lauantai 22. lokakuuta 2016

Lumi: Seita Vuorela

Lumi: Seita Vuorela. Viimeistellyt Vilja-Tuulia Huotarinen. WSOY 2016.


"En siis lupaa teille rakkaustarinaa. Pikemminkin tämä on kertomus petoksesta, ja tytöstä joka pelastaa pojan. 

Teheran on ensimmäinen luku 15-vuotiaan Siamakin elämässä, Pohjoisen maan itäinen lähiö toinen. Molemmissa paikoissa vaikeudet tuntuvat seuraavan poikaa, vaikka hän ei niitä etsi. Siamak on nimetty Iranissa sankarina kuolleen setänsä mukaan: haaste josta on mahdoton selvitä. Pohjoinen on nyt koti - Siamak rakastaa lunta ja on kaukalon jäällä kaikkia muita nopeampi.

Heidän perheeseensä muuttaa Atisha, naapurintyttö Iranista, joka on paennut maasta kielletyn bloginsa vuoksi. Atisha ei ole nähnyt lunta, mutta hän tuntee sadun Lumikuningattaresta, jonka suudelma totuttaa uhrinsa kylmään ja saa tämän unohtamaan mistä on tullut. Atisha haluaa Siamakin muistavan jälleen juurensa.

Lumi on koskettava tarina maahanmuuttajien lapsista, jotka kantavat perheissään vastuuta uuden kotimaansa tulkkeina ja kasvavat eri kansallisuuteen kuin vanhempansa."

Oma arvio:

Lumi on juuri tähän ajankohtaan sopiva, elämänmakuinen tarina, jossa vuorottelee suomalaistuneen Siamakin ja juuri Iranista Pohjoisen maan kylmyyteen paenneen Atishan  näkökulmat. Tarinaa siivittävät satufantasiajaksot, joissa Atisha kertoo omaa mukailtua tarinaansa, jossa on aineksia Lumikuningattaresta ja persialaisesta kansansadusta. Tarinan sankaritar, Rubadeh, on  Atishan esikuva. Vaikka ymmärrän näiden satujaksojen merkityksen, ne olivat mielestäni välillä turhan pitkiä varsinaisen tarinan välissä enkä ja luin ne melko puolihuolimattomasti läpi, että pääsin taas varsinaiseen juoneen kiinni.

Mun elämää määrääviä johtotähtiä on kolme. Kunnia on niistä yksi, ylpeys toinen ja viha kolmas. Ilman niitä sä et voi elää yhtään päivää. Sun täytyy olla kaiken aikaa valppaana. Kunnioitus jätkäporukassa nojaa siihen, ettet sä ota vastaan päänaukomista, keneltäkään.

Siamakin kertojaäänestä tulee hyvin esille hänen tukahdetut tunteet synnyinmaataan kohtaan, mikä heijastuu myös hänen asennoitumiseensa Atishan tuloon. Häntä ärsyttää tuo huivipäinen tyttö, joka tuo tulleessaan tuulahduksen kaukaisesta maasta, jota Siamak ei enää muista - tai ei halua muistaa. Pojan kuori on kova murrettavaksi. Häntä myös ärsyttää vanhempansa, jotka yhä elävät Iranin muistoissa eivätkä tajua, etteivät he enää koskaan palaisi sinne. Siamak ja hänen pikku siskonsa Zhira ovat sulautuneet Pohjoisen maan elämään, mikä surettaa heidän äitiään. Miksi se kävi heiltä niin helposti?

Meikkaaminen on tyttöjen kapinaa, joten kaikki tekevät sitä, vetävät kajalit silmien alle, maalaavat huulet ja kynnet punaisiksi. Atishankin kohdalla laittautuminen on vastalause, huulipuna kapinaa, poskipuna isku vasten vallanpitäjien kasvoja, kynsilakka anarkistin merkki.

Atisha on pitänyt kotimaassaan blogia, minkä takia hän on joutunut vaikeuksiin. Kaikkea kokemaansa tyttö ei paljasta heti tarinan alussa, vaan kätkee salaisuuden vielä sisälleen. Hän haluaa epätoivoisesti löytää isoveljensä Omidin, joka on lähetetty myös Pohjoiseen maahan. Atisha matkaa Turkin kautta väärennetty passi ja veitsi laukussaan. Perillä hän pettyy, kun hänen entinen ystävänsä Siamak ei näytä tuntevan häntä ja näyttää jopa nolostelevan hänen seuraansa. Perheen aikuiset haluavat kuulla toivomiaan tarinoita Teheranista, ja perheen äiti näyttää pettyvän, kun Atishakin sopeutuu Suomeen yllättävän äkkiä: hän alkaa kulkea kaupungilla, opettelee luistelemaan, löytää ystäviä.

Yllättävä juonenkäänne tapahtuu Siamakin ex-tyttöystävän, Nooran bileissä, kun Atisha joutuu erään pojan ahdistelemaksi ja puolustaa itseään. Nooran ja Siamakin on lähdettävä yhdessä etsimään Atishaa, jottei tämä pääse toteuttamaan epätoivoisia suunnitelmiaan. Loppu tarjoaa melkoisen hätkähdyttävän yllästyksen, joka jättää minut miettimään, mikä siinä on totta ja mikä kuvitelmaa.  Jos rehellisesti sanon, olisi toivonut erilaista loppua enkä ollut tyytyväinen siihen, mihin kaikki päättyi. Tai mitä siitä alkoi.

Kun me muutettiin pohjoiseen, oli marraskuu. Kone laskeutui kentälle yöllä, joten kaikki oli mustaa kuin meri tai avaruus, kimaltavat valonauhat vain kertoivat missä tiet kulkivat, ne olivat kapeampia kuin kotona. Kun mä heräsin aamulla ennen muita, syöksyin heti katsomaan ikkunasta, puiden välissä näkyi pelkkää valkoista. Yön tunteina oli satanut ensilumi ja sitä satoi lisää edelleen, mä menin parvekkeelle ja annoin lumen sataa paljaille käsivarsille.

Kuten kirjan nimikin antaa viitteitä, lumi on hyvin tärkeä teema läpi kirjan. Lumi on ensimmäinen asia, jota tulokkaat Pohjoisen maassa  ihmettelevät; Atisha katselee lumisadetta huoneensa ikkunasta, lumi peittää talvella pysäköidyt autot alleen, kaupungin ulkopuolella, teollisuusalueella lumi on likaista. Heti kirjan ensivuilla on lueteltu kaikki lukuisat suomen kielen 'lunta' tarkoittavat sanat, ja perässä on kaksi 'lunta' tarkoittavaa sanaa (ilmeisesti) farsin kielellä.

Lumi jäi nuortenkirjailja Seita Vuorelan viimeiseksi kirjaksi, sillä hän menehtyi sairauteen vuonna 2015. Hänen kollegansa ja ystävänsä Vilja-Tuulia Huotarinen viimeisteli teoksen, jonka Vuorela halusi vielä julkaistavan. Lumi avaa lukijalle aidon herkällä tavalla oven maahanmuuttajaperheen tuntemuksiin, pelkoihin ja toiveisiin.

Arvosanaksi annan 4.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lumi muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi

Sivutiellä

Samantyylisiä kirjoja:

 Et kävele yksin: Juuli Niemi

Ei kommentteja: