"Kun Viro miehitettiin, toiset vietiin. Toiset jäivät kaipaamaan
ikuisesti.
Kaikki eivät itse muista tai osaa kuoltuaan poistua täältä
lopullisesti.Heistä jää henki elävien huoneisiin. Siksi on taluttajia.
He avaavat hengille ovet kuolleiden luo.
Se oli hyvin tavanomainen
toimeksianto. Majatalon aaveet alkoivat olla jo haitaksi liiketoimelle.
Mutta tällä kertaa Lena teki virheen.
Hullu koira aikojen takaa juoksee
kaukaa Novosibirskistä pieneen virolaiseen kylään. Se asettuu makaamaan
kotinsa lattialle ja kertoo tarinan elävän rakkaudesta kuolleeseen
henkeen.
Tuulia Matilaisen runollisen kauniissa kerronnassa outous on osa
elämää ja tuonpuoleiset kiehtovia ystäviä."
Oma arvio: Voi miten minä ihastuin tähän kirjaan! Matilaisen teksti oli todella kaunista luettavaa, kirjan miljöö kauniin elävästi kuvailtu ja henkien läsnäolo hyvin todentuntuista. Pelkäsin tämän olevan kauhutarina, sillä en hirveästi pidä pelottavista aavetarinoista, mutta tämä ei ollut todellakaan sitä. Päähenkilö Lena osasi käsitellä välitilaan jääneitä henkiä tyynesti ja oli heille rauhoittavan lempeä. Hengissä ei siis ollut mitään pelottavaa, vaan heidän kohtalonsa oli lähinnä surullinen. Paranormaali rakkaustarina ei ollut ehkä minusta tämän kirjan pääasia. Hullu koira toi tarinan kautta myös esille Viron synkkää, raadollista historiaa. Arvosanani on 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti