isä puuttuu poikansa pakkaamiseen ja hössöttää muutenkin niin, että ihan lukijaakin alkaa nolottaa. Leirikoulubussissa Petja saa ikäväkseen huomata, että hänen paikkansa Tonin vieressä on varattu. Siinä istuu Malik, jonka seurassa Toni tuntuu viihtyvän yllättävän hyvin. Tästä seuraakin sitten koko lopputarinan ajan Petjan mustasukkaisuutta, mutta toki leirikoulussa tapahtuu monenlaisia muitakin kommelluksia ja jäyniä. Lopussa käy kuitenkin hyvin ja Petja tajuaa, ettei hänen ystäväänsä voi kukaan viedä.

En ole lukenut Ronja Salmen aiempaa sarjan kirjaa, mutta pidän tämän kirjan ideasta: mitä kaikkea nolottavaa voi varhaisnuoren elämässä tapahtuakaan, ja miten näistä nolouksista selvitään. En silti kuitenkaan hirveästi nauti tämäntyylisestä kirjallisuudesta, jossa koko ajan tapahtuu jotakin hassua ja hullunkurista. Harmikseni myös kirjassa tytöillä tuntuu olevan statistin rooli. Uskon kuitenkin, että tällainen uppoaa juuri 4-6-luokkalaisille pojille, miksei toki tytöillekin. Tyttäreni suosittelisi kirjaa sekä tytöille että pojille ikähaarukassa 9-14.

Kirjassa on hauska ja runsas mustavalkokuvitus, joka ei kuitenkaan ollut tyttäreni mieleen. Myöskään kirjan nimeen hän ei ollut tyytyväinen. Hän piti kuitenkin Petjasta, koska se oli hänen mielestään niin mukava. Koko kirjaa hän luonnehtii yhdellä sanalla hauskaksi ja tarinan loppu oli kuulemma onnistunut. Hän aikoo ehkä vielä lukea kirjan joskus itse uudelleen.

Tyttäreni arvosana 2,5

Minun arvosana 3,5

Yhteisarvosana 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa. 

Onks noloo? Leirikoulussa muissa blogeissa:

Riikan blogi

Pienten taikapiiri

Project mama