torstai 23. heinäkuuta 2020

Ihmeiden aika: Karen Thompson Walker

Ihmeiden aika: Karen Thompson Walker. Suomentanut Pirkko Biström. Bazar 2020

Englanninkielinen alkuteos (2012): The Age of Miracles. Kansi: Satu Kontinen

"Pysäyttävä tarina katastrofista ja selviytymisestä, kasvusta ja muutoksesta.

Karen Thompson Walkerin Ihmeiden aika on henkeäsalpaava muotokuva ihmisistä, jotka yrittävät löytää tien eteenpäin alati muuttuvassa maailmassa

Aurinkoisena lauantaiaamuna kalifornialaisessa esikaupungissa 11-vuotias Julia vanhempineen saa tietää, että maapallon pyöriminen on alkanut hidastua. Tv:n täyttävät uutiset, jotka kertovat vuorokauden pidentyneen melkein tunnin yhden yön aikana. Viikkojen kuluessa päivät ja yöt pitenevät pitenemistään ja maan painovoima alkaa kasvaa. Linnut, vuorovedet ja ihmisten käytös luisuvat sekasortoon.

Maailman täyttyessä vaaroista Julian täytyy kohdata myös muutokset itsessään ja omassa pienessä maailmassaan: hänen vanhempiensa välille kasvava kuilu, ensirakkauden mukanaan tuoma haavoittuvuus, kasvava yksinäisyys ja yllättävä, lannistumaton rohkeus.(Bazar)"

Oma arvio: 

Miten suhtautuisit, jos saisit kuulla maapallon pyörimisliikkeen alkaneen hidastua ja että se tulisi hidastumaan päivä päivältä enemmän? Herättäisikö se sinussa pakokauhua vai ottaisitko asian tyynesti vastaan? Alussa voisi ajatella, että mitäs haittaa siitä on, kun päivänvalon aika pitenee muutaman minuutin, samoin kuin pimeä aika. Mutta mitäs sitten, kun on kulunut viikkoja, kuukausia, kellonajat eivät enää voi näyttää suuntaa arjen sujumiselle, linnut alkavat reagoida oudosti, kasvit alkavat kärsiä pitkistä pimeistä jaksoista ja toisaalta pitkistä paahteisista päivistä, painovoima alkaa voimistua ja jotkut ihmiset alkavat sairastua niin sanottuun painovoimatautiin.

Ihmeiden aika kertoo tapahtumista alkaen maan pyörimisen hidastumisen havaitsemisesta ja loppuen siihen, kun tarinan kertoja, Julia, on jo nuori aikuinen. Kirja käy kuitenkin pääsääntöisesti läpi reilun vuoden mittaisen ajanjakson 11-vuotiaan, lopussa 12-vuotiaan, Julian elämästä ja hänen havainnoistaan muuttuvassa maailmassa. Julia on juuri lapsuuden ja nuoruuden rajamaastossa, ja joutuu käymään muutoksen läpi kaiken kaaoksen keskellä. Vuodessa ehtii tapahtua paljon: Julia kokee ensirakkauden, menettää ystävän, saa isänsä kiinni aviorikoksesta, näkee äitinsä kärsivän sairauden kourissa, kadottaa isoisänsä ja näkee ympäröivän luonnon kuolevan pikku hiljaa.

Kuviteltavaksi mahdoton oli kuviteltu, uskomaton uskottu. Nyt minusta tuntui, että kaikkialla vaani vaaroja. Joka rakosessa tuntui piilevän uhkaa. (s. 34)

Kun päivien pidentymistä aletaan mitata muutamissa minuuteissa, sitten tunneissa, todetaan kellonaikojen mukaan elämisen olevan mahdotonta. Joka päivä koulu alkaa hieman eri aikaan, jotta se osuisi päivänvalon aikaan. Mutta kun vuorokaudet alkavat venyä yhä enemmän, päätetään ottaa 24-tuntinen vuorokausisysteemi eli perinteiset kellonajat taas käyttöön riippumatta siitä, osuuko valveillaolon aika pimeään vai valoisaan aikaan. Sopeutuminen on vaikeaa, eivätkä kaikki suostu noudattamaan kellonaikoja, vaan haluavat jatkaa aurinkoajassa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät nämä tosiaikalaisiksi itseään kutsuvat voi enää elää normaalin elämänmenon tahtiin, käydä töissä tai koulussa, he saattavat valvoa kun muut nukkuivat,  ja heidän yöunensa ja valveillaoloaikansa venyvät pidemmiksi kuin kelloaikalaisilla. Tosiaikalaisia aletaan myös hyljeksiä ja pitää omituisina. Osa muuttaa pois siirtokuntiin, kuten keskellä aavikkoa sijaitsevaan Cirkadiaan, jossa tosiaikalaiset elävät omaa elämäänsä.

On vaikea uskoa, että tässä maassa on ollut aika - eikä kovin kauan sitten - jolloin joka vuosi painettiin paksuja almanakkoja ja niissä lueteltiin muiden asiatietojen ohella joka ainoan auringonnousun ja joka ainoan auringonlaskun tarkka kellonaika vuodeksi eteenpäin. Minusta tuntuu, että menetimme muutakin, kun niiden selkeä rytmi katosi: menetimme jonkinlaisen yhteisen ja yleisen uskon siihen, että tiettyihin asioihin saattoi luottaa. (s. 113-114)

Julia tarkkailee muutoksia niin ihmisissä kuin luonnossakin. Viljelykasvit alkavat kärsiä, joten viljelyksiä aletaan kattaa kasvihuoneisiin ja keinovalosta tulee auringon korvike pimeille jaksoille. Nurmikot vaihdetaan tekonurmiksi niiden kuihtuessa pitkien valoisien jaksojen aikana. Unilääkkeitä ja pimennysverhoja myydään mielettömiä määriä. Julian entinen pianonsoitonopettaja Sylvia päättää luopua omalta osaltaan kellonajoista, ja Julia tarkkailee tätä yhä riutuneemmalta näyttävää naapuria isältä saamallaan kaukoputkella. Julia tulee nähneeksi myös jotain pöyristyttävää tapahtuvan Sylvian kodissa, josta hän kertoo myöhemmin poikaystävälleen Sethille.

Niin, muuttuvan maailman tapahtumat tekevät Juliasta hyvin yksinäisen. Paras ystävä Hanna muuttaa perheineen katastrofin alussa muiden mormonien tavoin Utahiin, ja palattuaan lyöttäytyykin yksiin toisen mormonitytön, Traceyn, kanssa. Naapurin Gabby alkaa käyttäytyä omituisesti, ja karkaa myöhemmin pojan perässä Cirkadiaan, joten tästäkään ei ole Julialle seuraa. Michaela kutsuu Julian yökylään vain äitinsä pakottamana. Julian äiti on vuoroin hysteerinen, vuoroin sairas painovoimataudissaan, isän aika kuluu työssään sairaalassa (tai sitten jossain muualla) ja skeittaava Seth Moreno ei tunnu alkuun noteeraavan Juliaa kuin satunnaisesti. Varmuusvarastoja koonnut isoisä katoaa mystisesti Julian 12-vuotissyntymäpäivänä. Futistreenit ei enää nappaa Juliaa, pallokin käy yhä raskaammaksi potkia, mutta isä on sitä mieltä, ettei treenejä jätetä väliin. Onneksi ajan myötä  kiinnostus luonnossa tapahtuviin muutoksiin yhdistää Sethin ja Julian, he ystävystyvät ja ihastuvat toisiinsa.

"Saattepa nähdä", sanoi Josh. "Kun jonain päivänä menette ruokakauppaan, kaikki hyllyt onkin tyhjiä." (s. 205)

Kirja on miellyttävän sujuvalukuinen, Julian kertoma raportti siitä, miten asiat etenevät ja muuttuvat. Tunnelmaltaan se on yhtä aikaa lohdullinen ja hyytävä. Lukija odottaa koko ajan jotain kamalaa tapahtuvaksi, mutta tapahtumat pysyvät yllättävän tasaisina. Kertoja-Julia ei hysterisoi, vaikka kertoo avoimesti peloistaan, mutta myös toteaa tasaiseen tyyliinsä kaiken tapahtuneen, tarkkailee ja havainnoi ympäristöään.  Tuo vuosi on hänelle todellakin muutosten vuosi.

Ihmeiden aika sopii mainiosti luettavaksi tähän ajankohtaan, kun koronavirus on aiheuttanut monenlaista sekasortoa yhteiskunnassamme. Samalla on pieni pelko olemassa, että ilmastonmuutos tuo tullessaan lisää muutosta, kaaosta ja turvattomuutta. Dystopiakuvauksissaan kirja on erittäin onnistunut ja ne lomittuvat luontevasti kehyskertomukseen. Kirjan kieli on kaunista ja huoletonta lukea. Myös Satu Kontisen taiteilema, häkellyttävän kaunis kansikuva saa minulta kiitoksensa.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjanmerkkinä lentolippu
Kirjasähkökäyrä


Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

28. Tulevaisuudesta kertova kirja

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book by or about a journalist

Ei kommentteja: