maanantai 10. lokakuuta 2016

Aavepoika Aapeli & Mörkölinna: Antti Saarnio

 Oikein hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää! 



Mikäpäs sen parempi tapa juhlistaa tätä päivää kuin bloggaamalla uutukaisesta suomalaisesta lastenkirjasta. Bloggaus on tuttuun tapaan tehty yhteistyössä lasteni, kahdeksanvuotiaan tytön ja kuusivuotiaan pojan kanssa.


Aavepoika Aapeli & Mörkölinna: Antti Saarnio. Kuvitus Cata Ahlbäck. Haamu 2016. 95 sivua. Lastenkertomus.


"Tähtien valossa kaukana ihmisasumuksista istuu ongella pikkuaave Aapeli. Se on ihan tavallinen maalaiskummituspoika, joka elää seesteistä elämää hylätyssä aitassa villiintyneen jokiniityn laidassa. Kaikki olisi ihan hyvin, mutta kummituspoika on levoton. Sillä on unelma. Se haluaa linnankummitukseksi. Vanhempien vastusteluista huolimatta se päättää toteuttaa haaveensa. Maailma kotiaitan ulkopuolella on vaaroja täynnä, mutta viimein Aapeli löytää ränsistyneen linnan, joka on kuin unelmien täyttymys. Pian Aapeli huomaa, että linnaa piinaa kirous, jonka valtaan Aapelikin joutuu. Riittääkö pikkuaaveen neuvokkuus voittamaan pimeän mahdin, joka on saanut pauloihinsa kaikki linnan kummitukset?"

Kirjatraileri:  https://youtu.be/wvmePlyiTB0

Oma arvio:

Tämä kirja on sympaattinen, mutta myös melkoisen jännä tarina kummituspojasta, joka viäntää vieläpä iloksemme savvoo. Kirjaa on melkoisen ratkiriemukasta lukea ääneen, kun saa puhella Aapelin repliikit savon murteella. Tarinassa vilahtaa myös stadin slangia puhuva Jäbä, mutta muut hahmot kuin Aapeli vanhempineen puhuvat yleiskieltä. Tyttäreni piti erityisesti Aapelin murteesta, mutta poika harmitteli, ettei oikein saanut sen puheesta tolkkua. Jäbän slangista hän piti ja sanoi ymmärtävänsä sitä, koska serkkupoika puhuu sitä myös.

Cata Ahlbäckin kuvitus on konstailemattoman naivistinen (en ole taiteen asiantuntija, joten pahoitteluni, jos käytän termiä väärin), ja kuvat olivat lasteni mielestä hienoja. Tyttöä tosin harmitti se, että Aapeli näytti enemmänkin vauvalta kuin nuorelta kummituspojalta.

Kirjan juoni on alkuun melko tasapaksu, mutta kun Aapeli menee Mörkölinnaan ja jää sinne vangiksi, alkaa tapahtua jännittäviä asioita. Mukaan tulee myös paljon kivoja hahmoja sekä tietenkin pelottava Mörkö Mem, joka tummana mököttää nurkassa, ja jonka puhe kuuluu kammottavasti aaveiden pään sisällä. Kaikki kummitukset ovat karmean mörköjuoman pauloissa, mikä tekee heistä tahdottomia ja Mörkö Memiä tottelevia hissukoita. Mieleeni juolahti, onko tässä nyt jotain piilotettua alkoholivalistusta, sillä Mörköjuoma ja sen vaikutus tuntuu olevan todella suuressa roolissa tarinassa.

Tarina päättyy tietenkin hyvin ja Aapeli saa toteutettua unelmansa: erityisesti tyttäreni mielestä parasta oli, kun Aapelista tehtiin uusi linnankummitus, mistä hän oli haaveillut pienestä pitäen. Tytärtäni vain jäi harmittamaan se, että Aapeli voitti Mörkö Memin liian helposti - hän olisi ilmeisesti kaivannut isompaa taistelua tuota kammottavaa linnanherraa vastaan. Tyttö myös nokkelana löysi tarinasta pienen epäjohdonmukaisuuden: vaikka kenenkään ei pitänyt päästä linnasta ulos, Aapeli kävi poimimassa Mörköjuoman kumoamiseen tarvittavia kasveja linnan puutarhasta.

Poikani mieleen jäi miellyttävänä tapahtumana kirjan alusta kohta, jossa Aapeli kävi isänsä kanssa kalalla. Molempien lasten mielestä tarina on juuri sopivan pituinen, tosin emme toki lukeneet tätä kerralla.

- Näinkö minusta tul linnankummitus, voeko tämä olla totta? Olenko minä toen perrää oikea linnankummitus? Tällastako tämä nyt on?

Aavepoika Aapelin tarina on opettavainen ja lohdullinen: kun jaksaa tavoitella omaa unelmaansa, kaikki lopulta onnistuu. Lisäksi valo voittaa aina pimeyden; hyvä pahan.

Molempien lasten mielipide kirjasta:








(tosi hyvä)

Minä annan arvosanan 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Aavepoika Aapeli & Mörkölinna muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi

Samantyylisiä kirjoja:

Pikkuväen poluilla: Tuula Aaltonen 
Gabriel Hullo ja Hirveä Hekla: Juha-Pekka Koskinen
Hurjalinna: Katja Krekelä

Ei kommentteja: