lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kesämyrsky: Siiri Enoranta

Kesämyrsky: Siiri Enoranta. WSOY 2020

Kansi: Riikka Turkulainen / iStockphoto

"Finlandia-voittajan viiltävä romaani viattomuuden lopusta.

Petos, murha ja julmaa peliä rakkaudella. Ylellisiä kattokruunuja, kalliita lentureita, sellosonaatteja ja leivoksia. Kesämyrsky on tihenevää kehää kiertävä ruma arvoitus kiiltävässä kuoressa.

Andrew on katsellut koko kevään houkuttelevaa Josh Royta, joka johtaa eliittikoululaisten Nokisiipien jengiä. Sattuman oikusta Andrew pääsee viettämään kesäänsä Royn perheen loisteliaaseen kartanoon ja kurkistamaan maailmaan, johon hän ei kuulu.

Joshin sisko, hemmoteltu Penelope Roy, on joutunut todistamaan kaupunkia kuohuttanutta murhaa, ja koko Summersuttonin kartanon väki kulkee varpaillaan hänen takiaan. Mutta mitkä Penelopen totuuksista ovat valhetta?

Andrew’n lapsuuden viimeinen kesä Summersuttonissa on viattomuuden ja turmeluksen piirileikkiä, kimallukseen ja sokeriin upotettuja arvoituksia, jotka paljastuvat yksi toisensa jälkeen." (WSOY)


Oma arvio: 

Siiri Enorannan uutukainen, nuorille aikuisille suunnattu Kesämyrsky jättää lukijan hyvin hämmentyneeseen mielentilaan. Näin ainakin minulle kävi. Kirjan maailma on niin ihmeellinen, että se jää vellomaan vielä pitkäksi aikaa mieleeni. Itse mysteerivoittonen juoni ja sen lopulliset, ratkaisevat käänteet jäävät mielestäni toissijaisiksi, sillä mieleni takertuu vain kummalliseen tunnelmaan, jonka kirjasta imin itseeni. Olen lukenut muutamia aiempia Enorannan nuortenkirjoja, joista Surunhauras, lasinterävä on tähänastinen suosikkini. Sen mieletön fantasiamaailma upposi samanlailla tajuntaani kuin Kesämyrskyssä, joka ei ole yllättäin fantasiakirja, vaikka sen maailma ei ihan täysin reaalimaailman lakeja noudatakaan.

Kirjan tapahtumat alkavat kuvitteellisesta Queensbridgen kaupungista, jossa matkustetaan indigolla käyvillä lentureilla, joiden käytetty indigo leviää kuonana kaupunkilaisten ylle. Lentokaupungin koululaiset ovat perustaneet omat jenginsä, Nokisiivet ja Koppikset, joilla on hämmästyttävän paljon valtaa. Heillä on tarkkaan rajatut alueensa, joilla kaupungissa oleskella.  Kirjan päähenkilönuoret ovat iältään kolmentoista kieppeillä, mutta heidän ikänsä ei saa antaa johtaa harhaan, sillä varhaisnuorten romaani tämä ei kyllä ole, vaan rehdisti YA-kamaa. (Jokunen kirjasto on luokitellut tämän jopa aikuisten kaunokirjallisuuden puolelle.) Kirjan tapahtumat vyöryvät nimittäin melko ilkeiksi ja julmiksi, mitä pidemmälle pääsee.

Josh oli Andrew'n rinnakkaisluokalla, mustatukkainen, pitkäsorminen, kevyt askel, tammikuun harvinaisten lumihiutaleiden leijaileva suppilo ympärillään. Hänen silmänsä olivat vähän liian lähellä toisiaan, ja siitä tuli sellainen vaikutelma, kuin Josh olisi koko ajan hiukan ärtynyt. Tai ehkä johtajan vastuu painoi raskaana. (s. 37)

Kirjan päähenkilö on 13-vuotias Andrew, hörökorvainen poika, joka on ehdottoman palavasti ja onnettomasti rakastunut Nokisiipien johtajaan, samanikäiseen Joshiin. Niinpä, kun Andrew'n lastenpsykiatrina työskentelevä isä saa kutsun Joshin perheen kesätilalle Summersuttoniin heidän tyttärensä Penelopen terapeutiksi, Andrew lähtee jännittynein tunnelmin isänsä mukaan. Hänellä on nimittäin vakaa aikomus päästä Nokisiipien jäseneksi, ja hänellä onkin mukanaan nyt palanen käsittelemätöntä indigoa, joka oli pojan tehtävänä tuoda jengin johtajalle eräänlaisena pääsykokeena.

Sikarikkaan Royn perheen huvila on tiluksineen ja lentureineen hengästyttävä elämys Andrewlle, joka hengästyy yhä lisää Joshin kohteliaan viileästä olemuksesta (ja tiukoista pakaroista). Yllättäin Josh ei tylytä koulun epäsuosittua poikaa suoralta kädeltä, niin kuin muut tilalla kesää viettävät Nokisiipiläiset tai Joshin 12-vuotias pikkusisko Penelope, joka tuntuu suorastaan vihaavan Andrew'ta. Josh antaa Roylle mahdollisuuden, ja jokin Andrew'ssa sitä paitsi tuntuu kiehtovan Joshia, vaikka hän onkin rakastunut Nokisiipien entiseen johtajaan.

Penelope saattoi olla iloinen ja nauraa ja vitsailla, ja seuraavassa hetkessä valahtaa valkoiseksi kasvoiltaan ja alkaa vapista. Hän saattoi katsoa silmiin, ja sitten katsoa läpi, ja sitä tunsi itsensä aaveeksi, tai sitten Penelope oli aave. (s. 115)

Penelope tarvitsee totisesti apua, sillä hän tuntuu olevan todella rikki. Tyttö on joutunut todistamaan lähistöllä sattuneen murhan, eikä pysty tunnistamaan murhaajaa millään. Josh tuntee olevansa vastuussa siskostaan, kun taas perheen äiti Amanda on lopen kyllästynyt oikuttelevaan tyttäreensä. Isä Lawrence taas huolehtii tyttärestään, vaimonsa mielestä liikaakin, ja Penelope saattaa ehkä hiukan käyttää tätä hyväkseen. Penelopesta on hyvin hankala ottaa selvää, ja minullekin jää epäselväksi, onko tämä oikeasti kokemuksistaan traumatisoitunut pikkutyttö vai häikäilemättömän kiero lellipentu.

"Loukkaannuitko sä nyt?" Penelope kysyi.
"Vähän."
"Ei sitä pidä tunnustaa, ääliö. Pitää olla sen yläpuolella."
"Miksi?"
"Että muut näkee, että on vahva."
"Miksi pitää olla vahva?"
"Kuka haluaa olla heikko?"
"Ei kai kukaan halua...Mutta joskus sitä vaan on. Ei se haittaa."(s. 218)

Pikku hiljaa alkaa Royn perheen salaisuudet avautua. Mistä muusta kuin murhan näkemisestä tyttö on niin järkyttynyt ja miksi Josh kokee siitä huonoa omatuntoa? Miksei lahjakas sellonsoittaja Penelope soita enää? Miksi Josh pääsi niin helposti Nokisiipien johtajaksi? Aikuisilla tuntuu olevan myös omat salaisuutensa, jotka liittyvät arvokkaaseen indigoon ja ylipäänsä Queensbridgen kaupungin yksinoikeudesta lentoliikenteeseen.

Minun on hankala päättää, rakastanko tätä kirjaa vai enkö. Kirjan tunnelma jätti jälkensä minuun, mutta silti muutamat asiat jäivät hiertämään mieltäni niin, etten nosta kirjaa lukukokemusteni kärkeen. Liikaa spoilaamatta kirjan juonta se liittyy siihen, mitä Penelopelle tapahtui osin Joshin takia. Se oli mielestäni nuortenkirjaan hiukan moraalisesti hämmentävä juonikuvio. Jäin miettimään, miksi kirjan henkilöt ovat niin kamalan nuoria, esiteinejä, jos kirja on kuitenkin suunnattu aikuisuuden kynnyksellä oleville nuorille? Ymmärrän toki, että heidän ikänsä on juuri se ratkaiseva ikä lapsuuden ja nuoruuden rajamaastossa, joka on ratkaisevaa kirjan idean kannalta. Minulle jäi myös hämärän peittoon teinikäisistä koostuvien jengien lopullinen tarkoitusperä. He pitävät kovasti huolta omista alueistaan, ja jäseneksi pyrkivän pitää suorittaa usein vaarallinenkin tehtävä. Jäsenet lupautuvat pitämään toistensa puolia henkeen ja vereen saakka. Silti jengikuviot jäävät kirjassa mielestäni hiukan heppoisesti selitetyiksi.

Kaikille tuli lahjoittaa Joseph Royn näkemisen ilo. Se johtui ehkä Joshin pitkistä, eleganteista sormista, ehkä hänen silmäripsiensä kulmasta suhteessa koskettimiin, hänen niskanikamistaan, siitä miten rennot hänen hartiansa olivat, mutta Andrew'sta tuntui ettei hän niinkään kuullut musiikkia, jota Josh soitti, vaan musiikin, joka Josh oli. (s. 240)

Enorannan kaunis ja koruileva kirjoitustyyli taas on herkkua kaikille aisteille, ja juuri se osaltaan on luomassa kirjan ihmeellistä tunnelmaa. Parasta Kesämyrskyssä on kielen lisäksi Andrew'n viaton, mutta myös palava rakkaus Joshia kohtaan, ja miten pieteetillä se on kuvattu. Andrew on yllättävän rohkea ja suora, vaikka arastelee Joshia, ja tämä saa itsevarmana pidetyn Joshin hämmennyksiin. Andrew ei kuitenkaan tyydy mihin vain.

Suosittelisin Kesämyrskyä mysteerejä ja kieroilua rakastaville nuorille (15+) ja aikuisille. Siinä on hiukan samaa tunnelmaa kuin Nokkosvallankumouksessa.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.

Samantyylistä luettavaa:

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

39. Kirjassa lennetään


Ei kommentteja: