perjantai 30. heinäkuuta 2021

Jopa taivas on meidän: Paolo Giordano

 Jopa taivas on meidän: Paolo Giordano. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Aula & Co 2021

Italiankielinen alkuteos (2018): Divorare il cielo. Kansi: Laura Noponen, Unsplash

"Teresa viettää kesät isänsä synnyinkodissa Apuliassa eteläisen Italian hehkuvassa kuumuudessa. Eräänä kesänä hän tutustuu viereisellä maatilalla asuvaan kolmeen poikaan. Heidät on kasvatettu kuin veljekset, ja heidän intiimi ja tiivis siteensä vaikuttaa rikkumattomalta.

Kun Teresa ja kolmikon vahvatahtoinen Bern rakastuvat toisiinsa, tyynen pinnan alta paljastuu kaunainen ja kieroutunut ystävyys. Vuosien kuluessa jännitteet kasvavat, ja kun Bern ajautuu kauhistuttavaan tekoon, on paluu nuoruuteen ja kullanhehkuisiin kesäpäiviin oliivilehtojen katveessa mahdotonta.

Jopa taivas on meidän kertoo koskettavalla tavalla nuoruudesta, unelmista ja rakkaudesta – sekä niiden katoamisesta. Paolo Giordano on rakentanut lukuromaaniinsa upean miljöön, monitasoiset henkilöhahmot sekä juonen, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka. Kaiken ytimessä on unohtumaton tarina oman merkityksen etsimisestä sekä rakkauden siteestä ihmisten välillä."(Aula & Co)

Oma arvio:

Enpä olisi osannut tarttua tähän teokseen, ellei Aula & Co-kustantamosta olisi otettu yhteyttä ja tarjottu minulle ennakkokappaletta tästä kirjasta. (Arvostan juuri tällaista toimintaa, eli kysytään bloggaajalta/kirjagrammaajalta/vloggaajalta ensin, ennen kuin lähetetään arvostelukappaleita. Näin vältytään hutilähetyksiltä, sillä monet yllärikappaleet ovat kyllä jääneet minulta lukematta, jos eivät ole sopineet ollenkaan minun pirtaani.) Vaikka tämä italialaisen Paolo Giordanon massiivinen, lähes 600-sivuinen teos ei ole YA-kirja, halusin lukea sen ja esitellä blogissani, sillä siinä on kuitenkin hyvin vahvana teemana nuoruus, nuori rakkaus ja aikuistuminen. Lisäksi se sijoittuu Italiaan, joka on minun uusi ihastukseni kirjallisuuden miljöönä. Olenkin hyvin iloinen, että luin tämän (vieläpä ennätysnopeaa muutamassa päivässä), sillä kirja tarjosi minulle hämmästyttävän mukavan lukukokemuksen.

Ikkunasta katsottuna he olivat lähes toistensa kopioita, kaikki kolme tekivät käsivarsillaan ympyräliikettä. Sitten yksi heistä asettui altaan keskelle kellumaan selällään. Tuo odottamaton näky vedestä pilkistävästä alastomasta vartalosta kuivasi kurkkuani, vaikka se oli oikeastaan vain varjoihin kätkeytynyt mielikuva, joka oli noussut tajunnastani. (s. 12)

Kirjan tarinan alussa keskeisenä paikkana on torinolaisen Teresan mummola Apulassa, Speziale-nimisessä pikkukaupungissa, jossa hän on viettänyt isänsä kanssa kesiään pienestä saakka. Äiti ei suostu tulemaan koskaan mukaan, koska halveksii koko paikkaa. Teresa herää eräänä kesäyönä meluun, joka tulee mummolan uima-altaalla. Siellä uiskentelee kolme alastonta pikkupoikaa, eikä Teresa saa katsettaan irti noista ilakoivista tunkelijoista. Teresan isä ja tilaa hoitava herra Cosimo ajattavat pojanryökäleet pois.  Läheisen maatilan pojat saapuvat seuraavana päivänä pyytämään anteeksi, ja myöhemmin yksi heistä, Bern, saapuu hyvitykseksi auttamaan heitä saamaan sammakot uima-altaasta pois. Teresa tutustuu tuohon erikoisesti puhuvaan, hieman karsastavakatseiseen poikaan ja päättää uteliaisuuttaan vierailla heidän maatilallaan.

"Kaikki kuului meille. Puut, matalat muurit, taivas. Taivaskin kuului meille, Teresa." (s. 530)

Käy ilmi, että pojat eivät ole veljeksiä, vaikka siltä vaikuttaakin. Syvästi uskonnolliset Floriana ja Cesare ovat kasvattaneet siskonpoikaa Berniä kuin omanaan, kuten myös orpokodista hakemaansa albiinoa Tommasoa. Nicola on heidän ainoa biologinen lapsensa. Teresa tutustuu tuohon eriskummalliseen perheeseen, joiden elämään kuuluu maatilan töiden lisäksi rukoushetkiä, syviä keskusteluja Cesaren kanssa ja poikien keskinäisiä kuljailuja keskenään. Teresan tulo meinaa rikkoa poikien dynamiikkaa, mutta etenkin Bernin kanssa tyttö lähentyy kesä kesältä. Bern vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin muut: hän käyttää erikoisia, vanhahtavia sanoja puheessaan, lukee paljon ja kyseenalaistaa asioita, myös Cesaren aatteita. Bernin ja Teresan kasvaessa heidän välilleen alkaa tulla muutakin kuin toverillisuutta, ja 17-vuotiskesänään Teresa alkaa harrastaa seksiä Bernin kanssa bamburuovikossa.

Mutta juuri silloin Bern kohotti katseensa, ja hänen lievästi karsastavat silmänsä saivat sydämeni läpättämään aivan samalla tavalla kuin tyttönä, kun tiemme olivat ensimmäistä kertaa risteytyneet ja olimme seisseet vastapäätä toisiamme ovenkynnyksellä. (s. 201)

Kirjassa suurta osaa tapahtumista aletaan käydä läpi takaumina, kun jo aikuiset Teresa ja Tommaso istuvat Tommason kämpillä eräänä jouluaattoyönä. Tommason on kerrottava viimein Teresalle, mitä poikakolmikolle tapahtui: esimerkiksi kuka on Violalibera ja miten se liittyy kaikkiin poikiin. Nicolasta on tullut aikuisena poliisi ja Tommaso on Ada-tyttären isä, pahasti alkoholisoitunut sellainen. Bernin vaiheet selviää sitä mukaa niin Tommason kerronnan kautta kuin Teresan näkökulmasta, joka etenee lineaarisesti tuosta uima-allasepisodista lähtien, tosin välillä isoin aikaharppauksin. Käydään läpi epämääräisen nuoren talonvaltaajajoukon, johon myös Teresa ja Bern kuuluvat, maanviljelysajat Cesaren hylätyllä tilalla, luonnonsuojeluaktivismia aatteellisen Dancon johdolla, Teresan ja Bernin yhteiset vuodet maatilalla kahdestaan ja heidän välilleen tullut peikko, lapsettomuutta ja vuosien lapsettomuushoitoja. 

Jokainen hetki maatilalla oli yhtä kuulas ja kirkas kuin herätessä.  En yhtäkkiä kaivannut enää mitään sitä, mitä minulla oli ollut, mitä olin halunnut, en mitään koko Torinossa: entinen elämäni oli menettänyt merkityksensä, lakannut olemasta minulle. (s. 218)

Kirjan rakenne on aika raskas, sillä siinä on järkyttävän pitkät luvut (esimerkiksi ensimmäinen luku päättyy sivulle 93!) mutta toisaalta Giordanon kerronta on eteenpäin soljuvaa, herkkäkielistä ja ehdottoman koukuttavaa. Siinä vaiheessa kun Tommaso alkaa käydä läpi tarinaansa, en malta millään jättää kirjaa kesken, koska minulle tulee pakonomainen tarve saada selville kaikki, mikä liittyy tuohon eriskummalliseen poikakolmikkoon. Vaikka kirjassa on myös uskonnollisuutta mukana, ei se ole häiritsevää. Se kuuluu olennaisesti tähän tarinaan.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 Muissa blogeissa:

Anun ihmeelliset matkat



2 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Tämä on lukulistalla. Tykkään Giordanon teoksista. Vahvaa draamaa.

Anki kirjoitti...

Pitkät luvut ovat kyllä kamalia, mutta hyvä että kerronta oli sujuvaa. Alkoi vähän kiinnostaa tämä kirja!