"Seitsemän unohtumatonta päivää, ja sitten mies katoaa. Täydellinen rakkaustarina, jonka sydämessä sykkii salaisuus.
Sarah ja Eddie tapaavat Englannin maaseudulla, viettävät ihanan viikon yhdessä ja rakastuvat. Sitten Eddie lähtee lomalle luvaten soittaa Sarahille matkalta lentokentälle. Soittoa ei koskaan kuulu.
Sarahin ystävät ovat sitä mieltä, että mies on vain häipynyt kuvioista. Olisiko Eddie todella voinut tehdä hänelle niin?(Otava)"
Sarah ja Eddie tapaavat Englannin maaseudulla, viettävät ihanan viikon yhdessä ja rakastuvat. Sitten Eddie lähtee lomalle luvaten soittaa Sarahille matkalta lentokentälle. Soittoa ei koskaan kuulu.
Sarahin ystävät ovat sitä mieltä, että mies on vain häipynyt kuvioista. Olisiko Eddie todella voinut tehdä hänelle niin?(Otava)"
Oma arvio:
Kesän ja syksyn mahtavia YA-kirjoja odotellessa olen lukenut ennätyksellisen paljon perus aikuisille suunnattua kirjallisuutta, joista kaikista en ole blogannut ollenkaan (Goodreadsissa niistä on toki lyhyet arviot ja tähditykset.) Enpä siis ole kirjoittanut blogissani aiemmin kuin yhdestä romantiikka-genren kirjasta, Kate Eberlenin kirjasta Miss You.
Hän lupasi soittaa on perusidealtaan simppeli: neljänkympin kynnyksellä olevat nainen ja mies tutustuvat ja rakastuvat, viettävät viikon yhdessä, mutta koska Atlantin valtameri erottaa heidät, joutuvat eroamaan hetkeksi. Tuo hetki kuitenkin venyy viikoiksi ja kuukausiksi, sillä mies ei lupauksistaan huolimatta soitakaan naiselle. Miehen kaveritkaan eivät tiedä, missä mies on, josta nainen luonnollisesti huolestuu eikä saa miestä mielestään, vaikka naisen ystävät ovat sitä mieltä, että mies ei vain halunnut soittaa.
Oli helpotus saada puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tiennyt oletetusta tuskastani. Joka ei kallistanut säälivästi päätään puhuessaan minulle. Joka sai minut nauramaan. (s.44)
Äkkiseltään kirjan juoni kuulostaa kliseiseltä, mutta sitä tämä valloittava kirja ei ole. Sarahin ja Eddien tarina on kerrottu kiehtovasti, ja minä ainakin vakuutuin heidän kuuluvan toisilleen, vaikka he viettivätkin vain viikon yhdessä. Osaan omasta kokemuksestani kertoa, että ihmisen intuitio voi olla ihan oikeassa ja jo viikossa voi tietää, onko kyseinen ihminen rakkauden arvoinen.
Eddien ja Rosien tarinaa valotetaan kirjan edetessä takaumien kautta - sitä, kuinka he tapasivat lammasaitauksen luona Englannin Gloucestershiressä, jossa Rosien vanhemmat asuvat. Rosie itse on muuttanut Yhdysvaltoihin ikävän onnettomuuden jälkeen, jossa hän on menettänyt sisarensa Hannahin. Tuo ikävä trauma seuraa häntä yhä eikä Eddien katoaminen helpota yhtään. Rosien on hankala jatkaa elämäänsä eteenpäin, koska hän ei jaksa uskoa, että Eddie olisi vain halunnut kadota hänen elämästään. Hänellä oli niin varma olo heistä.
Sano se, ajattelin. Sano se, vaikka se on ihan hullua, vaikka olemme tunteneet toisemme vasta viikon. Sano se! (s. 78)
Rosie on myös toipumassa avioerostaan Reubenin kanssa, joka on edelleen hänen yhteistyökumppaninsa sairaalaklovneja kouluttavassa ja välittävässä järjestössä. Reubenilla on jo uusi kumppani Kaia, joka ärsyttävästi tunkeutuu mukaan bisnekseen Yoko Onon lailla. Rosien amerikkalainen, suorapuheinen ystävä Jenni on mainio tuki Rosielle, ja olisin halunnut kirjan sivuille häntä hieman enemmänkin.
Minulle tulee hetkittäin kirjaa lukiessa mieleen Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjojen tunnelmat, vaikka tämä ei olekaan niin kieli poskella tehty. Rosien ystävät, Tommy ja Jo, jäävät harmillisen ohuiksi persooniksi, mutta heillä on myös omat suhdesotkunsa, joihin Sarah saa hetkeksi uppoutua ja unohtaa Eddie-mysteerin. Kehittelen tietenkin itsekin omassa päässäni erilaisia teorioita siitä, missä Eddie on, miksi hän ei soittanut ja mitä hänelle on tapahtunut. Kaikki ne tietenkin menevät mönkään. Kun lopussa minulle alkaa yhdessä Rosien kanssa valjeta, missä mennään, koen suuren epätoivon tunteen. Mysteeri on siinä mielessä täydellisesti rakennettu, etten olisi millään osannut aavistaa sitä. Minua pidetään myös samalla hyvin kamalassa epätietoisuuden tilassa, mitä Rosielle sattuu Atlantin toisella puolella, kun tarina siirtyy Eddien näkökulmaan. Lopussa paljastuu myös eräs muu asia, joka on lukijan annettu kirjan alusta saakka käsittää väärin.
"En usko, että rakkauden on tarkoitus olla räjähtävää. Sen ei ole tarkoitus olla dramaattista eikä nälkäistä eikä mitään muutkaan hupsua, mistä kirjailijat ja lauluntekijät kirjoittavat. Uskon kuitenkin, että todellisen rakkauden tunnistaa.---"(s. 148)
Onko loppu onnellinen? Siitä en aio hiiskua sanaakaan. Suosittelen lukemaan tämän kirjan, sillä tämä on yhtä aikaa keveää kesälukemista, mutta myös hienosti rakennettu mysteeri siitä, mitä on tapahtunut miehelle, joka lupasi täydestä sydämestään soittaa naiselle, johon juuri myönsi olevansa rakastumassa. Kirja ei ole sokerisen siirappisen romanttinen, vaan sopivan realistinen kuvaus rakastumisesta, kaipauksesta ja menettämisen surusta.
Arvosanani 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Lisään tämän Kirjankansibingon kohtaan:
Kukkia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti