" 'Tuhat varmaa työpaikkaa!' kaupunki lupaa. Lukemattomia työttömiä, jotka aamuyön harmaina tunteina jonottavat niitä kadulla. Varastettu mersu, joka törmää heihin tahallaan. Kahdeksan kuollutta. Tappaja pakenee. Kuukausia myöhemmin eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges saa kirjeen.
Mersumieheksi itseään kutsuva tappaja haluaa keskustella hänen kanssaan Sinisen sateenvarjon alla -nimisellä chattisivustolla. Hodgesin on suostuttava, vaikka tietokoneen käynnistäminen on kuin avaisi ikkunan omaan elämäänsä. Kuka tahansa voi kurkistaa sisälle."
Oma arvio:
Stephen Kingin teoksia on suomennettu yli kuusikymmentä ja hänen kirjoistaan on tehty satoja elokuvia ja myös tv-sarjoja, joita hän on myös itse käsikirjoittanut. King tunnetaan lähinnä kauhukirjailijana, mutta tämä uusin Bill Hodges-trilogia ei pidä sisällään mitään yliluonnollista tai kauhuelementtejä, vaan on tyylilajiltaan dekkarimaista jännitystä. Olen viimeksi yläasteikäisenä lukenut joitain Kingin kauhukirjoja, kuten Christine, tappaja-auton ja Uinu, uinu lemmikkini, mutta sen jälkeen hänen tuotantonsa on minulle vierasta. Toki olen katsonut paljon hänen kirjoistaan tehtyjä elokuvia ja tv-sarjoja, joista suosikkini on Hohto ja Kuvun alla.
Tässä trilogian avausosassa seurataan vuoroin eläkkeelle jäänyttä Bill Hodgesia ja vuoroin häiriintynyttä, aimmin karmean rikoksen tehnyttä "Mersumiestä", Brady Hartsfieldiä, joka päättää ottaa yhteyttä häntä jahdanneeseen poliisiin ja tuhota tämän elämän.
Hodges päättää napata tuon paskiaisen hinnalla millä hyvänsä. Hän on ollut itsetuhon partaalla eläkkeelle jäätyään: istunut päivät telkkarin ääressä, syönyt epäterveellisesti ja miettinyt, ettei hänen elämässään ole mitään sisältöä. Mersumiehen kirjeen myötä hänen elämänsä saa uuden suunnan ja hän lyöttäytyy yksiin Mersumiehen erään uhrin sisaren, Janey Pattersonin kanssa, jolla on sama tavoite, eli saada tuo rikollinen kiinni. Myös nuori Jerome, joka käy leikkaamassa Hodgesin nurmikkoa, osoittautuu mainioksi apuriksi, sillä hän tajuaa tietokoneiden päälle. Hodgesin ja Janeyn välille syttyy kipinää, vaikka Janey on Hodgesia paljon nuorempi. Ylensyönnistä turvonneen ex-poliisin itsetunto kohoaa lähes pilviin.
Hän huristelee työkseen jäätelöautolla
ja usein myös Bittinikkarien kuplavolkkarilla tehdessään kotikäyntejä,
mutta tänä kesänä hänen varsinainen työnsä on eläkkeelle jäänyt
rikosetsivä K. William Hodges. Ja siitä huolehtiminen, että etsivä
Hodges vetää revolverin liipaisimesta.
Brady on kaikin puolin häiriintynyt: hän tuntee seksuaalista vetoa äitiinsä, joka "lohduttaa" poikaansa kyseenalaisin keinoin. Hän on osallinen pikkuveljensä kuolemaan, mikä on kuitattu vahingoksi. Hän haluaa saada mainetta ja kunniaa mahdollisimman suuren väkijoukon surmaamisesta, mutta ennen sitä hän haluaa saada lihavan ex-kytän, Hodgesin tappamaan itsensä. Hänen suunnitelmansa eivät vain mene oikein putkeen, kun Hodges piristyy ja alkaa tapailla vetävän näköistä Janeytä.
Brady on rakentanut salaisen atk-tukikeskuksen hänen ja äitinsä asuttaman talon kellariin, ja hän on myös jemmannut sinne räjähteitä. Kukaan ulkopuolinen ei voi arvata, kuinka sairas Brady on, sillä hän työskentelee arkisin kodeissa kiertävänä atk-tukihenkilönä ja iltaisin vielä jäätelöauton kuljettajana: kukapa voisi uskoa, että tuo mukava heppu suunnittelee vapaa-ajallaan joukkomurhaa.
Brady myöntää itselleen olevansa
mielisairas, totta kai hän on, terveet ihmiset eivät aja tahallaan
väkijoukkoon eivätkä ajattele presidentin tappamista itsemurhaiskulla.
Terveet ihmiset eivät surmaa pikkuveljeään. Terveet miehet eivät pysähdy
äitinsä ovella ja mieti, onko äiti alasti.
Mutta sairaat miehet eivät halua muiden tietävän, että he ovat sairaita.
Mersumies on kammottava tarina siitä, miten murhaaja voi olla kuka vaan. Tarina ei vain vetänyt minun kiinnostustani puoleensa ihan koko aikaa, etenkin kirjan alkupuolisko oli melko tahmeaa ja pitkäveteistä luettavaa. En millään osannut samaistua eläke-ikäisen miehen elämään, saati että lukisin kauhean innoissani ikäihmisten romanttisesta suhteesta. Lopussa juoni alkaa tiivistyä ja lukuintoni nousee hiukan. Välillä koin melkoisia inhon väristyksiä, sillä on enemmän kuin kammottavaa lukea tarinaa psykopaattisen Bradyn näkökulmasta. Hyih.
Voiko häntä syyttää siitä, että hän kosti maailmalle, joka on tehnyt hänestä sellaisen kuin hän on?
Uskon kuitenkin, että dekkarien ystävät saavat tästä enemmän irti kuin minä.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Mersumies muissa blogeissa:
Opus eka
Rakkaudesta kirjoihin
Mummo matkalla
Hemulin kirjahylly
Kirjojen keskellä
2 kommenttia:
Minä viihdyin tarinan parissa vaikka Hodges vähän kliseinen ex-poliisi onkin. Mukavan vauhdikas ja jännittävä tarina, rikoksetkin oli pelottavasti tätä päivää... Hyvin sujui Kingin hyppy kauhusta dekkareihin, odotan innolla jatko-osien lukemista!
Hienoa, että sinä nautit tästä :) Minulla sarja jäi tähän, mutta voisin ehkä harkita jatkavani sarjaa joskus äänikirjan muodossa... Kuuntelen nimittäin lenkkeillessäni jännäreitä.
Lähetä kommentti