Kevätuhrit-trilogia: K. K. Alongi

Kevätuhrit: K.K. Alongi. Otava 2016. (Kevätuhrit #1)

"Maailma muuttuu silmänräpäyksessä keskellä toukokuista aamupäivää.

Mä olen kuollut.

Tämä on ensimmäinen ajatus, joka tulee hänen päähänsä. Mä olen kuollut ja joutunut helvettiin.

15-vuotias Jade herää metrossa Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian paljastuu karmea totuus: kaikki muut ovat kuolleet. Jadesta tietämättä neljä muuta nuorta kohtaa saman kauheuden eri puolilla kaupunkia. Sattuma heittää heidät yhteen, ja yhdessä he aloittavat matkan kohti tuntematonta maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen."

Oma arvio: 

Sain kunnian lukea tämän nuorille suunnatun K.K. Alongin esikoisteoksen ennakkoon. Kirjan takakansiteksti osui suoraan minun haaviini, sillä en voi vastustaa kirjoja, joissa on tällainen mystinen aloitus tyyliin joku-herää-jossakin-ihan-pöllähtäneenä-eikä-tiedä-mistään-mitään.

Susette ei muista, miten päätyi vessan lattialle, mutta siinä hän makaa, poski vasten valkoista kaakelia.

Kevätuhrit muistuttaa paljon minun suosikkikirjapariani, Salla Simukan Jäljellä/Toisaalla, jossa myös etsiskellään muita eloonjääneitä yhtäkkiä tyhjentyneessä maailmassa. Tässä kirjassa elämänsä kovettama Jade aloittaa tarinan metrosta ja turhamaista bile-elämää viettävä Susette kotinsa kylppäristä. Jade ja Susette törmäävät toisiinsa ja yrittävät yhdessä selviytyä ruumiita pursuavassa kaupungissa, jossa ei näy heidän lisäkseen ristin sielua.

Susette pureskelee alahuultaan miettiväisenä.

"Eikö me voitaisi haudata niitä? Siis kuolleita."

Jade pyörittelee silmiään. Voiko olla mahdollista, että tämä tyttö on todella näin tyhmä.

 

Nämä tytöt eivät ole alun alkaen mitkään ylimmät ystävykset, niin erilaisia he ovat. Jade ei edes yritä olla ystävällinen tai heikko Suseten edessä, sillä hän on päättänyt kovettaa itsensä. Siksi häntä ärsyttää Suseten herkkyys. Susettea taas ihmetyttää Jaden kovapintaisuus ja töykeys, mutta toisaalta tuo punatukkainen, karunnäköinen tyttö kiehtoo häntä.

Mukaan joukkoon tipahtelee tarinan lomassa vielä henkilö toisensa jälkeen, ja kuten kansikuvastakin voi päätellä, oudoissa olosuhteissa selviäviä nuoria on lopulta koossa kuuden joukkio - tai 12-vuotias Oliver laskettakoon vielä lapseksi. He ovat kaikki erilaisista lähtökohdista, mikä tekee tarinasta oikein kiintoisan. Tomin ja Suseten välillä on pienoinen romanttinen vire, mutta enempi romantiikka on fiksusti jätetty ehkä tuonnemmaksi. Jade on hyvin epäluuloinen somalipoika Alia kohtaan, joten nähtäväksi jää, miten heidän välinsä tulevat kehittymään. Kaikille henkilöille on siis jätetty kasvun ja kehittymisen varaa tulevia osia silmälläpitäen, mikä jättää minut uteliaaksi.

Jade saa minut välillä käytöksellään kihisemään raivosta, niin rasittava hän on. Olisin jo pian menettänyt toivoni hänen suhteensa, mutta onneksi hän loppua kohti alkaa pehmetä. Muut henkilöt jäävät ehkä hieman etäisemmiksi minulle, mutta Sara ja Oliver vaikuttavat minuun  tarinoillaan ja olemuksellaan.

Tarinan juoni etenee melko sutjakkaa vauhtia, eikä kyllästymisen tunteita pääse minulle ainakaan tulemaan. Jostain syystä tykkään erityisesti lukea kaikesta siitä, mitä selvitymiseen tarvittavia tavaroita nämä nuoret kaupoista haalivat. Kaikki ei tietenkään mene aina suunnitellusti, sen nämä nuoret tulevat huomaamaan, niin kuin myös sen, ettei kaikkiin eloonjääneisiin ihmisiin ole luottaminen - saati eläimiin. Kirjassa annetaan pientä vihiä siitä, miksi juuri nämä nuoret ovat jääneet henkiin, mutta mysteeri jää vielä kellumaan ilmaan.

Kohta he kaikki laulavat, Jadekin, joka ei ole koskaan aikaisemmin laulanut, ei ainakaan kenenkään muun seurassa. Laulaminen tuntuu hyvältä, vapauttavalta, ja kuivaa heidän kaikkien kyyneleet, nekin jotka eivät ole vielä vuotaneet.

Kirjan loppu on yhtä aikaa surullinen että toiveikas. Haluan ehdottomasti lukea jatkoa Jaden, Suseten, Tomin, Alin, Oliverin ja Saran tarinaan. Ihan Nälkäpeliin en uskaltaisi tätä verrata, mutta kyllä tämä on koukuttava kotimainen jännäri nuorille, ja kehtaan tätä suositella! 

Lisäpisteet myös kannelle, johon Otava etsi sopivannäköiset nuoret mallit Instagram-kuvakisan kautta. Mahtava idea!

Arvosanani 4+ 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!


Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Luetaanko tämä? 
Suomi lukee (Lukutoukka-Krista) 


Ansassa: K.K. Alongi. Otava 2017.(Kevätuhrit #2)

 Kansi: Timo Numminen, Shutterstock

"Joukko eloonjääneitä on paennut syrjäiseen maataloon, jonne saapuu odottamaton vieras. Välähtelevätkö karismaattisen hymyn takana pedon hampaat? 

Kuolemanaalto on vienyt aikuiset, ja joukko nuoria yrittää selviytyä maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen. Kun heidän suojapaikkaansa ilmestyy vieras menneisyydestä, eivät kaikki ole innoissaan. Voiko tulijaan luottaa vai uhkaako heitä vaara, johon kukaan ei osaa varautua?" (Otava)

Oma arvio:

Kevätuhrit-sarjan toisessa osassa Ansassa mystisen kuolemanaallon jälkeen yhteen lyöttäytyneet nuoret ovat saapuneet turvapaikkaansa, Oliverin mummolaan Toivolan tilalle. Heidän arkensa vaikuttaa alkuun vakaalta, vaikka toki kaikkia vaivaa hämmennys maailman tilasta sekä suru menetetyistä vanhemmistaan. Pian on kuitenkin aika uskaltautua pois tilalta ruuanhankintaan, ja Sara ja Jade lähetetään matkaan. Ruuanhankinta lähimmästä kaupasta tuntuu alkuun helpolta nakilta, vaikka kaikkialla mätänevät ja haisevat ruumiit aiheuttavat tytöille pahoinvointia. Pian tytöt kuitenkin aistivat, etteivät olekaan kaupalla yksin. Kamalat, seonneet linnutkin hyökkäävät Saran hevosen kimppuun. Onko tyttöjen ruuanhakureissu heidän kohtalonsa sinetti?

Kun pihalla kajahtaa laukaus, Saran jalat lähtevät liikkeelle kuin automaattisesti. Pian hän huomaa juoksevansa kassojen ohi kohti etuovea. Ajattelematta, välittämättä. (s.140)

Samaan aikaan Toivolan tilalle jääneet saavat joukkoonsa yllättävää seuraa. Rafi ja Janessa vaikuttavat mukavilta, mutta etenkin Susettea alkaa ihmetyttää, miksi Sara on niin säikyn ja aran oloinen. Rafissakin on jotain kummaa, vaikka hän päällisin puolin on todella ystävällinen käytökseltään. Susette tuntee hiukan vetovoimaa tuohon komeaan poikaan, mutta Rafi ei anna vastakaikua. Kirjan tunnelmat kääntyvät psykologisen jännityksen puolelle nuorten pohtiessa tuon pariskunnan todellisia aikomuksia. He säikähtävät myös perinpohjaisesti, kun pihaan kurvaa lintujen nokkima hevonen - ilman Saraa ja Jadea. Joidenkin on lähdettävä pelastamaan tytöt.

Tarinan mukana tulee sarjaan myös Rafin ja Janessan lisäksi uusi henkilö, nörttipoika Jesse, jonka ansiosta tilalle saadaan myös pari asetta turvaamaan nuoria. Kirjan lopun tapahtumat menevät hyvin hyytäväksi ja lähes sekopäisen jännittäväksi, eikä kiväärinpaukkeelta ja piileskelyltä vältytä. Kirja loppuu hyvin arvoituksellisesti, ja seuraavaan osaan on ihan pakko tarttua.

Kuva: Pixabay

Minä en viihtynyt tämän Kevätuhrit-sarjan toisen osan kanssa niin hyvin kuin ensimmäisen osan  kanssa viihdyin. Periaatteessa tässä ei ole mitään vikaa, mutta en oikein pääse tarinaan kovin syvällisesti sisään. Nuorten selviytyminen ja oleskelu maatilalla käy väliin puuduttavaksi lukea. Saran ja Jaden ruuanhakureissu on kirjan mielenkiintoisin osio, vaikka sekopäisten lintujen ilmaantuminen taas mukaan kuvioihin latistaa innostustani. Ruumiiden hajun seikkaperäinen kuvailu alkaa etoa, mutta onneksi sitä ei ollut kuin osan aikaa. Tuohan se toki autenttisuutta tarinaan.  Edelleenkään kirja ei paljasta, miksi juuri tiettynä toukokuun päivänä syntyneet nuoret ovat jääneet kuolemanaallosta henkiin, miksi osa on seonnut oudosti ja mikä eläimiä vaivaa.  

Henkilöt pohtivat myös aiempaa enemmän kohtaloaan ja päästävät välillä epätoivonsa valloilleen. Saran ja Tomin välinen kiinnostus etenee hiukan henkisellä tasolla, mutta fyysisiä romantiikan elementtejä ei ole vielä(kään) luvassa. Myös Suseten ja Tomin välillä on jotain vipinää, tai ainakin Suseten puolelta. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos kirjassa olisi enemmän romanttista virettä, se olisi kiinnostavampi. Ehkä seuraavassa osassa?

 Kun Sara tarttuu hänen käteensä, hän tuntee kuinka massiivinen surun hyökyaalto ympäröi hänet joka suunnasta. Se nielaisee heidät molemmat niin nopeasti, että Tomi ei pysty tekemään mitään muuta kuin antautumaan sen vietäväksi. (s. 202.)

Jade ei tunnu näyttävän henkisen kasvun merkkejä, vaikka viime osassa pientä pehmenemistä oli havaittavissa. Nyt hän tuntuu taantuneen taas samaksi itseriittoiseksi, rasistiseksi, ennakkoluuloiseksi ja suodattamattomaksi itsekseen. Hänen lujasta määrätietoisuudestaan ja jääräpäisyydestään on kuitenkin hyötyä kirjan loppuvaiheen jännittävimmässä osiossa, jossa hänen valintansa ja tekonsa ovat puhtaasti epäitsekkäitä. Susetesta on tehty välillä hiukan turhamainen höpsykkä, joka ei meinaa saada kaasuhellaa syttymään ja mietiskelee yhä omia kuolemanaaltoa edeltäneitä kauneustottumuksiaan. Nämä ovat kuitenkin vain välähdyksiä uuden arjen keskellä. Hän kuitenkin kantaa huolta kävelykykynsä menettäneestä Oliverista sekä arasta Janessasta, joten ei hän onneksi ihan tyhjäpää ole.

Siihen, lasille tiivistyneeseen höyryyn, joku on kirjoittanut jotakin tikkukirjaimin. Susette kumartuu lähemmäksi. Kun hän tajuaa sanan, jonka Janessa on on siihen sormellaan riipustanut, hänen henkensä salpautuu.

Lasissa lukee: APUA. (s. 197)

Ansassa on parhaimmillaan hyvin toimintapitoinen ja toisaalta psykologisesti piinaava kirja, joka ei vieläkään paljasta suurinta mysteeriään: mitä ihmettä tapahtui tuona päivänä, kun suurin osa maapallon ihmisistä kuoli? Toisaalta, onko kaikkialla maailmassa vallallaan sama tilanne, vai vain kirjan tapahtumapaikalla Etelä-Suomessa. Kirjan lopputilanne jättää minut miettimään, mikä on kaiken takana.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Ansassa muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin

Kirjan vuoksi 

Unelmien aika

Kirjataivas
Luetaanko tämä?

Pakenijat: K.K.Alongi. Otava 2018. (kevätuhrit #3) 

Kansi: Timo Numminen/ iStockphoto & Shutterstock

"Helikopterin ilmestyminen taivaalle nyrjäyttää kuolemanaallosta selviytyneiden nuorten maailman sijoiltaan. Ovatko tulijat odotettuja pelastajia vai uusi uhka? Hyytävän trillerisarjan päätösosa

Jade herää junavaunussa, jonka ikkunat on peitetty ulkopuolelta. Kauhukuvat historiankirjoista vilisevät hänen mielessään, kun hän tajuaa vaunun olevan täynnä nuoria, kaikki matkalla kohti tuntematonta.

Mitä muille on tapahtunut? Viimeinen asia, jonka Jade muistaa, on tulipalon hiillyttämä talonraunio ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet, ja toistaiseksi se on kaikkea muuta kuin hyvä uutinen…"(Otava)

Oma arvio:

Tarttuessani tähän Kevätuhrit-trilogian päätösosaan olin ladattu täyteen kysymyksiä, joihin  toivoin saavani vastauksia. Viime osa päättyi hyvin jännittävästi, kun helikopteri noukki tajuttoman Jaden ja häntä pelastamassa olleen Alin kyytiinsä ja Susette, Tomi, Sara ja Jesse jäivät palaneen Toivolan raunioille suremaan Oliverin menetystä - ja pelkäämään, että Rafi hyökkäisi vielä jostakin. Viime osassa ei kuitenkaan annettu vielä vastauksia siihen, miksi juuri nämä nuoret, jotka olivat syntyneet samoihin aikoihin vuodenkiertoa, selvisivät kuolemanaallosta ja miksi joistakin eloonjääneistä tuli aggressiivisia, kuten Rafista. Kuolemanaallosta ei myöskään annettu vihiä, mikä sen aiheutti.

Kun sotilaat saattavat häntä käytävää pitkin kohti tuntematonta, Ali kävelee heidän rinnallaan vastustelematta. Samalla hän laskee ovia joiden ohitse he kulkevat ja painaa mieleensä paikan pohjapiirustusta. Hän tekee pakosuunnitelmaa. (s. 72)

Pakenijat alkaa hiukan samantyyppisesti kuin ensimmäinen osa Kevätuhrit: Jade herää tokkuraisena junanvaunussa, joka on täynnä tajuttomia nuoria. Jade onneksi huojentuu tajutessaan, etteivät kanssamatkustajat ole ruumiita, kuten edellisessä, vastaavassa tilanteessa,  ja että yksi makoilijoista on Ali. Jade ei tosin voi mitenkään poistaa rasistista ajattelutapaansa, vaan Alin somalitausta on aina revittävä esiin, vaikka hädän hetkellä. Se tuntuu välillä epäuskottavalta. Jade ja Ali huomaavat pian, että heidät on viety pois Suomesta, eikä heitä kohdella määränpäässä muina kuin koe-ihmisinä. Muutamat harvat aikuiset, joihin he törmäävät, eivät ole kiinnostuneita heistä kuin siitä syystä, kuin että miksi nämä ovat yhä hengissä kuolemanaallon jälkeen. Ali ja Jade tuskailevat vankiselleissään, kunnes tapahtuu taas selittämätön räjähdys.

Mitenköhän paljon ihminen voi kestää ennen kuin sekoaa? (s.44)

Toisaalla Toivolan rytäkästä selvinneet nuoret kokoavat itseään traagisten tapahtumien jälkeen, jotka ovat vieneet suloisen Oliverin hengen. Susette syyttää tapahtuneesta itseään, Sara huolehtii hevosistaan, Jesse haaveilee Sarasta ja yrittää löytää itsestään rohkeutta toimia muiden ihmisten kanssa ja Tomi yrittää pitää hommaa ja itseään kasassa. Nuoret tajuavat, että heidän on etsittävä uusi suojapaikka, mutta siirtymistä mutkistaa Tomin huono vointi. Nuoret lähtevät kuitenkin rohkeasti matkaan miettien samalla, ovatko Jade ja Ali kunnossa. Räjähdys mutkistaa taas asioita...

Kuva: Pixabay

Minusta tämä sarjan viimeinen osa on näistä kaikista onnistunein, ehjin ja viihdyttävin. Henkilöiden väleillä tapahtuu suuntaan jos toiseen vieviä käänteitä, joista mielenkiintoisin on tietenkin Jaden ja Alin välien syveneminen kaveruudeksi, ehkä jopa ystävyydeksi heidän selvitessään vieraassa maassa. Jade on raivostuttavan sinnikkäästi Alia vastaan ihan viime hetkeen asti, mutta lopulta antaa periksi. Ali on älykäs ja looginen ajattelija, ja Jade taas rohkea ja kykeneväinen impulsiivisiin tekoihin. Heistä tulee hieno parivaljakko, ja yhteinen huumorikin löytyy lopussa. Toisaalla Suseten, Tomin ja Saran välillä tapahtuu pientä kolmiodraamaa, ja Jessekin hiljaisesti kipuilee ihastustaan Saraan,  mutta asetelmat menevät lopussa ihan odotetun vastaisesti. Ihan mukava, romanttinen yllätys näin sarjan loppuun, josta en nyt hiisku enempää.

Kuka tsemppaa? Me. Kuka selviää? Me. Kuka jää eloon? Me. Meissä on voimaa. (s. 88)

Nuorten jatko jää niin avoimeksi kuin vain voi. Minulla on ollut sellainen käsitys, että Kevätuhrit-sarjan olisi alkuun pitänyt sisältää enemmän kuin kolme osaa, ja jäi hiukan sellainen olo, niin kuin viime kädessä tästä olisikin päätetty tehdä sarjan päätösosa. Kuolemanaalto jää vielä hyvin määrittelemättömäksi, vaikka jotain pientä teoriaa siihen annettiinkin. Olisi ollut mielekästä tietää tarkemmin tästä tuhoisasta aallosta ja sen vaikutuksista näihin nuoriin, saati siitä, mikseivät aikuiset selvinneet (paitsi mystisesti ne muutamat, jotka helikopterilla etsivät eloonjääneitä.) Muuten avoin loppu on onnistunut, sillä se jättää mukavasti mahdollisuuksia suuntaan jos toiseen. Ehkä näillä nuorilla on vielä toivoa selviytyä, vaikka he paetessaan joutuvat tekemään rankkoja päätöksiä, joista etenkin Sara tulee kärsimään ja kantamaan kaunaa takuulla pitkään.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita blogiarvioita

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 
 
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Samantyylistä luettavaa: 

Salla Simukka: Jäljellä & Toisaalla

A Matter Of Days: Amber Kizer