torstai 13. huhtikuuta 2017

Mitä sain tietää meduusoista: Ali Benjamin

Mitä sain tietää meduusoista: Ali Benjamin. Suomentanut Marianna Kurtto. Otava 2017

Englanninkielinen alkuteos (2015): The Thing About Jellyfish. Kansi: Eric Fan, Terry Fan & Marcie Lawrence. Kannen kaunokirjoitus: Tiia Javanainen

 "Kun Suzyn paras ystävä hukkuu, Suzy alkaa selvittää syytä: tappoivatko meduusat Frannyn?

Toisinaan, kun tunnemme itsemme kaikkein yksinäisimmiksi, päättää maailma avautua mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Suzy on aina tiennyt asioita, joita muut hänen ikäisensä eivät tiedä. Hän tietää, että jotkut sydämet lyövät vain 412 miljoonaa kertaa, mikä voi kuulostaa paljolta. Totuus on, että lyönnit riittävät juuri ja juuri 12 vuoteen. Mutta sitä hän ei ymmärrä, miksi hänen ystävänsä Frannyn elämä päättyi niin äkkiä… ennen kuin Suzy ehti pyytää ystävältään anteeksi. (Otava)

Oma arvio:

Kirjan päähenkilö Suzy keksii loistavan seitsemännen luokan tutkielman aiheen, kun hän törmää luokkaretkellä akvaariotalossa irukandji-meduusaan, joka on maailman vaarallisimpia eläimiä. Häntä kiehtoo tuo pieni olento, joka on koitunut monen sukeltajan kohtaloksi. Kun hän saa tietää, että Irukandjin epäillään levittäytyneen yllättävän laajalle, Suzy alkaa miettiä, voisiko tuolla otuksella olla osallisuus hänen ystävänsä Frannyn hukkumiskuolemaan. Frannyhän oli loistava uimari!

Oli kulunut kaksi kokonaista päivää.
Aina kun ajattelen noita päiviä - tyhjää tilaa poistumisesi ja siitä kuulemiseni välissä - ajattelen tähtiä. Tiesitkö että lähimmänkin tähden valolla kestää neljä vuotta saavuttaa meidät? Mikä tarkoittaa sitä, että kun näemme tuon tähden tai minkä tahansa muun tähden, näemme oikeastaan sen miltä se näytti menneisyydessä. Kaikki nuo tuikkivat valot, jokainen tähti taivaalla on voinut palaa loppuun jo vuosia sitten; koko yötaivas saattaa juuri tällä hetkelläolla tyhjä. Emmekä me tiedä siitä mitään. (s. 20) 

Kuva: Pixabay
Kirjan tarina kietoutuu hauskasti 7. luokan luonnontieteiden opettajan, rouva Turtonin tutkielmanteko-ohjeiden ympärille. Suzy etsii tietoa pakkomielteenomaisesti Irukandjista, ja löytää googlettamalla australialaisen meduusa-asiantuntijan Jamie Seymourin nimen (joka on muuten oikea, olemassa oleva ihminen, paljastaa kirjailija kirjan lopussa). Suzy yrittää soittaa miehelle, mutta häntä vaivaa yksi juttu: "epäpuhuminen". Aiemmin hänen vanhempansa ovat moittineet tiedonjanoista tyttöään "alatipuhumisesta", mutta nyt he tekisivät mitä vain, että Suzy alkaisi taas puhua. Sen vuoksi he kiikuttavat tytön terapiaan.

Kaikkein vähiten ymmärrän sitä, miksi jutustelua pidetään kohteliaampana kuin epäpuhumista. Jutustelu muistuttaa aplodeja esiintymisen jälkeen: oletko koskaan kuullut että joku ei silloin taputtaisi?Ihmiset taputtavat aina, oli esitys sitten ollut hyvä tai huono.He taputtavat jopa kouluorkesterimme vuotuisen konsertin jälkeen, ja siitä voi jo päätellä jotakin. Joten eikö olisi helpompaa ja aikaa säästävämpää ja vaivattomampaa olla vain taputtamatta? Sehän merkitsisi aivan samaa kuin taputtaminen, eli ei yhtikäs mitään. (s. 64) 

Olen tietenkin aivan innoissani, kun löydän kirjasta introverttimäisiä pohdintoja. En itsekään ole luonteva jutustelija, ja tunnen syvää yhteyttä ylläolevaan tuumiskeluun, sillä minäkin saatan joskus valita hiljaisuuden tyhjänpäiväisen jutustelun sijaan, jos en vain halua ja jaksa tuhlata energiaani jutusteluun. Jostain asiasta innostuttuani taas näännytän läheiseni alatipuhumisella.

Mutta maassa olen yksitoista ja puoli, ja sen ikäisen pitäisi kyllä jo osata olla olematta outo. (s. 129)

Suzy raottaa lukijalle välillä hänen ja Franny Jacksonin ystävyyttä takaumilla, jotka on selkeyden vuoksi kursivoitu: Kuinka ensin he vaikuttavat erottamattomilta, kaksi kiusattua ja hiukan erikoista tyttöä, jotka löytävät yhteisen sävelen. Kuinka jossain vaiheessa Franny kuitenkin muuttuu: hän alkaa peilailla itseään, puhua pojista, ja pikku hiljaa hän ystävystyy muiden tyttöjen kanssa - juuri niiden, jotka katsovat Suzyä pitkin nenänvarttaan. Kuinka samaan aikaan Suzyn vanhemmat eroavat, eikä Suzyllä ole kenelle puhua siitä. Ja kuinka lopulta tilanne tulehtuu niin pahasti, että Suzy tekee hyvin hölmön teon saadakseen ex-ystävänsä huomion. 

Olen pahoillani siitä että olen vain typerä olento avaruuden halki kiitävällä kivellä. Olen pahoillani siitä että minun vuokseni aikasi tällä kivellä - tällä typerällä pienellä pölyhiukkasella - oli vaikeampaa eikä helpompaa. (s. 250)

Mitä sain tietää meduusoista tuo ihanan aidosti esille Suzyn ajatuksia ystävyydestä ja elämästä. Se kertoo rehellisesti siitä, miten ystävien tiet joskus lähtevät eri suuntiin, ja milloin on osattava antaa periksi. Jatkuva tiedonjano ja uteliaisuus on Suzyn voimavara, mutta lopussa hän huomaa, että tarvitsee myös muita asioita ja ihmisiä elämäänsä, eikä hän voi padota kaikkia tunteitaan sisäänsä. Tarina on liikuttava ja surullinen, mutta myös ihastuttavan lohdullinen. Suzy on ihastuttava henkilöhahmo, mutta lisäksi pidän kovasti Suzyn empaattisista vanhemmista sekä erityisesti Suzyn isoveljestä Aaronista ja hänen poikaystävästään Roccosta, joita Suzy ilmiselvästi palvoo. Tarinasta paistaa kirjailijan mieltymys luonnontieteisiin, minkä vuoksi kirjasta oppii kuin vahingossa monia mielenkiintoisia juttuja.

Arvosanani on 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Mitä sain tietää meduusoista muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:

Emman salainen toive: Mari Kujanpää

Ei kommentteja: