"MacKenzie Riversiä pidetään Coloradossa vahvana ja rentona tyttönä, ja moni luulee, ettei hän pelkää mitään. Mutta hänelläkin on heikko kohtansa, ja se on menettämisen pelko. MacKenzie tietää, millaisen jäljen läheisen kuolema voi jättää, ja on päättänyt pitää huolta ennen kaikkea itsestään.
Jaden Hunter on hämillään. Miksi hänen vanhempansa kuolivat? Miksi ystävät eivät enää vitsaile hänen seurassaan? Miksi MacKenzie, tyttö johon hän ihastui viime vuonna, on käynyt niin etäiseksi?
Eräänä iltana MacKenzie ja Jaden kohtaavat yllättäen uudelleen. Vanhat tunteet heräilevät, ja uusia muistoja syntyy, mutta uskaltaako MacKenzie rakastua juuri siihen ihmiseen, jonka läheisyyttä hän nyt niin pelkää? (Gummerus)
Oma arvio:
Olen lukenut Estelle Maskamen aiemmin kirjoittaman DIMILY-trilogian, jota pidän erittäin viihdyttävänä YA-draamana, mutta jossa tietyt seikat hiukan ärsyttävät minua. Osa niistä johtunee Maskamen nuoresta iästään. Nyt tartuin innolla tähän Maskamen uusimpaan, itsenäiseen romaaniin Heittäydy, jos uskallat. Toistuisivatko samat maneerit tässä kirjassa, vai olisiko tämä jotain ihan uutta ja virkistävää?
Täytyy heti sanoa, että Maskame on selvästi kehittynyt kirjoittajana ja hionut (kustannustiiminsä kanssa) tämän romaanin mukavalukuiseksi lukunautinnoksi. DIMILY:n ärsyttävyydet puuttuu (joihin lasken mm. älyttömän ryypiskelyn, rasittavan päähenkilön ja ailahtelevan äkkipikaisen poikakaverin.) Tosin ensi alkuun en ole kovin innostunut päähenkilön, MacKenzien edesottamuksista. Nimittäin heti alusivuilla selviää, että hän on alkanut järjestelmällisesti hyljeksiä ystäväänsä Danielle Hunteria sekä orastavaa ihastustaan Jaden Hunteriä näiden menetettyään vanhempansa auto-onnettomuudessa. Mietin, että kuka ihmishirviö tekisi moista? Luettuani kirjaa pidemmälle selviää, miksi MacKenzie on toiminut niin kuin on toiminut, ja ymmärrän häntä enemmän.
Parasta tässä kirjassa kuitenkin on se, että kirjan hurmuri, Jaden Hunter, on miellyttävä persoona, eikä mikään öykkäri, joten MacKenzien ihastuminen häneen on uskottavaa.
Parasta tässä kirjassa kuitenkin on se, että kirjan hurmuri, Jaden Hunter, on miellyttävä persoona, eikä mikään öykkäri, joten MacKenzien ihastuminen häneen on uskottavaa.
Jaden todella on suloinen mitä viehättävimmällä mahdollisella tavalla. Hän on hellyttävä ja vahva, hurmaava ja flirtti. Saan kaiken yhdessä ja samassa paketissa, joka on Jaden, ja se on täydellinen sekoitus. (s. 246)
MacKenzien elämässä vaikuttaa olevan kaikki hyvin: hän on suosittu, menestyy hyvin koulussa ja koulun juoksuharjoituksissa. Hänellä on kaksi mainiota kaveripoikaa, Will ja Holden, vaikka Holden alkaa käyttäytyä enemmän kuin omituisesti ystäväänsä kohtaan. (Minulla on tietenkin omat, kliseiset ajatukseni Holdenin käytöksen muuttumisen syistä, mutta tällä kertaa olen ihan hakoteillä. Kirja osaa siis ainakin vedättää minua.) MacKenzien kotona on kuitenkin salaisuus, jota he isänsä kanssa piilottelevat, nimittäin hänen äitinsä alkoholiongelma. Lisäksi myös Holdenin outo käytös ja stalkkaava ex-poikaystävä häiritsevät MacKenzien elämää.
 |
| Kuva: Pixabay |
Kirjan tapahtumat kietoutuvat MacKenzien kaksoiselämän ympärille, josta edes hänen ystävänsä eivät tole tietoisia. Nuori nainen joutuu hyvin hankaliin tilanteisiin äitinsä takia, ja tämän kautta myös hänen ja Jadenin tiet kohtaavat jälleen. Danielle on nihkeä MacKenzietä kohtaan, enkä yhtään ihmettele. Enemmänkin ihmettelen sitä, miten pian Jaden leppyy siihen, että juuri orastamassa ollut suhde on katkennut siihen, että toinen ei ole osannut kohdata toisen surua ja kääntänyt tälle selkänsä. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, kaikkeen on selitys perusteineen. MacKenzie ei ole niin ilkeä kuin voisi luulla.
 |
| Kuva: Pixabay |
Heittäydy, jos uskallat tarttuu rohkeasti alkoholismiin ja siihen, miten se on koko perheen sairaus. Se myös näyttää, ettei alkoholismista kärsivä ihminen ole aina katuojassa rypevä pultsari, vaan voi olla ihan tavallinen, töissä säännöllisesti käyvä ja asialliselta näyttävä perheenäiti. Minusta tilanne on hyvin uskottavasti kuvattu, ja siitä pisteet. MacKenzien tavat piilotella äitinsä sairaus, mutta samalla mahdollistaa se hakemalla äidilleen alkoholia valeasussa, ovat ristiriidassa, mutta kuvastavat hyvin lapsen lojaaliutta äitiään kohtaan.
Haluan, että Jaden ymmärtää minua aidosti, samalla tavalla kuin minä haluan ymmärtää häntä. Minun on pakko olla rehellinen. Minun on pakko kertoa hänelle totuus, joka ainoa murunen siitä. (s. 203)
Toisena tärkeänä teemana on toisen surun kohtaaminen, mikä voi olla hyvin vaikeaa, jos itselläänkin on surua kannettavanaan. Kirja antaa hyviä ohjeita siihen, mitä voi sanoa sellaiselle, joka on menettänyt kertarysäyksellä lähes kaiken. Lisäksi tartutaan siihen, pitääkö aina kertoa totuus, vaikka se murskaisi viestinsaajan. Kumpi on pahempaa: suojeleminen totuudelta vai sen kertominen juuri, kun toisen elämä on alkanut jo sujua suuren surun jälkeen.
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt vielä muita bloggauksia
Samantyylistä luettavaa:
(äidin alkoholismi)
Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti