"Dharan on aina ollut se jonka harteille kaikki lankeaa, se joka johdattaa maailman vallankumoukseen, se joka korjaa kaiken ja se jonka vuoksi kaikki tuhoutuu. Vayu ei ole koskaan ollut kukaan. He kohtaavat todellisuudessa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin, sivistyksen tukirakenteet ovat murtuneet, ja resuiset Nokkoslapset kytevät kapinaansa vallatussa huvipuistossa. Mutta he kohtaavat myös siinä toisessa paikassa, jossa jalava vielä tanssittaa varjoja heidän alastomalla ihollaan, paratiisissa jonka menneisyys on verestä märkä.
Nokkosvallankumous on realistinen tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti ja kahden pojan rakkaustarina, Nokkosvallankumous on maailmankaikkeuksien rajapintoja raapiva salaisuus.
Nokkosvallankumous oli Topelius-palkintoehdokkaana sekä Kuvastaja-palkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon."
Oma arvio: Minun tuntemukseni tästä kirjasta ovat ristiriitaiset. Toisaalta minä rakastin tämän kirjan tarinaa, johon oli sekoittunut hienosti dystopista maailmankuvaa ja fantasiaa, mutta toisaalta minua ahdisti tarinan yllä leijuva synkkyys. Flunssan kourissa tuskistellessani minun piti jättää tämä vähäksi aikaa rauhaan, sillä tämä ahdisti minua liikaa.
Päähenkilöt Vayu ja Dharan eivät jättäneet rakkaustarinallaan minua kylmäksi, niin hyvässä kuin pahassakaan. Välillä koin tosi suuria ärtymyksen tunteita, kun Dharan kohteli Vayua tylysti ja toisaalta Vayu antoi itseään kohdella niin. Dharanin palvonta Nokkosten parissa oli raivostuttavan yliampuvaa, ja siksi pidinkin eniten kirjan lopusta, jossa Dharanin heikkoudet tulivat viimein esiin. Vayu oli minun makuuni liian vässykkä, enkä pystynyt samaistumaan häneen ollenkaan. Olisin halunnut koko kirjan ajan potkia häntä persuksille.
Kaiken kaikkiaan Enorannan kaunis kirjoitustyyli, kirjan miljöö, juoni, synkkä tunnelma ja henkilöhahmot tekivät tämän kirjan, ja se saa minulta arvosanan 4,5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti