keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2017

Englanninkielinen alkuteos (2015): All The Bright Places. Kansi: Mari Villanen


"17-vuotias Theodore Finch on älykäs, spontaani outolintu, jota kuolema kiehtoo. Finch tuntee kuolemafaktat, kuuluisien ihmisten itsemurhaviestit ja synkimmät Virginia Woolf -sitaatit. Hiljaa itsekseen hän silti yrittää keksiä joka päivä hyvän syyn olla kuolematta. Violet on kirjoittamista harrastava, suosittu tyttö, joka on alkanut vetäytyä kuoreensa isosiskonsa tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Hän laskee päiviä siihen, että pääsee pois kotikaupungistaan lukion loputtua. 

Finch ja Violet tapaavat sattumalta koulun kellotornissa, jossa Finch on jälleen kerran miettimässä, hyppäisikö vai ei. Violet on samalla asialla, ja nuorten välille syntyy erityinen side. Finch ottaa tehtäväkseen saada Violetin unohtamaan murheensa ja järjestää hänet parikseen maantiedon projektiin, joka muuttaa molempien elämän." 

Oma arvio:

Tämä kirja tulla tupsahti elämääni tänä kesänä, vaatimattomine kansineen, ilman suurempia kirjapöhinöitä ympärillään. Mikähän tämä on? Hiukan viitteitä antoi Goodreads-sivujen tähditykset: jotkut rakastavat, jotkut vihaavat tätä kirjaa. Tässä väitetään olevan paljon samaa kuin John  Greenin ja Rainbow Rowellin kirjoissa, ja väittipä joku tätä lähes Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kopioksi.

"Vastaa yhteen kysymykseen. Uskotko, että on olemassa täydellistä päivää?"
"Täh?"
"Täydellistä päivää. Alusta loppuun. Päivää, jolloin mitään kamalaa tai surullista tai tavanomaista ei tapahdu. Uskotko, että sellaista päivää voisi olla?" (s. 18)

Kirjan alkuasetelma on mielenkiintoinen, kun kaksi tyyppiä tapaavat sattumalta toisensa koulun kellotornissa - molemmilla hiukan samat aikeet mielessään. Theodore Finch pelastaa hätääntyneen Violetin, koulun suositun tytön katolta, mutta antaa kaikkien ymmärtää, että asia meni päinvastoin, eli Violet esti Finchiä hyppäämästä. Finchiä kun jo alunperin pidetään koulun omituisimpana tyyppinä, oivallisena itsemurhakandidaattina, TheodoreFriikkinä. Finch joutuu tietenkin selittämään koulukuraattorilleen, ettei hän ollut kellotornissa kuin ihan läpällä. Pian käy ilmi, että Finch on oikea salailun mestari, sillä hän ei halua kenekään tietävän ajoittaisista mustista tuntemuksistaan, saati niistä, jolloin hänellä on kumman levoton olo. Hänellä on maanis-depressiivisiä oireita, joita ei ole koskaan diagnosoitu osin Finchin salailun takia, mutta myös hänen perheensä piittaamattomuuden takia. Hän kuvailee masennusjaksojen jälkeisiä aikoja hereillä olemiseksi.

Juoksen kotiin päin, olen sisältä yhtä aikaa raskas ja ontto. Tällä kertaa asiat ovat toisin. Tällä kertaa pysyn hereillä. (s. 74)

Finch alkaa piirittää Violetia, johon hän on ihastunut, ja keplottelee itsensä myös hänen Amerikan maantiedon työpariksi. Vastahakoisen, mutta uteliaan Violetin kanssa he alkavat etsiä kotiosavaltionsa Indianan merkittävimpiä kohteita, ja oppivat tuntemaan toisensa nokkelan ja hauskan sanailun siivittämänä. 

Jossakin vaiheessa katseemme kohtaavat, ja näen hänen hymyilevän minulle. Se on sellaisen ihmisen hymy, joka selvästi mittailee toista ja yrittää muodostaa mielipiteen. (s. 144)

Kuva: Pixabay

Aiemmin kymmenen sivua oli pikkujuttu. Jos opettaja pyysi kymmentä, kirjoitin kaksikymmentä. Jos he halusivat kaksikymmentä, he saivat kolmekymmentä. Kirjoittamisessa olin hyvä, kirjoittajan roolissa olin parempi kuin tyttärenä tai tyttöystävänä tai sisarena. Kirjoittaminen oli yhtä kuin minä. Mutta nyt kirjoittaminen on yksi niistä asioista, joihin en kykene. (s. 32)

Violetin elämää sävyttää suru, sillä hänen isosiskonsa on menehtynyt auto-onnettomuudessa, josta Violet itse selviytyi. Hän ei ole uskaltanut ajaa autoa, saati matkustaa siinä onnettomuuden jälkeen. Hän ei myöskään saa otetta kirjoittamiseen, sillä hänellä oli siskonsa kanssa yhteinen nettilehti EleanorandViolet.com. Hervottoman ja estottoman Finchin suorasukainen tyyli saa tytön ottamaan ratkaisevia askeleita toipumiseen. Finchillä on täysi työ salata oma itsensä tytöltä, mutta tietäähän sen, miten lopulta käy, kun patoaa kaikki tunteensa ja salaisuutensa. Finchin ylitsevuotavuus käy välillä hermoilleni, mutta toisaalta hän on niin sympaattinen, että annan sen hänelle heti anteeksi.

Totta puhuen Violet, en lainkaan tiedä, miksi muut eivät pidä minusta. Valhetta. Tai siis, minä tiedän, ja samaan aikaan en tiedä. Olen aina ollut erilainen, mutta minulle erilaisuus on normaalia. (s.72)

Kirjan loppuratkaisu on melko rohkea ja tunteikas. Siinä mielessä tarina muistuttaa kovasti Tähtiin kirjoitetun virheen Hazelin ja Gusin tarinaa. Finch ja Violet ovat ikäisekseen melko nokkelia sanailijoita, mutta pidän suorasukaisuudesta ja huumorista. Kirjan synkemmät teemat tuovat mieleen Jay Asherin 13 syytä -teoksen, ja mielenterveyden järkkymistä on käsitelty myös esimerkiksi Holly Bournen Oonko ihan normaali? -kirjassa.

Kuva: Pixabay
Finchin vanhempien tietämättömyys saa minut välillä raivon partaalle. He kuittaavat Finchin katoamiset olankohautuksella, vaikka toki heillä täytyy käydä aavistus, ettei kaikki voi olla kohdallaan, jos poika juoksee yöt kaduilla ja katoaa päiviksi jonnekin tai linnottautuu vaatekomeroonsa. Hyvän kirjan täytyy  herättää monenlaisia tunteita, myös ärsyttääkin välillä henkilöhahmojensa kautta, joten tässä tämä teos on onnistunut minun kohdallani. 

Tähtiä taivaalla, tähtiä maassa. On vaikea erottaa, missä taivas loppuu ja maa alkaa. Minun ja vastentahtoisesti myönnettävä, että näky on kaunis. Haluaisin sanoa jotakin suureellista ja runollista, mutten keksi muuta kuin: "Ihastuttavaa."
Poika sanoo: " 'Ihastuttava' on ihastuttava sana, jota meidän pitäisi käyttää useammin." (S. 183)

Minä ainakin kuulun siihen joukkoon, joka rakastui tähän kirjaan, ja haluaisin tämän saavan osakseen enemmän pöhinää. Elokuva on ilmeisesti tulossa vuonna 2018, ja kyllähän minä jo näin tämän tarinan elokuvana silmissäni. Miinusta tulee tylsästä kansikuvasta ja liian oikaistuista seksikohtauksista.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita suomenkielisiä bloggauksia.



Samantyylistä luettavaa:

Jay Asher: 13 syytä (itsemurhat)

John  Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (yleisesti, päähenkilöiden dialogit)

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (mielenterveyden ongelmat)

Rainbow Rowell: Eleanor & Park (epätavallinen rakkaustarina, päähenkilöiden dialogit)

Rainbow Rowell: Fangirl (mielenterveyden ongelmat, päähenkilöiden dialogit)

Osallistun tällä kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.

2 kommenttia:

Hanna/Hannan kirjokansi kirjoitti...

Luen aika vähän nuortenkirjallisuutta, mutta tämän ajattelin lukea. Voisi sopia lukiolaisillekin suositeltavaksi, kun päähenkilö on kuitenkin 17?

Heidi P kirjoitti...

Joo, kyllä menee varmasti lukiolaisille :)