maanantai 11. joulukuuta 2017

Kilpikonnan kuorella: John Green

Kilpikonnan kuorella: John Green. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2017): Turtles All the Way Down. Kannen suunnittelu: Rodrigo Corrall


"16-vuotias Aza alkaa selvittää kadonneen miljonääri Russell Pickettin mysteeriä vastahakoisesti. Luvattu sadan tuhannen dollarin palkkio ja parhaan ystävän innostus vetävät Azan kuitenkin mukaan tutkimuksiin. Vetovoimaa löytyy myös miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut.

Aza tekee parhaansa. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisten ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä." (WSOY)

Kirjatraileri:  https://youtu.be/Lxr_ZlB8Mws

Oma arvio:

Nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat olleet viime vuosina kovasti tapetilla, ja tämän huomaa myös tarkastellessa parin viime vuoden nuortenkirjakattausta. Varsinkin tämän vuoden aikana olen lukenut useita nuortenkirjoja, joissa joko päähenkilöllä tai sivuhenkilöllä on ollut masennusta, ahdistuneisuushäiriö, pakkomielteinen häiriö tai jotain muuta ongelmaa mielenterveyden kanssa. Listaan ne tämän arvion loppuun. On hienoa, ettei nuortenkirjan päähenkilön tarvitse olla virheetön, vaan mielenterveysongelmista kärsivä nuori lukija voi tarvittaessa saada vertaistukea kirjan henkilöiden tarinasta. Toisaalta, vaikka lukija ei itse kärsisi mielenterveyden ongelmista, hänen näkemyksensä avartuu ja hän saa eväitä siihen, miten voi tukea esimerkiksi ystäväänsä, jolla ilmenee ongelmia.

Fiktiivisen kaunokirjallisuuden tarkoitus ei ole kuitenkaan valistaa eikä päteä, vaan viihdyttää lukijaansa. Sitä John Greenin kirjat tekevät onnistuneesti yksi toisensa jälkeen, eikä Kilpikonnan kuorella petä odotuksiani. Toki samoja greenimäisiä maneereja on kirjassa havaittavissa kuin ennenkin: ylianalysoivia teinejä, tähtitaivaan tuijottelua sekä nokkelasanaisia puheluja ja tekstiviestittelyjä.

Kuva: Pixabay

Romanttisessa suhteessa oli eräitä juttuja jotka herättivät minussa ahdistusta, kuten 1. Suuteleminen, 2. Pakko valita sanansa niin ettei loukkaa toisen tunteita, 3. Se että vain pahentaa asioita yrittäessään pyytää anteeksi, 4. Se että elokuvissa on pakko pitää toista kädestä, vaikka kädet ovat hikiset ja hiki alkaa sekoittua, 5. Se että toinen kysyy "Mitä ajattelet?" Ja siihen pitää vastata tyyliin "Kulta, ajattelen sinua", vaikka todellisuudessa ajattelee sitä, että lehmät eivät voisi elää jos niiden elimistössä ei olisi bakteereja, mikä taas tarkoittaa että lehmät eivät ole riippumattomia olentoja, mutta sellaista ei voi sanoa ääneen, joten on pakko valita, valehteleeko vai vaikuttaako omituiselta. (s. 46)
 
Kirjan päähenkilönä on viimeistä lukiovuottaan opiskeleva Aza Holmes, joka kärsii pakko-oireista. Lähinnä ne ilmenevät ajatuksina, joista hän ei pääse millään eroon. Ajatuksiaan hän kuvailee päättymättömänä spiraalina, jota myös kansikuvakin symboloi. Aza ajattelee hyvin paljon bakteereja, joten pakkoajatukset tupsahtavat mieleen niin syödessä, kätellessä ja varsinkin suudellessa. Hänen suurin pelkonsa on saada clostridium-bakteeri, mutta hän on hyvin tietoinen myös muista, kuolemantapauksia aiheuttavista pöpöistä. Vaikka hän kuinka yrittää työntää ajatuksiaan pois, ne ottavat vallan ja puhuttelevat Azaa. Turhauttavaahan se on.

Kuva: Pixabay

Ajattelen: En pääse tästä koskaan eroon.
Ajattelen: Ajatuksiaan ei voi valita.
Ajattelen: Olet kuolemaisillani ja sisälläsi on eliöitä jotka syövät ihonkin puhki.
Ajattelen, ajattelen, ajattelen. (s. 89)

Azalla on ystävä nimeltä Daisy, joka on valtavan kiinnostunut kaupungissa sattuneesta miljonääri Russell Pickettin katoamistapauksesta. Hän saa houkuteltua Azan mukaan salapoliisityöhön, sillä Aza on joskus tuntenut Pickettin pojan Davisin. Davis sattuukin olemaan melkoisen söpö tapaus ja selvästi kiinnostunut Azasta. Miten Aza voisi voittaa pakkoajatuksensa, kun ne hyökkäävät heti, kun poika pitää häntä kädestä tai yrittää suudella häntä.

Davis: Tämä saa minut tuntemaan, että pidät minusta vain kaukaa. Haluan olla pidetty läheltä.

Kirjoitin ja deletoin, kirjoitin ja deletoin. En saanut vastatuksi. (s. 235)

Azan tuskaan on helppo samaistua. Hän haluaisi valtavasti olla normaali, mutta ei voi ajatuksilleen mitään. Onneksi hänellä on ystävä, joka ymmärtää, sekä äiti, joka yrittää olla hössöttämästä tyttärensä ympärillä. Davis on poika, johon voi luottaa, mutta Aza ei oikein teidä, mitä heidän jutustaan voisi tulla, sillä ajatusten spiraalit ovat loppumattomia. Davis puolestaan kipuilee kadonneen isänsä kohtaloa ja sitä, että hänen pitäisi nyt olla isänä 13-vuotiaalle pikkuveljelleen.

 Kun ajatukseni alkoivat kiertää spiraalia, olin spiraalissa ja spiraali oli minussa. (s. 140)

Green on onnistunut kirjoittamaan yhtä aikaa vakavan ja hulvattoman kirjan, jossa nuoret heittäytyvät välillä hyvinkin syvällisiksi, mutta eivät unohda nuorille ominaista höseltämistä. Ainut miinus tulee kirjan nimestä, joka on minusta kamalan tönkkö ja luotaantyöntävä. Kirjan nimen merkitys avautuu vasta kirjan loppuvaiheilla, enkä aio paljastaa sitä nyt tässä, mutta alkuperäisen nimen (Turtles all the way down) tarkoitus ei ehkä avaudu käännöksessä.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

Kirjan vuoksi
Kirjasähkökäyrä
Bibbidi Bobbidi Book
Mustetta paperilla
Sivujen havinaa


Muita mielenterveyden ongelmia käsitteleviä nuortenkirjoja:

Univeljet: Sonja Kinnunen (masennus)
Kosmoksessa tavataan: Jack Cheng (skitsofrenia)
Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven (maanis-depressiivisyys)
Oonko ihan normaali?: Holly Bourne (pakko-oireinen häiriö)
Fangirl: Rainbow Rowell (sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö)
Night school -sarja: C. J. Daugherty (paniikkihäiriö)
Girl Online -sarja: Zoe Sugg (paniikkihäiriö)

Muut John Greenin teokset blogissani: 

Will Grayson, Will Grayson (yhdessä David Levithanin kanssa) , 2017
Kaikki viimeiset sanat, 2014
"Lumienkeli-ilmiö"   Kirjassa: Let it Snow - kolme talvista tarinaa, 2016
Teoria Katherinesta, 2016
Tähtiin kirjoitettu virhe, 2013


3 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon kirjan nimestä ja kansikuvakin aukeaa kirjaa lukiessa. Tässä kirjassa ei ole menty siten, että miten kansikuvalla myydään kirjoja. Kirja luottaa John Greenin kirjailijamaineeseen nuortenkirjailijana, mikä on hyvä juttu. Kirja on hyvä.

Nelli kirjoitti...

Mun mielestä tosi onnistuneesti suomennettu kirjan nimi. Versus muut Greeniltä suomennetut (Looking for Alaska) Kaikki viimeiset sanat, (Papertowns) Tapaus nimeltä Margo

Heidi P kirjoitti...

Juu, minäkin pidän Greenin vaatimattomista kansikuvista, vaikka kyllä minä nautin myös huolella tehdyistä, hienoista kansikuvistakin. Greenin kansissa on kuitenkin aina jokin juju, joka liittyy kirjan sisältöön.

Minä olen vissiin sitten ainoa, jonka silmiin ja korviin särähti tuo kirjan nimi. Minä koin sen jotenkin kökkönä. Looking for Alaskan nimen suomennos on osuva ja hyvä, mutta Papertowns olisi toiminut suorana käännöksenäkin. Will Grayson, Will Grayson taitaa olla ainoa Greenin kirjan nimi, joka on alkuperäisessä asussaan, mutta sehän onkin loogista, kun kirjan nimenä on erisnimet. Tähtiin kirjoitettu virhe on ehkä kaunein nimi, ja Teoria Katherinesta on kuvaava ja osuva nimi kirjalle. Tämä viimeinen ei vain ole suosikkini, siis kirjan nimi.