"Susannalla on hymy kuin
vanhojen kiiltokuvien enkelillä ja kultainen hiuspörrö, jota Kirsikan
tekee aina mieli silittää. Kirsikka on lukion toisella luokalla ja
korviaan myöten ihastunut. Sen ilmaiseminen vain ei ole helppoa. Tytöt
ystävystyvät, mutta kun pitäisi kertoa totuus, Kirsikka ei uskalla.
Susannakin kavahtaa omia tunteitaan, ja tilanne vaikeutuu
entisestäänkin.
On Kirsikalla tietysti muutakin. Ihana perhe ja ystävät, jotka pitävät hänen erilaisuuttaan ihan tavallisena asiana. Ja henkireikänä kirjoittaminen. Juuri kirjoittaminen tuo Kirsikan tunteet esille odottamattomalla tavalla. Tai ehkäpä siinä oli enkeleillä sormensa pelissä..."
On Kirsikalla tietysti muutakin. Ihana perhe ja ystävät, jotka pitävät hänen erilaisuuttaan ihan tavallisena asiana. Ja henkireikänä kirjoittaminen. Juuri kirjoittaminen tuo Kirsikan tunteet esille odottamattomalla tavalla. Tai ehkäpä siinä oli enkeleillä sormensa pelissä..."
Oma arvio:
- Sä näytät niin söpöltä kun sä istut siinä. Pieni tyttö hämärässä huoneessa, hän sanoi. (s. 91)
Kirsikan näkökulmasta kerrottu tarina tuo jostain syystä mieleeni MeKaks- ja Sinäminä-lehtien novellit, joita ahmin teini-ikäisenä kuin hullu puuroa - kieli ja kirjan rakenne on konstailematonta, tarina etenee tasaisesti mutta varmasti kohti romanttista huipentumaa. Väliin mahtuu tietenkin muutama käänne, tässä tapauksessa Kirsikan ja Susannan riita, jolloin lukija ei ole varma, saavatko he sittenkään toisiaan.
 |
| Kuva: Pixabay |
Hänen maailmaansa eivät kuulu minun tunteeni.
Hänen maailmaansa ei kuulu, että tyttö rakastaa toista tyttöä.
Hänen maailmaansa ei kuulu, että ystävyys ei toisen puolelta olekaan pelkkää ystävyyttä.
Minä en kuulu hänen maailmaansa. (s. 142)
Mikään kaapistatuloromaani tämä ei ole, sillä Kirsikan vanhemmat ja pikkusisar ovat hyvinkin sinut Kirsikan lesbouden kanssa. Susanna taas ei ole kertonut perheelleen tykkäävänsä tytöistä, eikä myöskään kukaan muukaan hänen lähipiirissään tiedä siitä, mutta tässä kirjassa ei käsitellä tätä kuitenkaan sen kummemmin. Tarinan pääpaino on Kirsikan kipuilussa, joka alkaa Susannan harmittomasta ihailusta, myöhemmin tunteiden salailun vaikeudesta, kun he tutustuvat ja ystävystyvät. Kirsikka joutuu pohtimaan sitä vaikeutta, mistä tietää, onko toinen samankaltainen kuin hän, mutta myös heteroillekin tavanomaista ongelmaa, eli mistä tietää, onko toinen kiinnostunut vaiko ei.
Miksi minun on niin vaikea
lähestyä sinua? Olen kai ajatuksissani luonut sinusta kuvan, johon olen
ihastunut ja jota en halua rikkoa. Se on typerää. Mielikuvaa ei voi halata. Tahtoisin oppia tuntemaan sinut oikein kunnolla, vaikka et sitten olisikaan mitään sellaista kuin olen kuvitellut. En halua vain haavekuvia, tahdon tutustua todelliseen ihmiseen. (s. 37)
Kirsikan tunnepitoiset runot tuovat mieleeni teini-ikäisen, ihastuneen tai rakastuneen itseni, sillä minäkin valutin aina koko sydänvereni päiväkirjani sivuille. Lisäksi loin usein ihastuksestani niin saavuttamattoman haavekuvan, etten uskaltanut ikinä tehdä ratkaisevaa siirtoa, vaan tyydyin kärvistelemään päiväkirjani sivuilla kaipuussani. Siksi lisään tämän myös Helmet-lukuhaasteen kohtaan 13: Kirja "kertoo sinusta".
- Nuku hyvin, Kissa, Susanna toivotti hiljaa.
-
Samoin, Susi, Kirsikka vastasi. He katsoivat toisiaan silmiin ja
tiesivät sanomattakin, että huomenna olisi uusi päivä ja he näkisivät
toisensa taas. (s. 79)
Kun enkelit katsovat muualle on
kiva tarina kahden tytön rakastumisesta, mutta mitenkään kovin suuresti
en tästä innostunut yksinkertaisen kerronnan ja rakenteen takia.
Arvosanani 3-
Muissa blogeissa:
Notko, se lukeva peikko
Minuuttivalssi: Salla Simukka. Tammi 2015 ( uudistettu laitos). Julkaistu ensi kertaa WSOY 2004.
Pitkän syksyn ja talven aikana Susannan apuna on Chopin, ja säveltäjän avulla Susanna viimein löytää oman sävelensä."
Oma arvio:
Ei ollut mitään kauniimpaa kuin haluava nainen, joka kaartui rakkaansa yllä kuunsiltana. (s. 46)
Minuuttivalssi on jatkoa Kirsikan ja Susannan tarinalle, mutta nyt Susannan näkökulmasta. Nimikin vihjaa Susannan suuresta mielenkiinnosta musiikkia kohtaan. Susanna ja Kirsikka ovat nyt 19-vuotiaita ja muuttaneet yhteiseen asuntoon Turkuun. Kirja onkin selvästi aikuisempi, siinä on mukana seksiä ja käsitellään jo kotoa pois muuttaneiden nuorten naisten elämää. Tyttöjen elämää alkaa melko pian säröttää heidän erilaiset elämänpiirinsä: Kirsikka opiskelee yliopistossa ja saa kavereita sieltä, kun taas Susanna ei oikein tiedä mihin lähtisi opiskelemaan, ja hakee lopulta marketin kassalle töihin. Tytöille tulee riitaa tämän tästä siitä, kun kumpikaan ei oikein ymmärrä toisen tilannetta. Toki heillä on myös hyviäkin hetkiä, mutta ne alkavat kuukausi kuukaudelta hälvetä.
Heidän yhdessäolostaan oli tullut pelkkää arkea, samassa sängyssä nukkumista ja yhteisiä ruokailuhetkiä. Mutta ehkä niin aina kävikin pidemmässä suhteessa, Susanna mietti. Ehkä niin oli tarkoituskin olla. (s. 88)
Susanna on välillä lapsellisen mustasukkainen jurnottaja, mutta onneksi löytää SETA:n bileistä itselleen uusia ystäviä, Tommin ja Hennan. Kirsikka tuntuu kuitenkin etääntyvän kirjoitushommiinsa, eikä helliä hetkiäkään tunnu olevan enää tyttöjen välillä niin usein kuin ennen. Susanna perehtyy Chopinin elämästä kertovaan kirjallisuuteen. Kirjan tarinaa rytmittääkin kivasti Chopinin elämästä kirjoitetut katkelmat, ja tuleepahan kyseinen taiteilijasuuruus myös välillä Susannan uniinkin. Susannan äiti on kuollut hänen ollessaan pieni, ja se tuottaa usein tytölle vieläkin tuskaa. Hän ei oikein kykene soittamaan pianoakaan enää niin kuin ennen.
 |
| Kuva: Pixabay |
- Miten susta on tullut noin täydellinen?
- Oikealla ravinnolla ja tiukalla kasvatuksella, Kirsikka vastasi. (s. 61)
Pidän huomattavasti enemmän tästä Minuuttivalssin tarinasta kuin edellisestä osasta Kun enkelit katsovat muualle. Tämä on loistavasti rakennettu kasvukertomus, jossa tuore avopari kohtaa tavallisimpia ongelmia, mutta lopulta selvittävät ne. Susanna kypsyy ja kasvaa tarinan myötä ja tajuaa, mikä on lopulta tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Musiikkikin taas löytyy hänen elämäänsä, kun hän saa asiat selkiytymään.
- Kaikki olettaa, että tämänikäisenä pitäisi tietää, mitä tahtoo tehdä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. En mä ainakaan tiedä. Enhän mä edes tiedä, mitä mä tahdon tehdä ensi kesänä, Susanna sanoi. (s. 132)
Arvosana 4
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa:
Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen (tyttörakkaus)
Osallistun kirjan kansikuvilla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti