Joka ketun jälkiä seuraa: Sinikka Koyama. Basam Books 2024 (Joka kurjen laulua kuuntelee #2)
Kansi: Sinikka Koyama
"18-vuotias Nene kärsii unettomuudesta ja painajaisista, eikä koulunkäyntikään suju ongelmitta. Väsymys ja paha olo purkautuvat ikävällä tavalla, kun Nene alkaa kiusata luokkakaveriaan Emmaa. Epäonniset sattumat lukitsevat Nenen koulun alla kulkeviin käytäviin, joita oppilaat kutsuvat ”katakombeiksi”.
Maanalaiset käytävät johtavat satumaiseen metsään, jossa Nene kohtaa valkoisen ketun. Huima seikkailu vie aina muinaiseen Japaniin asti, jossa kilpailevat klaanit ovat ajautuneet sodan partaalle ja nuori Hikaru yrittää selviytyä parhaan kykynsä mukaan. Hikaru päätyy kauniin, mutta julman hovimiehen palvelukseen ja joutuu myös kohtaamaan menneisyytensä varjot. On tullut aika riisua naamiot, joiden takaa paljastuu hyvin toisenlaiset kasvot.
Joka ketun jälkiä seuraa on itsenäinen jatko-osa Sinikka Koyaman esikoisteokselle Joka kurjen laulua kuuntelee. Koyama käsittelee elämän suuria ja ajankohtaisia kysymyksiä taiturillisen tarinankerronnan keinoin, samaistuttavasti ja koskettavasti." (Basam Books)
Oma arvio:
Oli iloinen yllätys, kun Sinikka Koyama kysyi minulta kesällä, haluaisinko hänen keväällä ilmestyneestä kirjastaan arvostelukappaleen. Olin nimittäin keväällä pyytänyt kustantajalta kirjaa arvosteltavaksi, mutta heiltä en olisi saanut kuin sähköisen version, josta kieltäydyin kohteliaasti. Lainasin sitten kirjan kirjastosta, mutta en ehtinyt sitä koskaan lukemaan, kun arvostelukappaleet vievät yleensä lukuaikani kokonaan. Vielä enemmän yllätyin, kun sain paketissa signeeratun kirjan lisäksi kauniin kirjanmerkin ja kirjan kansikuvan mukaisen postikortin.
Joka ketun jälkiä seuraa on käytännössä ihan oma, itsenäinen teos, vaikka se kytkeytyykin Koyaman vuonna 2022 ilmestyneeseen Joka kurjen laulua kuuntelee -kirjaan. Kytkös on kuitenkin niin pieni, että tämän kirjan lukemisen voi huoletta aloittaa, vaikkei olisi lukenut edellistä teosta. Olen esitellyt sen Oulun kaupunginkirjaston Kirjasaari-tapahtumassa keväällä 2023, mutta blogipostaus kirjasta on jäänyt tekemättä. Tässä kuitenkin tiivistys siitä:
********************************************************************************
 |
| Kansi: Sinikka Koyama |
Sinikka Koyaman Joka kurjen laulua kuuntelee (Basam Books, 2022) vie meidät Aasiaan, muinaiseen Japaniin. 19-vuotias Sofia nukahtaa bussiin ja herää oudolla päätepysäkillä, jossa törmää vanhaan ystäväänsä Nanaan. Tämä vie Sofian mystiseen Villa Ruusuun, kartanoon, jossa kaikki on jotenkin pysähtynyttä, vanhahtavaa ja unenomaista. Kartanosta löytämäänsä mystistä kirjaa luettuaan Sofia vajoaa uneen ja pääsee seuraamaan Kuivuneen joen laaksossa asuvan Mei-tytön tarinaa. Mei päätyy viettämään aikaansa Prinssin kanssa naimisiin menneen serkkunsa luo, prinssi Nobunarin hoviin, jossa juonittelulta ei voi välttyä. Kirjassa vuorotellaan pysähtyneen Villa Ruusun tapahtumien ja Mein tarinan välillä ja tarinan loppu hämmentää totisesti.
******************************************************************************
Nadia Ainova eli ystävien kesken Nene ei ole kiinnostunut lukio-opiskelusta. Häntä ei myöskään kiinnosta oman uusperheen jäsenet, isäpuoli Johannes, hänen mukanaan tulleet kaksoset Milo ja Noa, joita Nene kutsuu lähinnä riiviöiksi, saati uusin tulokas, pallopää ja kiljukaula, oikealta nimeltään Joonas, joka itkee kaiket yöt ja tekee Nenen lähes hulluksi. Eipä silti, hän ei muutenkaan saa nukuttua öisin, tai jos nukahtaa, näkee tosi kummallisia unia. Isosisko Nanan muisto häilyy talossa tämän kuoleman jälkeen.
Muistin taas sen oudon painajaisunen. Sen, jossa mä olin oikeasti luullut olevani hereillä ja kuvitellut näkeväni huoneessani synkän, puistattavan hahmon. Se uni oli ollut jotain aivan uutta. Se oli tuntunut niin todelliselta, että mä olin lamaantunut täysin liikuntakyvyttömäksi. Jos pallopää ei olisi alkanut itkeä silloin, niin mä en olisi varmaan herännyt ollenkaan. (s. 25)
Nene purkaakin surkeaa oloaan koulussa suhtautumalla välinpitämättömästi opiskeluun ja ilkeästi muihin ihmisiin. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat Fanni ja Rebekka myötäilevät ilkeilevää Neneä, jonka kiusaamisen suurimmaksi kohteeksi on joutunut possupenaalia kantava Emma-niminen tyttö, jota possuttelee Nenen johdolla koko luokka. Alex on silminnähden ihastunut Neneen, mutta Nene ei tyydy lirkuttelemaan hänellekään, vaan on oma töksäyttelevä itsensä.
Nene elää kummallisten unien ja yhä hankalammaksi menevän arjen ristitulessa. Eräiden epäonnisten ja riidantäyteisten bileiden seurauksena hän tulee aiheuttaneeksi perheelleen jotakin kamalaa, jonka seurauksia hänen on paettava. Koulun kellarin käytältä juontaa tie pimeisiin katakombimaisiin käytäviin, jonne Nene pakenee ahdistustaan ja perheensä suuttumusta. Yhtäkkiä hän löytääkin itsensä ihan jostakin muualta, metsästä, jossa valkoinen kettu lähestyy häntä.
Toinen tarinalinja seuraa nuorta Hikarua, joka asuu muinaisessa Japanissa hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. Hänen mökkipahasensa pihalla on pieniä viljelyksiä, ja metsästä ja joesta löytyy muut vatsan täytteet. Seuranaan Hikarulla on nuori Kenshin, jonka tämä pelasti pahasti päihderiippuvaisena kylän kujilta. Kenshin tulee ja menee omia menojaan, mutta on sentään Hikarulle yksi ainoa tuki ja turva. Hänellä kun ei ole enää ketään. Köyhyyden sanelema, mutta seesteinen elämä häiriintyy, kun Hikaru tulee ilmoittautuneeksi Mustanpellon perheen puolesta palvelemaan Kitasogan Iehira nimistä herraa. Kukaan ei osaa arvata, mitä salaisuutta Hikaru kantaa.
Kurjat olot työleirillä ja sekavat unet, joissa seikkailee valkoinen kettu, syövät Hikarun voimia. Onnekseen Hikaru pääsee karuista peltotöistä yllättäin hienon, kauniin ja ylvään herra Shirakamin palvelukseen, saa ylleen kauniit vaatteet ja helpommat tehtävät. Oudon vetovoimainen Shirakami kutsuu Hikarun ketunpoikasekseen ja vaikka käyttäytyy välillä hyvin julmasti ja välinpitämättömästi muita kohtaan, tuntuu ymmärtävän Hikarua. Muu palvelusväki taas tuntuu olevan kateellinen erityisasemassa olevalle Hikarulle ja tekee monenlaista kiusaa hänelle. Välillä Hikarun mieleen hiipii Kenshin ja hänen hyvinvointinsa. Hikarulle selviää tarinan edetessä myös hänen alkuperänsä, sukunsa salaisuudet ja kuka hän oikeasti onkaan.
"Te muut voitte mennä, mutta sinä jäät. pieni ketunpoikaseni..." (s. 172)
Joka ketun jälkiä seuraa käsittelee alkuosassaan hyvin raadollisesti koulukiusaamista ja tuo esiin lähinnä kiusaajan/kiusaajien näkökulman. Nenen elämä siskon kuoleman jälkeen on ollut rankkaa, ja uusperheeseen sopeutuminen erittäin vaikeaa. Äiti on toivoton, sillä hän ei saa täysi-ikäiseltä tyttäreltään minkäänlaista apua ja ymmärrystä pienten lasten hoitoon. Kaikki kulminoituu kamalaan onnettomuuteen, joka saa Nenen ajattelemaan asiat uusiksi. Vai tapahtuuko sittenkään? Kirjassa seikkaillaan samaan tapaan kuin Joka kurjen laulua kuuntelee -kirjassa unen ja valveen sekoittamassa todellisuudessa, niin että lukijakin välillä hämmentyy, mikä tapahtui oikeasti ja mikä ei.
Alkuosan nykyhetkeen perustuva tarinalinja olisi ehkä kaivannut hiukan tiivistystä, sillä se alkoi tuntua hiukan pitkäveteiseltä ja venytetyltä. Muinaisen Japanin tapahtumat olivat kirjan kiehtovin osuus, vaikka siinäkin olisi ehkä välillä voinut jouduttaa ja tiivistää kerrontaa. Kirjassa on paljon symboleita, jotka yhdistävät henkilöitä, tapahtumia, unen ja valveen ja nykyisen ja menneen tapahtumia toisiinsa: valkoinen kettu, metsämaisema, lyhty metsässä, possupenaali jne. Hiukan minulle jäi epäselväksi ensimmäinen siirtymä nykyisen ja menneen (Japanin) välillä, sillä yhtäkkiä vain vaihtui Nenen näkökulma edellisestä luvusta seuraavan luvun Hikarun näkökulmaan, ja jouduinkin selaamaan sivuja takaisinpäin, kun en ensin tajunnut, että nyt tässä vaihtuikin henkilö kokonaan. Lopussa alkoi kuitenkin selvitä paremmin, miten mikäkin liittyi mihinkin.
Lämpimät kädet kiertyivät ympärilleni ja minun käteni kiertyivät hänen ympärilleen. Tuli meidän välillämme oli syttynyt jälleen, ja sen vastustaminen oli minulle mahdotonta.Vielä tämän kerran, lupasin itselleni ja sitten lakkasin ajattelemasta. (s. 289)
Kirjan maailma on minusta kiehtova ja pitää otteessaan. Mukaan tulee hieman romantiikkaakin, mutta se ei valtaa liikaa alaa. Romanttiset kohtaukset ovat päähenkilöiden iästä huolimatta hyvin kilttiä kamaa, joten tätä voi huoletta suositella nuoremmillekin kuin new adult -ikäisille lukijoille. Henkilöhahmot ovat sopivan erilaisia, mystisimmäksi hahmoksi jää herra Shirakami, josta minulle jäi hiukan outo fiilis, vaikka tarkoitus oli ehkä toinen. Nenen hahmo on alussa tarkoituksellakin provosoivan ilkeä, mutta henkistä kasvua tapahtuu ja asiat järjestyvät. Kirjan loppu on oikein tyydyttävä ja jättää hyvän mielen, vaikka alku on melkoisen ahdistava ja ärsytystäkin aiheuttava. Hyvä kirja käykin läpi monenlaisen tunneskaalan lukijassaan.
Annan tälle arvosanaksi 4+
Kiitos kirjailijalle arvostelukappaleesta!
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti