sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hamelnin pillipiipari: Russell Brand

Hamelnin pillipiipari: Russell Brand. Kuvittanut Chris Riddell. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Jalava 2016. 128 sivua. Lastenkertomus.


Englanninkielinen alkuteos (2014): The Pied Piper of Hamelin (Trickster Tales)

"Kun tulee aika, hän tulee.
Tämä tarkoittaa, että tilanteen vaatiessa paikalle ilmestyy oikea henkilö – se voi olla myös nainen huolimatta siitä, mitä sovinisti-Dave väittää.
Nyt tuli aika, ja tässä tapauksessa tuli Piipari.
Pillipiipari. 


Russell Brand ja Chris Riddell ovat päivittäneet Hamelnin kylän nykyaikaan. Näyttämölle marssivat hävyttömän omintakeisina anarkistinen, polygamiassa elävä ja maailman tuleen sytyttävä rottalauma, joukko ylimielisiä ja ilkeitä kyläläisiä, terävänäköinen Sam ja hyvän ja pahan, ilon ja surun yläpuolella oleva Pillipiipari itse. Lopputulos on hillitön, paikoin räävitön ja samalla häkellyttävän herkkä kertomus ihmisluonnosta.

Mutta ennen kuin Pillipiipari ja lapset katoavat taivaanrannan taa, pannaan ranttaliksi!

Hamelnin pillipiipari koettelee – samalla tavoin kuin Roald Dahlin lastenkirjat aikanaan – sen rajoja, mitä lapsille on hyväksyttyä ja sopivaa sanoa. Käsillä on omaperäisyydellään ja terävällä otteellaan omaan luokkaansa nouseva teos, joka saa lukijansa pöyristymään ja ihastumaan yhä uudelleen."



Oma arvio:


Luimme tämän kirjan yhdessä lasteni kanssa (tyttö 8 vuotta ja poika 6 vuotta.)


Odotin tältä kirjalta melkoisen suuria, kun tämän luvattiin rikkovan lastenkirjallisuuden rajoja Roald Dahlin tyyliin. Äkkiseltään katsottuna kirjan kuvitukset herättivät niin lasten kuin minunkin kiinnostukseni, ovat ne sen verran ratkiriemukkaan irvokkaita.


(Pixabay)
En oikein osaa sanoa, mitä mieltä kirjan juonesta olen, sillä se on välillä melko sekamelskainen ja omituinen. Tarinahan on kirjoitettu uusiksi samannimisestä saksalaisesta kansansadusta, jonka ovat tehneet tunnetuimmaksi Grimmin veljekset. Minulle tämä tarina rottien valtaamasta kaupungista on ennestään tuntematon. Tarinan sekaan on ujutettu paljon erikoisia sanoja ja niiden selityksiä. Ajattelin, josko lapset jaksavat kuunnella sanojen selityksiä tarinan lomassa ja lopussa, mutta toisin kävi. Pojan mielestä oli kivaa, kun sanoihin oli annettu selityksiä ja tytön mielestä monet sanat olivat ennestään tuttuja. Onkin hienoa, että lastenkirjasta voi oppia uusia, ei niin lastenkirjalle  tavanomaisia sanoja, kuten kalabaliikki, ahava, haaskio, rahtu ja pompöösi.





 Piiparin musiikki oli kuin kirjoitus taivaalla. Se kiinnitti huomion puoleensa ja hidasti hengityksen.

Pillipiipari on kuvattu kirjassa melkoiseksi kummajaiseksi, eikä hän oikein kylmän viileällä olemuksellaan miellyttänyt tyttöä. Hänestä kirjan paras kohta on rottien hyökkäys kaupunkiin - ja pillipiiparin lähtö. Poika taas tykkäsi tuosta erikoisesta pillipiiparista, koska hän soitteli pillillään. Minusta hän näyttää kuvissa aika kammottavalta tyypiltä, joka aiheuttaa väristyksiä selkäpiissäni.

Kaiken kaikkiaan pahisrotat näyttivät miellyttävän lapsiani eniten, eivätkä he oikein välittäneet muista Hamelnin törkeästi käyttäytyvistä asukkaista - poikkeuksen teki raajarikko, muista syrjäytynyt Sami-poika, joka säästyy kirjan lopussa pillipiiparin julmalta kostolta.


Hamelnin asukkaat ovat kyllä melkoisen huonokäytöksisiä, ja tuntuu, että heidän hahmojen kehittelyssä on vedetty överin överiksi. On  suursyömäri Pulla-Pena, hemaiseva Kerttu, seksisti-Reiska... Rotat, jotka rikkovat kaiken tielleen osuvan ja kakkivat joka suuntaan vievät kuitenkin varastavat kuitenkin koko shown. Heidän johtajansa Kasper elää polygamiassa kahden vaimonsa kanssa, joista toinen on kaiken lisäksi mies. On hienoa, että tällaisia perinteisten rajojen rikkomista on lastenkirjassa, eivätkä lapseni edes juuri hätkähtäneet tätä.

EI SÄÄNTÖJÄ!
Rottakaksikko, jonka kanssa Kasper oli mennyt naimisiin, olivat itse asiassa veli ja sisar eivätkä muut rotat koskaan puhuneet tästä.

Chris Riddellin kuvitus on kyllä huikean hieno ja kaikin puolin kirjan lukeminen ja katseleminen on visuaalisesti miellyttävää. Pidän myös siitä, miten kertojaääni ottaa välillä lapset mukaan tarinaan kysymyksillä. Vaikka onhan kirja todella överi - mihin Brand on tähdännytkin - on se hyvin viihdyttävä, hämmentävä, omituinen ja hauska tarina kokonaisuudessaan.

Lasten mielipiteet kirjasta:

Poika:








(tosi hyvä)


Tyttö:







(ok)


Minä annan arvosanan 4-


Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Hamelnin pillipiipari muissa blogeissa:

Lastenkulttuurin vinkkari 
Kirjojen keskellä 
Hurja Hassu Lukija

Ei kommentteja: