lauantai 3. marraskuuta 2018

Näpit irti!: Jennifer Mathieu

Näpit irti!: Jennifer Mathieu. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): MOXIE. Kansi: Elisabeth H. Clark ja  Elnur / Shutterstock ja Dean Drobot/ Shutterstock

"Voimaa! Ylpeyttä! Asennetta! Yhden tytön rohkeus sytyttää kaikki koulun tytöt kapinaan ahdistelua ja syrjintää vastaan.

Yhtenä päivänä Viv päättää että nyt riittää. Miksi jalkapallojoukkueen poikien annetaan kouria tyttöjä koulun käytävillä ilman rangaistusta? Miksi heidän ällöttäviin kommentteihinsa ei puututa? Viv on kyllästynyt noudattamaan tyttöjä syrjiviä epäreiluja sääntöjä.

Vivin äiti oli 90-luvun punkkari, Riot Grrrl. Viv lainaa hänen asennettaan ja ryhtyy tekemään omaa lehteä, jota hän jakaa salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja muut tytöt vastaavat.
Nämä tytöt eivät alistu vaan iskevät takaisin!"(Otava)

Oma arvio:

Juuri kun olen hyvästellyt haikein mielin Holly Bournen feministihenkisen Normaali-trilogian, ilmestyy  tämä mainio Jennifer Mathieun Näpit irti!, jossa tartutaan seksismiin  hiukan erilaisella otteella, vaikka samankaltaisuuksiakin toki aiemmin mainitsemaani kirjasarjaan on.

Kaikki alkaa siitä, kun luokan uusi tyttö, Lucy, saa vastatessaan opettajan kysymykseen luokan pojilta tyypillisen "painu ämmä keittiöön" -yskähdyksen (lausahdus kuulostaa suomennettuna hiukan tönköltä, ja olisi ollut ihan hyvä, jos tämä olisi jätetty englanninkieliseksi fraasiksi.) Lucy on tottunut aiemmassa koulussaan siihen, ettei moista käytöstä suvaita, ja on hyvin hämmentynyt siitä, ettei edes opettaja reagoi. Tämä saa sivusta seuranneen Vivianin heräämään. Miksi pojat saavat huudella tuollaisia seksistisiä älyvapauksia seuraamuksitta? 


Viv tietää, että hänen äitinsä on kuulunut 90-luvun punkkarijärjestöön nimeltä Riot Grrrl. Kuunnellessaan Bikini Girl yhtyeen kantaaottavia biisejä, saa hiljaisena ja myötäilevänä tunnettu Viv ajatuksen. Hän aikoo perustaa nimettömänä Puhtimuijat-nimisen yhteisön, painattaa kopioliikkeessä ensimmäiset Puhti-lehtiset eli -zinet ja jakaa niitä aamuvarhaisella koululle. Hän aikoo olla se, joka herättää keskustelun poikien käytöksestä. Ensimmäisessä zinessä hän pyytää kaikkia niitä, jotka haluavat kannattaa ajatusta, piirtää tiettynä päivänä käsiinsä sydämiä ja tähtiä. Viv jännittää ihan sikana, onko kenenkään kädessä kuvioita. Kannatus ei ole aluksi kovin suurta, mutta muutamakin kädessä nähty sydän tai tähti saa Vivin mielen kohenemaan.


"Se Vivian, jonka he tuntevat, ei ikinä tekisi tällaista." (s. 293) 

East Rockportin koulussa ei ole asiat oikein kohdallaan. Koulun rehtorin poika, Mitchell, on kaikista pahin tyttöjen ahdistelija, mutta häntä ei tietenkään kukaan uskalla ojentaa. Asiat menevät vielä äärimmäisemmiksi, kun koulussa aletaan tehdä tyttöjen pukeutumistarkastuksia. Tuossa nöyryyttävässä toimenpiteessä katsotaan luokkapistokokein, kenellä on esimerkiksi liian ohuet topin olkaimet tai tiukka paita, ja rangaistukseksi tyttö joutuu verhoutumaan loppupäiväksi esimerkiksi jättihuppariin. Lucy haukkoo henkeään pöyristyksestä, mutta Viv ja hänen ystävänsä Claudia vakuuttavat, että tämä on ihan normaali käytäntö heidän koulussaan. Tietenkään kukaan ei puutu Jasonin mauttomiin paitoihin, joissa lukee esimerkiksi: "KIVAT JALAT - MIHIN AIKAAN NE AVATAAN."

Vaatetarkastukset jatkuvat koko viikon, ja huomaan pukevani aamuisin ylleni löysimmät paitani ja nuhruisimmat farkkuni, jotta minua ei vain komennettaisi kaikkien tuijotettavaksi. Joka kerta kun joku tytöistä käsketään luokan eteen seisomaan, tunnen vajoavani syvemmälle omaan pulpettiini. (s. 93)

Viv kärsii tunnontuskia siitä, etteivät edes hänen ystävänsä tiedä hänen olevan Puhti-liikkeen takana. Claudia on melko varovainen Puhdin suhteen, mikä hiukan hiertää ystävysten välejä, kun taas uusi tyttö Lucy on aivan innoissaan. Myös koulun uusi poika, melkoisen söpö Seth Acosta, joka saa vahingossa tietää Vivin olevan Puhti-liikkeen takana, kannattaa tyttöjen toimia. Hän nimittäin haluaa todistaa, etteivät kaikki pojat ole kusipäitä. Viv on tästä melkoisen vakuuttunut, mutta ekojen melkein-treffien jälkeen hän ei enää olekaan varma. 

Rockportin koulussa alkaa tosissaan tapahtua ja Puhti-sanoma leviää yhä laajemmalle. Rehtori ei ole tästä lainkaan mielissään ja aikoo erottaa kaikki tytöt, jotka osallistuvat Puhti-kapinointiin. Pientä panikointia alkaa olla aistittavissa, kun rehtorin poikaa syytetään nimettömästi hyvin vakavasta teosta. Viv ei itsekään tiedä, kuka on tämän yhden Puhti-zinen takana. Viv alkaa saada uusia ystäviä koulusta, eikä ihonväri enää jaottele ruokalan tyttöporukoita omiksi ryhmikseen. Puhti luo tyttöjen välille voimaa ja oikeaa ryhmähenkeä. Myös Vivin vanhemmat ja isovanhemmat ovat ymmärtäväisiä, vaikka varoittelevat Viviä pilaamasta tulevaisuuttaan liikkeen takia. 

Kaikki hurraavat jälleen, ja sitten me kaikki tanssimme, koko iso tyttömassa juhlii ja pitää hauskaa. Kun katselen kuinka Lucy pyörähtelee tummat kiharat heiluen, ja kuuntelen kuinka Claudia nauraa ja laulaa mukana (nuotin vierestä), mieleeni tulee että tätä on olla feministi. Ei mikään humanisti eikä tasa-arvon kannattaja, vaan feministi. Se ei ole mikään kirosana. Tästä lähtien sen saattaa olla lempisanani. Sillä sehän tarkoittaa vain sitä, että tytöt tukevat toinen toisiaan tullakseen kohdelluksi ihmisinä, vaikka maailma yrittäisi viestiä että he ovat vähempiarvoisia. (s. 253)

Näpit irti! tarttuu hyvin tärkeään aiheeseen roisilla otteella. Pidän kovasti hiljaisena tunnetun Vivin kasvutarinasta kohti rohkeaa naisenalkua, joka haluaa kaikille tytöille oikeuden käydä koulua rauhassa ilman seksistisiä huutoja ja kourimisia. Vaikka tytöllä on välillä epätoivonkin hetkiä, hän nostaa päätään ja saa muiden tyttöjen tuella asiansa päätökseen. Mathieu ei kirjoita ihan niin humoristisella otteella kuin Bourne, mutta käsittelee feminismi-teemaa sopivalla intensiteetillä. Rockportin koulun vaatetarkastukset tuntuvat välillä hiukan äärimmäisiltä ja epäuskottavilta, mutta ehkä tämä johtuu siitä, ettei suomalaisena usko moiseen äärikonservatiivisten toimien olemassaoloon. Tiedä häntä, onko tuollaisia tarkastuksia oikeasti? Kirjan tarinassa havaitsen myös hiukan yhtäläisyyttä Jay Asherin Kolmetoista syytä -teokseen, jossa myös rehtorin poika on tarinan pahis.

Pidän erityisesti myös kirjan kannesta, joka on yhtäaikaa simppelin yksinkertainen, mutta huomiota herättävä.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Samantyylistä luettavaa:



Ei kommentteja: