Voimalla seitsemän pöllön: Hannu Mäkelä.

Voimalla seitsemän pöllön: Hannu Mäkelä. Kuvittanut Elina Warsta. Tammi 2017.

"Huhuu, huhuu, isopöllö puh-huu!

Hannu Mäkelän kirjoittama ja Elina Warstan kuvittamaVoimalla seitsemän pöllön tuo maailmaan hymyä ja hyvää tuulta, pöllöjen viisautta. Mukana on myös maistiaisia pöllöjen kansalliseepoksesta, Pönttö-Kalevalasta.

"Suurin kaikista Suurkorven pöllöistä oli huuhkaja. Kun se lensi öisin metsän halki levitellen sulavia siipiään ja huutaen hurjasti Huu huu huhuu, vaikenivat muut pöllöt sekä kunnioituksesta että pienestä pelostakin. Huuhkaja oli niin suuri, että sen kutsumanimi Isopöllö tuntui naurettavan pieneltä. Varsinkin jos siltä olisi kysytty."

Isopöllö ei tyydy vain lentämään, vaan päättää muuttaa Suurkorven omaksi valtakunnakseen ja alistaa toiset pöllöt alamaisikseen. Tämä ei ole helppoa, sillä muilla pöllöillä on asiasta omia ajatuksia. Kivipöllö, Puupöllö ja Kaleva vastustavat hanketta kukin tavallaan ja niin tekevät myös naispöllöt: Kookos, Valkopöllö ja Jadepöllö.

Kaiken lisäksi metsään muuttaa yllättäen suuri ja säksättävä harakkaparvi. Miten tulijoiden kanssa tulla toimeen, siinäpä kysymys johon ei seitsemän pöllön voiminkaan saada heti vastausta.

Hannu Mäkelän uudessa lastenkirjassa on jotain tuttua, jotain lainattua, mutta myös jotain uutta sekä toivon sininen pilkahdus. Jopa pöllöistä voi löytyä viisautta, kunhan vain nämä itse osaavat sen tajuta" (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Suurena pöllöfanina innostuin suuresti nähdessäni tämän kirjan kannen. Se on mielestäni tänä vuonna bloggaamieni kirjojen kansikuvista kaunein. Mielenkiinnolla tartuimme yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa tähän kirjaan, jonka nimi viittaa hauskasti Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Mieleni oli yhtä aikaa utelias ja epäilevä: jaksaako kirja kiinnostaa niin äitiä kuin tytärtäkään, jos se on liian eeposmainen. Rohkenen nimittäin sanoa, etten ole koskaan tykännyt seitsemän veljeksen tarinasta. (Saako näin sanoa?)

Suurin kaikista Suurkorven pöllöistä oli huuhkaja. Kun se lensi öisen metsän halki levitellen sulavia siipiään ja huutaen hurjasti Huu huu huhuu, valkenivat muut pöllöt sekä kunnioituksesta että pienestä pelostakin. Huuhkaja oli niin suuri, että sen kutsumanimi Isopöllö tuntui naurettavan pieneltä. Varsinkin jos siltä olisi kysytty. (s. 7)

Kuten kirjan takakansikuvauskin lupailee, ei kirjan sisältö ole kuitenkaan mukailtua kopiota kansalliseepoksistamme, mutta jotain Kalevalasta ja Seitsemästä veljeksestä lainattua siinä on. Pöllöjä on seitsemän, mutta ne eivät ole veljeksiä. Tarina rakentuu Isopöllön ympärille, joka päättää alkaa rakentamaan omaa valtakuntaansa. Hän manipuloi ja keinottelee muut pöllöt äänestämään häntä itseään käyttäen hyväksi muiden pöllöjen tarkkaamattomuutta ja kiinnostuksen puutetta yhteiskunnallisiin asioihin. Isopöllö näyttäytyy melko diktaattorimaisena, ynseänä ja itseriittoisena hahmona.

Kirjan aloitus on lupaava, sillä erilaisten pöllöjen esittelyt ovat kiehtovaa ja hupaisaa luettavaa.  Tarina kuitenkin lopahtaa sen jälkeen, eikä minun mielenkiintoani ainakaan jaksa pitää yllä Isopöllön rehvastelu ja valtakunnan rakentelu. Huomaan myös, ettei tyttäreni jaksa kovin innostua tarinasta, vaikka välillä häntä hiukan naurattaa jotkin kirjan kohdat. Erityisesti Isopöllön kielivirheet aiheuttavat huvitusta. Elina Warstan kauniit kuvat ovat kyllä vertaansa vailla, ja Mäkelä käyttää hyvin monipuolista. kuvallista ja luovaa kieltä. Epäilisin kuitenkin, ettei kovin pienet lukijat jaksa välttämättä kiinnostua kirjan valtataisteluun keskittyvästä aiheesta, joka on aika vaativa  pysyä kärryillä.

Tarina saa onneksi loppua kohden taas hiukan säpinää, kun harakat ilmaantuvat kuvioihin. Olisin kuitenkin odottanut hieman enemmän tältä kirjalta. Lopussa oleva Pönttö-Kalevala on hauska idea, mutta tyttäreni halusi skipata sen.

Mistä syntyi lintulauma,

avaralle ahollemme,

korpemme kätköhön komeaan?

Syntyi hauraasta kodosta,

huhuilusta Huuhkalinnun

taivaitten suurten takojan.

Tyttäreni mielipiteitä kirjasta: Kirja on hauska ja hupsu, mutta en pitänyt kenestäkään pöllöstä ylitse muiden. Kuvia oli liian vähän, ja ne olivat tylsiä mutta värikkäitä. Mieleeni jäi kirjan tapahtuma, jossa Isopöllö ja Kivipöllö kirjoittivat yhdessä kutsuja muille pöllöille. Pidin siitä, koska kirjeiden kirjoittaminen on hauskaa. En oikein pitänyt kirjan kansikuvasta enkä Jade-pöllöstä. Tarina loppui ihan hyvin, ja jos se jatkuisi, Isopöllö ja Jadepöllö voisivat tehdä pöllönpoikasia. Suosittelen kirjaa kaiken ikäisille, ehkä vain tytöille, sillä tytöt tykkää yleensä enemmän pöllöistä. Saatan lukea tämän vielä joskus uudelleen.

Suosittelen tätä kirjaa pöllöfaneille, kauniista kuvituksista ja taidokkaasta kielestä nauttivalle aikuiselle sekä vähintään kouluikäiselle lapselle (ehkä 9-11-vuotiaalle), joka pitää vaativista eläintarinoista.

Tyttäreni arvosana 3

minun arvosanani 3,5

Yhteensä 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Voimalla seitsemän pöllön on yksi Runeberg Junior 2018 -palkintoehdokkaista. Palkinto jaetaan J.L. Runebergin päivänä 5.2.2018.

Muissa blogeissa:

Mummo lukee lapsoselle
Book the way!
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri

Samantyylistä luettavaa:

Kurnivamahainen kissa: Magdalena Hai