torstai 20. heinäkuuta 2017

Naistenviikkohaaste ~ Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen

Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). WSOY 2003 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1922, tämän suomennoksen 1. painos 1947, tarkistettu 11. painos 1996)

Englanninkielinen alkuteos (1813): Pride and Prejudice. Kansi: M. Hankama

" 'Englannin hilpein klassikko' 

Jane Austen (1775-1817) piirtää herkullisin vedoin näkyviin 1700-luvun loppupuolen pikkuporvarisperheen: sarkastista huumoria viljelevän, kohtaloonsa alistuneen isä Bennetin, hänen hössöttävän vaimonsa ja heidän viisi kaunista, naimaikäistä tytärtään. Kaiken keskustana on älykäs, nokkelasanainen, vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevä Elizabeth Bennet, jolle rakkaus valmistaa todellisen yllätyksen. "

Oma arvio:

"Hän on siedettävä, mutta ei kyllin kaunis houkutellakseen minua; en ole nyt sellaisella tuulella, että kiinnittäisin huomiota toisten miesten väheksymiin nuoriin naisiin.---" (Herra Darcy Bingleylle, s. 249)

Mikäpä voisi sopia paremmin naistenviikon luettavaksi kuin  1800-luvun englantilainen klassikko, Ylpeys ja ennakkoluulo. Eilen tuli kuluneeksi  200 vuotta sen kirjoittajan, Jane Austenin kuolemasta, joten tämä kirja on senkin osalta nappivalinta. 

Kuva: Pixabay


Hämmästyn taas jälleen siitä, miten hyvin nykyaikana voi viihdyttää niinkin vanha kuin 1800-luvulla julkaistu teos, jolloin tavat ja asenteet ovat olleet täysin erilaiset kuin nykyään: esimerkiksi fyysistä läheisyyttä ennen avioliittoa ei ole ollut soveliasta osoittaa, joten kävelylenkit rinnatusten ja lähekkäin istuminen ruokapöydässä olivat omiaan virittämään  vetovoimaa naisen ja miehen välillä. Juuri tämä seikka tekee Darcyn ja Elizabethin romanssista niin kuuman - kun voi aistia heidän välillä syttyvät tunteet, tunnistaa rakkauden Darcyn kauniista puheista, lämpimästä äänensävystä ja vakavista mutta intensiivisistä katseista. Kuinka ihanan vienosti Elizabeth punastuu, kun huomaa tunteensa Darcya kohtaan lämmenneen. Kirjan pääparin rakkaus syttyy teoista, ajatuksista, sanoista, ehkä myös ulkoisista ulkonäköseikoistakin, vaikka Elizabeth ei muiden naisten tavoin lankeakaan heti ensi tapaamiselle komean herra Darcyn pauloihin, koska hänen ylpeä käytöksensä rumentaa hänet.

"Oikeastaan ei ole ihme, että noin komea nuori mies, joka on hienosta perheestä ja rikas ja jolla on kaikki edut puolellaan, onkin hiukan olevinaan. Henellä on jonkinlainen oikeus olla ylpeä, mikäli niin saa sanoa."(Charlotte Elizabethille, s. 254-255)

Austen ottaa sarkastisella otteella vaivihkaa kantaa sen ajan naiskuvaan henkilöhahmojen perusteellisissa dialogeissa. Milloin hämmästellään naisten etevyyttä käsitöissä ja musiikissa, milloin korostetaan kauneuden merkitystä, milloin vähätellään omien ajatusten esille tuomista (kuten arvon Lady Catherine De Bourgh kommenteissaan.) Elizabeth edustaa kuitenkin erilaista naiskuvaa: hän on sanavalmis, nokkela, hän on sivistänyt itseään lukemalla kirjoja, hän ei kumartele ylempiarvoisilleen, jos he eivät ansaitse kunnioitusta. Elizabeth ei halua mennä naimisiin varallisuuden takia, vaan hän haluaa löytää miehen, joka aidosti rakastaa häntä ja jota hän rakastaa.

"Se vielä puuttuisi! Sehän olisi kaikkein suurin onnettomuus. Huomata, että mies, jota on päättänyt vihata, onkin miellyttävä! Älä toivota minulle mitään niin pahaa." (Elizabeth Charlottelle, s. 302)

Vaikka Elizabeth luulee perustaneensa kaikki ajatuksensa järjelle, hän kuitenkin itsekin sortuu ennakkoluuloihin - herra Darcy ei ole oikeasti ylpeä, vaan sosiaalisesti taitamaton. Nyt voitaisiin sanoa, että Darcy on introvertti luonne, mutta 1800-luvulla ei tuollaisia määritteitä ollut - oli vain hyvin ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Elizabeth myös sortuu uskomaan Wickhamin pahoja sanoja Darcystä, koska tämä osaa voittaa naisen puolelleen miellyttävällä ja hurmaavalla käytöksellään - ilmiselvä narsistinen luonne siis. Elizabeth kuitenkin osaa viimein niellä ylpeytensä ja vaihtaa ennakkoluulonsa oikeaan tietoon. Hän saa huomata, miten myös Darcy voi muuttaa käytöstään, sillä kukaan ei ole aiemmin uskaltanut sanoa tälle suoraan, miten huonosti hän välillä toimii ihmisten kanssa.

"Olkoon minusta kaukana, että paheksuisin tuollaisia huveja. Epäilemättä ne ovat naisten enemmistön mielen mukaisia. Mutta tunnustan, etteivät ne pysty viehättämään minua. Paljon mieluummin luen." (Mary Lydialle, s. 387)

Mitä tulee Bennetin perheen muihin naisiin, heissä jokaisessa on jotain äärimmäsyyksiin vietyjä piirteitä, joita voisi heikkouksiksi kutsua: Kirjoja ahkerasti lukeva Mary karsastaa hauskanpitoa ja on tämän vuoksi jäykkä, liian sovinnainen ja epäkiinnostavaa seuraa. Lydia, perheen nuorimmainen, on sopimattoman äänekäs, riehakas ja turhan innokas Merytoniin tulleista sotilaista. Tämä johtaakin lopulta nuoren naisen vaikeuksiin. Kitty, toiseksi nuorin, on pikkusiskonsa tapaan turhan riehakas ja mukailee liikaa hänen tapaansa toimia. Tarinan lopussa Elizabeth ja Jane kuitenkin ottavat Kittyn kasvatuksesta vastuun ja yrittävät ehkäistä uuden katastrofin syntymistä perhepiirissä. Ja sitten Jane - voi, niin kauhean myötämielinen, ennakkoluuloton ja kaikista hyvää ajatteleva Jane, jonka kasvoilta ei näy tunteen heilahdukset. Tämän takia hänen taattuna pidetty avioliitto Bingleyn kanssa meinaa mennä mönkään, sillä hän ei osoita vastarakkauttaan tarpeeksi näkyvästi. 

"Niin, tiedäthän, että olet taipuvainen pitämään ihmisistä yleensä. Ethän sinä koskaan näe vikoja kenessäkään. Sinun silmissäsi koko maailma on hyvä ja miellyttävä. En ole koskaan kuullut sinun puhuvan pahaa kenestäkään ihmisestä." (Elisabeth Janelle: s. 251)

Elizabethin ystävä Charlotte Lucas ei häikäise kauneudellaan, mutta hän on käytökseltään sopivan tyyni ja mukava. Hänen avioliittonsa Collinsin kanssa perustuu pelkästään järkeen, sillä Charlotte ei välitä sellaisista asioista kuin rakkaus. Tämä aiheuttaa alkuun ystävättärien välille ristiriitoja, sillä Elizabeth ajattelee asioista täysin päinvastaisesti.

"Luetteko todella mieluummin, kuin pelaatte?" hän kysyi. "Sepä varsin merkillinen maku."
"Neiti Elizabeth halveksii kortteja", sanoi neiti Bingley." Hän on lukutoukka, eikä häntä huvita mikään muu." (s 267)

Darcyyn ihastunut Bingleyn sisar taas edustaa juuri sellaista naistyyppiä, joka yrittää voittaa miehen puolelleen kehumalla, mielistelemällä ja myötäilemällä tätä. Hän myös yrittää epäsuorin vihjauksin mustamaalata jatkuvasti Elizabethiä ja tämän perhettä, jotta Darcy unohtaisi tämän, mutta turhaan. Darcyyn ei tuollainen hännystely pure, vaan hän nauttii Elizabethin haasteellisesta luonteesta.

Vaikka hänen arvosteleva katseensa oli havainnut useita vikoja tytön ulkonaisessa olemuksessa, hänen oli pakko myöntää, että tyttö oli sittenkin kepeä ja viehättävä. Ja vaikka Darcy totesi, että Elizabeth Bennet ei suinkaan noudattanut hienon maailman tapoja, häntä viehätti tämän leikillisyys. (s. 257)

"Voit yhtä hyvin nimittää sitä nenäkkyydeksi. Tuskin se muuta oli. Tosiasia lienee, että olit perinpohjin kyllästynyt kohteliaisuuteen, myöntyväisyyteen ja liialliseen huomaavaisuuteen. Sinä olit saanut tarpeeksesi naisista, jotka aina puhuivbat, esiintyivät ja ajattelivat vain saavuttaakseen sinun hyväksymisesi. Minä kiinnostin sinua ja herätin huomiotasi, koska olin niin erilainen kuin he.---" (Elizabeth Darcylle, s. 491)

Kuva: Pixabay

Perheen äiti on oikea karikatyyri, oikea heikkouksien sekamelska: hän on kateellinen, ennakkoluuloinen, töksäyttelevä, ailahteleva, tunteisiin vetoava marttyyri, jonka suurin huoli on saada naitettua tyttärensä mahdollisimman rikkaille sulhoille. Koska hänen oma avioliittonsa on täysin rakkaudeton, ei hän osaa ajatella sellaisen asian tärkeyttä. Kun tyttärien serkku, pappi Collins kosii Elisabethiä, äiti ei voi millään tajuta, miksi hänen tyttärensä kieltäytyy noin mahtavasta tarjouksesta. Elizabethin isä taas vaatii, että hänen lempityttönsä on menevä naimisiin rakkaudesta, koska hän itse on elänyt rakkaudettoman avioliiton kurimuksessa.

"Erehdyt kultaseni. Kunnioitan suuresti hermojasi. Nehän ovat vanhoja tuttujani. Olen kuullut sinun vetoavan niihin ainakin kahdenkymmenen viime vuoden ajan!" (Herra Bennet Rouva Bennetille, s. 244) 

"Lavertelustanne päätellen te olette tämän maan tyhmimmät tyttölapset. Olen sitä jo jonkin aikaa epäillytkin, mutta nyt olen siitä varma." (Herra Bennet Kittylle ja Lydialle, s 261)

Minun täytyy sanoa, että vaikka ymmärrän herra Bennetin tölväisyissä sisältyvän sarkasmin, en voi pitää hänestä. Hän on suorastaan kamala isä: hän pitää suosikkityttärinään Janea ja Elizabethiä, ja muita tyttöjään hän (muka) sarkasminsa suojassa voi haukkua tyhmiksi. Hän ivailee ja irvailee muka-hauskasti vaimollensa jatkuvasti, sanoo viimeisen sanansa ja vetäytyy kirjastoonsa. Hän ei pidä mitään kuria nuorimmaisiin tyttäriinsä, vaikka Elizabeth välillä varoittelee ja vaatii isäänsä estämään Lydiaa. Kun Lydia karkaa Wichamin kanssa, isän on nieltävä sarkasminsa ja myönnettävä, että hänen olisi pitänyt uskoa Elisabethiä ja olla Lydialle ankarampi. Oppia ikä kaikki. Herra Bennetin ja Elizabethin läheiset välit ovat toki ihastuttava seikka, sillä kun hänen äitinsä on niin epävakaa, on hyvä että hänellä on noin rakastava isä.

Kuva: Pixabay

 "Turhaan olen koettanut taistella vastaan. Siitä ei tule mitään. En kykene tukahduttamaan tunteitani. Teidän täytyy sallia minun sanoa teille, miten suuresti ihailen ja rakastan teitä." (Darcy Elizabethille, s. 365)

Ylpeys ja ennakkoluulo paranee joka kerta, kun olen sen uudelleen lukenut, ja saan yhä uudelleen sydämentykytyksiä Darcyn kauniista, rakkaudentäyttämistä puheista Elizabethille. Uskallan väittää, että tarina on  esikuvana suurimmalle osalle haters-to-lovers-tarinoille, esimerkiksi Helen Fieldingin Bridget Jones - elämäni sinkkuna -kirjalle.

Suosittelen katsomaan myös BBC:n tekemän kuusiosaisen sarjan, jossa Darcynä on ainoa oikea Colin Firth. Myös Keira Knightleyn tähdittämä elokuvaversio on ihan ok. (Olen koonnut kaikki kirjoista tehdyt leffat ja sarjat yhteen luetteloon, jonka läydät tästä linkistä.)

Arvosanani 5+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Lisään tämän Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogin naistenviikkohaasteen lisäksi Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haasteeseen sekä Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

30. Kirjan nimessä on tunne


Lisäksi osallistun kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopulla.



3 kommenttia:

Anniina / Taskut täynnä kirjoitti...

Voi tää on niin ihana kirja, voi lukea vaikka kuinka moneeen kertaan! Kuten sanoitkin, on yllättävää miten viihdyttävää luettavaa Ylpeys ja ennakkoluulo on vielä pari sataa vuotta kirjoittamisensa jälkeenkin. Jane Austenilla on mielestäni moniin 1800-luvun kirjoittajiin verrattuna todella moderni ja taitava kerrontatapa, sekä hyvät ja hauskat hahmot.

Tuija Takala kirjoitti...

Austen on aivan pistämätön säätykuvaaja. Olenlukenut tästä kirjasta Kersti Juvan suomennoksen - ja tv-sarjan niin usein, ettenkehtaa sanoa. Hienoa epookkia, yhä terässä!

Heidi P kirjoitti...

Mulla on kans tuo BBC:n sarja itselläni, ja on tullut katsottua se aika moneen kertaan :)